Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kylvöt 2016  (Luettu 141578 kertaa)

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Kylvöt 2016
Kannattaa seurata ennustettani jonka annoin muutama päivä sitten ja tuntuu napsuvan taas kerran kohdilleen.
Ilmastohörhöt ovat lupailleet jo kymmeniä vuosia kuinka kevään tulo aikaistuu,no mikä ihme että etelän mies ei nyt jo ole kylvöillä ,onko sittenkin vihtaan kustu. ;D
Valitettavasti Suomen talvet lauhtuvat ja kesät kylmenevät se on ennusteeni 50 vuoden säteellä. Suomen maataloudelle muutos on pahin mahdollinen.

Jospa lahtuisi ja kylmenisi sopivassa suhteessa niin että täällä etelässä olisi aina jotain 10-15 astetta päivällä.  ??? Ruohon kasvulla ei olisi mitään rajaa  ;D

Ruokonata tuuttaa 2senttiä vuorokaudessa... ;D
Onpa heikko kasvu...Täällä pohjoisempana taas on niin vähän lunta ettei moneen vuoteen ole ollut tähän aikaan.Josko sitä tänä keväänä saatais tehtyä ne viime vuoden kylvötkin.

Tuo voisi sopivan ilmastonmuutoksen jälkeen olla koko vuoden keskiarvo, yhteensä yli 7 metriä  :D

Oletteko huomnneet muuten että SASikin uskoo jo ilmastonmuutokseen

Ainahan ilmasto on muuttunut.

Puhutaanko ilmaston muuttumisesta vai ihmisen aiheuttamasta ilmaston muuttumisesta?

Monella menee termit sekaisin... :(

Tää on huomattu kyl sun osaltasikin esim. mamukysymyksissä... ;D

Niinkö? Kerropas,  missä minulla ovat menneet termit sekaisin? Esimerkkejä, kiitos!
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Larppa

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 162
  • Pohjalta on hyvä ponnistaa!
Vs: Kylvöt 2016
Toistuuko viimevuotinen kevät?  siltä vahvasti nyt vaikuttaa, koko loppukuuksi ennusteet näyttää kylmää ja sateista, ja monet pidempiä ennustuksia näyttävät sääsivustot ennustavat säätyypin jatkuvan ainakin toukokuun pari ekaa viikkoa, niin että kannattanee luopua myöhäisten kevätvehnien ja rapsin kylvöaikeista.

Miksi ihmeessä kannattaisi ? Viime kesä nimenomaan oli ihanteellinen öljykasveille, kun kosteutta riitti. Luken tilastossa kevätrapsin keskisato lähellä 1900 kg/ha, parempi kuin 2013 ja samaa luokkaa kuin 2014.

-SS-

Juurikin näin! Tässähän on vielä heittämällä kuukausi aikaa kylvää melkein mitä tahansa. Viime vuonna 28 toukokuuta laitettiin cordelia rypsit maahan ja puitiin huippuolosuhteissa 11% kosteudella. Sato oli siinä 1500kg. Tämä siis Pirkanmaalla

Eihän tässä vaiheessa voi ennustaa minkälainen kesästä tulee ja sen takia alkaa panikoida ettei muka voisi kylvää jotakin kasvia, toki rapsin viljelystä ei itsellä kokemusta mutta kai sen toukokuun puolen välin kanttiin uskaltaa vielä maahan laittaa jos nuo rypsitkin kuun lopussa.

montöör

  • Vieras
Vs: Kylvöt 2016
Polkee vähän tyhjää mutta olikos se niin että rahat loppui
ja merta ei voi enää tänävuonna pelastaa uudella suojavyöhyke
nurmella. Ei oikein löydy tietoja kuin 2015.  :(

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52013
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kylvöt 2016
Polkee vähän tyhjää mutta olikos se niin että rahat loppui
ja merta ei voi enää tänävuonna pelastaa uudella suojavyöhyke
nurmella. Ei oikein löydy tietoja kuin 2015.  :(

Juu ei. Liian hyvä tukiautomaatti josta saa kätevästi boonuksena pysyvää nurmea.
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

hummeri5

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 793
Vs: Kylvöt 2016
Koikeilin tänään äestä,oli kuivaa että pölisi....Ladon lattialla. 8)

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52013
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kylvöt 2016
Ens viikolla. Siitä se taas alkaa.
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Kylvöt 2016
Ens viikolla. Siitä se taas alkaa.

