Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: totuuden torvi - 30.04.17 - klo:10:50

Otsikko: Pelto tuet
Kirjoitti: totuuden torvi - 30.04.17 - klo:10:50
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: navettapiika - 30.04.17 - klo:10:58
Aamen.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Suuri Ajattelija - 30.04.17 - klo:11:07
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.
Järkipuhetta. On käsittämätöntä,  kun peltoa joutuu raivaamaan todelliseen tarpeeseen ja viljelemään tuitta, kun naapuri samaan aikaan tuottaa pelloillaan luomuhömppää täysillä tuilla. Ainoa asia, johon rahaa riittää, on luomu ja sekin tuki menee suoraan vuokranantajille kohonneina vuokrina.

Tulevana keväänä todennäköisesti luomurahatkin loppuvat ja aika näyttää, löytyykö lisärahaa, vai leikataanko tukea.
 
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:11:11
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.
Koittakaas siellä kehitysalueella pitää pienempää meteliä .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: icefarmer - 30.04.17 - klo:11:21

ei yllä sorkkiksen kivet pohjois-pohjanmaalle :) ;) :D ;D
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:11:23

Eipä kiinostakkaan . Outoa sakkia . Kauppasivat telinettä aikoinaan johonka oli saanut puolet tukia . Ilmoitin ettei kopiot kelpaa en saa simmosia tukia .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: -SS- - 30.04.17 - klo:11:39
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.

Mihin tehokas tukia tarvitsee.

-SS-
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:11:42

Elvistelyyn . C-1 ja C-2 Menettelee tukien osalta mutta ylöspäin kannattais harkita .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Oksa - 30.04.17 - klo:11:45
mutta jos ei tykkkäää koko äijästä?
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: totuuden torvi - 30.04.17 - klo:11:53
Eteläisessä Suomessa  viljelijöiden asenne  työhön ei ole kovin kehuttava.    Kokkolasta  pohjoiseen tai itään  200 km,  on asenne aivan toinen, sillä alueella on vielä yritystä, siellä ei ole saatu sellaisia tukia koko  EU  aikana. Kun liityttiin unioniin   A JA B alueen liittymä investointi tuet oli todella mittavat, tiloille hankittiin uudet puimurit, kuivurit , hallinosturit.  Vain mielikuvitus oli rajoittava tekijä, kaikkeen sai täyden tuen.  Se loi aivan vääränlaiset odotukset, joka elää viekin sillä alueella. 
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Oksa - 30.04.17 - klo:12:02
ja veetissä ... todella tiukassa... kun sai täydet..
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Puuha-Pete - 30.04.17 - klo:12:19
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.

Mihin tehokas tukia tarvitsee.

-SS-

Tuotannon kulujen kattamiseen.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Mopomies - 30.04.17 - klo:12:20
Eteläisessä Suomessa  viljelijöiden asenne  työhön ei ole kovin kehuttava.    Kokkolasta  pohjoiseen tai itään  200 km,  on asenne aivan toinen, sillä alueella on vielä yritystä, siellä ei ole saatu sellaisia tukia koko  EU  aikana. Kun liityttiin unioniin   A JA B alueen liittymä investointi tuet oli todella mittavat, tiloille hankittiin uudet puimurit, kuivurit , hallinosturit.  Vain mielikuvitus oli rajoittava tekijä, kaikkeen sai täyden tuen.  Se loi aivan vääränlaiset odotukset, joka elää viekin sillä alueella.
(http://www.welovetheiraqiinformationminister.com/images/07-minister.jpg)
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Mopomies - 30.04.17 - klo:12:24
No okei. Sovitaan niin, että C-alueelle samat tuet kuin AB-alueella. Kaikki tuet.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: pice - 30.04.17 - klo:12:26
Eikös se uusien raivioiden jättäminen tukien ulkopuolelle johdu pelkästään siitä, että maassa on jo tarpeeksi peltoa ja lisämaat vaan kasvattaisivat ylituotantoa?

