Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Suomettumista  (Luettu 3513 kertaa)

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Suomettumista
"""1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle. -Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."

"Kaikki lähti siitä, kun Paavo Väyrynen ryhtyi kaivamaan hautaa Ahon hallitukselle ja imoitti 14. päivänä huhtikuuta 1993 eroavansa ulkoministerin paikalta. Lähtijä uskoi nimittäin, että hän menestyisi paremmin presidentinvaalissa, kun hän sanoutuisi irti hallituksen EY-linjasta.

Hallituskriisi olisi tullut EY-neuvottelujen loppusuoran auetessa erittäin onnettomaan aikaan. Väyrynen ei silti epäröinyt asettaa omaa etuaan maan parhaan edelle"

"Väyrynen oli ulkoministerinä vaikuttanut ratkaisevasti Euroopan unionin jäsenyyshakemuksen jättöön. Hänen vastuullaan olivat oikeastaan kaikki Suomelle tärkeimmät ja samalla hankalimmat jäsenyysneuvottelujen asiat".

Otteita Keijo K.Kulhan kirjasta "Mahtitalonpoika" s. 285 Edita, Helsinki 1998

Naturalis

  • Vieras
Vs: Suomettumista
Kokoomushan se oli oikea vakoojien suosikki:
"KGB soluttautui syvälle myös puoluejärjestelmään. Näin kävi erityisesti kokoomuksen nuorten poliitikkojen ns. remonttiryhmän kanssa. Ilkka Kanervan, Anders Blomin, Unto Hämäläisen, Pertti Salolaisen ja jossain määrin Ilkka Suomisen lounastapaamiset ja kosteat illat vakoojien kanssa olivat säännöllisiä."
 ;D

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26145
  • vastustan
Vs: Suomettumista
Kokoomushan se oli oikea vakoojien suosikki:
"KGB soluttautui syvälle myös puoluejärjestelmään. Näin kävi erityisesti kokoomuksen nuorten poliitikkojen ns. remonttiryhmän kanssa. Ilkka Kanervan, Anders Blomin, Unto Hämäläisen, Pertti Salolaisen ja jossain määrin Ilkka Suomisen lounastapaamiset ja kosteat illat vakoojien kanssa olivat säännöllisiä."
 ;D
voi venäjä ;D ;D ;D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Aatami Särkisalami

  • Vieras
Vs: Suomettumista
Kokkoomus sekkoomus Anders Borgin ...voimin siellä vaikuttaa.. Björn Borg ei päässy tennisvalmentajaksi kuin ei myöskään Steen markki pujottelun opettajaksi.. Ingemarilla oli enste lento emo akkana ..nytten sillä on Oikein Tarja Olli...muonittajana...oliskohan mäkihyppysukua.. peräti
Vai olisko vaan muuten orjia tallissaan..

T-Bone

  • Vieras
Vs: Suomettumista
Kekkonen saa parhaat paperit vaikka vastustajat ovat vuosikausia muuta väittäneet. Mitenhän tätä nyt oikein selitetään tästä eteenpäin. .. ;D

Kaipa tämä asia vaietaan kuoliaaksi vielä piiiiiiiiiiitkäksi ajaksi.. :o

Viimeksi muokattu: 03.12.14 - klo:18:39 kirjoittanut T-Bone

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Suomettumista
sosialismi häämöttää. tämä perkeleen kuljettajadirektiivi. ketään kohta pysty mihinkään.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1417515286661.html
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Suomettumista
sosialismi häämöttää. tämä perkeleen kuljettajadirektiivi. ketään kohta pysty mihinkään.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1417515286661.html
Tuo on uutisankka. Jäädytykset onnistuu aivan hyvin, asialla joku pelastusalueen yli-innokas nipottaja.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74980-raju-avautuminen-facebookissa-suomella-ei-ole-mitaan-selkarankaa

Veeti, nyt näyttää muuallepäin siltä, että kokoomus johtaa suomettumispolitiikkaa.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Suomettumista
sosialismi häämöttää. tämä perkeleen kuljettajadirektiivi. ketään kohta pysty mihinkään.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1417515286661.html
Tuo on uutisankka. Jäädytykset onnistuu aivan hyvin, asialla joku pelastusalueen yli-innokas nipottaja.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74980-raju-avautuminen-facebookissa-suomella-ei-ole-mitaan-selkarankaa

Veeti, nyt näyttää muuallepäin siltä, että kokoomus johtaa suomettumispolitiikkaa.



mutta kun jäädytys ei ollut se pointti.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Suomettumista
Onko tulossa taas uusi galluppi, missä kako kyntää  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65510
Vs: Suomettumista
tai stuippi tekee taas jotain älytöntä!   mitä veikkaatte linnan juhlissako????   ja mitä tällä kertaa???

T-Bone

  • Vieras
Vs: Suomettumista
Onko tulossa taas uusi galluppi, missä kako kyntää  ;D

Vaikea sanoa miten menee gallupeissa ,mutta Vapaavuorihan korjaa kuitenkin hartiavoimin perusporvarin imagoa sen mitä nuorisosiipi ja liberaalit särkevät.  ;D

T-Bone

  • Vieras
Vs: Suomettumista
Heti napsahti miinusta muutama sekunti edellisen viestin jälkeen  ;D

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Suomettumista
sosialismi häämöttää. tämä perkeleen kuljettajadirektiivi. ketään kohta pysty mihinkään.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1417515286661.html
Tuo on uutisankka. Jäädytykset onnistuu aivan hyvin, asialla joku pelastusalueen yli-innokas nipottaja.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74980-raju-avautuminen-facebookissa-suomella-ei-ole-mitaan-selkarankaa

Veeti, nyt näyttää muuallepäin siltä, että kokoomus johtaa suomettumispolitiikkaa.

  Putin vie suomen eduskuntaa kuin pässiä narussa. Mitä luulette, tuleeko eurooppa avuksi kun Putin ilmoittaa Helsingin olevan venäläisille pyhä paikka. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1417665172476.html

  Tää on ollu surullinen vuosi. Monet ovat valitelleet että itsenäisyys meni Brysseliin, mutta nyt se on menny kyllä Moskovaan.  ;D

jeep

  • Vieras
Vs: Suomettumista
" Informaatio ei ole tietoa." ::)

- Albert Einstein -