Voi Timppa. Älä ole huolissasi.
En minäkään saanut piiitkiin aikoihin. En moniin vuosiin.
Muutos tapahtui aika pian vihillä käynnin jälkeen ja sen muutoksen tapahduttua onkin sitten ollut aika kylläistä aikaa.
Vaimoni onkin melkoinen tekijä ja pääsääntöisesti kotona ollessaan huolehtii ettei ukolla ole aihetta valittaa ja koko ajan taito vain paranee.
Keskimäärin pari kertaa päivässä, jos olemme molemmat kotona, hän huolehtii ja olenpa jotenkin oppinut selviytymään siitäkin tilanteesta, ettei kotimme hengetär ole paikalla. Ei terve mies kuole muutamaan päivään yksin ollessaankaan.
Kahvinkeitto on kyllä meidän perheessä se minun bravuuri, myös vieraiden aikaan, mutta tuo ruoanlaitto, se on kyllä vaimoni yksinoikeus, eikä hän omien sanojensa mukaan koe sitä velvollisuudeksi eikä pakkotyöksi, vaan nauttii antaessaan ukolleen huomiota ja minä taas nautin saadessani.
Ja huomaa vielä ettei minulla ole mitään sepeliä, tiedä sitten jos olisi, saisinko sitten jo niin suuria annoksia, että minusta tulisi lihava ja epämiellyttävän näköinen.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...