Ja jos raiviolle haluaa tukioikeudet niin siihen on ihan toimiva systeemi, ostaa vaan tukioikeuksia vapailta markkinoilta.
Kyllä niitä löytyy kun tarpeeksi maksaa. Eikös tuo ole ihan reiu systeemi?
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:12:31
No okei. Sovitaan niin, että C-alueelle samat tuet kuin AB-alueella. Kaikki tuet.

Piristäis osaa kyllä . Osa peltotuista on pienempiä kuin "tuntralla".
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Suuri Ajattelija - 30.04.17 - klo:12:39
No okei. Sovitaan niin, että C-alueelle samat tuet kuin AB-alueella. Kaikki tuet.

Piristäis osaa kyllä . Osa peltotuista on pienempiä kuin "tuntralla".
Tekisi mukavan lisän perus- ja viherryttämistukeen sekäa ympäristökorvaukseen. Kannatetaan.

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Suuri Ajattelija - 30.04.17 - klo:12:42
Eikös se uusien raivioiden jättäminen tukien ulkopuolelle johdu pelkästään siitä, että maassa on jo tarpeeksi peltoa ja lisämaat vaan kasvattaisivat ylituotantoa?

Ehkä periaatteessa juuri noin, mutta toisaalta luomu on muuttanut tuotantoa niin, että nykyään saadaan sama sato 150 hehtaarilta, mihin aiemmin tarvitsi 35 hehtaaria.

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Sepeteus - 30.04.17 - klo:12:50
Eikös se uusien raivioiden jättäminen tukien ulkopuolelle johdu pelkästään siitä, että maassa on jo tarpeeksi peltoa ja lisämaat vaan kasvattaisivat ylituotantoa?

Ehkä periaatteessa juuri noin, mutta toisaalta luomu on muuttanut tuotantoa niin, että nykyään saadaan sama sato 150 hehtaarilta, mihin aiemmin tarvitsi 35 hehtaaria.

On se hyvä, että tukihaku on myöhempään. Ehtii sun viha laantua.

http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/vipu/sahkoisen-tukihaun-aikataulu/Sivut/aikataulu.aspx
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Mopomies - 30.04.17 - klo:13:01
Kyllä C-alueella osataan.

http://bit.ly/2qhGN2b
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: -SS- - 30.04.17 - klo:13:04
Eikös se uusien raivioiden jättäminen tukien ulkopuolelle johdu pelkästään siitä, että maassa on jo tarpeeksi peltoa ja lisämaat vaan kasvattaisivat ylituotantoa?

Ehkä periaatteessa juuri noin, mutta toisaalta luomu on muuttanut tuotantoa niin, että nykyään saadaan sama sato 150 hehtaarilta, mihin aiemmin tarvitsi 35 hehtaaria.

Karjataloudessa ei ehkä ihan ole noin, koska nurmi kasvaa luomussakin ilman torjunta-aineita. Ja vaikka vilja-ala tuottaisikin vain 1/2 - 1/3 normiviljellystä, brändin ansiosta "jalostusarvo" on korkeampi, tuplat, jopa kolminkertaiset tuottajahinnat. Yksipuolinen kasvinviljelyluomu vähän tukiautomaatilta tosiaan vaikuttaa.

Sitä en itse ymmärrä, miten luonnonhaitta voi olla  peltokasvien kasvatuksessa eläintilalla korkeampi kuin kasvinviljelytilalla. Lisäksi ainakin tuotantoon sidotut tuet maitolitralle, ym. sopii jättää myös pois, jos raivioille aletaan siirtää tukieuroja.

