EU:n taholta on rokotettu Suomen maatalouden erityistuotantoa. Me muistamme vielä kiistan sokerijuurikkaasta. Sen seurauksena toinen tehdas lopetettiin. Jos tuotanto olisi saanut kehittyä vapaasti, niin olisi viljelymahdollisuuksia ja tehtaita olisi voitu kehittää.
Jokainen, joka on kiertänyt maakunnissa tietää, että rukiin viljely on huonon kannattavuuden takia romahtanut. Nyt syömme ulkomaista ruista.
Nyt on tärkkelysperunan viljely epävarmaa. Kenenkään ei kannata ostaa kalliita koneita, kun viljely on taattu vain vuoteen 2012.
Kasvihuonetuotannossa on esim. ruusujen kasvatus siirtymässä suurille ulkomaisille tuottajille. Televisiossa mainostettiin, että nyt tulee kauppaan "reilun kaupan" ruusuja. Eräs suomalainen ruusunkasvattaja sanoi, että suomalaiset ruusut ovat vielä "reilumpia". Halpoja kehitysmaitten ruusuja kelpaa demareittenkin jaella.
Sama kehitys on myös vihannestuotannossa. Varhaisvihannesten tuonnilla saadaan kotimainen hintataso alas ja tuotannon kannattavuus myös.
Vapaa tuonti avaa portit ulkomaisen siemenen tuonnille. Siellä on hukkakauramääräykset väljemmät kuin meillä. Tämä rikkakasvi on aikoinaan tullut maahan juuri tuontisiemenen mukana. Jos kotimainen siemen itää vähän heikommin, niin tuodaan ulkoa lajikkeita, jotka eivät tänne sovi.
Valmiitten elintarvikkeiden tuonti on lisääntynyt. Me syömme suomalaisen firman tuotemerkillä keksejä. Siinä pakkauksessa on hyvin pienellä kirjasimella painettu maininta, että keksit on valmistettu ulkomailla.
Mitä tästä kehityksestä seuraa? Jokainen tietää, että Suomessa tuotantomahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Aina kun joku tuotantosuunta ajetaan alas, niin uutta ei saada tilalle. Siksi kannattaa pitää kiinni niistä tuotantomahdollisuuksista, joita vielä on. Tässä on suuri haaste MTK:lle ja maan hallitukselle. Nyt pitäisi saada torjuntavoittojen tilalle todellisia parannuksia.