Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: minä-itte - 22.01.12 - klo:12:38
-
Pekka Haavisto elvistelee mielellään ihmisoikeuskysymyksillä. Lähinnä ulkomailla. Kuitenkin hänen oma toimintansa ei kestä päivänvaloa: ympäristöministerinä hän oli pakkolunastamassa runsaasti maita Naturaan. Itsekin hän kehui, kuinka hän sai juonittua pois maanomistajilta Naturaan paljon sellaisiakin alueita, mitkä eivät täyttäneet EU:n Natura-alueille asettamia kriteereitä. Lisäksi hän iloitsi siitä, että pakkolunastuskorvauksetkin saatiin painettua paljon alle todellisen arvon. Myös Nuuksioon saatiin liitettyä pakkolunastuksella suuri alue, mikä ei täyttänyt Natura-kriteereitä....muka Naturaan kuluvana. Kyselin Haaviston presidenttisivuilla näistä ihmisoikeusloukkauksista seurauksella, että minulta estettiin kirjoitusmahdollisuus sivuille. Että tämmöistä ihmisoikeussuhtautumista Haaviston taholta. Sensijaan esim. Niinistö oikeusministerinä vaati Natura-maanomistajakorvausten suorittamista täysimääräisinä.

Ai sulla on porttikielto sinnekkin . Et kekpaa edes homojen seuraksi . ;D

Mutta homo on parempi kuin psykopaatti. :D
Ei yksi ministeri kesää tee. Ei edes pääministeri, tätä mieltä ovat keput. Paitsi nyt, kun Katainen on pääministeri.

Ei porttikieltoa, mutta kirjoituksenesto. Ei olisi saanut kysellä Naturasta eikä Koijärvestä.
Mm. viherpipertäjien Minerva Krohn kävi hätistelemässä pois, ympäristöministeri Haaviston toimet Naturan yhteydessä on kielletty aihe.
Jotta totuus ei unohtuisi: myös MTK sai rajun arvosteluryöpyn Haavistolaisilta, kun järjestö yritti rajata Natura-pakkolunastukset EU:n määrittämiin raameihin. Haavistolaiset näkivät kuitenkin Naturassa hyvän tilaisuuden maaomaisuuksien sosialisointeihin.
-
Et sitten käynyt kyselemässä Niinistöltä noiden lamavelkaisten kohtelusta....kyl sieltäkin ihmisoikeusjuttuja löytyy.
Mut tottahan mä tiedän, ettei uskovaisille mitään kannata jauhaa. Sale on jumala!! ::)
;D ;D
-
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9806/980604/9806040117.html
Niinistö ei ollut mukana tuho-Ahon hallituksessa.
http://leostranius.fi/2009/04/2642009-pekka-haavisto-koijarvesta/
Se on totta, että 1990-luvulla tapahtui monennäköistä ihmisoikeusloukkausta laman varjolla.
-
Itsekin hän kehui, kuinka hän sai juonittua pois maanomistajilta Naturaan paljon sellaisiakin alueita, mitkä eivät täyttäneet EU:n Natura-alueille asettamia kriteereitä. Lisäksi hän iloitsi siitä, että pakkolunastuskorvauksetkin saatiin painettua paljon alle todellisen arvon.
Eivät ne natura-alueista maksaneet latiakaan täällä. Lisäksi valintakriteerit muuteltiin jälkikäteen vastaamaan sosialisoituja alueita. Että sen sortin oikeusaktivisti. >:( >:(
-
Elvistelee millä elvistelee - on millainen on, mutta taitaa saada paljon ääniä. Naiset ovat uskomattomia, hehän Haavistoa äänestävät. Jos ei vaan minä-ittekin ole muuttanut mieltään ja hylännyt Niinistön.
-
Ei yksi ministeri kesää tee. Ei edes pääministeri, tätä mieltä ovat keput. Paitsi nyt, kun Katainen on pääministeri.
[/quote]
-ei tuokaan kepufobia ihan normaalia ole.Kaikkien ihmisten kanssa tulee toimeen,jos haluaa.Se on itsestä kiinni. 8)