Kansallisesti osarahoitetuista ympäristökorvauksista voi myös jättää kansallisen osan pois, ja maksaa vain todellisista toimenpiteistä ja perintötoimenpiderälssit, kuten säätösalaojakaivojen vuosiperkaustuen minunkin mielestäni voi lopettaa turhana. Ja sitten LHP:hen ja suojavyöhykkeisiin pitää sisällyttää metsitysvelvoite. Näistä rahoista voisi sitten raivioavustuksia siirtää. Nämä perus-CAP-tuet tuotannolliselle viljelylle eivät liene tarkoitetut raivioiden tukipaikkuuta varten.

Jos raiviot saavat tuet automaattisesti, löytyy Etelä-Suomestakin vielä raivattavaa. Eli raiviokisa alkakoon sitten.

-SS-
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Suuri Ajattelija - 30.04.17 - klo:13:13
Sitä en itse ymmärrä, miten luonnonhaitta voi olla  peltokasvien kasvatuksessa eläintilalla korkeampi kuin kasvinviljelytilalla. Lisäksi ainakin tuotantoon sidotut tuet maitolitralle, ym. sopii jättää myös pois, jos raivioille aletaan siirtää tukieuroja.
Vaikea sitä onkin ymmärtää, ellei muistele vanhoja. Vuonna 2003 etelän tuottajat hyökkäsivät pohjoista tukea vastaan sillä perusteella, ettei pohjoinen tuki saa kasvattaa tuotantoa. Tukea leikattiin ja sama summa maksettiin pellon kautta lfa-lisänä. Jos tuotanto ja pinta-ala oli tasapainossa, ei käytännössä eroa tullut. Tämän mallin piti poistaa kannustavuus, mutta käytännössä lisäsi tuntuvasti tehottomuutta ja nosti pellon vuokraa. Asia haudattiin näppärästi tukioikeusomistusongelman taakse, eikä tästä juuri puhuttu.

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Kp - 30.04.17 - klo:13:18
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.

Kas kun Keski-Euroopassa, Amerikoissa ja vaikkapa Austraaliassa ihmetellään, miksi yleensä näin
pohjoisessa viljellään maata  näin tehottomasti, ne ha-sadot.
Pohjoisen-Suomen tuet pitäisikin  siirtää vaikka  Manitobaan,
missä lohkojen koot ovat sitten ihan eri luokkaa.

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:13:51
Eikös se uusien raivioiden jättäminen tukien ulkopuolelle johdu pelkästään siitä, että maassa on jo tarpeeksi peltoa ja lisämaat vaan kasvattaisivat ylituotantoa?

Ehkä periaatteessa juuri noin, mutta toisaalta luomu on muuttanut tuotantoa niin, että nykyään saadaan sama sato 150 hehtaarilta, mihin aiemmin tarvitsi 35 hehtaaria.
Eikö Savossa oikein osata . Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on vähintään yhtä hyvät sadot luomussa kuin Savossa "tehoviljellyt " lohkot .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Sepeteus - 30.04.17 - klo:13:54

Niin, kyllä savon pellot pitäis istuttaa metsäksi. Puuta net tuottaa enemmän, kuin Loimaan pellot. 😁
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: -SS- - 30.04.17 - klo:14:06
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.

Kas kun Keski-Euroopassa, Amerikoissa ja vaikkapa Austraaliassa ihmetellään, miksi yleensä näin
pohjoisessa viljellään maata  näin tehottomasti, ne ha-sadot.
Pohjoisen-Suomen tuet pitäisikin  siirtää vaikka  Manitobaan,
missä lohkojen koot ovat sitten ihan eri luokkaa.

Tämä on totta, ja jo Valko-Venäjällä voi olla tuhansien hehtaarien lohkoja. Että sinne sitten tuet, ennen kuin jonnekin Suomeen.

100 ha lohkokoon palvonta sivulauseessa tarkoittaa sitä, että alle 100 ha:n tilat pitäisi jättää tukien ulkopuolelle. Yllätyksenä voisi tulla, että tukipotti näille isoille ei kasvaisikaan kovasti, koska jälleen kerran, maatilojen keskikoko ei välttämättä kerro mitään. Kymmenen 15 ha tilaa ja yksi 300 hehtaarin tila. Keskikoko 41 ha, mutta jos näiltä 3 ha:n tiloilta poistetaan tuet, kokonaistuet vähenisivät vain kolmanneksella.

