Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kylvöt 2016  (Luettu 141579 kertaa)

Köntys

  • Vieras
Vs: Kylvöt 2016
Kolme päivää sitten kylvetyssä härkäpavussa jo 4mm itu. Kyllä lämpö tekee tehtävänsä.
 Viime vuonna kesti n.4 viikkoa pavun tulla taimelle. Nyt kylvö 2vk viime vuotta myöhemmin mutta taimelle tulo tapahtunee aiemmin.

Ehkä jos olisit kylvänyt vaikkapa kuukausi aiemmin, olisi siellä silti samanlainen itu nyt   :D

On kyllä ollut hyvät kylvökelit, loppusuoralla ollaan. Sitten saisikin sadella sopivasti, vaikka joka toinen päivä  :)

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Kylvöt 2016
Pyöräilin Aurajokirantaa perjantaina haistellen kolmenlaatuisen kakan levitystä. Jo silloin useammalla oli joku pikkupelto kylvettynä testimielessä ja isompien kotilohkojen äestystä aloiteltiin. Luulisin että alkuviikosta alkaa pääosa rantapelloista olla valmiita ja traktorit etsimässä kuivaa kauempaa. Pinta jo aika kovaa, vaikka vähän syvemmällä vielä kosteaa. Ihan järkevän näköisiä kylvöjä kuitenkin - etenkin viime vuoteen verrattuna.

Eilen haistelin myöskin voimakkainta hajua, pl. itsestä lähtevää, kun kaivurilla pskakärryä lastailin. Kuivakökkö levällään, ja vehnät ja herneet kylvetty :) Huomenna ohraa ja jatkuu lietteen levityksellä KUN alkaa sadekausi :p Toivottavasti ei ole viime vuoden toisinto. Nyt ei ehtinyt yhtä paljoa kylvämään ennen ennustettuja sateita, routaa on vieläkin pelloissa ja hidastaa kuivumista. Kevätkynnettyjä enimmäkseen nuo kylvetyt.

Kynnoksiin ei oo vielä koskettukaan.

Nyt vietetään Äitienpäivä, muutenkin juhlapäivä ja huomenna jatkuu täydellä tohinalla :)

Märkää oli, kuten kokoajan toitotetaan :p Eka lohko toissa aamuna.

Nyt äitienpäivän iltasella kävin kattomassa miltä näyttää turvemaalla. Ei mitään asiaa, märkää on. Routa sulaamassa tai sulannut osittain, ei ole lämpökään kuivattanut pintaa kun jää pinnan alla.

Ajelet puolenäkeen leveydellä?
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Sivupersoona

  • Vieras
Vs: Kylvöt 2016
Täällä kaakossa on vieläkin kovin hiljaista pelloilla, mitä ihmettä porukka oikein oottelee, uutta sadekauttako? Toista viikkoa aurinko jo paahtanut peltoja yli 20:n celsiusasteen iltapäivälämpötiloin, joten ei pitäis olla enää pellot liian märkiä kylvöjen tekemiseen, ja jos ovat, niin sitten ne on jo rakenteensa puolesta piloilla.

Onko sulla kylvöt tehtynä?

Köntys

  • Vieras
Vs: Kylvöt 2016
Hidas meinaat sit olla. Ei kuule, Kummelin tapaan, sä oot hävinnyt tään pelin.

 ;D ;D

-SS-

Sulla on enää pari viikkoa aikaa lunastaa lupaukset  :D

Joko on sirkkalehdellä?  :P

Kylmää on. Näillä lämmöillä 18 vrk on ennuste.

-SS-

Onko vieläkään rapsit kylvössä?  :D

ei kaikkia vielä, mut nyt pakko taas mennä, et saa tehtyä ne viikonloppuun mennessä. ei jouda jaarittelemaan. moro.

Viimeksi muokattu: 09.05.16 - klo:20:47 kirjoittanut Sivupersoona

-Joomies-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1131
Vs: Kylvöt 2016
Aloitus tänään. Meeriä maassa reilu kuus hehtaaria.
Kerrankin sertisiemenessä kokoa, 43 grammaa tjp.
Se mikä ei tapa, se vituttaa

aveii

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 88
Vs: Kylvöt 2016
Täällä kaakossa on vieläkin kovin hiljaista pelloilla, mitä ihmettä porukka oikein oottelee, uutta sadekauttako? Toista viikkoa aurinko jo paahtanut peltoja yli 20:n celsiusasteen iltapäivälämpötiloin, joten ei pitäis olla enää pellot liian märkiä kylvöjen tekemiseen, ja jos ovat, niin sitten ne on jo rakenteensa puolesta piloilla.