Yksikään muu puolue ei ole aiheuttanut meikäläiselle mitään henkilökohtaista harmia, kuten kepu on tehnyt. Ei pitään fobiaa, sitä saa mitä tilaa. ;) ;)

Samoin on tapahtunut AB-alueen viljelijöille.
-
Ei yksi ministeri kesää tee. Ei edes pääministeri, tätä mieltä ovat keput. Paitsi nyt, kun Katainen on pääministeri.
-ei tuokaan kepufobia ihan normaalia ole.Kaikkien ihmisten kanssa tulee toimeen,jos haluaa.Se on itsestä kiinni. 8)
Yksikään muu puolue ei ole aiheuttanut meikäläiselle mitään henkilökohtaista harmia, kuten kepu on tehnyt. Ei pitään fobiaa, sitä saa mitä tilaa. ;) ;)
[/quote]
Jäsenmaksun tuplaperintä? ;D
-
..Pekka Haavisto..mitähän lieneekään heimoa Heikki Haavistolle..??
No On ainakin ollut mailmalla viissiinni...Suomen Sudet pitäisi siirtää Tukholmaan jossa on sisäsiittoisuutta..kuten on Suomessa sekä monissa muissakin maissa immeisten kohdalla..,,kertoo joku perskelleen tiedoite..
Slussenin sissien tukikohta aiotaan rakentaa uusiksi..tuohan se ainakin uusia työtilaisuuksia.. Stokholmin sissit lienevät jo kuolleet sukupuuttoon ..siellä esiintyy korkeasti koulutettuja alkuperäisiä...ur invånar..urin invånare.. urin == pissaa...
..jotka siis katuojissa laulellee...Omamaa mansikka muumaa mustikka...muuminmaa..lakkaa olemasta piakkoin...tuleeko sitten Isäimaastamme ...per*** hömötiais cantri se nähdään vaalien toisella kierroksella ,, sikäli mikäli sellainen tulee...
-
Illalla, tai huomenna viimeistään nähdään taas otanta siitä, mikä on A ja B alueen puolue. Taitaa samalla selvitä myös C alueen puolue.