Tosiaan, aina se pudotuspeli vaan jatkuu, jos perusteena on koko.

-SS-
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:14:10
Kansallisista tuista päätetään osaks Suomessa , eikös ? . EU:n kanssa voiki sitte olla vaikeempi neuvotella .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Eemeli - 30.04.17 - klo:14:14
Ja kaiken lisäksi asiassa unohdetaan totuus.

Maatalouden ei liittymis-sopimuksen mukaan pitänyt siirtyä, eikä kasvaa. Kasvaminen tarkoitti, jotta heikko neuvottelutulous kompensoituu alenevalla tuotannolla. Mutta sitten iskikin kepuloinen ahneus ja neuvottelun periaatteet unohdettiin.

Samalla tukijärjestelmän piti korvata liittymisestä aiheutuva haitta. Jos c-tukialueella on kerran huonommat edellytykset, silloin korvattavaa pitäisi olla vähemmän, ellei kyse olisi maatalouden siirrosta.

Samalla etelän maatalous jätettiin heitteille. Karseaa katsottavaa Veetin linkittämä kansallisen tuen neuvottelutulos valtiovallan kanssa. Vain c-alue kotomaisen rahoituksen piirissä. A-B tukialue kirjaimellisesti heitteillä.

Koskahan A-B alueen kissanpoikien silmät aukeavat.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: -SS- - 30.04.17 - klo:14:47
A JA B alueen liittymä investointi tuet oli todella mittavat, tiloille hankittiin uudet puimurit, kuivurit , hallinosturit.  Vain mielikuvitus oli rajoittava tekijä, kaikkeen sai täyden tuen. 

Kasvinviljelytilan piti olla melkoisen iso, että vaadittu maatalouden puhdas tulo toteutui. Juurikin karjatilat - ja tapahtuneen perusteella siis myös C-alueen karjatilat - ovat olleet suurimpia investointitukien nostajia. Eikä C alueella ole ollut enempää invenstointitukikieltoa kuin muuallakaan, avustusprosentti on voinut C-alueella olla 5%- yksikköä pienempi, ainoastaan lammas-ja vuohitaloudessa ja lypsykarja- ja nautataloudessa. Kaikki muut investointituet ovat samalla prosentilla A/B ja C-alueilla !

Kerro kuitenkin hiukan lisää tuosta mainitsemastasi "puimurituesta". En löytänyt bvanhoistakaan paperiesta mainintaa leikkuupuimurista. Olisikohan kyseessä arkikielinen "puimuri", eli perunan tai sokerijuurikkaan/juuresten korjuuseen tarkoitettu yhteiskäyttökone. Jos sai leikkuupuimuriin, saiko myös traktoreihin. Olisi tullut tarpeeseen.

-SS-
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Mopomies - 30.04.17 - klo:15:21
Kyllähän se niin nyt on, että C-alue kaatuu, jos maidon litratuki poistuisi.

