Johan nyt on outo katsanto kanta. Jos homous on sairaus niin sittenhän sitä pitää hoitaa ja lääkitä, mutta taitaa olla siellä geeniperimässä eikä lähde edes kaivamalla pois. Sen verran noissa meitinkin lapsissa noita valuvikoja, jotta hoitaa on pitänyt ja oireyhtymiäkin löytyy, mutta YHTÄKÄÄN en niistä vaihtaisi. He ovat juuri oikeita sellaisina kuin ovat.
Mikä minä olen päättämään minkälaisia lapsia minulle tulee? En ole jumala, enkä siksi itseäni ylennä. Olen ollut tyytyväinen,ettei mitään pahempaa ole ollut ja kaikki ovat jääneet henkiin.
Jos niistä nyt joku rupeaisi omaa sukupuoltaan olevan kanssa elämään, niin ei kuule hetkauta pätkääkään. Ihan yhtä lailla olisi minun lapseni sittenkin. En ymmärrä tämän päivän maailmassa tuota homofobiaa, enkä kyllä sitä jokapaikankiintiöhomoakaan, mutta minun puolesta aikuiset ihmiset touhutkoon mitä tahtoo, kunhan ei loukkaa muita, eikä lasten kanssa.