Arkiston aarteita, kirjoittanut MLK:
06.09.2003, 20:55 (EET)
2. "RE: "Vajaan ymmärryksen tuki""
Sattuiko TJ olemaan telkkarin ääressä perjantaina 5.9 klo 18.30? Kakkoselta tuli OBS,yksi aihe oli "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa".Sen verran kiinnosti että jäin katsomaan.Äänessä oli pohjanmaalainen (ruåtsinkielinen)sikafarmari,jonka mielestä E-Suomeen voidaan maksaa lisää tukea vasta sitten kun C-alueelle luvatut tuet on maksettu täysimääräisinä;141 oli määräaikainen siirtymäkauden tuki jonka tulisi päättyä.Hänestä C-alue oli kärsinyt vääryttä,kun etelän vehnäntuki ja ympäristötuki olivat suuremmat ja investointituki oli 6 kertainen sikäläiseen verrattuna.Sikafarmari B.L oli kovin ärtynyt,mutta varma asiastaan.Suomen maatalous viranomaisia hän ei kiitellyt,mutta kertoi saaneensa RuÅtsin maatalousministeriltä/ministeriöstä aina kuuntelijan,ymmärtäjän ja täyden tuen näkemyksilleen-mikäs sen mukavampaa!
Ohjelmassa haastateltiin myös RKP:n kansanedustajaa joka ei ollut sikafarmari B.L:n aktiivisuudesta ollenkaan ihastunut,muistaakseni hän piti sitä sopimattomana.
Jotain hyvin tuttua sikafarmari B.L:n toiminnassa on: parempaa tietoa,suhteita merkittäviin henkilöihin,järjestelmällinen salaliitto joka hyödyttää toisen tukialueen tuottajia,ym...
Paras löytyi OBS:in sivuilta,ohjelmaosuuden kuvaus oli Suomeksi "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa",Ruåtsiksi sama oli "österbottniska bönder kackar i eget bo".Loistava käännös!
Mitä opimme tästä:hurrihuumori saattaa aiheuttaa suomipojalle ahdistusta ja sydämentykytstä.
*******
(Kirjoituksessa mainittu B. L. on sikäläinen tunnettu kepuvaikuttaja Bo Lång)
************************************************************************************
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/cgi-bin/weblehti.exe?Newsp=mtul&Date=030929&Depa=lukijalta&Model=osjuttu.html&Story=
(Syksy 2003)
Keskustassako erimielisyyksiä ?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalla on koko kesän aikana ollut kova työ yrittäessään vakuuttaa EU:n maatalouskomissaaria siitä että Suomi saisi jatkossakin maksaa maataloudelle tukea ns. artiklan 141 mukaan.
On ilmennyt, että jotkut keskustan ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet ovat kirjoittaneet komissaari Fischlerille kirjeen, jossa he ilmoittavat mielipiteekseen että artikla 141 on Suomessa tarpeeton. Heidän mielestään komission käsitys, miten tukia on jaettava on se oikea ( ja siten Suomen hallituksen linja on väärä). Eduskuntavaalien edellä eräällä keskustan suomenkielisellä kansanedustajalla oli ruotsinkielisten sanomalehtien palstoilla samanlaisia mielipiteitä. Siitä voi saada sen käsityksen, että keskustan maatalouspolitiikka on erilainen rannikkoseudulla kuin muualla maassa.
Ministeri Korkeaoja ja hänen sihteerinsä ovat vakuuttaneet, että keskustan kanta maataloustukien jaosta on sama kuin koko hallituksen. Keskustan puoluesihteeri on ollut haluton kommentoimaan koko asiaa.
Onko keskustan kenttäväki tietoinen tästä kampanjasta - jota jotkut sen ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet käyvät omaa ministeriään vastaan ?
Stefan Manns n
Olav Nordberg
Närpiö
Muokkaa viestiä
-
Pekka Haavisto elvistelee mielellään ihmisoikeuskysymyksillä. Lähinnä ulkomailla. Kuitenkin hänen oma toimintansa ei kestä päivänvaloa: ympäristöministerinä hän oli pakkolunastamassa runsaasti maita Naturaan. Itsekin hän kehui, kuinka hän sai juonittua pois maanomistajilta Naturaan paljon sellaisiakin alueita, mitkä eivät täyttäneet EU:n Natura-alueille asettamia kriteereitä. Lisäksi hän iloitsi siitä, että pakkolunastuskorvauksetkin saatiin painettua paljon alle todellisen arvon. Myös Nuuksioon saatiin liitettyä pakkolunastuksella suuri alue, mikä ei täyttänyt Natura-kriteereitä....muka Naturaan kuluvana. Kyselin Haaviston presidenttisivuilla näistä ihmisoikeusloukkauksista seurauksella, että minulta estettiin kirjoitusmahdollisuus sivuille. Että tämmöistä ihmisoikeussuhtautumista Haaviston taholta. Sensijaan esim. Niinistö oikeusministerinä vaati Natura-maanomistajakorvausten suorittamista täysimääräisinä.
näkkyyhän tämäki kestävän päivänvalon
toisin on kokooomuksen asiat
erkkomafia piilottelee niitä kymmeniä asioita mistä ei halua kertoa kansalle
olisihan se mahollisesti koko puolueen tuho
yle verollahan hallitus sai maksettua heidät vaikenemaan :o

Hesarin päätoimittaja on kepulesta.
-
Tässä Natura asiassa täytyy kompata M-I:tä.Prosessi oli täysin käsittämätön.Meillekin ilmoitettiin että Natura-alueen ehdoista ei edes keskustella maanomistajien kanssa.
-
erkkomafia piilottelee niitä kymmeniä asioita mistä ei halua kertoa kansalle
HeSan päätoimittaja on lestikepu >:( :( :'(
-
Tässä Natura asiassa täytyy kompata M-I:tä.Prosessi oli täysin käsittämätön.Meillekin ilmoitettiin että Natura-alueen ehdoista ei edes keskustella maanomistajien kanssa.
Siinä rytäkässä sosialisoitiin paljon ylimääräistä.

