Joo. Castrohan ei ollut kommunisti, mutta kääntyi kommunistiksi saadakseen neukkulasta apuja
Eli hän siis oli populisti ja opportunisti
Sen tuo dokumentti meille opettaa
Tokihan Castro maareformeineen ja teollisuuden ja rahalaitosten kansallistamisineen oli jonkin sortin sosialisti, vaikka ei siinä vaiheessa ei mikään oppikirjasellainen. Castrohan kävi kysymässä Valkoisesta talosta tukea vallankumoukselle, mutta kun ei sitä saanut, kääntyi Kremlin puoleen. Kennedy ei voinut hyväksyä yksityisen omistuksen (90%) kansallistamista eikä muutakaan "sosialimia". Niin hän sai aikaan sen, että sosilistin sijaan naapuriin ilmestyi kommunisti.
Kuuba oli siten pitkälti itse tökätty piikki Yhdysvaltain takapuolessa. Aiheutuihan itse vallankumouskin pitkälti kansan tyytymättömyydestä USA:n tukemien diktaattoreiden harjoittamaan politiikkaan. Jostain syystä suurvalloilla on aina ollut varsin kehittymätön diplomatian ja ulkopolitiikan taju. Tai ehkä kyuse on siitä, että suurvalloille - Niin USA:lle kuin Putinin Venäjällekin ulkopolitiikka on sisäpolitiikan väline. Ulkopoliittinen viesti on tarkoitettu ennen kaikkea kotimaiseen kulutukseen.