Niin, näyttää siltä, että "myöhäinen" kevät ja nykyisenkaltainen kesä yhteensovitettuna ei sovi syysviljalle. Lannoitus olisi tehtävä viimeistään huhtikuun puolivälissä, jotta ennen vappua tuleva kevätsade sulattaisi apulannan. Tällöin viljan tulisi lisäksi olla jo kovassa kasvussa, jotta se hyödyntäisi veden ja ravinteet. Kun syysvilja vasta heräilee viimeisen sateen jälkeen ja lannoitus tehdään ruutikuivaan, joka jatkuu ja jatkuu, ei suuria kannata odottaa.
Tänä vuonna näkee lisäksi taas sen, ettei syysvehnä oikein paikkaa itse itseään heikosti talvehtineissa kohdissa. Näin käy aina, kun on heikommin talvehtinutta kasvustoa.
Vielä ei tekisi mieli sanoa, että peli on jo pelattu, mutta onhan se. Ei tullut häävisti syysvehnää viimekään vuonna. Talvituhot olivat pienet, mutta kuivuus suuri. Tänä vuonna saa olla tyytyväinen, jos edes vähän enemmän kuin puolet tulee siitä, mitä viime vuonna tuli.
Kevätviljojen kuivumista odotellessa...