Viimeisin oli maksumuurin takana joten se jäi lukematta, kahdessa muussa ei mitenkään puolustettu kotona hoitamista Liisa Kelttikangas-Järvisen mukaan ryhmien vain täytyisi olla pienempiä että ne sopivat taaperoille ja Sinkkosen mukaan tärkeintä on tutut hoitajat, ei mitään mainintaa että sen pitäisi olla äiti tai isä.
Viimeisin, Sinkkosen kirjoitus:
SUOMESSA käydään tunnepitoista ja politisoitunutta keskustelua siitä, missä alle kolmevuotiaita lapsia tulisi hoitaa.
Vastakkain on kaksi näkemystä: moderni käsitys korostaa naisen ja miehen tasa-arvoa, naisen oikeutta työuraan ja lasten oikeutta päivähoitoon. Ummehtunut, patriarkaalinen ja äitimyyttiä pönkittävä näkökanta taas vaatii äitiä jäämään kotiin lapsia hoitamaan.
Pienten lasten kodin ulkopuoliselle hoidolle voi olla talouteen ja työelämän vaatimuksiin liittyviä perusteluja, mutta lasten tarpeista puhutaan valitettavan yksipuolisesti ja tarkoitushakuisesti.
RUOTSALAISEN Bengt-Erik Anderssonin päivähoitotutkimukset tunnetaan hyvin Suomessakin. Niiden mukaan ihmiset voivat 30 vuoden ikäisinä sitä paremmin, mitä aiemmin heidät on pantu päivähoitoon. Tuoreessa suomalaistutkimuksessa taas todettiin, että jo kaksivuotiaina päiväkodissa olleet lapset hankkivat elämänsä aikana enemmän koulutusta kuin ne, jotka on pantu päiväkotiin hieman myöhemmin.
Näiden tutkimusten perusteella pitäisi siis uskoa, että kaksivuotias pehmolelunsa kanssa touhottava taapero, joka taputtaa tehtyään kolmesta rakennuspalikasta tornin, saa päiväkodin virikeympäristöstä kimmokkeen koulutukseen. Pitäisi uskoa sekin, että pienenä päiväkodissa hoidetut lapset selviytyvät muita paremmin aikuisina, ikään kuin heidän elämässään ei tapahtuisi mitään päiväkotivaiheen jälkeen.
Huolellisimmin päivähoidon vaikutuksia on selvitetty tutkimuksessa, johon osallistui tutkijoita neljästätoista Yhdysvaltojen ja Britannian yliopistosta. Tärkein löydös oli, että vanhemmuuden laatu on lapsen kehityksen kannalta paljon tärkeämpi asia kuin päivähoitoon liittyvät tekijät. Hyvä päivähoito paransi lasten kielellisiä valmiuksia. Mitä pitempiä päiviä pikkulapset viettivät päiväkodissa, sitä enemmän heillä oli käytösongelmia kouluiässä.
Erot eivät olleet suuria: tutkimus ei anna hälyttävää kuvaa päivähoidon kielteisistä vaikutuksista, mutta se ei myöskään tuo esille päivähoidon sosiaalistavaa hyötyä.
SANAPARI ”laadukas varhaiskasvatus” on silkkaa sanahelinää, kun puhutaan 1–2-vuotiaista lapsista. He eivät tarvitse kasvattamista vaan tuttujen ja turvallisten ihmisten läheisyyttä, syliä ja lohdutusta. Lapsilla on oltava aikaa ja tilaa leikkiin ja maailmaan tutustumiseen.
Jokainen lapsi on yksilö: joku sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, toinen vaatii aikaa ja rauhaa.
Sanahelinää on myös hokema ryhmän kehittävästä vaikutuksesta. Ikätovereilla on lapsille suuri merkitys, joka kasvaa iän myötä. Kuitenkin vain harvalla kaksivuotiaalla on valmiuksia puolustaa itseään ja reviiriään ryhmässä. Uhattuna olemisen ja yksin jäämisen kokemukset aiheuttavat stressiä varsinkin, jos aikuisia on liian vähän tai ryhmä on liian suuri ja meluisa.
TIETÄMYS pikkulasten ominaisuuksista ja kehitystarpeista on sivuutettu, tai se on haluttu sivuuttaa. Mitä pienempi lapsi on, sitä rajallisempi on hänen kykynsä luoda ja ylläpitää useita samanaikaisia kiintymyssuhteita.
Miksi Suomessa ajetaan alas perhepäivähoitoa, joka sopisi monille pikkulapsille paremmin kuin päiväkodin suuri ryhmä? Tulisiko vanhempien mahdollisuuksia osa-aikatyöhön kehittää?
Kaksivuotiaan aivoissa on arvioitu olevan sata triljoonaa hermoliitosta – enemmän kuin koskaan muulloin ihmiselämän aikana. Aivojen häiriötön kehitys vaatii paljon glukoosia, mutta myös turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, rauhoittamista ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa – ja mahdollisimman vähän stressiä.
ÄIDIN JA ISÄN erikoisasema lapsen maailmassa ei ole myytti. Lapsen odotus, syntymä ja varhainen hoiva ovat yhteydessä mutkikkaisiin biologisiin prosesseihin, joiden tehtävänä on parantaa äidin herkkyyttä vauvan viesteille. Hoivaaminen saa vastasyntyneen vauvan isässäkin aikaan oksitosiinin erittymistä, joka johtaa jopa pysyviin, kiintymyssuhdetta tukeviin aivomuutoksiin.
Yksi sana pikkulapsia koskevasta puheesta on puuttunut kokonaan: ilo. Kukaan ei puhu siitä, että lapsen hoitaminen tai hänen kehityksensä seuraaminen tuottaisi syvää ja ainutkertaista iloa ja tyydytystä. Keskitytään siihen, kuka joutuu huolehtimaan pienistä lapsista eikä siihen, kenellä on etuoikeus hoitaa lapsia.
Laskevat syntyvyysluvut eivät ole ihme tällaisessa ilmapiirissä.
Jari Sinkkonen
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori ja lastenpsykiatrian dosentti.
