Menipä taas vakiokaarti syvälle yhteiskunnalliseen pohdiskeluun.
Olettaen, että ohjelmassa esitetyt luvut olivat edes lähellä totuutta, voidaan kyllä melko pätevästi väittää vähennyksen etujen valuvan niille, joilla varallisuus jo entuudestaan mahdollistaisi ulkopuolisen tekijän käyttämisen reremontteihin ja siivoukseen. Siis yhteiskunnan tulonjakoa ajatellen kotitalousvähennys on suurimmalta osalta varakkaan kansanosan etuus.
Toinen syy ko. vähennykselle oli muistaakseni harmaan talouden kitkeminen. Houkutus käyttää kuitittomia palveluja väheni. Tässä on varmaankin jossakin määrin onnistuttu.
Jos vielä vedetään muutama mutka suoraksi päättelyssä...
Koska suurimmat tulot keräävä kansanosa käyttää kaikista eniten euromääräisesti kotitalousvähennystä, ei olla kaukana myöskään totuudesta, jos väitetään samalla, että suurimmassa tuloryhmässä olevat ovat aiemmin käyttäneet eniten pimeätä työvoimaa. En ole provosoimassa. Koska eniten tienaavilla on suurimmat mahdollisuudet ostaa palveluita, osunee heille myös suurin osa kuitittomasta palvelujen ostoista. Vähävaraisilla ei ole mahdollisuutta ostaa edes ilman kuittia.