Tänä vuonna pääsee rikastumaan jos sattuu omistamaan vuorellisen leipävehnää 😂😂😂😂
Mää ajoin puimirinki jo ulos.
Aurea kevätrypsi kerkiää vielä kesäkuun alussakin.Asenne alkaa olemaan kohdillaan ,ei muutako opiksi muutkin.
Clearfield 7130 on aikaisimpia kevätrapseja,
sitä taas koittamaan. Ei hätiä tässä mitään.
-SS-
Mää ajoin puimirinki jo ulos.
Onko sulla hytillinen puimuri? Alle 40-vuotta vanha?
Tänä vuonna pääsee rikastumaan jos sattuu omistamaan vuorellisen leipävehnää 😂😂😂😂
Helpompaa jos omistaa ison kasan rahaa. Toki nekin voi homehtua.

Rahan arvo laskee koko ajan, mut leipävehnän tonnihinta nousee joka päivä 😅😅

Mää oon kyl samaa mieltä, ehdottomasti kaikki mahdolliset ja mahdottomat pläntit vehnälle.
Varsinkin leipävehnästä on huutava pula ympäri maapalloa,.
Neuvo-rahaa voisi myöntää kehitysapuun niin voisi viedä jotain tuotantoneuvojia vaikka Afrikkaan?
Lunta tulvillaan on raikas talvi sää....
Puinnit... mitkä puinnit tätä menoa!
Britit aloittivat syysohran puinnilla. Huomatkaa kuinka paljon hukkista on siellä.
https://www.youtube.com/watch?v=mknDFyU_36k
-SS-
Tsiisus sentään miten paljon paholaiskauraa :o
Koskas täällä alkaa puinnit? Taitaa aloitus mennä reippaasti syyskuulle???
Kyllä Kentuckyssa on tänä vuonna komeaa lakovehnää. Siinä jonteere jos toinenkin murahtelee.
https://www.youtube.com/watch?v=0_X2QjDccRg
-SS-
https://www.youtube.com/watch?v=OZzDS-YkSTkOlen sitä kanssa koittanut sanoa näille tuen "siltä ja tältä" poistajille, että lentäisivät Ranskan yli. On vähän suotuisempia alueita siellä...
https://www.youtube.com/watch?v=sCfoNlwciWs
Ranskassa Pariisin luoteispuolella on todella vahvaa vehnää puinnissa.
Katsokaa ajatuksella, täkäläiset pikkutilojen kadehtijat.
Että oletteko itsekin vähän pienviljelijöitä ?
-SS-
Ensimmäiset viljasatoarviot ovat tulleet julkisuuteen.
https://www.farmit.net/kasvinviljely/2017/07/21/suomen-viljasatoarvio-37-miljardia-kiloa
Kolme asiaa pistää esille:
Öljykasvien kokonaissato alkaa nousta suurten tuotosvuosien tasolle. Mitäpä silloin oli rapsin hinta ? 200 euroa ?
Rukiin tuotanto vastaa kulutusta, -20 euroa / tn
Kauran satoennuste 120 miljoonaa kiloa suurempi kuin aikaisemmin. Alittaisikohan 100 euroa / tn ?
Ne vehnävatipäät, jotka laittoivat vehnää, saattoivat tehdä oikean päätöksen.
Vehnäfutuurit vuodelle 2019 ovat nousussa 20 eurolla jo.
-SS-
https://www.youtube.com/watch?v=OZzDS-YkSTk

Näinhän se menee. Mitä muut laittaa niin älä itse laita sitä. Rypsissä/rapsissa on se hyvä puoli ettei vaadi varastotilaa paljon toisin kuin härkäpapu tai kaura. Pavun hintakin voi olla syksyllä lähempänä 150 kuin 200 sen verta paljon papu peltoja näkyy.https://www.youtube.com/watch?v=OZzDS-YkSTk

Eiköhän suomessa olla yleisesti aika pikkutiloja. Vaikka pinta-alallisesti oltaisiinkin jotain niin lohkot ovat pieniä ripoteltuna pitkin maakuntaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.https://www.youtube.com/watch?v=OZzDS-YkSTkOlen sitä kanssa koittanut sanoa näille tuen "siltä ja tältä" poistajille, että lentäisivät Ranskan yli. On vähän suotuisempia alueita siellä...

On tullut lennettyä ranskan yli. Eiköhän sielläkin rakennemuutos ole jyllännyt jonka soisi jylläävän täälläkin, jos halutaan pysy kyydissä mukana.