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: totuuden torvi - 30.04.17 - klo:15:50
Investointi tuet liityttäessä, hämmensi minutkin  Ensin kuivaaja uusittiin , sitten korjaamo tilat. Tekivät omana työnä tuki riitti, omaa rahaa ei ollut tarvis.  Samalla oli anottu leikkuupuimuriin avustus se saatiin, se koko homma tehtiin muutaman vuoden aikana. Siihen sai jatko aikaa, oli aivan uskomaton juttu. Halli nosturin sai tuella. Kyllä etelän tuet oli silloin hyvät, teollisuus odotti että  tulee C alueelle jne, tekevät tilin sitten. Traktoriin ei ole tietääkseni saatu tukia.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Mopomies - 30.04.17 - klo:15:59
Investointi tuet liityttäessä, hämmensi minutkin  Ensin kuivaaja uusittiin , sitten korjaamo tilat. Tekivät omana työnä tuki riitti, omaa rahaa ei ollut tarvis.  Samalla oli anottu leikkuupuimuriin avustus se saatiin, se koko homma tehtiin muutaman vuoden aikana. Siihen sai jatko aikaa, oli aivan uskomaton juttu. Halli nosturin sai tuella. Kyllä etelän tuet oli silloin hyvät, teollisuus odotti että  tulee C alueelle jne, tekevät tilin sitten. Traktoriin ei ole tietääkseni saatu tukia.

(http://www.welovetheiraqiinformationminister.com/images/07-minister.jpg)
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: ilkka - 30.04.17 - klo:17:04
Investointi tuet liityttäessä, hämmensi minutkin  Ensin kuivaaja uusittiin , sitten korjaamo tilat. Tekivät omana työnä tuki riitti, omaa rahaa ei ollut tarvis.  Samalla oli anottu leikkuupuimuriin avustus se saatiin, se koko homma tehtiin muutaman vuoden aikana. Siihen sai jatko aikaa, oli aivan uskomaton juttu. Halli nosturin sai tuella. Kyllä etelän tuet oli silloin hyvät, teollisuus odotti että  tulee C alueelle jne, tekevät tilin sitten. Traktoriin ei ole tietääkseni saatu tukia.

Tällaistako halli nosturia vai hallinosturia tarkoitat; https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/hallinosturi-2-t-matalaprofiili

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: ilkka - 30.04.17 - klo:17:08
Piti lisätä, että olipa silloin hyvät tuet.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:17:45
Investointi tuet liityttäessä, hämmensi minutkin  Ensin kuivaaja uusittiin , sitten korjaamo tilat. Tekivät omana työnä tuki riitti, omaa rahaa ei ollut tarvis.  Samalla oli anottu leikkuupuimuriin avustus se saatiin, se koko homma tehtiin muutaman vuoden aikana. Siihen sai jatko aikaa, oli aivan uskomaton juttu. Halli nosturin sai tuella. Kyllä etelän tuet oli silloin hyvät, teollisuus odotti että  tulee C alueelle jne, tekevät tilin sitten. Traktoriin ei ole tietääkseni saatu tukia.

Peltoa piti raivata mutta tukee et saanutkaan vai .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: BACKSPACE - 30.04.17 - klo:17:47
Investointi tuet liityttäessä, hämmensi minutkin  Ensin kuivaaja uusittiin , sitten korjaamo tilat. Tekivät omana työnä tuki riitti, omaa rahaa ei ollut tarvis.  Samalla oli anottu leikkuupuimuriin avustus se saatiin, se koko homma tehtiin muutaman vuoden aikana. Siihen sai jatko aikaa, oli aivan uskomaton juttu. Halli nosturin sai tuella. Kyllä etelän tuet oli silloin hyvät, teollisuus odotti että  tulee C alueelle jne, tekevät tilin sitten. Traktoriin ei ole tietääkseni saatu tukia.
(https://media.giphy.com/media/UyX5peh6i2t8c/giphy.gif)
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: -SS- - 30.04.17 - klo:17:54
Jutussa lienee totuuspohjaa vain hämmennys.

-SS-
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Sepeteus - 30.04.17 - klo:18:41
Investointi tuet liityttäessä, hämmensi minutkin  Ensin kuivaaja uusittiin , sitten korjaamo tilat. Tekivät omana työnä tuki riitti, omaa rahaa ei ollut tarvis.  Samalla oli anottu leikkuupuimuriin avustus se saatiin, se koko homma tehtiin muutaman vuoden aikana. Siihen sai jatko aikaa, oli aivan uskomaton juttu. Halli nosturin sai tuella. Kyllä etelän tuet oli silloin hyvät, teollisuus odotti että  tulee C alueelle jne, tekevät tilin sitten. Traktoriin ei ole tietääkseni saatu tukia.
(https://media.giphy.com/media/UyX5peh6i2t8c/giphy.gif)

söpö
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Suuri Ajattelija - 30.04.17 - klo:18:47
söpö
Jeesuksen näköinen mies söpö? Sepe taitaa tykätä pojista..

