Olisi parempi olla liittymättä, mikäli ne ei saa poikkeusta omien kalavesiensä hallintaan.
Islannilla on poikkeuksellisen hyvät kalastusalueet, mikäli EU:n kalastuslaivastot päästetään alueelle, niin muutamassa vuodessa ne on pyydetty tyhjäksi, sitten käy kuten kävi seitkytluvulla, että meni melkein 20 vuotta näiden vahinkojen korjaamisessa ja kalakantojen nostamisessa nykyiselle tasolle.
Taitaa se Islantilaisten kalastus laivasto kuulua kohta euroopan unionin lipun alle. Milläs ne pojat sitten sintiä pyytää? matoongellako?
No ei se noinpäin toimi ....
Sille on loppujenlopuksi sama, kuka sen kalastuslaivaston omistaa, mutta mikäli EU:n kalastussysteemi otetaan käyttöön, niin suuret troolarit pytää varsin vapaasti kalaa, näin ei ole Islannissa.
Islannissa nämä biologit vai mitä iktyomoneja ne nyt kalastuspuolella on, niin ne analysoi ja näytteiden avulla varmistavat kudun onnistumisen, jonka perusteella määritellään sopiva kalansaalis kuuden vuoden päässä oleville pyyntikausille, näin varmistetaan ettei kalastus mene ylikalastuksen puolelle.
EU ei hyväksy tälläista järjestelmää EU:n kalastusvesille, kalastus on kiintiöpohjaista ja periaatteessa laivastoille vapaata.
Siinä ei paikallisia kalastusalueita katsella, eikä sitä mitä ylikalastuksesta seuraa viiden vuoden päästä, kun kalaa ei yhtäkkiä olekkaan vesissä.
Islanti on jo yhden kerran korjannut, Euroopan kalastuslaivastojen aiheuttaman ylikalastus katastrofin, kuten on myös Norja tehnyt, joten tuskin on järkevää antaa näiden laivastojen uudestaan pilata pohjoisia kalastusvesiä.