Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Viikko lisää lomaa - Veetin pelihousujen kestokyky äärirajoille  (Luettu 4657 kertaa)

alpo10

  • Vieras
Kasvavalla määrällä tiloja on 3-4 lomaoikeutettua ja systeemi jossa vaaditaan jo aika paljon erikoisosaamista. Samaan aikaa tiloja alkaa (ehkä pohjanmaata lukuunottamatta) olla aika harvassa.

Tältä pohjalta tuntuu aika haasteelta järjestää esim. 4 yrittäjän ja 200 lehmän tilalle aina 4 lomittajaa kerralla, tai edes 3 ja vielä niin että kaikki työt joku oikeasti osaa.
Minä en ymmärrä miksi 4 yrittäjän tilalle edes pitäisi lomittaja kustantaa kun ne neljä voi lomittaa toinen toista.
Yksi aina lomalla ja kolme tekee työt.
lomitus on suunniteltu silloin, kun oli vaan perheviljelmiä. Tästä on mentävä eteenpäin, kasvavien teollisuuslaitos-viljelmien lomaoikeutta ei voi enää jatkaa. Selkeintä olisi liittää tähän yhtiömuoto, jossain vaiheessa lomaoikeus poistuu kokonaan.

Viljatilasta voisin todeta sen, että täydellisen työkyvyttömyyden aikana ei lomitusta edes saa... kehotettiin vuokraamaan pellot vaan ulos.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228

  http://www.iltalehti.fi/politiikka/201704242200109125_pi.shtml

  Sipin politiikka on aivan selvää kepu-uskontoon perustuvaa. Muilta leikataan, kepulaisilta ei, tai lisätään.
 http://www.iltalehti.fi/politiikka/201704242200109316_pi.shtml

  Koulutusleikkauksissa maa ja metsäala, ei leikkausia. Vaikka siellä koulutetaan työttömiä, esim puutarhureita.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52012
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vai että lomaa...
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vai että lomaa...
Eläkä sinäkään täällä sitten nau'u että mihin sitä taas menisi skännäperheen kanssa... härnäät vain kunnon ihmisiä.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Eiks koko elämä ole lomaa,  jos sen niin ottaa?

Köntys

Loimaalla oleminenhan on yhtä loimittamista  :D ;D

Ja aatteles tossa naapuripitäjässä, Ypäjällä, siellä vasta loimitetaan niin että rääkkyristoakin SASsinaamari päässä hirvittää.

Ai että me kaikki naurettiin loimittamista!
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Eiks koko elämä ole lomaa,  jos sen niin ottaa?
Njaa... niin. Mitäs tohon... No paina nyt ensteks control+p ja laita huoneen tauluksi heikomman päivän varalle.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65492
... mikä on loma?               syötävää?

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
... mikä on loma?               syötävää?

Pitää taas lähtiä lomalle.🎅

navettapiika

  • Vieras
... mikä on loma?               syötävää?

Pitää taas lähtiä lomalle.🎅
Ja sulla on yksi työpäivä vuodessa? Joko se alkaa ahdistaa? Vielä yli puoli vuotta lomaa..

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8398
Kyllähän yrittäjän pitää hommata loma itselleen ihan itse. Joko ajamalla tuotanto alas tai tuuraajan hankkiminen.

Pitääkö nuo kaikki maksaa tissinkoittajalle, kun ei ite osaa mitään?
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.