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Sepeteus - 30.04.17 - klo:18:54
söpö
Jeesuksen näköinen mies söpö? Sepe taitaa tykätä pojista..

Taitaa olla pelkkä kuvitelma minkä näköönen oli Jesse. Eihän pojissa mitään vikaa, jos eivät oo maitupoikii. 😁
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Viljelijä - 30.04.17 - klo:19:06
Ottakaa vastaan valittamatta lailliset tuet, niin pitkään kuin niitä maksetaan. Ja lopettakaa jatkuva lapsellinen valitus. Uusille raivaus pelloille ei makseta juur tukia.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: BACKSPACE - 30.04.17 - klo:19:14
Kyl esim. kimppatraktoriin on saanut tukea
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: sorkkis - 30.04.17 - klo:19:15
Ottakaa vastaan valittamatta lailliset tuet, niin pitkään kuin niitä maksetaan. Ja lopettakaa jatkuva lapsellinen valitus. Uusille raivaus pelloille ei makseta juur tukia.
Oikeen .
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Magia - 01.05.17 - klo:08:41
Eikös se uusien raivioiden jättäminen tukien ulkopuolelle johdu pelkästään siitä, että maassa on jo tarpeeksi peltoa ja lisämaat vaan kasvattaisivat ylituotantoa?

Ehkä periaatteessa juuri noin, mutta toisaalta luomu on muuttanut tuotantoa niin, että nykyään saadaan sama sato 150 hehtaarilta, mihin aiemmin tarvitsi 35 hehtaaria.

Karjataloudessa ei ehkä ihan ole noin, koska nurmi kasvaa luomussakin ilman torjunta-aineita. Ja vaikka vilja-ala tuottaisikin vain 1/2 - 1/3 normiviljellystä, brändin ansiosta "jalostusarvo" on korkeampi, tuplat, jopa kolminkertaiset tuottajahinnat. Yksipuolinen kasvinviljelyluomu vähän tukiautomaatilta tosiaan vaikuttaa.

Sitä en itse ymmärrä, miten luonnonhaitta voi olla  peltokasvien kasvatuksessa eläintilalla korkeampi kuin kasvinviljelytilalla. Lisäksi ainakin tuotantoon sidotut tuet maitolitralle, ym. sopii jättää myös pois, jos raivioille aletaan siirtää tukieuroja.

Kansallisesti osarahoitetuista ympäristökorvauksista voi myös jättää kansallisen osan pois, ja maksaa vain todellisista toimenpiteistä ja perintötoimenpiderälssit, kuten säätösalaojakaivojen vuosiperkaustuen minunkin mielestäni voi lopettaa turhana. Ja sitten LHP:hen ja suojavyöhykkeisiin pitää sisällyttää metsitysvelvoite. Näistä rahoista voisi sitten raivioavustuksia siirtää. Nämä perus-CAP-tuet tuotannolliselle viljelylle eivät liene tarkoitetut raivioiden tukipaikkuuta varten.

Jos raiviot saavat tuet automaattisesti, löytyy Etelä-Suomestakin vielä raivattavaa. Eli raiviokisa alkakoon sitten.

