Auliksen lähtöolettamukset ovat suoraan maataloustuloneuvotteluaikakaudelta: hallinto tietää, mikä on hyvä yritys ja ruuan pitää olla halpaa.
Kuten muillakin yrityksillä, myös maatiloilla voi olla useita strategioita: toiset tekevät suuruuden ekonomialla, toiset pienyrityksen joustavuudella. Tämänhetkinen politiikka tuntuu ajavan - kiitos sekalaisten hallinnollisten rajojen, kiintiöiden ja tukien - maatalousyrityksiä siihen kuuluisaan keskisuuren yrityksen kuiluun: pienyrityksen joustavuus on menetetty, mutta ei ole saavutettu niitä suuryrityksen etuja.
Omasta mielestäni maatalouspolitiikan tavoitteet pitäisi lähteä todellisista globaaleista niukkuuksista, mm. fossiilisesta energiasta ja fosforista. Meillä on vettä ja pinta-alaa, niitä sopii käyttää. Työn saatavuus riippuu muusta poliittisesta päätöksenteosta, mutta en keksi yhtään isompaa kattotavoitetta, jonka vuoksi maataloudessa työskentelevä populaatio pitäisi saada mahdollisimman pieneksi.
Joo mut mä oon kirjottanu tukipolitiikasta. En oo lakkauttamassa yhtään mitään. Kahden lehmän ja kymmenen kanan tilat saavat kaikessa rauhassa jatkaa valitsemallaan tiellä... mutta eivät veronmaksajien rahoilla.
Joo, mutta unohdat sellaisen asian, että tuet jaetaan hehtaarien ja maitolitrojen mukaan, ei sen mukaan montako viljelijää on, joten tilakoko ei sinänsä vaikuta mitenkään tukien määrään, se vaan muuttaa sitä jaetaanko tuet kenelle ja missä suhteessa.
Mikäli jotain markkinamekanismia halutaan lisää alalle, niin uusia aloja ja toimjoita kehiin ja tukia alemmas, siitä se lähtee, jos joku tätä markkinataloutta haluaa lisätä, suuret tilat kasvaa ehkä suuremmiksi, pienet erikoistuu todennäköisesti pitemälle, osa jatkaa kuten ennenkin ...
