Nuo nyt on jäävuoren huippu. Totuus on moninverroin synkempi. Vaikka viimeiset neljä vuotta on ollut vallassa yksi historian oikeistolaisimmista hallituksista, niin vm:n demareihin se ei ole purrut. Nyt on ollut menossa tekninen korjaus kiinteistöveron perusteisiin. Näin se oli markkinoitu, mutta kun asiaa selvitettiin tarkemmin, niin tavoitteena olisi ollut siirtää viime vuosisadan alussa rakennetut maatilojen päärakennusten verotusarvot liki 2000-luvun käyviä arvoja. Ei mikään tekninen korjaus vaan selkeä rahastus. Samoin on iso kutina päästä muiden maatilan ns. tuottamattomien rakennusten kimppuun. Vanhat aitat yms. kuului suunnitelmiin.
No, nämä hankkeet saatiin nyt torpattua, mutta voi. Ne vaalithan on jo parin kuukauden päästä. Sitten tulee uusi hallitus ja melkoinen ihme on, jos ei maajussi pääse maksumieheksi kiky-sopimuksesta, makera-rahoituksista, yms. rikoksista ihmiskuntaa vastaan.
Kehotan henkisesti varautumaan siihen, että kuvetta saa nyt kaivaa hieman keskimääräistä enemmän.
Meidän kaupungissa se oli persut, jotka tekivät tämän kiinteistöveron tarkistusesityksen. Nyt on palkattu virkamies, joka käy kaikki kiinteistöt läpi. Myös rakentamattomat metsäpalstat syynätään.
Tästä seuraa vielä Oksallekin purkusouvvi, kun kaikki laitetaan verolle, kuten 2019 vuotta sitten.
Turhaan täs nyt pelotellaan vanhojen rakennusten verollepanosta. Jos on poistettu kokonaan verotuksessa, niin mistäpä verottaja keksii määrittää jonkun vanhan rakennuksen verotusarvon. Mullakin on noita 1960-70 luvuilla rakennettuja talousrakennuksia, en pelkää että ne verolle pantaisiin.
tätä listaa on käyty aikaisemminkin läpi, mitä verotetaan, millä perusteella ja mistä arvosta... sekä verotuksen järkevyys.
Pelto: viljelysmaana saa ihan saman perusteen eli pinta-alan mukaan valtiolta tukea, alennettaisiin tukea. Ongelma tulisi myös varallisuuden ja nettovarallisuuden suhteen, joku voisi hyötyä korkeammasta nettovarallisuusarvosta, jos nettovarallisuusarvo säilyisi, niin 0,1% verallisuusvero tuottaisi yhden euron/ha
Metsä: arvo on pääosin kasvava puusto, puun määrä pitäisi arvioida vuosittain, jos pelkkää pohjaa verotetaan niin verotulo on taas laiha ja tulee tuplaverotuksen ongelma, kun puuta verotetaan myös myydessä ja justiinsahan tuosta päästiin eroon. Vanha veroluokkiin perustuva vero verotti kasvupotentiaalia ei varallisuutta.
Rakennukset: nämä maatilan rakennukset, jotka eivät ole vielä kiinteistöveron piirissä pitäisi arvioida jotta saadaan todellinen verotusarvo, ensimmäisen kymmenen vuoden verotulo menisi kiinteistöjen arvojen määrittämiseen. Rakennuksen voisi lohkoa omalle tontille ja lahjoittaa verovapaalle säätiölle tai SAK:lle ellei halua veroa maksaa.
Yleisesti tästä ehdotuksesta seuraisi huomattava julkisen palvelun työtaakka, kun kaikelle omaisuudelle määritetään reaaliarvot. Jo tekeminen on iso juttu, hallintopäätökset aiheuttaisivat valituskierteen ja negatiivisen pätöksen saaneet ja yleensä kaikkein rikkaimmat rouhisivat tähän porsaanreikiä ovelilla kiertosysteemeillä. Jos varallisuutta syntyy, niin sitä on jo syntyessä verotettu ansio- tai pääomatulona, siksi vero on muutenkin turhaa. EU:n alueella yksittäisen valtion verosooloilu pitäisi myös miettiä etukäteen... verotulo kääntyy helpolla negatiiviseksi, kun jengi hakeutuu alemman verotuksen maihin, lopulta pysyvämminkin.