Natura -ratkaisussa ei sosialisoitu yhtään mitään. Piste ! ! !
-
ai, sekö on sinun käsitys oikeudesta ko. asioissa? ja mikä onkaan sosialisointia sinun mielestäsi?
-
Tässä Natura asiassa täytyy kompata M-I:tä.Prosessi oli täysin käsittämätön.Meillekin ilmoitettiin että Natura-alueen ehdoista ei edes keskustella maanomistajien kanssa.
Siinä rytäkässä sosialisoitiin paljon ylimääräistä.
Natura -ratkaisussa ei sosialisoitu yhtään mitään. Piste ! ! !
Sosialisoitiin ja pirusti. Kaksoispiste : !!!!

Ei tarvitse ihmetellä jos viljelijöiden asenne esim. Naturan tyyppisiä asioita vastaan on kielteinen.Itse en ainakaan koskaan tule unohtamaan Naturan muodostuksessa saamaamme kohtelua.Asia valmisteltiin salassa,perusteita väärennettiin,valituksia ei käsiteltya asianmukaisesti jne.
-
Tässä Natura asiassa täytyy kompata M-I:tä.Prosessi oli täysin käsittämätön.Meillekin ilmoitettiin että Natura-alueen ehdoista ei edes keskustella maanomistajien kanssa.
Siinä rytäkässä sosialisoitiin paljon ylimääräistä.
Natura -ratkaisussa ei sosialisoitu yhtään mitään. Piste ! ! !
Sosialisoitiin ja pirusti. Kaksoispiste : !!!!
Otsikossa kaikki.
-
Ei tarvitse ihmetellä jos viljelijöiden asenne esim. Naturan tyyppisiä asioita vastaan on kielteinen.Itse en ainakaan koskaan tule unohtamaan Naturan muodostuksessa saamaamme kohtelua. Asia valmisteltiin salassa,perusteita väärennettiin,valituksia ei käsiteltya asianmukaisesti jne.
Varmasti kaikki ei mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan... mutta pykälien mukaan meni - se ei tietysti muuta miksikään sitä tosiasiaa, että kärsimään joutuneita vituttaa.

Ei mennyt pykälien,ei hyvän hallinnon eikä minkään oikeuskäsityksen mukaan oikein. >:(

Silloinen ympäristöministeri Haavistokin on leuhkinut, että Naturaan saatiin ujutettua (=sosialisoitua) sellaisiakin alueita, mitkä eivät täyttäneet EU:n Natura-kriteereitä. Lisäksi Haaviston kehuskelun mukaan maanomistajakorvauksetkin onnistuttiin pakkolunastuksessa painamaan alas.
Kaikki tämä on ollut luettavissa Haaviston Presidentti-sivuilla.
-
Ei tarvitse ihmetellä jos viljelijöiden asenne esim. Naturan tyyppisiä asioita vastaan on kielteinen.Itse en ainakaan koskaan tule unohtamaan Naturan muodostuksessa saamaamme kohtelua. Asia valmisteltiin salassa,perusteita väärennettiin,valituksia ei käsiteltya asianmukaisesti jne.
Varmasti kaikki ei mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan... mutta pykälien mukaan meni - se ei tietysti muuta miksikään sitä tosiasiaa, että kärsimään joutuneita vituttaa.
Ei mennyt pykälien,ei hyvän hallinnon eikä minkään oikeuskäsityksen mukaan oikein. >:(
O.K.
-
Pekka Haavisto elvistelee mielellään ihmisoikeuskysymyksillä. Lähinnä ulkomailla. Kuitenkin hänen oma toimintansa ei kestä päivänvaloa: ympäristöministerinä hän oli pakkolunastamassa runsaasti maita Naturaan. Itsekin hän kehui, kuinka hän sai juonittua pois maanomistajilta Naturaan paljon sellaisiakin alueita, mitkä eivät täyttäneet EU:n Natura-alueille asettamia kriteereitä. Lisäksi hän iloitsi siitä, että pakkolunastuskorvauksetkin saatiin painettua paljon alle todellisen arvon. Myös Nuuksioon saatiin liitettyä pakkolunastuksella suuri alue, mikä ei täyttänyt Natura-kriteereitä....muka Naturaan kuluvana. Kyselin Haaviston presidenttisivuilla näistä ihmisoikeusloukkauksista seurauksella, että minulta estettiin kirjoitusmahdollisuus sivuille. Että tämmöistä ihmisoikeussuhtautumista Haaviston taholta. Sensijaan esim. Niinistö oikeusministerinä vaati Natura-maanomistajakorvausten suorittamista täysimääräisinä.
Ai sulla on porttikielto sinnekkin . Et kekpaa edes homojen seuraksi . ;D
Ei porttikieltoa, mutta kirjoituksenesto. Ei olisi saanut kysellä Naturasta eikä Koijärvestä.
Mm. viherpipertäjien Minerva Krohn kävi hätistelemässä pois, ympäristöministeri Haaviston toimet Naturan yhteydessä on kielletty aihe.
Jotta totuus ei unohtuisi: myös MTK sai rajun arvosteluryöpyn Haavistolaisilta, kun järjestö yritti rajata Natura-pakkolunastukset EU:n määrittämiin raameihin. Haavistolaiset näkivät kuitenkin Naturassa hyvän tilaisuuden maaomaisuuksien sosialisointeihin.
Kaikki uskoo että nyt 11 vuotta myöhemmin saattaisit tippua kuudennen kerroksen ikkunasta , jos tuo ketku valitaan pressaksi
-
Ei tarvitse ihmetellä jos viljelijöiden asenne esim. Naturan tyyppisiä asioita vastaan on kielteinen. Itse en ainakaan koskaan tule unohtamaan Naturan muodostuksessa saamaamme kohtelua. Asia valmisteltiin salassa,perusteita väärennettiin, valituksia ei käsitelty asianmukaisesti jne.
KAIKKIEN on syytä muistaa naturoinnit... :o
-
Vaikka vihervassarit on yrittänyt pestä Haaviston vihreyttä taka-alalle niin toki pitää muistaa heidän arvot joita vaikkapa tuo Fatim Diarra on tuonut esiin puhumalla mm. maaseudulla asuvista ihmisistä...