Niin sää puhut niinkuin sulla olisi niissä pienissä länteissäs enemmänkin kiertämistä... ;D
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Kylvöt 2016
Kannattaa seurata ennustettani jonka annoin muutama päivä sitten ja tuntuu napsuvan taas kerran kohdilleen.
Ilmastohörhöt ovat lupailleet jo kymmeniä vuosia kuinka kevään tulo aikaistuu,no mikä ihme että etelän mies ei nyt jo ole kylvöillä ,onko sittenkin vihtaan kustu. ;D
Valitettavasti Suomen talvet lauhtuvat ja kesät kylmenevät se on ennusteeni 50 vuoden säteellä. Suomen maataloudelle muutos on pahin mahdollinen.

Jospa lahtuisi ja kylmenisi sopivassa suhteessa niin että täällä etelässä olisi aina jotain 10-15 astetta päivällä.  ??? Ruohon kasvulla ei olisi mitään rajaa  ;D

Ruokonata tuuttaa 2senttiä vuorokaudessa... ;D
Onpa heikko kasvu...Täällä pohjoisempana taas on niin vähän lunta ettei moneen vuoteen ole ollut tähän aikaan.Josko sitä tänä keväänä saatais tehtyä ne viime vuoden kylvötkin.

Tuo voisi sopivan ilmastonmuutoksen jälkeen olla koko vuoden keskiarvo, yhteensä yli 7 metriä  :D

Oletteko huomnneet muuten että SASikin uskoo jo ilmastonmuutokseen

Ainahan ilmasto on muuttunut.

Puhutaanko ilmaston muuttumisesta vai ihmisen aiheuttamasta ilmaston muuttumisesta?

Monella menee termit sekaisin... :(

Tää on huomattu kyl sun osaltasikin esim. mamukysymyksissä... ;D

Niinkö? Kerropas,  missä minulla ovat menneet termit sekaisin? Esimerkkejä, kiitos!

No ethän sää pösilö mitään löytänytkään.

 Jostain syystä en ole ollenkaan yllättynyt ::)
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52013
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kylvöt 2016
Ens viikolla. Siitä se taas alkaa.

Niin sää puhut niinkuin sulla olisi niissä pienissä länteissäs enemmänkin kiertämistä... ;D


Tuleehan se sieltä kun vähän potkii, se SKM huutonauruineen. :)
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Kylvöt 2016
Ens viikolla. Siitä se taas alkaa.
Virossa oli vääterit vauhdissa perjantaina.Lauantaina käytiin 1400 hehtaarin viljatilalla.Kaksi 8080 hollantia hallissa.Traktoreita neljä.Aloittanut v-97 seitsemällä hehtaarilla.
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5502
Vs: Kylvöt 2016
Myöhässä on loimaalaiset, taas kerran.

Naapurikylällä oli jo alkuviikosta yritetty kyntää. Ennusteiden mukaan ensi viikolla pitäis olla olosuhteet kunnossa. Jos ei olis tullut syksyllä kynnettyä niin olisi aloitettu jo.

Naturalis

  • Vieras
Vs: Kylvöt 2016
Porkkanaa oli lauantaina kylvetty lähistöllä... :)

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52013
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kylvöt 2016
Myöhässä on loimaalaiset, taas kerran.

Naapurikylällä oli jo alkuviikosta yritetty kyntää. Ennusteiden mukaan ensi viikolla pitäis olla olosuhteet kunnossa. Jos ei olis tullut syksyllä kynnettyä niin olisi aloitettu jo.

Kyl täällä jo tasailtiin pari viikkoo sitten ja härkäpapuakin kylvettiin.

Minäkin kyntelin sunnuntaina, rahasarkoja. ;D
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7094
Vs: Kylvöt 2016
Nää sateet sulattaa routaa pohjoisempana ja etelässä hidastaa pelloille pääsyä? Ens viikolla on hätäisimpiä pellolla jokapuolella, mikäli sateet loppuu ja lämpenee ennustetusti.

Aika ketusti on tullut vettä tänäänkin, eilen viitisen milliä mutta tänään huomattavasti enemmän. Vetenä tulee ja tullut, ja ennuste lupaa lisää. Routa sulaa :)
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9804
Vs: Kylvöt 2016
Nää sateet sulattaa routaa pohjoisempana ja etelässä hidastaa pelloille pääsyä? Ens viikolla on hätäisimpiä pellolla jokapuolella, mikäli sateet loppuu ja lämpenee ennustetusti.

Aika ketusti on tullut vettä tänäänkin, eilen viitisen milliä mutta tänään huomattavasti enemmän. Vetenä tulee ja tullut, ja ennuste lupaa lisää. Routa sulaa :)

Vettä tulee, että katto kohajaa. Novalla puhuttiin lypsyaikaan kevään  lämpöennätyksen rikkoontumisesta. Täällä satoi silloin vielä räntää ::)