Tässä viikonloppu luettavaa. Julkaistu Sipoon Sanomissa kesän 2014 aikana kuudessa osassa.
ELÄMÄN VUORISTORATAA
Kun nuorena kollina keväällä 1959 vasta Ilmavoimien AOK11 ohjaajakurssin tuoreet lentäjän tiedot päässäni asetuin Linnanmäen Huvipuiston Vuoristoradan jarrumiehen puikkoihin, en voinut edes hurjimmissa unelmissani kuvitella millaisen "hurlumhein" elämä oli suunnitellut minun varalleni.
Tuo aika oli silloin vielä varsin köyhää monessakin mielessä. Yhteiskunta oli vähitellen toipumassa käydyn sodan rasituksista. Muutama vuosi meni minullakin kaikenlaisia töitä tehden.
Tes-Visio, Suomen ensimmäinen televisiokanava sijaitsi Ratakadun varrella. Toimin siellä teknisen osaston puuseppänä. Rakentelin muunmuassa Niksulan tv:n pienoiskaupunkia, jossa Jesper, Kasper ja Joonatan seikkailivat. Matti Ranin ja vaimonsa olivat ohjelman vetäjiä.
Suomen TV sitten monopolisoi tv-toiminnan myöhemmin. Vuonna 1964 menin uudelleen Ilmavoimiin . Sain pestin yhteyslentueesta Malmilla. Se kesä menikin mukavasti lentämisen merkeissä ympäri kaunista maatamme. Syksyllä sain mahdollisuuden osallistua lennonjohtokurssille. Siitä se minun varsinainen ura urkeni jatkuen eläkepäiviin saakka. Vuonna 1969 sodittiin Nigeriassa. Punainen Risti haki ilmailutietoisia henkilöitä johtamaan ilmasiltaa. Hain tehtävää ja niinpä vietin 3 kuukautta Dahomeyssa, nykyinen Benin, hoitamassa ilmaliikennettä avustuslennoille Cotonousta Ulin viidakkokentälle Nigeriassa. Ruokatarvikkeita Uliin ja pakolaisia takaisin. Tämä olikin varsinaisesti ensimmäinen niin sanottu televisiosota. Kotiin palattuani osallistuin lukuisille Punaisen Ristin järjestämiin kansainvälisen katastrofiavun kursseille. Angolassa sodittiin 70-luvun puolivälissä. Pääsin sillä kertaa Geneveen Punaisen Ristin päämajaan saakka tarkoituksena jatkaa seuraavana päivänä Angolaan, mutta saman yön aikana tilanne rauhoittui siinä määrin, että sinne ei siinä vaiheessa apua tar*****. Palasin kotiin. Myöhemmin presidentti Martti Ahtisaari kävi siellä laittamassa asioita kuntoon.
Kamputseassa alkoi tapahtua. Maailma heräsi siellä tapahtuviin hirvittävyyksiin. Pol Pot ja Punaiset Kmerit oli asialla. Kansaa teurastettiin ja ulkomaalaiset karkoitettiin maasta. Rajat suljettiin, eikä sinne päässyt Punainen Ristikään moneen vuoteen. Pakattu matkalaukkuni odotteli turhaan, sillä puhelinsoittoa ja kutsua ei etukäteissopimuksista huolimatta kuulunut. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi olla hyväkin, ettei sinne tullut lähdettyä. Olin jatkanut kaiken aikaa lentoharrastustani myös parantaakseni ammattitaitoani lennonjohtajana. Olin pätevöitynyt ennätysajassa kaikenlaisiin lennonjohtotehtäviin ja nautin työstäni. Yleisölennätyksiä, laskuvarjohyppääjien pudotuksia, taksilentoja, purjekoneiden hinauksia, hirvilaskentoja, siis lähes kaikkea mitä lentokoneen kanssa voi tehdä. Lensin myös monimoottori- ja mittarilentokelpuutuksen mikä oikeutti minut lentämään liikelentoja . Näissä merkeissä Skandinavian mittarilentokartat tulivat tutuiksi. Vuonna 1980 ICAO, Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö haki lennonjohtajia Saudi Arabiaan. Vietin Riyadh'issa vuoden. Se oli kova paikka ”vääräuskoiselle”. Hiekkaranta oli upea, mutta matka pitkä. Punaiselle merelle 800 km ja Arabianlahdelle 400 km. Lentoliikenne oli erittäin vilkasta eikä menetelmistä juurikaan löytynyt mitään dokumenttia, että olisi ennakkoon voinut tutustua. Sen komennuksen jälkeen kaikki on ollut helppoa. Seuraavaksi kävin IAL:n toimistossa South Hallissa Lontoossa. Tämä on sellainen ilmailualan yritys, joka välittää asiantuntijoita tarvitseville. Sain paikan Malesiassa, Kuala Lumpurissa.
