mites lavalin kiskokolkutin avokourussa?? meneekö siihen tunnin väliseen kolkuttamiseen hermot lehmillä se on kyllä varmatoiminen mutta...
Meillä ajelee toistaiseksi kahden tunnin välein, eikä näy menevän hermot lehmiltä sen enempää kuin hoitajaltakaan...
Vaikka ovat tiiviissä rivissä syömässä, nostelevat vaan rauhallisesti jalkojansa kolan edetessä. Suunnitelmissa on, että tunnin välein laitetaan kulkemaan, kahdessa tunnissa kertyy jo yllättävän paljon paskaa, lähinnä ruokintapöydän-/kioskien kohdalle.
Lantakourulla pituutta yhteensä n. 52 m, puolessavälissä matkaa pudottaa osan sonnasta vanhaan kokoojakouruun, jonka päälle tehty metalliritilään (ja tietysti käytävämattoonkin) muutama poikkisuuntainen ura. Yleensä kola onkin melko tyhjä, kun jatkaa matkaa sitten toiseen päätyyn, jossa betoniritilä. Siellä saa usein tehdä työtä, kun tyrkkii paskat kouruun, mutta mieluummin näin kun löytyy sitten sieltä ritilältä myös mahdolliset "yllätykset".
Niin, eikähän se "kolkutus" kuulu kuin siinä hydraulikoneikon läheisyydessä, kola itsessään kulkee kyllä ihan hissukseen...