Olen jopa kokoomusta vaaleissa äänestänyt, mutta kyllä tuossa blogissa mielestäni on aika hyvin kerrottu tuo hallituskuvio, ei siihen tarvita edes kepulaisia silmälaseja.
Kova totuus vaan on, että Kataisella oli helvetinmoinen kiima pääministerin paikkaan ja tulos näkyy. Hallitusohjelma on ympäripyöreä, kaikki saavat puumerkinsä hallitusohjelmaan tavalla tai toisella.
Muuten taloudellisessa mielessä ohjelma on umpikujassa jo ensimmäsillä viikoillaan, rahat nimittäin loppuvat ja jos ei velanottoa entsestään lisätä, niin veroja on pakko nostaa, niin alveja kuin ansiotulonverotustakin. Eipä tosiaan voi olla tiedossa muuta kuin her*****set ajat Soinille, saamme tulevaisuudessa taas sanavalkoimaamme iskeviä uusia slouganeita.
Mutta kun piti tehdä EU:n mieleinen hallitusohjelma, niin tätä saatiin. EU-kriittisyys vaan on Suomessa samanlaisessa pannassa kuin ennenvanhaan oli Neuvosto-Liiton arvostelu, elämme siis nk. yhden vaihtoehdon-systeemissä.
Eiköhän taustaslla ole tarve saada tähän maahan hallitus, jotta ei käy niinkuin Belgiassa: hallitusta ei ole, ikäviä päätöksiä ei tehdä ja maa on luisumassa siestamaiden joukkoon. Sama olisi edessä Suomessakin. Myös mahdollinen (tod. näk.) EU:n lama vaikeuttaa vientiämme ts. työllisyys vaarassa...työllisyyden kasvun varaanhan valtiovarainministeri Urputtaja on laskenut Suomen selviämisen.
Käteinen tietää, että vaikeita päätöksiä joudutaan tekemään, puolueen kannatus laskee, virheät tekevät omaa myyräntyötään (MTK:n tukemana), mutta vaihtoehtoja ei oikein ole: Soini tietää, että sekulisakkiaan hän ei voi viedä hallitukseen, se merkitsisi Persujen sisäisiä riitoja ja puolueen hajoamisia...kuten kävi SMP:lle aikoinaan.
Tämä hallituskokoonpano ei todellakaan miellytä kok. ihmisiä, mutta minkäs teet. Jotkut kantavat vastuun, jotkut eivät (Persut) ja jotkut vain aukovat päätään blogeissa....joita tosin on ihanaa lukea.
Moni äänesti Persuja vain siksi, että Soinille virheät oli "punainen vaate". Soini petti! Äänestäjää ei kusta silmään toista kertaa.