OLINKO TULLUT PARATIISIIN?
Lentokoneen oven avautuessa vastaan tulvahti tuoksuja täynnä oleva kostea ilma.
Oli helppo hengittää, olin tropiikissa. Sain kyydin Jayapuri hotelliin, ensimmäiseen asuntooni, kunnes muut järjestelyt olisivat kunnossa. Upea hotelli, jossa oli myös baari nimeltä Timbuktu.
Vaikka maa onkin virallisesti islaminuskoinen, niin alkoholin suhteen siellä ei ole sellaista nolla linjaa, kuten Saudi Arabiassa. Maltillisesti otetut parit coctailit eivät tuntuneet lainkaan syntisiltä.
Elämä alkoi olla kohdillaan. Saudi Arabian hiekat huuhtoutui pois ja pääsin keskittymään uuteen elämään. Menetelmä yrityksessä, jossa nyt toimin, oli sellainen, että aikaa oli varattu 3 kuukautta ensimmäistä kelpuutusta varten, jonka jälkeen perheenjäsenet voivat myös tulla. Tutustuin uuteen työpaikkaani ja siellä oleviin henkilöihin. Varsin kansainvälistä joukkoa, jonka kanssa tulin hyvin toimeen. Ensimmäinen kelpuutus piti saada liikenteelle, joka oli enimmäkseen Singaporen ja Kuala Lumpurin välistä matkustajalentoliikennettä. Sain kelpuutuksen viikossa, jonka jälkeen myös vaimoni sai kutsun Kuala Lumpuriin.
Saime käyttöömme kaupungin laidalla, Petalling Jayassa , olevassa lähiössä upean omakotitalon korkealla rinteellä. Talo oli useassa tasossa ja huoneita oli riittävästi. Oma puutarha missä kasvoi papayaa, mangoa ja lukuisa määrä kauniita pensaita ja kukkia, joita sitten vielä lisäsimme siellä olomme aikana. Rakentelin saunan ylimääräiseen huoneeseen, josta oli suora yhteys pihanurmikolle. Lauteet tein mahongista, koska muuta puutavaraa ei saanut. Olikin hauskan näköistä ensimmäisen saunakerran jälkeen katsella kumppanin punaiseksi värjäytynyttä takapuolta. Otimme sitten pyyhkeet käyttöön seuraavilla lukuisilla saunakerroillamme. Elettiin siis vuotta 1981. Kiukaita ei Malesiasta löytynyt. Se piti siis tehdä. Muotoilin ruostumattomasta teräksestä lieriön. Kiinnitin tukevan verkon tiettyyn etäisyyteen lieriön pohjasta. Muotoilin aukon etureunaan, että sain mahtumaan ns.rengaspolttimen lieriön alle.
Kaasupullo pihan puolelle. Kaasuletku polttimeen. Kiviä hain lähialueella olevasta matalasta joesta. Lieriö täyteen kiviä. Kaasuhana auki ja tulta perään. Mahtavaa... puolen tunnin kuluttua sauna oli kylvettävässä kunnossa. Kivet oli aivan läpipunaisia ja löylyä riitti suuremmallekin joukolle. Tästä tulikin suuri hitti, josta nautimme kollegoittemme kanssa lukuisia kertoja.
