Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: maidontuottaja - 15.03.18 - klo:09:44
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?

Mulla on tuo joulupukki. Siin on hyä kaveri. Pärjää pitkälle.
-
Oli viime kesänä tilavalvonnat, ei ole rangaistuksista tietoa, olisiko syntiä löytynyt.
Sitähän sä tarkoitit ?
-SS-
-
Eilen viimeksi ystäväni kanssa haastelin että kyllä meistä huolta pidetään vaikka välillä vähä vastustaakin.
-
Täällä rovasti kysyi eräältä hulttiolta että miten on sielun laita, kaveri vastasi että laidat kestää siinä kun pohjakin.
-
Nykykirkon papit ovat niin nynnyjä, että jäsenten kaikkoaminen kirkon helmoista ei ole mikään ihme. Tarvittaisiin joku 1800-luvun wanhan liiton pastori, joka paasaisi helvetistä niin vakuuttavasti, että porukoilta menisi paskat housuihin ja he liittyisivät silkasta kauhusta kirkkoon.😁😁

Taas tuli täyttä kepupaskaa. Käytännössä kaikki kuuluivat kirkkoon 1800 luvulla.
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?
Veetin tarjoamassa taxikyydissä rukoillaan varmaan enemmän kun Vesilahden kirkossa. ;D

Kaikki kuuluivat, koska papit pelottelivat kirkkokansaa helvetillä.

Ei se noin mennyt. Kirkko piti väestörekisteriä ja kaikki syntyneet kirjattiin kirkon jäseniksi. Nyt olisi aika jo poistaa kirkon väestörekisteri tehtävät.
-
Hyvin menee, molemminsuuntainen mykkäkoulu toimii erinomaisesti.
-
Nykykirkon papit ovat niin nynnyjä, että jäsenten kaikkoaminen kirkon helmoista ei ole mikään ihme. Tarvittaisiin joku 1800-luvun wanhan liiton pastori, joka paasaisi helvetistä niin vakuuttavasti, että porukoilta menisi paskat housuihin ja he liittyisivät silkasta kauhusta kirkkoon.😁😁
Taas tuli täyttä kepupaskaa. Käytännössä kaikki kuuluivat kirkkoon 1800 luvulla.
Kaikki kuuluivat, koska papit pelottelivat kirkkokansaa helvetillä.
Ei se siitä johtunut, vaan siitä että sai ottaa sunnuntaisin kirkkokännit.
http://kiinet.com/hoilola/viina.htm (http://kiinet.com/hoilola/viina.htm)
-
Nykykirkon papit ovat niin nynnyjä, että jäsenten kaikkoaminen kirkon helmoista ei ole mikään ihme. Tarvittaisiin joku 1800-luvun wanhan liiton pastori, joka paasaisi helvetistä niin vakuuttavasti, että porukoilta menisi paskat housuihin ja he liittyisivät silkasta kauhusta kirkkoon.😁😁
Parempi olisi näin edelleen.
Nykyisin punapäinen lesbopappi saarnaa alttarilla: "Kaikki tiet vievät taivaaseen. Kasteen armo kantaa läpi elämän."
-
Samaa paskaa ovat myös nämä luterilaiset häntäheikit ja ortodoksien mitrorevot. Kirkko on varsin suljettu yhteisö edelleen, liian paljon jää väärinkäytöksiä paljastumatta.
-
Hyvin menee, molemminsuuntainen mykkäkoulu toimii erinomaisesti.
Ootko miettinyt sitä bäkiksen nakkoosta ( bäkiksen hauta tien alla ja siinä hidastustöyssy )
Ajatteles, autoilija ajaa varoittamatta bäkiksen nakkooksehen ja saa ” herätyksen ” sen jälkeen rukoilee spontaanisti ja vielä 100m ajettuaan tulee tieopaste jossa lukee ” ajoit bäkkiksen töyssyn yli, miltä tuntuu? ”
Sen jälkeen rukoilee keskitetymmin osoittaen rukouksen sille kenelle se kuuluu.
Uskossa on hyvä elää.
-
Älkääs nyt tuolleen olko paatuneita.. Mutta totuushan on, että kirkko on onnistunut tuossa median hoidossa varsin huonosti. Jos ei ole keploteltu luottokortilla niin ainakin on kähmitty alaikäistä, ellei vallan kännissä hautajaisissa. Työnohjaus on ainakin vahvasti metsässä.
Mutta mitä tulee ihan siihen kristilliseen perustaan, niin kiitos kysymästä hyvin on toiminut, jopa niin, ettei ooppelin reuhka ole lainkaan jättänyt taipaleelle..

