Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Olafi - 11.04.17 - klo:12:55
-
http://m.kauppalehti.fi/uutiset/kesko-myy-k-maatalous-liiketoimintansa-lantmannenille/xsD6dNVE
Toiminta tehostuu, hinnat nousee?
-
Tuoskin tuosta kaupasta haittaa on, ehkä hyötyä sitä kautta että Lantmännilla taitaa olla jotain ihan käyttökelpoisia juttuja tarjolla tuotantopanoskaupassa.
-
Voi jopa hyötyä olla jos tavaraa kannattaa kierättää Ruotsin kautta Kruunun takia.
-
jeeee, ja taas saamma maajussien rahat ulkomaille!!!!
-
Lantmännen näkyy olevan ruotsalaisten maajussien omistama osuuskunta eli sikäläinen Hankkija siis. Pääseeköhän suomalaiset nyt jäseniksi?
-
Omat kokemukset osuuskunnista ovat ainakin pitäneet pankkitilin itselläni tyhjänä.
-
No yksi jäljelle jäävistä kotimaisista maatalouskaupoista taitaa olla
Suur-Seudun Osuuskauppa. Paljon antipatioita on Suur-Seutua
vastaan aina kuuluu kylillä, ainakin Lohjalla, ja omamyyjäkin
taisi sitten mennä tanskalaisten kelkkaan.
Kukapa noista sitten tietää. Mitenköhän Karjaan Rauta nyt sitten toimii ?
Onko Lantmännen-kuappa vain vaan ihan villi ?
Eipä Salostakaan tiedä, kun on kauppiasvetoinen.
-SS-
-
Voi jopa hyötyä olla jos tavaraa kannattaa kierättää Ruotsin kautta Kruunun takia.
Totta kai, ja kun laittaa rekat meneen viisi kertaa rajan yli ympyrää, on kuorma peräti ilmainen.
-SS-
-
Lapissa ovat jo ostelleet vuosia kaikenlaista tolta firmalta Ruotsista. Kai sitten ihan toimiva talo

Lakkapää on kait tehnyt jonkinlaista yhteistyötä tämän kanssa. Hauska yksityiskohta on että Ruotsissa myyvät Valtraa ja Fendtiä yksinoikeudella.
-
Voi jopa hyötyä olla jos tavaraa kannattaa kierättää Ruotsin kautta Kruunun takia.
Totta kai, ja kun laittaa rekat meneen viisi kertaa rajan yli ympyrää, on kuorma peräti ilmainen.
-SS-
Koneen ulosmyyntihinta on ihan eri asia kuin valmistuskustannus ja sisäänostohinta. sisuDieselin suutimissakin on hajontaa 500-1000€ välillä samaan moottoriin. Kuulema jotkut korjaa Boschilaisia 200€ kappalekkin Suomessa.
-
Lapissa ovat jo ostelleet vuosia kaikenlaista tolta firmalta Ruotsista. Kai sitten ihan toimiva talo
Joppari on joppari.
-
Kuukausi sitten virossa puhuttin asiasta että Kesko järjestelee liiketoimintaansa. Ymmärrän kyllä syyn, toimiala tapahtuu rakennemuutosta.
-
Voi jopa hyötyä olla jos tavaraa kannattaa kierättää Ruotsin kautta Kruunun takia.
Totta kai, ja kun laittaa rekat meneen viisi kertaa rajan yli ympyrää, on kuorma peräti ilmainen.
-SS-
Puhutteko viljanmyynnistä tolle Landmannelle tulevaisuudessa?
-
Lantmännen näkyy olevan ruotsalaisten maajussien omistama osuuskunta eli sikäläinen Hankkija siis. Pääseeköhän suomalaiset nyt jäseniksi?
Eikös se arlakin ole jotenkin is'ntien omistama niinkuin tää nykyinen meidänkin hankkijamme valtias..
Mitähän vikaa suomalaisessa osuustoiminnassa on ollut kun eivät ole pärjänneet edes kotimaassa saati sitten vallanneet Eurooppaa,,
Kohta Arlakin isännöitsee Valiota, joitain kymmeniä vuosia sittenhän oli keskustelua niidenkin yhdistymisestä.

