Kova on kohtalo tälläkin lapsella, kärsii lopun ikäänsä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014092518694609_uu.shtml
Tuosta törkeästä lapseen kohdistuneesta rikoksesta tuomittiin sentään kolme vuotta vankeutta. Lapsen tappamisesta rattijuoppo sai vain 2v.2 kk.
Mitenkään tuota rattijuoppoa puolustamatta, en vain voi pitää tekoa tappona vaan kuoleman tuottamuksena. Hänen tarkoituksenaan ei ollut tappaa ketään, mutta omalla tuomittavalla toiminnallaan aiheutti sivullisen ihmisen kuoleman.
No joo, mutta jos lähtee ajamaan autoa 2,5 promillen humalassa, niin voi olettaa, että jotain tällaista tapahtuu. Tämä sama maatalon emäntä on tehnyt saman ennenkin ja saanut jopa tuomion, eikö tämäkään vaikuttanut mitenkään asiaan Ihmettelen sy-väs-ti !
Ymmärrän pointtisi, ymmärrän hyvin. Toistuvaan rattijuoppouteen pitäisi pystyä jotenkin järeämmin puuttumaan, mutta en ainakaan itse osaa sanoa miten se tapahtuisi järkevästi. Kaikki ehdotukset ajoneuvon takavarikoimisesta tai muusta ovat pelkkää populistista paskaa.
Mielestäni valvonnan lisääminen ja siten kiinnijäämisriskin lisääminen on ainoa toimiva tapa, eli se että rattijuopon ajo keskeytetään. Törkeästä ratista automaattisesti seuraava putkakeikka ei välttämättä olisi huono vaihtoehto. Olisi hetki aikaa miettiä rauhassa.