Tuo luottokortti ja laskutushäly kyllä on tullut ihan yksisuuntaisesti, Tämä Johanna Korhonen, kuuuluisa kaikkien työpaikkojen rakastama riidanhaastaja, nyt sitten oli oman viiteryhmänsä* edustajaa ollut ajamassa piispaksi, ja kiukustunut kostonhimoiseksi kun ehkä hieman konservatiivisempi Teemu Laajasalo tuli valituksi.
Kun lukee laajemmin tapauksia, jotka pyörivät tämän Korhosen ympärilllä, havaitsee, että ehkä sittenkin yhteinen tekijä on Korhonen eikä Teemun luottokorttilaskut. viiden vuoden viranhoidon kuitit tarkastettiin, mielestäni kyseinen mediahässäkkä ei voinut alkaa niistä, kyllä se on ideologinen konflikti.
-SS-
* Tämä viiteryhmä ilmenee esim. Lapin Kansa ja Journalistiliitto-tapauksissa.
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?
Mulla on tuo joulupukki. Siin on hyä kaveri. Pärjää pitkälle.
Eijjoo ihimekhän. Sehän on C-aluveelta... ;) :D ;D ::) 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvatunturi
-
Kuuntelitko tuon vai mistä asia ponnahti Pihoillesi? https://areena.yle.fi/1-4342468
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?
Veetin tarjoamassa taxikyydissä rukoillaan varmaan enemmän kun Vesilahden kirkossa. ;D
Totta.
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?
Mulla on tuo joulupukki. Siin on hyä kaveri. Pärjää pitkälle.
Eijjoo ihimekhän. Sehän on C-aluveelta... ;) :D ;D ::) 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvatunturi
Pukki on parhaimmillaan silloin, kun tulee pois sieltä C-alueelta tänne AB-alueelle.... ja tuo lahjuksia.
-
Sepe ja Veeti, molemmat parhaimpia ystäviä savukoskilaisten kanssa. Ottakaahan muutkin mallia.
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?
Mulla on tuo joulupukki. Siin on hyä kaveri. Pärjää pitkälle.
Eijjoo ihimekhän. Sehän on C-aluveelta... ;) :D ;D ::) 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvatunturi
Pukki on parhaimmillaan silloin, kun tulee pois sieltä C-alueelta tänne AB-alueelle.... ja tuo lahjuksia.
Antitesantti on ihan pihalla. Siellä se joulupukki on Rovaniemen napapiirin kyläsä. Siellä kävin sitä morjestamassa. Mulla on ihan kuvakin tapahtumasta todisteena. Siitä toisesta ei oo kellään mitään todistetta.

Istuitko polvella?
-
Joulupukki on Vartiaisen aktiivimallin mukaisesti töissä Rollossa mutta kylläpähän kortteeraa Savukosken Korvatunturilla. Työmatkaa voi tulla se 400 kilometriä per sivu mutta pitäähän se olla valmiina Juhanaakin hyppyyttämään.
-
Otetaan tällaine pitkästä aikaa, kun jos on uusia jäseniä ja jos on jo unohtunut. Itse olen huomannut sellaista pientä johdatusta aina silloin tällöin. Nyt ei ole ollut mitään kriisiä ja toivottavasti ei tulisikaan, niin meinaa välillä aina unohtumaan koko Isäntä (huono juttu), mutta ilmeisesti Hän muistaa kuitenkin minut, on siis hyvä ja kärsivällinen. Miten muilla?
Mulla on tuo joulupukki. Siin on hyä kaveri. Pärjää pitkälle.
Eijjoo ihimekhän. Sehän on C-aluveelta... ;) :D ;D ::) 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅 🎅
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvatunturi
Pukki on parhaimmillaan silloin, kun tulee pois sieltä C-alueelta tänne AB-alueelle.... ja tuo lahjuksia.
Antitesantti on ihan pihalla. Siellä se joulupukki on Rovaniemen napapiirin kyläsä. Siellä kävin sitä morjestamassa. Mulla on ihan kuvakin tapahtumasta todisteena. Siitä toisesta ei oo kellään mitään todistetta.
Istuitko polvella?
En. Mutta siä oot varmaan istunu tuohon ikään jo monen pukin polovella

Minä jätän nuo pukit omaan arvoonsa, kun jokin taso siinäkin tulee säilyttää. Voin näin luottamuksella kertoa, että hiljaisissa vesissä ne suuret melat uivat..

Sulle ei sit mikään keskiverto riitä ? http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201803132200806897_rk.shtml?_ga=2.148561975.1063504281.1521097595-720606993.1519805711
-
nyt hieman arvokkuutta tähän ketjuun, toisessa sitten ne mittailut sepe ja piika.

