Eihän suomalainen yrittäjyys perustukaan oman yrityksen menestykseen, vaan naapurin kaatamiseen
.
Aikas monen tuottajan mielestä suurin jarru tuottajahintojen korotuksille ovat nämä S- ja K-ryhmän mafiosot.
Onko meillä tarvetta jatkuvasti rakennettaville hehtaariluokkaa oleville marketeille ja liikenne-asemille, no artistihan ne maksaa.
S-ryhmä taitaa olla se pääperkele, viimeksikin lihatalojen kanssa käydyissä neuvotteluissa ilmoittivat kantansa "ei senttiäkään tai tuodaan ulkoa", ja onhan sitä tuotukin.
Eipä vaan muisteta mainostaa kuluttajalle sitä marinoitua sikavainaata myydessä, että onkin yli vuoden pakastettuna ollutta saksalaista tms.
Läheisellä ABC- asemalla johtoporras ihmettelee miksi asiakaskunta koostuu pikkukosseista tyttöystävineen, eikä paikalliset tuottajat käytä palveluja nimeksikään, mistähän johtunee.
Komiat on puitteet hampurilaisten ja oluen myyntiin, mutta jos asenne olisi toisenlainen tuottajiin uskoisin sen myös näkyvän toisinkin päin.
Ruoan hintahan koostuu eri nimikkeellä olevista siivuista, miksi se kauppiaan siivu täytyy olla suurempi, kuin tuottajan raaka-aineesta saama, esim leivän myynnissä kauppiaan riski on varmaankin pienempi, kuin tuottajan joka yrittää varjella tuotettaan siemenestä myllärille.
No kauppiashan tietysti tarvitsee sen isomman siivun jotta voi taas rakentaa uusia marketteja ja taas artisti maksaa.
Mitäs jos seuraavan kerran kaupassa käydessä jätetäänkin ne ässä-ja plussakortit sinne kaupan kassalle ja sanotaan että palataan asiaan sitten kun asiat on kunnossa.
Asia joka myös ihmetyttää suomessa vrt moniin euroopan maihin.
Esim. Saksa, Hollanti tai Italia, joissa maatila voi toimia jo kaupungin kyljessä kiinni ja se hyväksytään osana yhteiskuntaa, mutta suomessa ei voi rakentaa johonkin hevonv...un kuuseen edes lietesäiliötä saati sitten tuotantorakennusta kuulematta, joskus kaukanakin olevaa, naapuria.
Tätä kuulemis/valituspointtia käytetään monestikin asenteella "en ymmärrä, mutta vastustan", ja tästä onkin surullisen kuuluisia ja pitkällisiä esimerkkejä olemassa.
Eikös, jos EU on paljolti maatalouden ympärille rakennettu yhteisö, olisi suomessakin järkevää hyväksyä maatalous aidosti osaksi toimivaa yhteiskuntaa ja ottaa EU:lta mahdollisimman suuri osa maksetuista jäsenmaksuista takaisin varustettuna millä tahansa korvamerkillä, olisihan se maahan tullutta rahaa ja ohjautuisi varmastikin maan sisäiseen kiertoon. Meidän kaikkien omia rahojahan ne ovat jäsenmaksua maksettaessakin.