Puhutko maatalouden rakennemuutoksesta Suomessa?
Mikähän muu elinkeinoala on ollut yhtä kovassa rakennemuutoksessa kuin maatalous? Joku voisi googlettaa vaikkapa tilojen lukumäärän vuonna 1995 vs. tämä päivä...
Ensimmäiset viljasatoarviot ovat tulleet julkisuuteen.
https://www.farmit.net/kasvinviljely/2017/07/21/suomen-viljasatoarvio-37-miljardia-kiloa
Kolme asiaa pistää esille:
Öljykasvien kokonaissato alkaa nousta suurten tuotosvuosien tasolle. Mitäpä silloin oli rapsin hinta ? 200 euroa ?
Rukiin tuotanto vastaa kulutusta, -20 euroa / tn
Kauran satoennuste 120 miljoonaa kiloa suurempi kuin aikaisemmin. Alittaisikohan 100 euroa / tn ?
Ne vehnävatipäät, jotka laittoivat vehnää, saattoivat tehdä oikean päätöksen.
Vehnäfutuurit vuodelle 2019 ovat nousussa 20 eurolla jo.
-SS-
Näinhän se menee. Mitä muut laittaa niin älä itse laita sitä. Rypsissä/rapsissa on se hyvä puoli ettei vaadi varastotilaa paljon toisin kuin härkäpapu tai kaura. Pavun hintakin voi olla syksyllä lähempänä 150 kuin 200 sen verta paljon papu peltoja näkyy.https://www.youtube.com/watch?v=OZzDS-YkSTk
https://www.youtube.com/watch?v=sCfoNlwciWs
Ranskassa Pariisin luoteispuolella on todella vahvaa vehnää puinnissa.
Katsokaa ajatuksella, täkäläiset pikkutilojen kadehtijat.
Että oletteko itsekin vähän pienviljelijöitä ?
-SS-
Eiköhän suomessa olla yleisesti aika pikkutiloja. Vaikka pinta-alallisesti oltaisiinkin jotain niin lohkot ovat pieniä ripoteltuna pitkin maakuntaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.https://www.youtube.com/watch?v=OZzDS-YkSTkOlen sitä kanssa koittanut sanoa näille tuen "siltä ja tältä" poistajille, että lentäisivät Ranskan yli. On vähän suotuisempia alueita siellä...
https://www.youtube.com/watch?v=sCfoNlwciWs
Ranskassa Pariisin luoteispuolella on todella vahvaa vehnää puinnissa.
Katsokaa ajatuksella, täkäläiset pikkutilojen kadehtijat.
Että oletteko itsekin vähän pienviljelijöitä ?
-SS-
On tullut lennettyä ranskan yli. Eiköhän sielläkin rakennemuutos ole jyllännyt jonka soisi jylläävän täälläkin, jos halutaan pysy kyydissä mukana.
Ei kai rakennemuutos ole tehnyt Ranskaan silmän kantamattomiin suorakaiteen muotoisia valtavia lohkoja?
En tiedä, miksi syysrapsi viivyttelee. Ruis tuleentunee ennen kuin syysrapsi, ei viitsisi pystyteriä poistella.
Vai lieneekö tuo pystyterä haitallinen käyttää rukiillakin ?
Pelkällä Matrigonilla ruiskutettussa syysrapsissa on pelottavan paljon saunakukkaa,
mutta eihän se saunakukan roska päädy rapsinsiemenen sekaan ? Onneksi ei ole mataraa
eikä saviruohoa juurikaan. Kaikki muut rikkaruohokuvaston kasvit siellä ovat.
Kunpa olisi tiennyt satotasoa ennen seuraavan syysrapsinsiemenen tilausta. Että onko mitään
järkeä verrattuna kevätrypsiin, esimerkiksi.
Ihme kyllä, aika vihreätä Largo on vielä vaikka ei mitää myrkkyjä saanut mutta typpeä riittävästi. Sontaruohoa kiitettävästi. Saunakukkapaikat selvittää niin että nostaa pöytää vaan sopivasti ettei kiedo syöttörummulle.. Suoraan lajitteluu menee tuo sekasotku. Hyvää tulee. Ei tarvi kuivata. Kolmena vuonna olen jo nuo puinut tähän aikaan ja kaupan siiloon kipannut lajittelun jälkeen.. Ei oo kiire vielä sampolla.
-SS-
No jos vuorokaudessa tulee 10 astetta lisää nii elokuun lopussa on 900 eli monitahoinen ohra on puinnissa.
-SS-
No johan on ihmeellistä. Imistar ja DK Sensei syysrapsit eivät vielä meiningissäkään tuleentua. Kollegan Armstrong vai mikä se oli on jo keltainen kumminkin.
Aika myöhäksi menee hybridirukiille saada maata rapsin alta
Onko vuokralajittelija. Mitä hintaa pitää.