No vihiriä Pekka on. Mitä sitä peittelemään. Mutta itse sanoi ettei ole yhtään punainen. Vaikea mitään suurta eroa tehdä, mutta suurin ero on just turkistarhauksessa. Kuka niitä turkiksia tarvii. Pölynpesiä.
-
Moi. Pekka poika yrittää kalastaa ääniä oikealta kieltävänsä olevansa yhtään punainen. Äkkiäpä se vasemmistolaisuus häipyi Pekasta, noin 60 vuoden mittainen punaisuus häipyi yhdessä yössä kuin tuhka tuuleen.
-
^
Niinpä. Nyt pitää yrittää häivyttää vihreys ja punikin värit ja nuoleskella :o kaikkia.

2.11 nähdään kuinka paljon niitä punikkeja Suomesta löytyy. Sopiiko ne enää piikkilangan sisään ja riittääkö langat.
-
^
Niinpä. Nyt pitää yrittää häivyttää vihreys ja punikin värit ja nuoleskella :o kaikkia.
Juu u, punaisuutensa on kieltänyt, mutta entä vihreys. Vihreä puolue on yhtä lailla maalle kuin maalle onnettomuus. Ruotsissakin vihreät ja kommunistit vaa´ankieli asemassa ovat päässeet vaikuttamaan sellaiseen maahanmuuttopolitiikkaan, jossa maahanmuuttajilla on vain oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia. Sen surauksena Ruotsista on tullut kaiken maailman terroristien ja jengirikollisten turvasaatama ja tukikohta.

eipä saanu henrisson suuta auki jotta äänestäkään halla-ahoa ;) :D ;D 8)

Se Ruotsinmalli-laiva kääntyy hitaasti. Nyt kun Ruotsin hallituspuolueet kokoomus, kristilliset ja liberaalit ovat muuttamassa maahanmuuttopolitiikkaa rajoittavanpaan suuntaan, niin se kestää jonkin aikaa ennen kuin sisarpuolueet Suomessa saavat peräsintä käännettyä. Ruotsissa se muutos taitaa kyllä olla jo myöhäistä.
-
^
Niinpä. Nyt pitää yrittää häivyttää vihreys ja punikin värit ja nuoleskella :o kaikkia.
Älä nyt helvetissä Kaikkia ...
-
juuuu, ei kiitos!!!
-
Vihreä puolue on yhtä lailla maalle kuin maalle onnettomuus.
BTW: jokoos net isis-akat on joutunhet käräjile Suomesa,,,,,,? :o
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006399808.html

