Täytyy kyllä sanoa että tämä agronetin yhteishenki on jotain poikkeuksellista. Toiselle voidaan *****illa aivan surutta ja siitä ei kohde kiivastu ollenkaan. Kaikki tulevat keskenään juttuun, eteenkin Veeti ja Eemeli. Muut eivät tulekkaan heidän kanssaan juttuun joitan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Jos agronetitiläiset menisivät samaan työpaikkaan töihin niin yhteishenkihän olisi oikein poikkeuksellisen hyvä! Ongelma olisikin että mikä olisi työpaikka mihin kaikki voisivat mennä. Ei ainakaan maitotila, saatika C-tukialueella oleva. SOK:kin on joillekkin punainen vaate, Hankkija oranssi. Voih, mitä mailma menettääkään näin hyvässä yhteishengessä.
Hyvä idea. Hankkija sopisi oikein mainiosti, sillä siellä saattoi nukkua kuukaudenkin työpaikallaan ilman, että kukaan huomasi, saati siihen puuttui. Aikanaan kaikilla maatalousopiskelijoilla oli työpaikat odottamassa ja oli olemassa herrasmiessopimus, jonka mukaan Hankkija palkkaa loput, jotka eivät töitä muualta löytäneet...