Vastakysymyksenä heitän onko järkevämpää kalkita, lannoittaa, salaojittaa ja muuten kunnostaa sopimuspeltoja joista joku muu nostaa tuen kuin raivata itseleen omistukseen uutta peltoa? Kyllä se soppari lohko siinä vaiheessa vituttaa kun kaikki on laitettu kuntoon ja omistaja sanoo että "kiitos" minä viljelenkin tästä lähtien itse.
Kysymys on rehuntuotannosta. Mun sopimuksissa ojitukset, kalkitukset tms kunnostukset tekee tuenhakija. Sopimusmalleja on yhtä monta kuin on kumppaniakin, kustannukset lasketaan kohtuullisen tarkkaan. Pellon raivauksessa ja omistamisessa on kyse eri asiasta, tuotantotekijän hankinnasta. Vuosikymmen menee, ennenkuin raivattu pelto on rehuntuotannossa kilpailukykyinen vanhan pellon kanssa, oli se sitten sopimuslohko tai oma. Kustannustenhallinta edellyttää kuitenkin, että tietty satotaso ja työn tehokkuus saavutetaan, jotta rehun hinta ei karkaa käsistä.
Teitä tuntuu sotkevan tää tukihomma. Tuki on tuloa ja rehuntuotanto kustannus. Maan omistaminen tai raivaaminen on investointi, joka tehdään perustoiminnasta tulevalla voitolla. Sikäli kun tehdään.
Mä en taas ymmärrä, miksi tukia ei voi vähentää kustannuksista? Sillä tavalla on helpompi hahmottaa kokonaisuus, ainakin mun mielestä. Ilman tukia pitää tietty laskea "todelliset" kustannukset. Noissa aikaisemmissa laskelmissa käytin säilörehun tuettuna kustannuksena 10c/kg ka, vilja ostettuna 20 c/kg ka (tässä muuten pikku virhe, koska myydään yleensä ka. 86 %) ja valkuaisessa 40 c/kg ka. Kivennäiset nyt jäi.
Jos sekoitat tulot ja menot sekaisin jo kustannuslaskennassa, kokonaisuus hahmottuu kyllä, mutta vääristyneenä. Ainakin mun mielestä.