Tuli näin jälkikäteen mieleen, että tulinkohan silloin keksineeksi kaasulla toimivan kiukaan?
Vähitellen sain kaikki kelpuutukset ja pystyin hoitamaan koko Kuala Lumpurin lentotiedoitusalueen liikenteet. Reilu pari vuotta ”paratiisissa” oli elämämme parasta aikaa siihen saakka. Seuraava pesti oli Qatarissa, Dohassa. Melkoinen muutos Malesian jälkeen, siitä ei ole paljoakaan kerrotavaa. Maa oli vielä siihen aikaan nousuaan hakemassa. Nyt jälkeenpäin, kun olen joitakin kertoja käynyt välilaskuilla Dohassa, totean, että maa on kehittynyt todella upeasti.
Puoli vuotta sielläkin kului joten-kuten. Aika aikaa kutakin. Kypsyin siinä määrin silloiseen Dohaan, että päätin palata takaisin Suomeen.
Olihan maailmaa jo nähty jonkin verran ja koti-ikäväkin tuli mukaan kuvioihin.
Sain paikan Helsinki-Malmin lentoasemalta, jossa työskentelin seuraavat 11 vuotta. Aivan upea paikka. Todella vilkas lentokenttä, jossa on kaiken aikaa eri asteisia ilmailijoita. Siellä totesin hyväksi oman lentokokemukseni, koska jouduin lukuisia kertoja neuvomaan myös lennon teknisessä suorituksessa välttyäksemme onnettomuuksilta. Pääsin sitten aikanaan 1.3.1995 eläkkeelle lennonjohdon päällikön tehtävästä.
ELÄKKEELLE
Paikka, jonka olin ostanut v1987, kasvoi paljon puita.
Niitä kaataessani ja varsinkin pilkkoessani tuli monasti mieleeni se, että niiden pilkkominen on kovin hankalaa ja vaarallista. Ajatus pyöri päässäni jatkuvasti ja niinpä viimein saavutin sen pisteen, että jotain pitäisi tehdä asian korjaamiseksi. Aloin rakennella erilaisia kirveen protoja tarkoituksena hakea parempia keinoja puunpilkontaan. Kyllähän siinä ajatustyössä taisi vierähtää jokunen vuosi, kunnes kerran rautakangella kiviä käännellessä se ajatus välähti. Sen pitää olla VIPU. Siitä alkoikin sitten erittäin hektinen vaihe eläkeläisen elämässä. Turhan pitkä kerrottavaksi tällä foorumilla, mutta mennäänpä muihin historioihin.
Kerran, varmaan toisenkin ja vielä useamminkin, istui muutama silloinen viisas mies jossain etelän auringon alla Plataanipuun varjossa väitellen siitä, onko maapallo litteä vai pyöreä.
Niinhän siinä sitten väittelyn tuloksena kävi, että litteänä se pysyi vielä seuraavat 150 vuotta.
Se, joka oli pyöreän kannattaja ei koskaan päässyt näkemään kanssaväittelijöidensä ilmeitä, koska he olivat jo kaikki haudassa. Tämä eri mieltä ollut oli puolalainen tähtitieteilijä Kopernikus.
Hänen oppinsa on nyt jälkipolville tullut tutuksi taivaankappaleiden kulusta ja niiden sijainnista aurinkoon. Japanilaiset ovat löytäneen asiayhteyden Kopernikukseen ja Vipukirveeseen. Yhtälailla, kun taivaankappaleet kiertää aurinkoa, niin Vipukirves-pilkonnassa kierretään hakkuualustaa parhaita lyöntipaikkoja hakien ja samalla saaden myös täysivaltaista liikuntaaa alaraajoille pilkonnan aikana. Tällainen jatkuva liikkuminen myös pilkonnan aikana on Vipukirveellä turvallista, sillä sen terä pysähtyy aina puun päälle, eikä näin vahingon vaaraa ole.
Tällaista tapaa en kuitenkaan suosittele perinteisen kirveen kanssa käytettäväksi.
