Siis itse se kioski toimii kyllä ihan hyvin, mutta kun tuo ohjelma on vähän hankala. Ohjelma on siis sac:n vc5 joku...
Esimerkiksi määrän automaattinen lisäys tai vähennys, pitääkö ne aina tehdä niillä taulukoilla ja muuttaako se sitte todella ne rehumäärät niinkuin pitää?
Ota yhteyttä myyjään. Mielellään avustavat kun ovat kerran myyneetkin. Meillä oli muutama vuosi sitten vielä SAC:n kioskit ja ongelmaa oli alussa, kun ei kukaan osannut neuvoa. Kaikki uudet koneet alussa ovat vaikeita. Kun sitten opittiin, ei ollut ongelmia. Sitten kun kioskit alkoivat piiputtamaan, ruokinta meni poskelleen.
Yritimme korjata ja korjauttaa niitä vuosikausia mutta rikki mikä rikki. Parissa kolmessa vuodessa hajosivat. Ai mitenkä hajosivat? Menivät pois päältä ja piti avata luukkuja ja painella niihin uusi elämä, viikoittain. Moottorit eivät pyörittäneet rehua kaukaloon. Holvaamisia oli usein. Meinasi hermot mennä. Olisi pitänyt ostaa heti vain uudet moottorit jokaiseen kolmeen kioskiin.
Toivottavasti ovat parantaneet versiotaan ja uskon niin tapahtuneenkin. Hyvä jos teillä toimivat. Ohjelmankin oppii vain käyttämällä ja se kyllä toimii erinomaisesti ja on helppokäyttöinen.