Piika jaksaa mesuta. Ensin sanot, että loman saantiin auttaa paikka luottamuselimissä ja perään, että on ihan loogistakin päättäjien toimesta ajaa koko homma alas. Mun tietääkseni lomitusuudistuksia valmistellaan sos ja tervministeriön vetämänä - sinne kutsutaan apuvoimiksi kuntien lomasihteereitä, joten ulostulot on sen mukaisia. Tarkoittaa sitä, että kuntiin satsataan, oli kyseessä lisäys tai leikkaus. Revi siitä.
Ikävä sanoa, mutta tämä lomitusuudistushan tarkoittaa sitä, että lomitus lähtee kunnista samalla kun sote-uudistuskin valmistuu. Monesta kunnasta lomitus on jo lähtenyt. Lomitus on tarkoitus siirtää maakunnalliseksi palveluksi, eli se naamakohtainen palvelu lähtee ja tilalle tulee netin kautta tehtävät varaukset ja palvelu on entistä enemmän keskitettyä ja vähemmällä hallintohenkilöstöllä, eläkkeelle siirtyviä ei tulla korvaamaan enää uudella väellä. Tätä uudistusta on hiottu jo pítempään. Se, mitä uusia vaihtoehtoja siihen tulee, on vielä monelta kannalta pimeän peitossa.
Tällä hetkellä uusia kuukausipalkkaisia lomittajia ei saa palkata, eli kaikki ne uudet voimat, jotka haluaisivat tulla tekemään tätä työtä joutuvat tyytymään tuntipalkkaukseen, mikä ei houkuta ketään pysyvästi tälle alalle.
Eli tämä tarkoittaa vahvasti sen uudistumisen lomittajien parissa pysähtymistä.
Mesuan, mitä mesuan, mutta vankasta kokemuksesta. Aikoinaan oli hyvinkin joustavaan palveluun mahdollistava malli, eli lomittajaa sai pyytää jopa lomalta tai vapaalta töihin, sitten iski ammattiliitto ja sen käyttäminen saatiin tehokkaasti ehkäistyä ja miltein kokonaan lopetettua. Lomittajalle tämä antoi mahdollisuuden lyhentää työpäivää ja toisaalta pitää tunteja "jemmassa", mutta nyt kaikki pitää maksaa tai ottaa pois kuukausittain, ettei vain ole tuntivelkaa kumpaankaan suuntaan. Tasoittava työlista on kauhistus. Tehtiin siis todella työläs ja kankea systeemi.
Siis paikallisella tasolla on hyvä, että istuu jonkun sortin lautakunnassa tai valtuustossa, niin saat hyvävelijärjestelmällä lomittajan, mutta jos mennään ylemmälle tasolle, missä katsotaan vain lukuja niin karu kieli kertoo, ettei lomitus ehkä olekaan niin suosittua kuin monet antavat ymmärtää. Jos viljelijöitä jää palvelun ulkopuolelle tai käyttämättömiä lomapäiviä tulee jatkuvasti lisää, niin eihän se voi olla merkki hyvästä ja toimivasta palvelusta.