Minulle on käynyt tässä tapauksessa paremmin kuin Kopernikukselle, sillä olen saanut mielipiteestäni tuhansia palautteita, jotka vahvistavat sen, että vipu on puunpilkonnassa kiilaa tehokkaampi. En siis ole väitellyt turhaan, ottaa vaan oman aikansa, ennenkuin muutkin sen uskovat. Kopernikus oli puolalainen, niin oli myös isoäitini. Olisikin mielenkiintoista, jos nykykeinoin pystyttäisiin tutkimaan dna tai muulla tavoin olenko kenties kaukaista sukua hänelle?
YRITYSMAAILMAAN
Vuonna 2005 saavutin pisteen, josta ei enää voinut jatkaa yksityishenkilönä. Niinpä perustin yrityksen 65 vuotiaana. Olin saanut patentin joitakin vuosia aiemmin keksinnölleni. Nyt olin löytänyt oikeat yhteistyökumppanit. Keksintöni muodot ja mitat olivat selkeytyneet, alettiin valmistus. Ensimmäinen, numero 1 meni silloiselle pääministeri Matti Vanhaselle hänen naapurinsa ostamana Matin 50-vuotis syntymäpäivälahjaksi. Se menikin hyvään osoitteeseen, sillä nähtyäni joissakin aiemissa tv-kuvissa Matin pilkontaa jollain kiinalaisella virityksellä, tunsin oikein myötähäpeää hänen puolestaan. Ei, ollut kotimainen astalo Matin käsissä.
Siitä se sitten alkoi, tilauksia alkoi sadella. ”Viidakkorumpu”, muutamat lehtiartikkelit ja ilmoitukset viestivät Vipukirvestä maailmalle. Keskustelupalstat aktivoituivat Vipukirveelle. Otin osaa keskusteluihin ja totesin samalla kuinka hirvittävästi jotkut käyttivät energiaansa saadakseen minut hiljaiseksi ja ettei Vipukirves millään pääsisi valloittamaan maailmaa. Pidin huolen siitä, etten provosoitunut ja niinpä jatkoin maltillisesti kerrontaani Vipukirveestä ja sen eduista. Noita keskustelupalstoja lukee myös ennakkoluulottomat ja uusia asioita hakevat ihmiset, joten tiesin kyllä, että valveutunut lukija osaa noukkia jyvät akanoista. Muutama vuosi kului tasaiseen tahtiin muutaman sadan myynnin vuosivauhdilla. Ajattelin, että yksikin myyty pelastaa jonkun jalat vammoilta. Vipukirves on ensimmäinen ja ainoa käsikäyttöinen puunpilkontatyökalu, jossa on terään rakennetut turvaelementit. Koskaan aikaisemmin kukaan, eikä mikään kirveenvalmistaja ole kantanut minkäänlaista vastuuta siitä, että heidän rakentamansa kirveet ovat vaarallisia käyttäjilleen. Japaniin on ollut vientiä jo usean vuoden ajan. Kesällä 2013 eräs amerikkalainen julkaisu teki jutun Vipukirveestä. Se poiki lähes 50000 käyntiä nettisivuillani. Juttu levisi jokaiseen osavaltioon ja muualle maailmaan. Tilauksia alkoi sadella tosi reippasti. Videoitani on katseltu yli 10 miljoonaa kertaa. Yhteistyötarjouksia, lisenssisopimuksia. 16 tuntia ei enää riittänyt siihen kaikkeen kirjeenvaihtoon ja muuhun työhön, jotain piti tehdä. Suomalainen Sacotec Components on 60 kertaistanut tuotannonsa. Uutuusmalli valmistettuna ruostumattomasta erikoisteräksestä on myös valmis haasteisiin. Hakaniemen Metalli pystyy valmistamaan riittävästi teriä. Maailma huutaa Vipukirveitä. Olemme ottaneet haasteen vastaan.
Ulkoistin tehtävät ryhmälle, jonka uskon pystyvän hoitamaan Vipukirves Heikki Oy:n saamat haasteet. Itse olen ohjaimissa hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa ja koitan vähitellen saada sopivaa aikaa itselleni päästäkseni toteuttamaan ne lukuisat keksinnöt mitkä vielä pyörivät päässäni odottamassa niiden toteutumista.