Ei voida. Kaikki naiset hoitivat vaan lapsia, valmistivat ruokaa ja pesivät pyykkiä. Heillä ei ollut minkäänlaistä tietoa, tai käsitystä mitä puolisot tekivät. ;D ;D ;D

4 vuotta vanhat uutiset ovat jo historiaa. Mutta jos ei muuta keksi.
Haavistolta kysyttiin eilen pahinta virhettä mitä on politiikassa tehnyt.
Mainitsi Nauran ja sen ettei näihin maanomistajiin otettu henk koht kontaktia.
Eräs maanomistaja sitten tästä neuvoi. Haavisto sanoi ottaneensa opiksi ja on sittemmin Teuvo Hakkaraisen kanssa saanu hyvät välit.
-
Ei tarvitse ihmetellä jos viljelijöiden asenne esim. Naturan tyyppisiä asioita vastaan on kielteinen. Itse en ainakaan koskaan tule unohtamaan Naturan muodostuksessa saamaamme kohtelua. Asia valmisteltiin salassa,perusteita väärennettiin, valituksia ei käsitelty asianmukaisesti jne.
KAIKKIEN on syytä muistaa naturoinnit... :o
Tämä on asia jonka kanssa olen teesantin kanssa 110 rosenttia samaa mieltä. Näitä tekoja ja toimimisia pitää tuoda esille. Koijarvellä leireillyt, jättänyt opinnot kesken, sitten joissain lehdykäisissä päätoimittajana( kun muitakaan ei ollut). siinäne tulevan vihreen ressan meriitit. Liekö koskaan ihan mitään töitä tehnyt.Tosin aleksinkaan työura niin hääppöinen, kaupan kassalla eiole edes joutunut olemaan,jörän sen verran antanut karkkirahaa että on ollut suu makiana.
-
niiinpä. ohan se nyt aika outoa jos maata johtaa henkilö joka ei päivääkään töitä tehny ja pelkkää politikkaa näpertänny.. ja toisaalta onko nuita päättäjissä paljonkin? eihän tosa ole tietoa kuin paljon on ammattiyhistyksen johtajista oikeesti ollu paskatuuneissa. tahi yleensä tehny töitä.. mut kiva vaatia lakkoja kun joku vaatii jotain tai ei anna tehä mitä toinen haluaa..
-
Siinäpä sitä... :o
(https://f.ylilauta.org/cd/fc/cdfcab07ca11849d.avif)
-
Jos neljännes kansasta äänestää tuollaista ansiolistaa, niin se jos mikä kertoo kansasta paljon.

Olihan Kyösti Kalliokin vain keskikoulun käynyt.
-
ja aika oli kait pikkasen toinen..? paljon lie ollu ylioppilaita kansasta tuolloin? ja inssejä lisäks..
-
Olihan Kyösti Kalliokin vain keskikoulun käynyt.
Alakaa olla jo meleko epätoivosia nämät seppputeuksen kootut selitykset naturapecan hyäksi... ;) :D ;D ::) [+ joulupukin kuva]
-
Itsekin hän kehui, kuinka hän sai juonittua pois maanomistajilta Naturaan paljon sellaisiakin alueita, mitkä eivät täyttäneet EU:n Natura-alueille asettamia kriteereitä. Lisäksi hän iloitsi siitä, että pakkolunastuskorvauksetkin saatiin painettua paljon alle todellisen arvon.
Eivät ne natura-alueista maksaneet latiakaan täällä. Lisäksi valintakriteerit muuteltiin jälkikäteen vastaamaan sosialisoituja alueita. Että sen sortin oikeusaktivisti. >:( >:(
Tämä muistin pääle... :o
-
Pekan pitäisi todellakin pyytää anteeksi Naturaa.

Tarvithan erityinen totuuskomissio selevittämhän tämä asia juurta jaksain... :o
-
pelekääkö ny tesantti jo ihan tosissaan että suomen johtoon tulee härkäpari.

