Tämä video pitäisi esittää Suomen televisiossa. Kyllä siinä taisi tulla totuus esille. Ei kai Suomen EU politiikkaa voi kovin viisaaksi sanoa. Jos verotus olisi samalla tasolla Kreikassa ja Espanjassa, kuin Suomessa nykyään on, niin siellä olisi valtioilla rahaa vaikka kuinka paljon. Espanjan arvonlisävero on ollut 18 %. Eräs entinen kreikkalainen totesi radion aamu-ohjelmassa, että voi tulla opettelemista, kun täytyy ruveta kuittejakin kirjoittamaan.
Meikäläisellä oli ihan vähän vaan Säästöpankkien Keskus Osakepankin osakkeita. SKOP teki konkurssin ja osakkeilla voi heittää vesilintua.
Samoin kävi myös vanhan Hakkijan osuusmaksujen kanssa. Viljelijät menettävät joskus silloin tällöin ison osan sadostaan luonnonvoimien takia. Televisiossa näytettiin kuvia Pohjanmaan lainehtivista perunapelloista. Ei ole juuri keskusteltu siitä, mikä korvaa menetykset.
Espanjan vaikeudet johtuvat suureksi osaksi holtittomasta lainanannosta. Aurinkorannikolle tehtiin upeita huviloita. Pankit rahoittivat rakennuttajia auliisti. Nyt ne ovat lainan antajien hallussa tyhjän panttina. Suomessa saivat täläisten pankkien johtajat ja päätöksiin osallistuneet luottamusmieht kalossinkuvan takapuoleensa. Osa heistä oli täysin syyttömiä, mutta joutuivat silti korvauksiin.
Kyllä se vaan on niin merkillistä. Tavallinen kansa ei voi käsittää tälläistä politiikkaa. Valtaosa kansasta ei hyväksy sitä. Tämä on ollut kuin korrtipeliä: pelinhimoinen peluri ei voi lopettaa ennen kuin on pakko.