Siis tällaista vuoristorataa voi olla ihmisen elämä.
TUULIMYLLYJÄ VASTAAN
Niinpä saatuani idean uudella tavalla toimivasta kirveestä, johon olin kiinnittänyt myös turvaelementit, marssin Keksintösäätiöön keksintöinsinöörin puheille.
Hän tyrmäsi ideani välittömästi sanoen, että tämähän on vanha keksintö, eikä tällaista kannata lähteä rakentelemaan. Hän ei millää voinut ymmärtää turvaelementtien merkitystä. Menin Kolsterin patenttitoimistoon, jossa patentti-insinööri oivalsi välittömästi mistä oli kysymys ja sanoi, että tässähän on lukuisa määrä sellaisia oivalluksia mitä voidaan patentoida. Laadimme patenttiasiakirjat ja niinpä sain patentin 14.6.2002.
Sain sitten myöhemmin pienen lainan Keksintösäätiöltä, jonka hoitaminen sen byrokraattisuuden johdosta vei minulta enemmän energiaa kuin koko muu projekti yhteensä.
Myöhemmin ajattelinkin, että olisi ollut paljon helpompi tapa hakea lainaa suoraan pankista.
Oli aika kansainvälistyä. Hain lainaa Keksintösäätiöltä saadakseni rahoitettua ulkomaisen patentin.
En saanut.
Silloinen neljän hengen kollegio suuressa viisaudessaan oli sitä mieltä, että ei kukaan enää kirveellä puita pilko. Eivät olleet koskaan nähneet, saati kokeilleet Vipukirvestä. Ei kelvannut tarjoukseni kokeilumahdollisuuteen. Siihen heillä ei ollut aikaa, vaikka olisin tullut Keksintösäätiön pihalle puukuormani kanssa.
Haastoin heidät pilkontakilpailuun. ”Te neljä nelikymppistä, parhaassa iässä olevat perinteisillä kirveillänne ja minä seitsemänkymppinen Vipukirveelläni. Takaan, että päihitän teidät”.
Eivät ottaneet haastetta vastaan.
Käydyssä keskustelussa ilmeni myös, että ”asiantuntijalausuntoa” oli kysytty myös toiselta kotimaiselta perinteisen kirveen valmistajalta, joka ilmoitti, että ei missään tapauksessa, eihän kukaan enää puitansa käsin pilko. Kolmen kuukauden kuluttua markkinoille tuli uusi, "kolmannen sukupolven kirves"?
Koska ulkomaisen patentoinnin etuoikeusvuosi oli umpeutumassa, ei minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä uusia keksintöjä joilla vipukirves valmistetaan uusilla menetelmillä ja keksinnöillä. Sain patentin 13.1.2012. Hain myös ulkomaisia patentteja maailmanlaajuisesti.
Keksintösäätiön menettely aiheutti minulle suuria ylimääräisiä kuluja.
Nyttemmin Keksintösäätiön toiminta on lopetettu ja sen tehtävät on jaettu Uudenmaan ELY-keskuksen vastuulle.
Toivottavasti toiminta jatkuu keksijäystävällisemmin, jolloin ”hiljaisemmatkin” keksijät saisivat keksintönsä meidän kaikkien käytettäväksi.
Olen myös kuullut, että yksityistä keksijää ei voi rahallisesti auttaa, se on jopa laissa kielletty.
Onko maallamme todella varaa tällaisen pääoman käyttämättä jättämiseen.
KYMMENEN MILJOONAA KATSELUKERTAA ?
Siinä on seitsemän nollaa ykkösen perässä.
Vipukirves herättää suunnatonta kiinnostusta maailmalla.