Tesantti on aivan paniikissa :o
-
Nii, kyllä täss hiukan on huolestuttavaa. Oletan että menee tarkalle kun nuo keput on niin arvaamattomia palttoon kääntäjiä.
-
Tosiasiassa Eemeli on Haaviston kannattaja ja yrittää saada Stubbia äänestämään menossa olevat kepulaiset jäämään kotiin nukkumaan haukkumalla heidät.
-
höh, menöököhän tuo yhtä hyin kuin viljan hinnan korotus tälle talvelle?
-
pelekääkö ny tesantti jo ihan tosissaan että suomen johtoon tulee härkäpari.
Tesantti on aivan paniikissa
Toennäkösesti on. Lohojam Maala suruliputus, ko johtaja liii sai niiw witun vähä ääniä... 🎅
-
Tämä on kolmas kerta, kun Pekka pyrkii presidentiksi. Koska Pekka on nyt 65-vuotias, niin 6 vuoden kuluttua hän on presidenttiehdokkaana 71-vuotias ja siitä kuusi vuotta (2036), jolloin Pekan ikä on 77. Silloin Haavisto on pyrkinyt presidentiksi 2012-2036 eli 24 vuoden ajan.
Ainoa kysymysmerkki on se, että tekeekö Pekka Bidenit ja asettautuu presidenttiehdokkaaksi vielä vuonna 2042, jolloin hän on 83-vuotias. Vallankiiman voimaa ei pidä väheksyä.
-
homo-Pekan vallankiima on yhtä raju kuin Väyrysellä.
-
niiin, on se pikkasen outoa kun eemeli ei moiseen ola hokasannu... lie seniliisyys tekee tekee tehtävänsä.. ois monella avannu silimiä....

Ei kai se Emppu nyt omaa puisto-osastoaan kehtaa haukkua.
-
ei kait mut kieltä kaihertaa mielettömästi..... 8) 8) 8)
-
Tämä on kolmas kerta, kun Pekka pyrkii presidentiksi. Koska Pekka on nyt 65-vuotias, niin 6 vuoden kuluttua hän on presidenttiehdokkaana 71-vuotias ja siitä kuusi vuotta (2036), jolloin Pekan ikä on 77. Silloin Haavisto on pyrkinyt presidentiksi 2012-2036 eli 24 vuoden ajan.
Ainoa kysymysmerkki on se, että tekeekö Pekka Bidenit ja asettautuu presidenttiehdokkaaksi vielä vuonna 2042, jolloin hän on 83-vuotias. Vallankiiman voimaa ei pidä väheksyä.
No abinaroccua joutunee vähä varomhan... ::)
-
Tässä Natura asiassa täytyy kompata M-I:tä.Prosessi oli täysin käsittämätön.Meillekin ilmoitettiin että Natura-alueen ehdoista ei edes keskustella maanomistajien kanssa.
Jepz... :o
-
mitähän noille natura-alueille oikein kuuluu nykyään? onko net runsauten sarvia luonnossa?
-
Pekka on autoharrastaja. Autoharrastaja ei voi olla läpeensä paha. Alexilla ei ole omaa autoa vaan hän lainaa vaimonsa täyssähköautoa. ;D ;D ;D ;D ;D
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/4be700cb-31be-47c6-ab43-5e89e0ee8c08
(https://img.ilcdn.fi/jy2_c4eT-TBABKMb_P5_aonlFc0=/full-fit-in/920x0/img-s3.ilcdn.fi/f1e92f3a84c0e3571644cd9990b4c688510f2c7e09e61c91b865c3e35bc4da33.jpg)
-
Yllättävän vähän monikulttuurista suomalaisuutta.
https://www.youtube.com/watch?v=txXXQo5Ed6I
Toisessa yhteydessä tuo video olisi täynnä kiintiöukkoa, mutta nyt aivan selvästi kosiskellaan ihmisiä, jotka eivät niistä vitu neekereistä paljon välitä.
-
Pekan videon kaava on kuin unisefin kerjäysvideoista. Kuin sattuikin.
-
Yllättävän vähän monikulttuurista suomalaisuutta.
https://www.youtube.com/watch?v=txXXQo5Ed6I
Yhteinen Suomi. Kenen kans yhteinen? Isiksen...? 🎅
-
Ja sitten kuuden vuoden päästä uutta matoa koukkuun....
-
Ei tullu Antoniosta presidentin frouvaa. ;D
No se oli varmaan sulle tärkein asia. Ei se mikä Suomelle on parasta.
Luulen että Stubb hoitaa homman, mutta onko se persujen etu. Se jää nähtäväksi.
-
Rouva kerkee sen lapsen hommaan ennen seuraavia vaaleja....

