Tuohon edellisen viestin vakuutusyhtiöön pitää ottaa kiinni. Ei millään mene mun logiikkaan, että jos vakuutan traktorin liikennevakuutuksen IFfin yksityispuolella, on hinta luokkaa 45 euroa. Ja jos yrityspuolella, niin samaiseen traktoriin täysillä alennuksilla bonuksilla yms liikennevakuutus maksaa 130 euroa.
Sitten yksityisellä puolella on osakasko, johon kuuluu hirvi, palo. varkaus, ilkivalta. Ja siinä on myös ajoneuvoturva, joka maksaa matkan katkeamisesta aiheutuneet kulut ja hinauksen korjaamolle
. Yrityspuolella tuollaista ei ole.
Harmittaa, kun edellisen kanssa viime talvena en tajunut soittaa IFfiin ja pyytää hinausta, kun eturenkaasta meni venttiili poikki metsässä ajettaessa. Ihan tuli pusattua rengas metsästä alta ja ketjuineen pyöriteltyä puolisen kilometriä molempiin suuntiin. Voin kuvitella sen keskustelun, että tarvisin hinurin kun matka katkesi. Asiakaspalvelija olisi iloisena kertonut kenelle voisin soittaa tai lupaa soittaa. Sitten kun siihen lisäisi että katsokaa sitten, että hinuri on maastokelpoinen, että voi hakea traktorin puolenkilometrin päästä metsäautotieltä ja muutes metsäautotiekin on auraamatta, että sen mukaan kalusto. Ei olisi ihan lyhyt puhelu
Mutta tuo erilainen hinta eripuolella samaa firmaa ihmetyttää kovin.