Merkkiuskoon ei lie mitään järkevää syytä. Tai on yks,uskovaiset maksaa meidän muidenkin konehankintoja. Oon kuullu selityksen että ollaan oltu niin kauan asiakkaita ja uskollisia että koneiden vaihdoissakin tarjoukset kohdallaan. Ettei tartte ees muilta kysyä
*** Noinhan se asia vaan pakkaa olemaan. 35 vuotta oli pelkkiä Valmetteja/Valtroja. Kaupankäynti rupes muistuttamaan viinakaupassa tai apteekissa käyntiä. Kolme viikkoa koetettiin selittää tälle meidän "omamyyjälle" (nyttemmin saanut jo kenkää), ettei tämä hinta käy, ei ollut kuulemma varaa kun nyt jo antaa omistaan. No, väri vaihtui sitten siniseksi. Voi ristus sitä vuodatusta kun asia selvisi tälle myyjälle, niin paskaa tavaraa ei ole edes tunkiossa kuin meidän uusi rakvaattori, mennä nyt tuollainen ostamaan, varsinkaan kun ei vielä hinnasta olla keskusteltu tosissaan ??!!?? Nyttemmin niitä paskoja on pesiytynyt tuohon tontille jo kolme kappaletta, ei vielä oikein ole auennut, mitä se hemmo tarkoitti.
Ojalasta ja Fendtistä vielä, syksyllä oli viikon Vario kokeilla. Itku meinas päästä kun piti pois antaa. Toisen kerran meinas päästä itku kun Valtra takkinen ja lakkinen myyjä teki siitä vihreästä "tarjouksen".
Vielä jonain päivänä...