Kaikista pahin oli yhdellä tapauksella kun piti ruiskuttaa suoraan kynnökselle. Oli ollut avokesannolla eikä sen vertaa viitsinyt käydä muokkaamassa että olisi rikat saanut torjuttua. Saviheinä yms. oli reiluksi yli puolen metrin mittaista. Oli siinä junkkarin reppuruiskun puomit koetuksella. Tein itelle semmoisen lupauksen etten ikinä koskaan mene enää tälle tapaukselle ruiskuttamaan. Tai tekemään mitään muutakaan hommaa ylipäätään.
Viime vuonna piti luovuttaa yhdellä lohkolla, kivinen hiesupelto, jonka nurmen oli kyntänyt ekaa kertaa auroja käyttävä urakoitsija. Vuosi kesannossa kasvamassa roskaa ja syksyllä ruiskuttamaan. Tuntui että hajoaa ne Amazonen puomitkin, pään ja sylinkokoisia kiviä järkyttävässä kynnöksen tapaisessa möykkelikössä. Otin videotakin, vauhtia noin 4km tms. tunnissa ja paine putosi ruiskussa yhden barin alle, tippalukot ei päästänyt enää nestettä jokaisesta suuttimesta
Seos oli tehty nopeatempoiseen ajoon pienellä nestemäärällä kaukana kaikesta...
Toinen paha aurasalaojitettu nurmipelto, vinottain poikkiojitukseen. Meinas patti nousta otsaan kun näki minne piti lähteä ajamaan, mitään ei oltu salaojakoneen jäljiltä tehty. Onneks oli harva 8m:n ojaväli :p Tai uutismaa, jonka teko oli jäänyt kesken, kantoja pystyssä siellä täällä väisteltäväksi jne.
Omia peltojaan ajavat eivät voi käsittää millaisia olosuhteita on, minne pyydetään töihin. Ruiskulla kiva lähteä, seos tankissa ja sitten näkee mistä kyse. Nuo esimerkit ääriesimerkkejä ja totta, joku tasaamaton päistevako pellon puolella päisteessä pikkujuttu vaikka vituttaa suuresti sekin.