-SS-
Ajatteleppa,jos raiviolle tuet,miten kävisi peltojen osto-ja vuokrahintojen?Raivioiden tuettomuushan takaa peltojen omistamisen kannattavaksi eli tuet valuu omistajien taskuun ei vuokraajan ostajan.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Mopomies - 01.05.17 - klo:08:58
Kukaan ei ajattele sitä tuotantokasvia, kun on vaan tuki mielessä.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: totuuden torvi - 01.05.17 - klo:10:27
Asuntoihin sijoitetaan, vuokralainen asustelee. Maataloudessa on yksi kummallinen juttu, että pelto jota viljellään pitäisi omistaa. Sijoittaja sijoittaa, viljelijä joka osaa viljellä viljelee, se on  kaksi aivan eri asiaa. Hollannissakin valtio omistaa viljellyn maan ja vuokraa ne viljelijöille.  Kuivatuilla alueilla Hollannissa.. Kun ei tarvitse sijoittaa peltoon niin pystyy hankkimaan tarkoitukseen sopivan hyvän kaluston. Sijoittaja saa pienen korvauksen sijoituksestaan, mutta vuokra pitää olla niin että se tuottaa 2/3 %  koron sijoitukselle. Kunnon viljelysmaa on 20 000 ekee niin vuora täytyy olla 5-700  ekee ha.Kotieläin tilalle ei mikään rasite, monet viljatilatkin ovat valmiita maksamaan noita vuokria.

Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Moerkoe - 01.05.17 - klo:10:40
On sitten omaa tai vuokrattua, myyntituloa tai tukea - jostain se raha tulee ja sen määrää voi verrata aina johonkin. Esim. näin:

(http://www.viikonloppu.com/wp-content/uploads/2017/05/Capture.jpg?98a393)

http://www.viikonloppu.com/?p=152242

Potkut tuosta tuli heti.

Samaa se on muillakin aloilla. Muistelen, että koripalloilija Jordan sai mainossopimuksestaan enemmän rahaa kuin Intian kenkähikipajan muutama tuhat työntekijää  yhteensä vuosipalkkaa.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: iskra - 01.05.17 - klo:10:47
Tilojen kehityksen kannalta, olisi nopeasti muutettava tukien maksu niille lohkoille, missä koneiden käyttö olisi mahdollisimman tehokasta. Kun olen liikkunut Pohjois- Pohjanmaalla siellä on isoja 100 ha uusia lohkoja viljelyksessä ja kovassa kasvussa.   Niille lohkoille ei saa samoja tukia, kuin niille lohkoille, mitkä on ollut mukana alusta saakka, kun on liitytty  EU:hun. Kun on raivattu   200 ha kylkeen 100 ha  lisää, siihen lisäykseen pitäisi saada kaikki tuet, koska se lisää koneiden käyttö astetta. Samaan aikaan voisi tukia siirtää eteläisestä Suomesta. Tuntuu  epäoikeuden mukaiselta kun maksetaan tukia eteläisessä Suomessa, pieniä lohkoja  jossain metsän välissä, ja  lisäsi kaltevia jossa vuosittain virtaava vesi ja/ tai kuivuus tekee tuhoja. Pirkanmaa on sellaista aluetta,  mutta tätä on muuallakin eteläisessä Suomessa. Niiltä alueilta tukien siirto sinne missä niistä saadaan paras hyöty.

  Päinvastoinhan sen pitäisi plla, eiks nää siirtymäajan tuet olleetkin tarkoitettu tuotannon saamiseksi sille tasolle että niistä voi lopua kokonaan.
  Montako sataa hehtaaria pitäisi olla jotta siellä vuoristoalueen pustalla pärjäisi ilman tukea.
Otsikko: Vs: Pelto tuet
Kirjoitti: Kp - 01.05.17 - klo:12:15

Näin, Etelä-Suomalainen erikoiskasvinviljelijä ottaa moninkertaisen tuoton samalta pinta-alata kuin pohjoisen
viljanviljelijä.
Eikä tarvitsisi paljon tukiakaan.

Ja pohjoisen viljanviljelijä ei pysty näköjään sopeutumaan tukien alenemiseen, vaan vaatii vielä lisää muilta.