Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä  (Luettu 13669 kertaa)

antti-x

  • Vieras
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Se että osaa kirjoittaa 3 viestiä jotka kaikki ovat urpoa trollausta ei ehkä tee kenestäkään uskottavaa tahoa kertomaan sitä miten asiat oikeasti ovat. Luulisin.

Voi hyvin olla että Valio olisi halunnut jonkun sinne hallitukseen, luulen kyllä että jotain tarjoittiin siitä hyvästä. Siitä että jotenkin olisi uhkailtu on kai vain yhden opportunistisen TJ:n sana toisen opportunistisen ex-TJ:n sanaa vastaan? Juustoportti ei vain jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä kun voi mustamaalata Valiota.

Eikä muutamat valiolaiset jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä, kun voi mustamaalata kilpailijoita  :-X

 Herääs ny. Laaksonen meni jo ja hemmetin hyvä niin. Perseily riittää. Kuinka hiton tyhmiä siellä hallituksessa oltiin, kun porukassa kuviteltiin, että Arla olisi savustettavissa markkinoilta? Ja että sen voi tehdä ilman kivinillitystä?  Jos ja kun tuomioita korvausvaatimuksista tulee, pyrin vaikuttamaan siihen, että silloisen hallituksen vastuukysymykset selvitetään pohjia myöden. Ei taida oikeudenkäynnit siihen loppua.

Maitoalalla ei ole mitään yhtenäisrintamaa, vaan tilat kilpailevat keskenään kustannustehokkuudesta ja jalostavat yritykset markkinaosuuksista ja katteista. Kovin paljon kummoisempaa se ei voi olla suomessa kuin muuallakaan, ainoa ero lienee tuotekehityksen tuoma lisäsiivu. (tästähän ruugerit ja muut lihasuuruspyssyt aina halveeraa, ettei se mitään ole. Atriakaan ei käytä kuin 0.8% t&k-touhuun ja kaikki tietää mikä lihan hinta on suomessa ;D )
Se lisä lähimmiltä osuustoimintapohjaisilta kilpailijoilta puuttuu, mutta Danone, Nestle ja Unilever taitavat ne pahimmat kilpakumppanit korkeamman katteen tuotteissa olla....

Myönnät silti että Juustoportti on yhtä paha?   Enkä minä ihan joka tilaisuutta käytä.

Se että TJ vaihtui on minunkin mielestäni plussaa ja toivon todella että nyt siellä keskitytään johonkin muuhun kuin riitelyyn kotimarkkinoilla. Johtoryhmän ja varsinkin entisen TJ:N vastuu on kysymys johon toivottavasti ei palata, eikä myöskään hallituksen vastuuseen (koska korvauksia ei koskaan makseta), mutta hallituksen vastuusta on aika hyvin kirjoitettu:

http://www.lrhto.fi/artikkelit/yhtiooikeus/osakeyhtion-hallituksen-vastuu/

Tuon mukaan osakeyhtiön hallituksen vastuulla on ensisijaisesti tuottaa voittoa. Jos se pyrkii sen sijaan johonkin muuhun (kuten esim. maksamaan kovaa hintaa maidosta) niin heti on tehnyt rikkeen. Toivottavasti valion hallitus ei ole pyrkinyt siihen että Valio maksaa tuloksen tekemisen sijaan kovaa hintaa maidosta, koska mistään sellaisesta ei ole kirjoitettu mitään yhtiöjärjestykseen. Luin sen yhtiöjärjestyksen taannoin. Ja yhtiöjärjestyksestähän ei päätä hallitus.

"Miten huolellisuutta arvioidaan?

2. Velvollisuutta toimia huolellisesti arvioidaan objektiivisesti kunkin hallituksen jäsenen kohdalla erikseen. Hallituksen vastuu on siis kollektiivista, ellei päätöksessä nimenomaan ole jonkun jäsenen eriävää mielipidettä. Tarkastelu suoritetaan jälkikäteen ja arvioidaan, miten huolellinen henkilö olisi toiminut vastaavissa olosuhteissa. Arvioinnissa otetaan huomioon

    epävarmuus, jonka vallitessa liiketoiminnan päätökset usein tehdään;
    riskinottamisen kuuluminen yritystoimintaan; ja
    yhtiön toiminnan tarkoitus."

