Eilen tuli vaimon kanssa käytyä. Jätettiin muksut mummolaan ihan suosiolla eikä ollenkaan huono ajatus. Edellinen vierailu on tullut tehty varmaan joskus 20 vuotta sitten. Olihan siellä tavaraa, mutta eipä meikäläiselle oikein mitään. Kylvimet oli 6 metrisiä hintalappu alkaen yli 100 tuhatta, Ruiskut oli isoja ja hinta samaten yli satatonnia. Traktoreita ja puimureita en edes viitsinyt katsoa olisiko niissä hinta ollut sitten yli 200 tuhatta? Justiinsta viidessä ja puolessa tunnissa ehti kiertämään kun tuttuja ei onneksi pahemmin näkynyt ja kenenkään edustajan kanssa ei pahemmin jäänyt rupattelemaan. Musiikki aivan älytöntä. Pitäisikö jo siirtyä 2000 luvulle. Ei olisi ollut haittaa vaikka kovaääninen olisi välillä ollut ihan hiljaakin. Lopun sadekuuro taisi sitten aiheuttaa ryntäyksen pois alueelta ja julmetun ruuhkan ulosmenotielle. Varmaan tunti meni siinä jonossa. Olisi kuitenkin kannattanut jäädä johonkin alueelle pitämään sadetta ja odottaa se tunti tai puolitoista ja häipyä sitten vasta. Olettaen etteivät olisi alkaneet ohjaamaan ulos näyttelyn sulkeuduttua.
Näin pitkämatkalaisena olisi toivonut pidempää aukioloaikaa. Parituntiakin jatkettu aukioloaika olisi ollut mukava. Nyt joutuisi lähtemään aamulla pirun aikaseen jos haluaisi olla paikalla aamusta. Paljon näytti porukkaa tulevan silloin puolenpäivän paikkeilla kun itse tultiin paikalle, ihan jonoksi asti. Ja ei tosiaan olisi pahitteeksi jos poistumisteitä olisi useampi. Muutaman auton näin häviävän metsään, että olisiko sitten paikallisia jotka tiesivät mistä pääsee pois jonottamatta. Muutenkaan ei ollut mukavaa kun itse jonottelee poistumistiellä niin sivusta parkkikselta tunkee kokoajan porukkaa väliin ja siten siinä sumpussa alettiin arpomaan, että mennäänkö loimaan vai turun suuntaan. Itse valittiin sitten turku eikä sen jälkeen jonotusta vaadittu kuin varmaan 5 minsaa. Olisi ollut ihan kiva kun liikenne olisi ohjattu parkkikselta jonon perään... Mutta tosiaan tästä nyt olisi päässy kun ei olisi hätäillyt alueelta ulos. Meillä auto olis siis siellä 2 portin suunnalla melko perällä.
Matkalla nähtiin kyllä kaikenlaisia oraita kasvustoja. Mennessä kouvola-lahti-tuulos-hämeenlinna-forssa-ypäjä-loimaa-okra oli kyllä surkeita oraita kasvustoja. Pois tultiin sitten okra-mellilä-koski tl-forssa-riihimäki-lahti reittiä ja oli kyllä paremman näköistä. Varsinkin riihimäen molemmin puolin oli ihan hyvännäköisiä ja eivät mellilän ympäristönkään oraat kasvustot huonoja olleet. Näytti, että tuossa hämeenlinnan ympäristössä, kun on sellaisia kumpuilevia peltoja niin ne oli surkeita.
Viimeksi muokattu: 07.07.18 - klo:08:45 kirjoittanut ja101
Kyliltä kuultua.... "Luomu ilman paskaa on kuin seksi ilman naista"... 😆