Nyt alkaa aamukasteen aikaan savikkapelloissa se armoton kaalipaska haisemaan.
Hyi sattana.

Se on 💰 joka siellä haisoo.

Täytyyhän jonkun tuottaa keijut ja oivariinit, eli raaka-aineet leipien päälle
Tänään bongattu eka ohran puiminen😂😂😂
Katovuosi mai äääääääääs😂😂
Tänään bongattu eka ohran puiminen😂😂😂
Katovuosi mai äääääääääs😂😂
Väiski pui entsyymi-Saanaa?
ota hei hiukan vähemmän ja mee maateTänään bongattu eka ohran puiminen😂😂😂
Katovuosi mai äääääääääs😂😂
Väiski pui entsyymi-Saanaa?
Väiski on taas puinu nyrkkiä mannelle vermossa ku ei tullukka rahaa.
Saanaa uppoo 100ha neljässä päivässä keväisin....

???mitä v-ittua sää selität??ota hei hiukan vähemmän ja mee maateTänään bongattu eka ohran puiminen😂😂😂

Joo, kohta, ota sää vähemmän kylvöurakkaa niin ei mee jutut ihan liian lennokkaiksi...

oleks sää skänän perseennuolija.aina samat jutus😂???mitä v-ittua sää selität??ota hei hiukan vähemmän ja mee maateTänään bongattu eka ohran puiminen😂😂😂

Kylvättekö te väiskin kaa 2 vuorossa?

Sul oo edes peltoo,ni mee ny helvettiin😂😂😂
Ragna,ilman tutiaineita.Tuliko yllätyksenä??oleks sää skänän perseennuolija.aina samat jutus😂???mitä v-ittua sää selität??ota hei hiukan vähemmän ja mee maateTänään bongattu eka ohran puiminen😂😂😂
Katovuosi mai äääääääääs😂😂
Väiski pui entsyymi-Saanaa?
Väiski on taas puinu nyrkkiä mannelle vermossa ku ei tullukka rahaa.
Saanaa uppoo 100ha neljässä päivässä keväisin....
Joo, kohta, ota sää vähemmän kylvöurakkaa niin ei mee jutut ihan liian lennokkaiksi...
Kylvättekö te väiskin kaa 2 vuorossa?
Sul oo edes peltoo,ni mee ny helvettiin😂😂😂
On tai ei, mielikuvitusmaailmassa eläminen on kehverää...vai?
Ensi viikolla voi ruista kokeilla.
Ensi viikolla voi ruista kokeilla.
Samperi kun ei oo sellasta, noissa satoisissakin kasveissa jo riittävästi pahnaa.
Salossa puitu rekkakaupalla parkkipaikkaa perjantaille.Puintikosteus kuulemma 16%
voi olla.järjetön pöly nousi silppurin perästä.oisko hometta--->katovuosiSalossa puitu rekkakaupalla parkkipaikkaa perjantaille.Puintikosteus kuulemma 16%
Liian syvältä puitu kun noin kosteeta.

SSO Maatalouden facebook sivuilla on kuvia ja video siitä puinnista.joo
Salon seudulla on puinnit alkaneet joten tosiaankaan ei täydellistä katoa tule .

Kun vaan keväällä kylvi lumisateiden välillä niin hyvin menee nyt syksyllä 😂😂
Tuo on myös selitys miksi tukien pitäisi olla etelässä pienempiä ,on siellä paljon edullisimmat olosuhteet muuhun Suomeen verrattuna.Salon seudulla on puinnit alkaneet joten tosiaankaan ei täydellistä katoa tule .