Senkö meinaat rouvalla teettää. ;)
-
Kiintiö täynnä eli en.
-
Kysymys kuuluu näin Pekan vaalitappion aikaan:
Haluaisitko sinä olla nyt Pekan housuissa?🤣🤣🤣
-
Antaa Antonin hoitaa se...
-
Stubbin kannattaa tämä lukea ja kait lukeekin.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010152865.html
-
Oli yllättävän tasainen lopputulos. Eemeli sai vaalityöllään Stubbin melkein häviämään.
-
^
Pekkaa ja muita vihervassareita vastaanhan tässä äänestettiin. Ei stubidon puolesta.

Näinhän siinä kävi.
Suomi on enemmistöltään porvarillinen maa, äsken se todettiin jopa Ylen ykkösessä👍👍👍
-
Tässä kun on ollut tästä hitsin homovastaisuudesta puhetta ja julkkikset ja muut viherhomot puoluetaustaan katsomatta toistavat samaa mantraa, että ei nyt enää pitäisi olla homovastaisuutta, niin yksi asia on jäänyt huomiotta. Kun kauhistellaan, että jotkut julkeavat äänestää siten, että homo ei pääsisi resitentiksi, niin toisaalta ihan varmasti on myös niitä, jotka äänestävät siten, että homo pääsisi resitentiksi.
Että molemmin puolin sitä osataan äänestää, mutta vain toinen tapa on julistettu vääräksi. Mediakin on ottanut oman puolensa siinä, että Haaviston asuinrapun valinta vaikuttaa äänestäjiin. Heidän näkökulmastaan ainoastaan ääniä karkottavana ominaisuutena, vaikka moni kuitenkin kannattaa häntä juurikin sen hinausominaisuuden vuoksi. Kumpikin tapa äänestää on seksuaalisen tasa-arvon vastainen, koska molemmissa tavoissa syrjitään toista osapuolta.

Tuo on aika järkeenkäypää, koska Haavistoa äänestettiin ,siksi että ajateltiin persujen äänestävän Haavistoa vastaan.
Eli kyse oli äänestämisestä oletettua persujen äänestäjien LGBTQIA+ - vieroksuntaa vastaan.
Silti Vihreät ja vasemmistolaiset puolustavat verissä päin Lähi-Idän sorrettuja kulttuureja, vaikka siellä kulttuurien harjoittamat teot todistavat muuta:
Huthit tuomitsivat 22 LGBTQIa+ miestä kuolemaan, osa on määrä kivittää tai ristiinnaulita (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010218128.html) (HS 9.2.2024)
-SS-

niin että nyt persut ja oikeisto kannattaa jo unisex vessojaki kaikessa sukupuolineutraaliudessaan :-\ :-\ :-\ :-\

Laitettaisko Pekka tuonne neuvottelemaan noiden miesten armahduksesta?🤔
Tai se Hussein-al-Taee? Joka sos.dem.naisten niin näppärästi muotoilemalla sloganilla oli "rauhan tae."🤣
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/12c23a7b-073a-476d-881f-58fbecc524ac

2000 vuotta ollut maan tapa siellä laittaa homot ristille. Poeka porukoissa kulkivat ja vain yksi kielsi. Pikku hiljaa ne kaikki tapettiin.

Pekka ja Hussein neuvottelemaan, niinkö?
-
Ei tullu Antoniosta presidentin frouvaa. ;D
Saamieni tiedustelutietojen mukaan Caljan Järven rantamilta kuului huuto:
WOIKO WITUTUKSEEN KUOLLA...!?!? 🎅