Ei niitä nousevia kustannuksia pysty noin vain "siirtämään tuotteiden hintaan", koska Suomessa loppui meijerimonopoli v. 95. Jos monopoli olisi edelleen voisi Valio määrätä että nostetaan hintaa vaikka 20% koska kustannukset on noussut 20%. Nyt täytyy vain ottaa markkinoilta se raha mikä sieltä on saatavissa, ja sillä tuottajan on pärjättävä. Aika hyvin Valio on siinä onnistunutkin. Taitaa olla vanhemman polven kolleegoilla vähän vaikea ymmärtää tätä markkinatalousjuttua.
Huom. korjaus edelliseen. Sillä OMISTAJAN on pärjättävä Se ketä/mitä varten Valio on olemassa taitaa
olla märkäkorvilta ja vanhemmankin polven edustajilta unohtunut.
Joku osuuskaupan pomo taannoin sanoi että tuotantokustannuksilla ja myyntihinnalla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Ei niin, mutta tappiolla ei voi myydä (paitsi Valio kilpailuviraston mukaan). Siitä joutuu voudin pitämälle kurssille.
Pekka käyttää kyllä kansan kieltä, mutta kukapa sitä jättäisi käyttämättä Kilpailuviraston antamaa neuvotteluvalttia kaupan kanssa. Kerrankin tavaran toimittajalla on neuvotteluvoimaa. Ja tuntuu se Arlallekin kelpaavan.