osaako esim sorkkis tai eemeli selittää miksi ainakin minulle on tullut sellainen käsitys että karanteenirajalla poliisi joutuu pamputtaa, sakottaa ja käännyttää juurikin niitä jotka pyrkii uudelta maalta pois, toisinpäin ei pyrkijöitä ole kuin töihin sinne pakotetut
Niinhän tuo tosiaan taitaa olla?
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/poliisi-uudenmaan-rajalle-ajeltu-huvikseen-jopa-oulusta-saakka-ainoastaan-siina-tarkoituksessa-etta-halutaan-tulla-kaannytetyksi/838673/"Uudenmaan maakunnan sulkua valvovan Helsingin poliisin operaatiopäällikön mukaan rajan ylittämistä on kokeiltu huvikseen, ja tätä touhua varten on ajettu paikalle kaukaakin."
"– Huomattavaa on se, että takaisin ohjaamiset ja sakotukset on tehty pääasiassa ilta- ja yöaikaan. Tämä kertoo piittaamattomuudesta. Maakuntarajan ylittäminen on ollut huviajelua, ja sitä on perusteltu muun muassa kavereiden tapaamisella. Uudenmaan maakuntarajalle on ajettu pitkänkin matkan päästä ainoastaan siinä tarkoituksessa, että halutaan tulla käännytetyksi, Lehtinen kuvailee."
Ja pois lähtijöissä on suuri osa todennäköisesti 60+ muualta Uudellemaalle muuttaneita mökkiläisiä, joiden olisi ehdottomasti päästävä sille rakkaalle mökilleen.