Laitetaan ny vielä tuo Ilkan juttu tänne ettei nettisivun mentyä vanhanksi lakkaa näkymästä
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Kolmen kunnan Kyrönmaa....
Ajatusta Isonkyrön, Vähänkyrön ja Laihian muodostamasta Kyrönmaan kunnasta ei tyrmätä suoralta kädeltä Isonkyrön raitilla. Nimestä pitää vielä keskustella.
Isokyrö, Vähäkyrö ja Laihia selvittivät kaksi vuotta sitten kuntaliitoksen mahdollisuutta. Asialla olivat poliitikot. Uuden kunnan syntyä ei varsinaisesti tyrmätty, mutta puusta pidemmällekään ei päästy, kun hanke jo haudattiin.
Liitoksen uudelleen tapetille nostaneen isokyröläisen "ittellisen ajattelijan" Aulis Nuujan mukaan hankkeen vei taannoin "konkelolle" vanhan poliitikkosukupolven kankeus. Asiasta ei kerta kaikkiaan päästy yksimielisyyteen, vaikka tahtoa olisi ollutkin.
-Nimestä ja vaakunastahan se kai sitten viime käres tihkaasi, Nuuja pyörittää päätään.
Nyt tilanne on toinen. Keskiviikkona Isonkyrön keskustassa moni viittaa kintaalla vanhoille rajariidoille ja on valmis yhteistyöhön.
-Olipa hyvä, että tulit tätä kysymään! Vanhan emäpitäjän kunnat kuuluvat yhteen. Nimeksi sopisi historiallinen Pohjankyrö, esittää asian valmiiksi ajatellut Erkki Kujala.
Eripuraisuus ei ole tätä päivää
Aulis Nuuja jäi parin vuoden takaisen päätöksen jälkeen harmittelemaan poliitikkojen erituumaisuutta. Kymmenen vuoden ajan Kyrönmaan seutukunnan kehittämistyöhön osallistunut mies kertoo, ettei ole törmännyt vastaaviin asenteisiin seutuyhteistyössä, jossa kolme kuntaa on osannut puhaltaa yhteen hiileen.
Nuuja alkoi pyörittää mielessään erilaisia vaihtoehtoja.
-Jokainenhan sen huomaa, että kuntien tilanne on nyt aivan eri kuin vielä kaksi vuotta sitten. Päättäjätkin ovat menneet uusiksi, Nuuja viittaa vuoden takaisiin kunnallisvaaleihin.
Kyrönmaan kannattaja päätteli, että nyt on aika nykäistä uudelleen narusta:
-Mulla ei oo täs mitään menetettävää, ei eres mainetta, kunnallispolitiikan ulkopuolelta sen keskiöön kuin varkain noussut Nuuja nauraa.
Omaleimainen alue
Nuuja perustelee Kyrönmaan paremmuutta sillä, ettei Isokyrö sen paremmin kuin Vähäkyrö tai Laihiakaan saisi kaupunginvaltuustoihin kummoista edustusta.
-Vaasaan ehkä yhden, Seinäjoelle kaksi.
Etäisyyttä keskukseen syntyisi Nuujan mielestä liikaa ja maatalousvaltaisten alueiden ymmärtäminen olisi heikkoa.
-Kolmas pointti on, että sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi säilyä lähellä. Nyt isokyröläisten päivystys on Seinäjoella ja vähäkyröläisten ja laihialaisten Vaasassa.
Maaseutukunnan puolestapuhujaksi on noussut Nuujan rinnalle myös Vaasan yliopiston professori Hannu Katajamäki (Pohjankyrö 9.11.) Tervajoella on jo pidetty Kyrönmaa-aiheinen seminaari. Seuraava järjestetään 19.1.
-Teen sitä ennen kyselyn kolmen kunnan päättäjille ja kuntalaisille siitä, halutaanko säilyttää oma kunta, liittyä Kyrönmaahan tai sitten Vaasaan tai Seinäjokeen, Nuuja kertoo.
Itsenäisyydelläkin kannattajansa
Poliitikot eivät tyrmää Nuujan aloitetta ainakaan suoralta kädeltä.
-Kuntaliitos ei voi olla itseisarvo, mutta jos sen avulla löydetään taloudellisuutta ja tehokkuutta, pitää asiaan suhtautua avoimesti. Jos tahtoa ja yhteisymmärrystä löytyy, liitos on mahdollinen, Isonkyrön kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Pukkinen (kok.) linjaa.
Vähänkyrön kunnanhallituksen puheenjohtajan Mikko Nybbackan (kesk.) mukaan kunnasta löytyy paitsi itsenäisyyden, myös Kyrönmaan ja Vaasan suunnan kannattajia.
Miehen oma linja on itsenäinen Vähänkyrön kunta.
-Kyllä meitä viedään kuin pässiä narusta, jos Vaasaan mennään.
Laihialla kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapio Nyysti (kesk.) korostaa myös itsellistä linjaa.
-Siitä on olemassa valtuuston päätös, että itsenäisenä kuntana jatketaan.
Päivystyksen siirtyminen Vaasaan on Nyystin mukaan kuitenkin herättänyt kuntalaiset miettimään muitakin vaihtoehtoja:
-En olisi torvet soittaen menossa Kyrönmaahan, mutta jos terveyspalvelut karkaavat kunnasta, pitää asia katsoa uusiksi.
(Ilkasta napattua)