Täällä kotosuomessamme kaikki alkoi yhdestä nollasta. Täällä noita nollia ei niin nopeasi lisäännykään, sillä olemmehan suomalaisia. Täällä katsotaan lähes rikolliseksi toiminnaksi kaikenlainen kekseliäisyys ja muusta joukosta poikkeaminen. Eihän sellainen sovi, että joku nostaa päänsä ylitse muiden ja koettaa vielä menestyäkin.
Tällaisia ajatuksia on tullut tässä vuosien mittaan, kun olen ottanut osaa erilaisiin keskusteluihin ja tilaisuuksiin. En vain oikein ymmärrä sitä, miksi joillekin on niin vaikeaa uuden oppiminen, että täytyy käyttää kaikki energia siihen, että muutkaan ei saisi tietoa sellaisista asioista, josta kaikki hyötyisivät. Tällaisen mentaliteetin kautta on varmasti tuhottu lukuisia uutuuksia, koska kaikki eivät jaksa taistella tätä sarvikuonoarsenaalia vastaan. Tämä vaikuttaa meidän kaikkien hyvinvointiimme...negatiivisella tasolla, sillä lukuisat keksinnöt ovat jääneet toteutumatta. Samoin monet keksinnöt ovat ajautuneet ulkomaisiin omistuksiin, koska mentaliteettimme mukaisesti meillä Suomessa ei näitä asioita vielä ymmärretä. On jäänyt toteutumatta lukuisia työpaikkoja ja myös useita työpaikkoja on viety muihin maihin. Valtiommekin on hyvä työllistäjä, mutta pulmana on vain se, että se yhä enenevässä määrin työllistää muita kansoja. Ei ole kovinkaan mieltä ylentävää lukea lähes pävittäin tällaisista tapauksista. Mihin tämä johtaa? Kansalaisilta loppuu rahat. Ei siinä kovin paljon normaalin elämän makuun päästä, jos on joutunut tällaiseen työttömyyden kurimukseen. Moni on kyllä itsekin, ehkä tietämättömyyttään, tai sitten tietoisesti aiheuttanut itselleen tällaisen tilan suhtautumalla negatiivisesti kanssaihmistensä toimintoihin. Ei sellaisella hengellä mitään rakenneta.
Suurella mielihyvällävoin myös todeta sen toisenkin joukon, joka ymmärtää kehityksen kulun ja sen tuomat etuisuudet. Maailmalta satelee kiitosta lähes päivittäin tyytyväisiltä asiakkailta, jotka arvostavat hyvin toimivaa, turvallista ja tehokasta työkalua. Hinta ei ole kaikille tärkein kriteeri.
Miksi et vie tuotantoa Kiinaan?
Tällaisia kysymyksiä on tullut lähes pävittäin sellaisilta ihmisiltä, jotka haluavat saada tuotteen halvalla. Sellainen ajattelutapa on osoitus siitä, että asiakokonaisuuksia ei oikein ymmärretä.
Ajatellaan vain omaa itseään ja sitä hetken huumaa, että sai jotain halvemmalla.
Jopa Keksintösäätiössä käydyissä keskusteluissa on ehdotettu tuotannon ulkoistamista maamme rajojen ulkopuolelle. Jopa Suomalaisen Työn Liiton edustaja ehdotti minulle samaa. Toistaiseksi olen kuitenkin tehnyt kaikkeni, että toiminta pysyy Suomessa.
Yrittäjän on todella vaikeaa saada mitään apua. Paljon puhutaan kaikenlaisista keskuksista, joissa apua annetaan. Minulle on kuitenkin muodostunut oma käsitykseni niiden potentiaalisuudesta, joten olen tavallaan antanut periksi ja toimin oman pääni mukaan. Globaali kiinnostus on nyt niin suuri, että tuottaa vaikeuksia saada riittävässä määrin tuotetta. Suomella menee myös niin hyvin, että on varaa sulkea kokonaisia tuotantolaitoksia kesän aikana.
Kuinka kauan? Voi olla, että minäkin joudun olosuhteiden pakosta ulkoistamaan tuotteeni johonkin muuhun maahan, jossa vielä halutaan ja voidaan tehdä töitä.
Heikki Kärnä, keksijä
www.vipukirves.fi