Se että Suomalaiset isännät omistaa eikä ulkolaiset sijoittajat tai osuuskunnat. Ulkolaisten on helppo sanoa "Nyt sovitaan järjestelyistä tai työpaikat lähtee." ja silloin sovitaan. Suomalaiset kun sanoo, niin tulee yleislakko.
-
Ainakin tämän meidän entisen Hankkijan kohdalta uskon erään syyn olleen sen minkä eräs myyntimies jälkeenpäin kertoi, että tietylle eliitille piti antaa niin hyvät alennukset ja palvelut ettei niitä pystytty maksattamaan tavallisilla asiakkailla MTK:n paimentamisesta huolimatta--

No sehän on yleensä syy siihen että homma ei kannata. Sama se on nykyään k-maatalouden ja Hankkijan kohdalla. Osa saa koneet ja panokset alehintaan ja loput maksaa nämä alennukset. Nyt tuli pää vetävän käteen ja sijoittajat katsoi ettei agribisnes ole pitkällä tähtäimellä enää kannatava bisnes.
-
Sama se on rehu bisneksessä. Ei se tosiaankaan ole että kaikki maksaa 400€/tonni täysrehusta. osa maksaa 500€/tonni ja osa 300€/tonni. Hinnat lasketaan silleen että keskiarvo millä pitää rehu mennä ulos on tuo 400€/tonni. Alle keskiarvon olevat rehujen ostot merkitään "erikois rehuiksi" eivät näy silloin hinta tilastoissa vääristämässä ProAgrian keräämiä hintoja.
-
Hämeenlinnan rehumajakalta sai aikoinaan rehut kotiin tuotuna yli 10 % edullisemmin mitä olisi ollut Hankkijalta itse haettuna, ja laatu varmasti vakuustodistuksen mukaista, heti olisi tullut huuto jos ei laatu olisi täyttänyt, "väärän "aatteen virma kun oli.
-
Mitenköhän käy k-maatalouden ansiokkaalle koetoiminnalle Hauholla, loppuuko vai jatkuuko? Olisihan se sääli jos loppuisi, paljon siitä on ollut hyötyä suomalaiselle kasvinviljelylle, vaikka se kaupallista koetoimintaa on ollutkin, muutenkin on tämä viljelyn koetoiminta ollut vähenemään päin, kun luken resursseja on vähennetty viime vuosina.

Olihan se Anttilankin koetila..
-
Mukava kyllä nähdä miten homma lähtee pelittämään. Lantmännen on monta kertaa isompi pulju kuin k-maatalous oli keskolla.

Eipä hankkijassakaan muuttunut kuin nimi. :'(

Jospa tästä tulee Kåå-Maatalåus :-\

Ja meistä asiakkaista kundeja :-\

Ruåtsalaiseen tapaan kaikkien myyjien sähköpostiosoitteet muuttuvat muotoon etunimi@kååmatalåus.se ;D ;D ;D ;D
-
No yksi jäljelle jäävistä kotimaisista maatalouskaupoista taitaa olla
Suur-Seudun Osuuskauppa. Paljon antipatioita on Suur-Seutua
vastaan aina kuuluu kylillä, ainakin Lohjalla, ja omamyyjäkin
taisi sitten mennä tanskalaisten kelkkaan.
Kukapa noista sitten tietää. Mitenköhän Karjaan Rauta nyt sitten toimii ?
Onko Lantmännen-kuappa vain vaan ihan villi ?
Eipä Salostakaan tiedä, kun on kauppiasvetoinen.
-SS-
Vedonlyöntiä ja ennustuksia otetaan vastaan. Kuinka kauan SSO jatkaa maatalouskauppaa?
Eepee myy omansa Hankkijalle.
https://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/maatalouskaupan-myllerrys-jatkuu-tanskalainen-hankkija-ostaa-eepeen-maatalouskaupan-1.2274191

Edellisen kaupan harjakaiset kun on pidetty ja palattu arkeen.