MIettikäähän markan perään haikailijat, mitä olisi tapahtunut 2008, jos ja KUN markan arvo olisi voimakkaasti heikentynyt. Mitä se merkitsisi nykytilanteessa jossa esim. käytännössä kaikki kulutustavara tulee ulkoa, vaatteista lähtien....
No en minä sinäänsä Markan perään haikaille. Minun mielestä vain tämä valuttaunioni ei voi toimia talla tavalla. Joka maa harrastaa omanlaistaan talouspolitiikkaa ja EKP omaansa. Homma ei vain voi minun mielestäni tällä tavalla toimia.
Nythän se on nähty! Osa euromaista on elänyt kuin pellossa ja ne vähänkin vastuuliset maksaa näitten velkoja. Näistä vähänkin vastuulisista puolet ei sovi euron vakaussopimuksen puitteisiin, ei edes Saksa.
Nyt esimerkiksi Portugali lainaa Irlannille ja Kreikalle halvemmalla rahaa mitä itse saa markkinoilta. Missä tuossakin touhussa on se bisnes!
Tämä Euromaiden takaus systeemi on suora kopio yhdeltä Suomalaiselta uskontoryhmältä 80 luvulta.
Joka jäsen haki pankista niin paljon lainaa kun pankkin johtaja myönsi ja takasivat toinen toisiaan ristiin. Sitten kun pankinjohtaja halusi lainat maksuun jokainen levitteli käsiään ja sanoi että olen perse aukinen.
Tottahan toi on, että osa maista on elänyt rankasti yli maksuvaransa, nyt ongelman on vähän kaikkien kontolla, sääntöjä pitää muuttaa ja jos ei pelkät sääntömuutokset riitä, niin suurimmat koijarit heittää ulos kokonaan valuuttaunionista, Irlannille antaisin aikaa laittaa asiansa kuntoon, Kreikan kanssa pitäisi lyödä pöytään jo jonkinlaisia sanktioita.