Sepeteuksen historia kyllä tiedetään ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Hänelle tuntuu vain olevan hankalaa niellä itse sen mitä on muille tuputtanut.
Tästä ketjusta huokuu sellainen tunnelma että Sepeä v*tuttaa niin että kuristaisi Syyllisen jos ylettäisi internetin yli sen tekemään. Mutta muuta syyllistä ei ole kuin Sepe itse.
Ei mitään hätää. Miinakiellon voi YK:n mukaan irtisanoa 6kk irtisanomis aikana ilmoittamalla siitä YK:lle.
Halonen oli hyvä valinta Sepen mielestä ja Halosen junttaamalla miinakiellolla ei ollut merkitystä Sepen mielestä. Toisaalta kuitenkin Halosen tekemän (Sepen mielestä hyvän) päätöksen, eli miinakiellon voi perua, kunhan odottaa puoli vuotta. Eli ei ole mitään hätää.
Aivan turhaa laittaa sanoja mun suuhun. Jos on paha mieli ja syyllisyys painaa. Koeta kestää. Iteppä ootte sopan keittäneet ahneuksissaan.
Ei siitä oo pitkä aika, kun lehdet kirjoittivat kuinka Suomea odottaa loistava tulevaisuus Venäjän kanssa. Monet siihen hairahtuivat. Nyt kaipaillaan aikaa ennen 2014. Ei kannattaisi. Pitäisi katsoa tulevaisuuteen ja lukea se presidentin ja kaikkien puoluejohtajien yhteinen tiedonanto.
Tuo oli vain koonta siitä, mitä olet kirjoittanut. Pitäisikö laittaa lähdeviitteet eli lainaukset? Ei olisi vaikeaa.
Itse sinä riitaa ja epäsopua haastat. On kirjoituksia Ukrainasta ja Natosta, mutta sinä yrität vääntää fokuksen maitoon ja kepuun. Sinun dna:ssasi on kyky etsiä aina jokaisesta asiasta epäsopu.
Putlerit etsivät aina sinunkaltaisiasi ihmisiä. Jotkut ovat hyödyllisiä idiootteja nolla euron tuntipalkalla, jotkut tienaavat kansallisen eoäsovun lietsomisesta.