Sanoisin että mikäli pari hallintoneuvoston jäsentä on havainnut toiminnan riskit suhteissa Kivi:in (tietyysti vasta päätösten jälkeen mutta ennen Kivin toimenpiteitä) ja informoinut tästä riskistä eteenpäin, voidaan olettaa että hallituksen olisi pitänyt kanssa tajuta nämä riskit. Jos kukaan huolellinen yhtiön tomintaan sidoksissa oleva maalikkotaho (siis esim. koko hallintoneuvosto) ei ole tällaista saalistushinnoittelujuttua tajunnut, voidaan kai olettaa että huolellinen ihminen keskimäärin ei sellaista tajuaisi? En tiedä voidaanko olettaa että "huolellinen" maallikko osaisi koko EU:n kilpailulainsäädännön joka ei edes ole lainsäädäntöä vaan enemmän erilaisia monimutkaisia tulkintaohjeita?

Jos taas ajatellaan koko maitosodan järkevyyttä Arlan "savustamisen" kannalta, päästään samaan. Moniko hallintoneuvoston jäsen on todistettavasti ilmaissut päätöstä seuranneiden kuukausien aikana huoltaan siitä että oli väärä päätös ja haitaksi yhtiölle, ja eikö se päätös myös heijastanut useimpien tuottajien silloisia mielipiteitä?

Taas tosin tullaan siihen että ehkä sinne hallitukseen tarvittaisiin muitakin kuin viljelijöitä. Minun  mielestäni tarvittaisiin. Mutta siitäkään ei päätä hallitus.

Viimeksi muokattu: 06.01.15 - klo:14:10 kirjoittanut antti-x

antti-x

  • Vieras
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Valion tehtävä ei lain mukaan ole maksaa maidosta vaan tuottaa (verotettavaa) voittoa. Pistin tämän uuteen viestiin koska se on mielestäni jännä ja olennainen pointti.

Tämän tehtävän voi muuttaa muuttamalla yhtiöjärjestystä, mutta toisin kuin monet muut muutokset, se vaatii kaikkien omistajien yksimielisyyttä. Ja Valiota omistavat parin osakkeen verran myös kilpailijat jotka eivät tietenkään halua sitä muuttaa.  :-\

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.

mutta tiedätkö valion arvot?
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

Varmaan samaa luokkaa kuin Arlan arvot: "Lähempänä luontoa" esim. tarkoittaa että pyritään ajamaa alas pienet laidunnuspakon tilat Ruotsissa (Ruotsissahan on kaikilla laidunnuspakko) ja korvataan se maito Tanskan ja Saksan maitotehtaiden GMO-ruokitulla.  :-\

"Teemme parasta" taitaa olla Valion se olennaisin arvo. Ja selvästi vähemmän sitä on taidettu halventaa kuin Arla omaansa.

Valion taloudellisen menestyksen tärkeä mittari on maitokate, jonka pohjalta muodostuu Valioryhmän maidontuottajille maksettava tuottajahinta eli maitotuotto.

Laki ei tunne tuollaisia termejä, ja itse asiassa minä olen lain linjoilla siinä että tuollainen oma terminologiansa ei olisi välttämätöntä. Tai jos sitä käytetäänkin, niin se johdetaan normaaleista tuloista ja menoista vasta kun se lukuna oikeasti tarvitaan.

Eli lain edessä Valion tehtävä on tuottaa verotettavaa tulosta tai kasvaa, kehittää tms. joka myöhemmin tuo verotettavaa tulosta, ei maitotuottoa.

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Haista Antti huilu ;D,  5 § osakeyhtiölaki

Toiminnan tarkoitus

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.
                                                                                                                                                                             
Toimialakuvaus:   (Rekisteröity: 31.05.1995)
Yhtiön toimialana ja tarkoituksena on osakkaittensa elinkeinon tukemiseksi meijeriteollisuutta harjoittamalla jalostaa osakkaittensa toimittamaa maitoa ja markkinoida maitovalmisteita. Yhtiö voi samassa tarkoituksessa harjoittaa myös muuta elintarviketeollisuutta ja ammattimaista moottoriajoneuvoliikennettä. Yhtiö voi jalostaa ja markkinoida myös muiden kuin osakkaittensa toimittamaa maitoa, maitovalmisteita ja elintarvikkeita.
Kaupparekisteri

Viimeksi muokattu: 06.01.15 - klo:14:34 kirjoittanut milkboi

On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

antti-x

  • Vieras
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Haista Antti huilu ;D,  5 §

Toiminnan tarkoitus

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Ja valion yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin. Eikä sitä voi muuttaa koska sen muuttamiseen vaaditaan yksimielisyys, ja Valiota omistavat hitusen kilpailijat joiden oikeusjutuille tekis haittaa se muuttaminen.