Laittakaa soimaan se perkeleen Porilaisten marssi. Ja antakaa tulla niin saatanasti.
-
nyt hieman arvokkuutta tähän ketjuun, toisessa sitten ne mittailut sepe ja piika.
Eikös Korkea Veisu ole semmoisen aistilisen rakkauden ylistys. Onhan tuo ison Sepen vonkaus vähän kömpelömpää, mutta samasta asiasta lienee kyse:
"Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko; sinun uumasi on nisukeko, liljojen ympäröimä....
...Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset....Sinun kaulasi on kuin norsunluinen torni. Sinun silmäsi kuin Hesbonin lammikot Bat-Rabbimin portin luona; sinun nenäsi on kuin Libanonin torni...Kuinka kaunis olet, kuinka suloinen, sinä rakkaus, riemuinesi!....
...Sinun vartesi on kuin palmupuu, ja sinun rintasi niinkuin rypäleet....Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme. ....
...Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni...." (Korkea Veisu 7. luku)
Huh-huh niin. On se kovin vihjailevaa ainakin, tuo parinmuodostus, Raamatussakin.
-SS-
-
Siellä se joulupukki on torin laijjalla. Siellä kävin sitä morjestamassa. Mulla on ihan kuvakin tapahtumasta todisteena:
(https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/ns/o8g/0xe4/351848/1117640747.jpg)
Jahans... 🎅
-
nyt hieman arvokkuutta tähän ketjuun, toisessa sitten ne mittailut sepe ja piika.
Eikös Korkea Veisu ole semmoisen aistilisen rakkauden ylistys. Onhan tuo ison Sepen vonkaus vähän kömpelömpää, mutta samasta asiasta lienee kyse:
"Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko; sinun uumasi on nisukeko, liljojen ympäröimä....
...Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset....Sinun kaulasi on kuin norsunluinen torni. Sinun silmäsi kuin Hesbonin lammikot Bat-Rabbimin portin luona; sinun nenäsi on kuin Libanonin torni...Kuinka kaunis olet, kuinka suloinen, sinä rakkaus, riemuinesi!....
...Sinun vartesi on kuin palmupuu, ja sinun rintasi niinkuin rypäleet....Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme. ....
...Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni...." (Korkea Veisu 7. luku)
Huh-huh niin. On se kovin vihjailevaa ainakin, tuo parinmuodostus, Raamatussakin.
-SS-
Mää vähän luulen että jos menee sanoon jollekin muijalle; nenäsi on kuin Lipanonin torni, voi tulla pakit.
-
Älkääs nyt tuolleen olko paatuneita.. Mutta totuushan on, että kirkko on onnistunut tuossa median hoidossa varsin huonosti. Jos ei ole keploteltu luottokortilla niin ainakin on kähmitty alaikäistä, ellei vallan kännissä hautajaisissa. Työnohjaus on ainakin vahvasti metsässä.
Mutta mitä tulee ihan siihen kristilliseen perustaan, niin kiitos kysymästä hyvin on toiminut, jopa niin, ettei ooppelin reuhka ole lainkaan jättänyt taipaleelle..
Tuo luottokortti ja laskutushäly kyllä on tullut ihan yksisuuntaisesti, Tämä Johanna Korhonen, kuuuluisa kaikkien työpaikkojen rakastama riidanhaastaja, nyt sitten oli oman viiteryhmänsä* edustajaa ollut ajamassa piispaksi, ja kiukustunut kostonhimoiseksi kun ehkä hieman konservatiivisempi Teemu Laajasalo tuli valituksi.
Kun lukee laajemmin tapauksia, jotka pyörivät tämän Korhosen ympärilllä, havaitsee, että ehkä sittenkin yhteinen tekijä on Korhonen eikä Teemun luottokorttilaskut. viiden vuoden viranhoidon kuitit tarkastettiin, mielestäni kyseinen mediahässäkkä ei voinut alkaa niistä, kyllä se on ideologinen konflikti.
-SS-
* Tämä viiteryhmä ilmenee esim. Lapin Kansa ja Journalistiliitto-tapauksissa.
No nyt kirjoitti SS vaihteeksi asiaa.
Johanna Korhonen on tunnettu riidankylväjä, lesbo ja telaketjufeministi. Häntä ei v1ttuakaan kiinnostanut Irja Askolan ryyppäilyt seurakunnan piikkiin, mutta miehen nosti tietysti tikunnokkaan. Korhonen on samanlainen haiseva paskakasa kuin Tarja Halonenkin aikanaan, joka lesbona v1tut välitti pankkivaltuuskunnan suosituksista, vaan valitsi Sinikka Salon SP:n johtokuntaan ohi Olli Rehnin ja Kanervan, jotka olisivat sentään osanneet hommansa.