Ei mitään kasvipeitteisyyttä. Enempää tappiota ei koskaan ole tullut kuin
edellisen kasvipeitteisyystoimenpiteen kanssa.
Pääsee parhaimmillaan maaliskuussa kylvöille, hyvästi kynnettyyn.
-SS-
No sillä seudulla ei sitte onnistu mikään
No parhaiten juuri onnistuu syyskyntöön syyskylvös.
Toiseksi parhaiten kunnon syyskynnökseen keväällä kylvö.
Syksyllä äestetty muta-olkivelli on ojissa talvitulvien ja jäätymättömän maan takia
Keväällä ihan sama äesteleekö vai ei sitä sänkipahnaa, laahavannas kulkee tuppo
edellään jyvät pinnassa, kevätkyntö on kyllä rapsakkaa raetta, mutta kuivaa
muutamassa päivässä 20 cm syvyydeltä, kaikkein pahin vaihtoehto, paitsi
tänä vuonna olisi ollut paras.
Eli viljelyjärjestelmä pitää muuttaa suorakylvölle tai kiltisti kyntää syksyllä,
kylvää sitten syksyllä tai keväällä. Silloin ei tule yllätyksiä, joskus
sitten positiivisia sellaisia, nin kuin 2012 tai tänä vuonna. Kasvipeitteisyys
pelkästään syyskylvöjen varaan, on melko epävarmaa, eikä niistä osapeitteisyyksistä
tule maksuja edes sen vertaa, että saisi sille kasvipeitteisyyslomakkeen
täyttämiselle vaivanpalkan.
Kyllä ne räpid-junallakin eturiveilevät ovat alkaneet ainakin osan kyntää.
-SS-