Laskeehan se verottaja sen väärin jos sillä on väärät tiedot. Olen kuullut useamman jutun jossa peltohehtaareita liian vähän. Se mikä tieto verottajalla on niin selviää kiinteistövero lapusta. Katsoo sieltä että osuuko peltohehtaarit samoille hehtaareille kuin oikeasti.
Voi myös katsoa sen summan siitä peltomaakohdasta ja suorittaa laskutoimituksen käänteisesti ja katsoo minkä verran hehtaareita saa lasketuksi.
No tuon minä ymmärrän. Laskusta ei voi saada oikeaa tulosta ,jos annetut arvot on väärät, vaikka kaava olisikin oikea.
Sitten tuohon mitä verottaja uskoo tai mitä ei. On muutama jotka ovat "naureskellet" verottajan ymmärtämistä. Itte asustelen tilalla ,jossa oli aikoinaan ollut kait epävirallinen sovintojako edellisen sukupolven kesken, Siis isäni ja sen veljien. Kumminkin sovintojako oli sillänsä jäänyt toteuttamatta (onneksi) ,koska se nyt muistutti lähinnä sarkajakoa , joten 90-luvulla annettiin maanmittauslaitoksen hoitaa virallinen halkomis-uusjako. No maanmittauslaitoksen virallisten pöytäkirjojen ja karttojen mukaan verottaja ei silti pinta-aloja tulkinnut vaan pyynnöistä huolimatta niiden entisten pellon sovintojakojen ja metsän osalta tarkka kok. pinta-ala jaettuna osakkailla, jota se ei todellakaan enää ollut. Jossain vaiheessa nuo kait on nyt sitten muuntautuneet lähelle oikeaa, ainakin pellon osalta. Olisiko sitten uskoneet digikarttoja. Naapureilla oli ihan samanlainen halkominen ja kun verottaja ei uskonut maanmittauslaitoksen halkomista, ne mittauttivat piiri agrologilla pinta-alat. Eli samassa kartassa oli maanmittaus insinöörin allekirjoituksen kohdalla piiri agrologin nimmari
Johan virheet korjaantui.
muok. Niin nythän mä hokasin. Mulla oli ennen verottajan mukaan vähemmän peltoa, kuin todellisuudessa olikaan. Siis siitä alkuperäistilasta huonompi jyväistä , mutta pinta-alaa enemmän. Sitten sain ostaa "parempi" jyväistä mitä oli vähemmän kuin verottajan tiedoissa. No noillahan se munkin pelto pinta-ala muuttui lähes samaksi kuin eu-papereissa.