Tämänhän jo kirjotinkin.

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Haista Antti huilu ;D,  5 §

Toiminnan tarkoitus

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Ja valion yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin. Eikä sitä voi muuttaa koska sen muuttamiseen vaaditaan yksimielisyys, ja Valiota omistavat hitusen kilpailijat joiden oikeusjutuille tekis haittaa se muuttaminen.

Tämänhän jo kirjotinkin.
tarkoitus ja pakko on eri asiat.

Joo siis kyllähän Valio tekee käytännössä eri tavalla kuin yhtiöjarjestys määrää, ja minäkin uskon ja toivon että se tajutaan korkemmassa hallinto-oikeudessa. Harmillista kuitenkin että se yhtiöjärjestys ei nyt (tai aiemmin) vastaa todellisuutta.

eli sä toivot alempaa maidon hintaa?

Ei vaan toivon että se yhtiöjärjestys olisi muutettu jo ajat sitten. duh. Ja sitten toivon että hallinto-oikeus tosiaan ymmärtää että käytännössä (korkea) maidon hinta ei ole valiolle kustannus vaan tavoite ja toiminnan tarkoitus. Vaikka sitä ei ole kirjoitettu yhtiöjärjestykseen kuten pitäisi tehdä.

Viimeksi muokattu: 06.01.15 - klo:14:57 kirjoittanut antti-x

bobbari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2642
  • Sosiaalinen erakko
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Hallintoneuvostosta ei löytynyt munaa antaa kenkää karismaattiselle johtajalle aiemmin,nyt älysi erota ennenkuin erotettiin.Vastuu päätöksistä todennäköisesti ei katoa.

"Jos vaatimuksiini ei suostuta, niin asiat muuttuvat huonoista helvetillisiksi" kertoi Pekka Laaksonen puhelinkeskustelussa Juustoportin toimitusjohtajalle...

Mahtaiskohan tarvita samanlaiset napit kuin esikuvansa Putin... ?  :o :o
Tuskahiki on köyhän sauna...

Rami

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 637
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Haista Antti huilu ;D,  5 §

Toiminnan tarkoitus

Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Ja valion yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin. Eikä sitä voi muuttaa koska sen muuttamiseen vaaditaan yksimielisyys, ja Valiota omistavat hitusen kilpailijat joiden oikeusjutuille tekis haittaa se muuttaminen.

Tämänhän jo kirjotinkin.
tarkoitus ja pakko on eri asiat.

Joo siis kyllähän Valio tekee käytännössä eri tavalla kuin yhtiöjarjestys määrää, ja minäkin uskon ja toivon että se tajutaan korkemmassa hallinto-oikeudessa. Harmillista kuitenkin että se yhtiöjärjestys ei nyt (tai aiemmin) vastaa todellisuutta.

Tuo voi olla nyt vaikea, kun vaaditaan niiden suostumus, mitkä eivät toimita maitoa osakeyhtiölle (pelkkä määräenemmistö ei riitä: OYL 5 §). Olisi pitänyt aikanaan yhtiöjärjestys laatia oikeanlaiseksi.

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Vesirajaan ampumisen jälkipyykkiä
Hallintoneuvostosta ei löytynyt munaa antaa kenkää karismaattiselle johtajalle aiemmin,nyt älysi erota ennenkuin erotettiin.Vastuu päätöksistä todennäköisesti ei katoa.

"Jos vaatimuksiini ei suostuta, niin asiat muuttuvat huonoista helvetillisiksi" kertoi Pekka Laaksonen puhelinkeskustelussa Juustoportin toimitusjohtajalle...

Mahtaiskohan tarvita samanlaiset napit kuin esikuvansa Putin... ?  :o :o
TOIMITUSJOHTAJA
Valiota luotsannut Laaksonen on Suomen luotettavin toimitusjohtaja
Talouselämä 17.11.2014 17:58