Käytetäänpä tilaisuus hyväksi ja kysymys Petrille:
Kirjoitit MT:ssä 28.12. yhdessä.Silja Keräsen kanssa Vihreiden maaseutuohjelmasta, kirjoituksessa on kohta jossa puhutaan nurmiviljelyn hiilensidontatuesta, enintään 50% viljelykierrosta, se kannustaisi nurmiviljelyyn vilja-suomessa ja kannustaisi kasvinviljelyyn nauta-suomesssa.
Voisitko tarkentaa tätä kohtaa muuten ihan hyvässä kirjoituksessa, jää vähän epäselväksi, miten tämä hiilensidontatuki käytännössä toteutuisi, kun jo nyt ns. hömpäheinälle maksetaan tukia ja miten se lisäisi kasvinviljelyä nauta-suomessa?
Ja mistä saadaan markkinoita eli käyttökohteita nurmelle, kun samaan aikaan toivotte kotieläintuotannon vähentymistä? Ainoa mikä tulee mieleen,on nurmea käyttävät biokaasulaitokset, mutta niitä taitaa olla aika vähän vielä, ei muutenkaan taida olla missään suunnitelmissa rakentaa lisää näitä laitoksia,onko edes kannattavaa, vaikka olisi ehkä ilmaston kannalta tarpeellista?
Vai jatketaanko vaan edelleen heinän maahan niittämistä?
Jos olen oikein ymmärtänyt, nämä pakkonurmet tahtovat keskittyä tietyille lohkoille eivätkä useinkaan palvele "parempien" lohkojen monimuotoistamista. Kun se olisi sidottu kiertoon, tulos olisi ehkä toisenlainen.
Jos minulta kysytään (ja on se siellä taustapapereissa) niin ainakin täällä Cllä tuo rahoitettaisiin kotieläintuista. Periaatteessa hyödynsaajat ovat suunnilleen samat. Tällä hetkellä tukipolitiikka kannustaa ottamaan eläimiä maksimimäärän, pellolla tuotetaan vain kortta, vilja ostetaan jostain kaukaa. Kun se tulisi nurmelle, max 50% kierron nurmista, se kyllä hienovaraisesti ohjaisi monipuolisempaa viljelyyn, ei vain ison eläinhallin täyttämiseen.
Märehtijöiden tulo Vilja- Suomeen ei ole varmaankaan kovin nopea prosessi, jos sitten onnistuu millään? Kotieläintuotannosta aika iso osa on yksimahaisia, joka on myös huoltovarmuuden kannalta ehkä se vaikein pala. Ainakaan ne eivät tätä peltoviljelyn monimuotoistamista palvele.
Tuskin kellään on optimaalista reseptiä kotieläintuotannon optimin Suomessa ja sen eri alueilla. Nurmiviljelyn etujen ja metaaniröyhtäilyjen tasapaino on uskoakseni löydettävissä; onko se sitten tällaisen luomupörriäisen haavekuva vai tuotantoekologisen optimoinnin tulosta, aika näyttää.
Typpioksidipäästöt eli denitrifikaatio on pykälää hankalampi kysymys, ihan jo tutkimusmenetelmällisten ongelmien vuoksi. Biologisen typensidonnan kautta hankittu typpi näyttää tuottavan väkityppeä pienemmät päästöt, kasvi jätteiden käsittelyssä lienee vielä paljon tekemistä.