Eiköhän pellon rakenne mene piloille just menemällä märälle pellolle liian aikasin  ::)

Forgiven

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1232
Vs: Kylvöt 2016
Pitää kyllä siirtyä noihin kevät viljoihin, tulee kauhean laiska olo näin keväällä kun ei tarvi kun roiskia vähän lannotteita, lyhentää päivää että olis useemmaksi jotain tekemistä  :'(

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7094
Vs: Kylvöt 2016
Pitää kyllä siirtyä noihin kevät viljoihin, tulee kauhean laiska olo näin keväällä kun ei tarvi kun roiskia vähän lannotteita, lyhentää päivää että olis useemmaksi jotain tekemistä  :'(

Mun mielestä kevätviljat paljon helpompia, niitä ei tartte kylvää ku kerran :p Tänään syysvilja sai niskaansa ohraa ja vielä ois tarkoitus ottaa siementä tuosta. Kerta äkeellä ja kylvö, eikä pelkoa että tulisi sekulia... Kuitenkin syksylläkin äestettiin ja kylvettiin, kerta jo ruiskutettukin eli kolme ylimääräistä ajokertaa  :-X
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Forgiven

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1232
Vs: Kylvöt 2016
Jooh, kyllä tuo ruiskin aika hirveältä näyttää paikoin, mutta kun tosiaan on työt jo kerran tehty niin eihän sitä raaski uudestaan kylvää, aika monta tonnia kauraa/ohraa pitäisi tulla kuitenkin enemmän näilläkin hinnoilla, ja ylimääräiset kulut päälle. (tulee tuosta ainakin pari tonnia, voi olla kolmekin, aukkoineen kaikkineen)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19988
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt 2016
Hidas meinaat sit olla. Ei kuule, Kummelin tapaan, sä oot hävinnyt tään pelin.

 ;D ;D

-SS-

Sulla on enää pari viikkoa aikaa lunastaa lupaukset  :D

Joko on sirkkalehdellä?  :P

Kylmää on. Näillä lämmöillä 18 vrk on ennuste.

-SS-

Onko vieläkään rapsit kylvössä?  :D

On, CK 7130 CL  ja Proximoa

-SS-

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Kylvöt 2016
Ehtiks ss hääräilemään lämpömittarin kans?
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Joozeppi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2010
Vs: Kylvöt 2016
30 milliä näyttää viikonloppuun. Vaikuttaako loppuviikon suunnitelmiin?

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5176
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Kylvöt 2016
Täällä kaakossa on vieläkin kovin hiljaista pelloilla, mitä ihmettä porukka oikein oottelee, uutta sadekauttako? Toista viikkoa aurinko jo paahtanut peltoja yli 20:n celsiusasteen iltapäivälämpötiloin, joten ei pitäis olla enää pellot liian märkiä kylvöjen tekemiseen, ja jos ovat, niin sitten ne on jo rakenteensa puolesta piloilla.

Eiköhän pellon rakenne mene piloille just menemällä märälle pellolle liian aikasin  ::)

Juu mitä olen noita myllääjiä tähän mennessä nähnyt niin jokainen on osannut pöyhiä märkiä kökköjä pintaan. Minusta tuo kertoo vaan siitä ettei se pelto ole vielä kuivaa. Heti jos on jonkinlaista töyryä niin kyllähän noita on kylvelty, mutta ei näitä pöytiä.

En tiedä mitä ne toissa viikon sateet teki, mutta kuivuminen ei vain ole tapahtunut sitä vauhtia, kun on meinannut. Jopa nämä kaikkein innokkaimmat ovat joutuneet jarruttelemaan menoa. Tollasen savipellon, kun tallaat keväällä märkänä ja sitten jos ei tulekkaan vettä, niinkuin ennusteet näyttää, että kesäkuu on aika sateeton niin eipä tarvi puida ollenkaan. Voisi käyttää sitä vanhaa sanontaa, että hätäilemällä ei tule kuin kusipäisiä kakaraoita...  ;D
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...