Salossa kylvettiin ajoissa , oli säät kohdillaan

Peltotukien pitää olla suurempia kuten monilla muilla mailla .Tuo on myös selitys miksi tukien pitäisi olla etelässä pienempiä ,on siellä paljon edullisimmat olosuhteet muuhun Suomeen verrattuna.Salon seudulla on puinnit alkaneet joten tosiaankaan ei täydellistä katoa tule .
Kun vaan keväällä kylvi lumisateiden välillä niin hyvin menee nyt syksyllä 😂😂
Salossa kylvettiin ajoissa , oli säät kohdillaan
Visuaalisen havainnon perusteella Sampo pui ohraa iltapäivällä Alastarolla, olisiko ollut jopa joku kuutamo-osa-aikariistäjä kalustosta päätellen.....Siinä loimaan ja alastaron välillä oli jo pari viikkoa sitten yksi valmiin näköinen ohralohko.
Monitahoset on jo suurimmalta osaltaan korjuukypsiä, ei sitte ihan sadanprosentin kato ainakaan tänne tule.....

ööööö?Eli siis viljaan sopimattomilla alueilla,Tampereen yläpuolella(poislukien sexysammakko ja heppi),pitäis olla suurempi tuki viljalle,joka ei valmistu ja joka silputaan aumaan.Nyt Risto järki käteen ja ajattele kuinka tyhmiä kirjottelet.Tuo on myös selitys miksi tukien pitäisi olla etelässä pienempiä ,on siellä paljon edullisimmat olosuhteet muuhun Suomeen verrattuna.Salon seudulla on puinnit alkaneet joten tosiaankaan ei täydellistä katoa tule .
Kun vaan keväällä kylvi lumisateiden välillä niin hyvin menee nyt syksyllä 😂😂
Salossa kylvettiin ajoissa , oli säät kohdillaan
Raisio Kaarina Marttila, siellä kaikista korkein lämpösumma, Salossa sitten seuraavaksi korkein. Oli se pelto kylvettynäkin jo vappuna.oli juu

Naapuri on näköjään puinu Ingrid herneen. Kylvetty selvästi huhtikuun puolella.Hyvä että kylvi selvänä.
Raisio Kaarina Marttila, siellä kaikista korkein lämpösumma, Salossa sitten seuraavaksi korkein. Oli se pelto kylvettynäkin jo vappuna.oli juu
-SS-
Eipäs ollu!
Pulkki viljaa korjataan taas,miksi ei muuta osata etelässä viljellä vaikka olosuhteet olisivat mainiot ?

Ai mainiot? Koko kesän olet hokenut että hankalat?
Tattaria joo. Kaksi ongelmaa. Pellossa ei saa olla pienintäkään painannetta tai hetkellistä ylikuormitusta sateen johdosta. Toisekseen lämpötila ei saa käydä edes sääkartalla nollan lähellä. Jos jompikumpi tai molemmat ehdot toteutuu, niin se on kanttuvei heti ja pysyvästi. Kasvina toi on sellainen kituva paska, että rikkaruohopainetta ei saa olla edellisiltä vuosilta lainkaan tai kaikki kasvaa läpi.Pulkki viljaa korjataan taas,miksi ei muuta osata etelässä viljellä vaikka olosuhteet olisivat mainiot ?

Tattaria.....
HUUUUUUTONAURUA!

Tämä noin niinkuin sivusta seuranneena.
Itehän te ootte koko kesän ylistäneet niitä viljely olosuhteittanne silti ei esim. tattari onnistu ,onkohan nyt ammatti taidosta kyse eli sen puutteesta.Tattaria joo. Kaksi ongelmaa. Pellossa ei saa olla pienintäkään painannetta tai hetkellistä ylikuormitusta sateen johdosta. Toisekseen lämpötila ei saa käydä edes sääkartalla nollan lähellä. Jos jompikumpi tai molemmat ehdot toteutuu, niin se on kanttuvei heti ja pysyvästi. Kasvina toi on sellainen kituva paska, että rikkaruohopainetta ei saa olla edellisiltä vuosilta lainkaan tai kaikki kasvaa läpi.Pulkki viljaa korjataan taas,miksi ei muuta osata etelässä viljellä vaikka olosuhteet olisivat mainiot ?
Ai mainiot? Koko kesän olet hokenut että hankalat?
Tattaria.....
HUUUUUUTONAURUA!
Tämä noin niinkuin sivusta seuranneena.
Sassisusi hypettää tattaria, sikäli ihme että sielläpäin kun on aina kaikki sääolosuhteet täysin päin persettä.
Pouta kirittää korjuuta : Etelä-Suomen viljat lähes puitu ja puimurit hyrisevät öljykasvipelloille
Elokuun aurinko kultaa sänkipeltoja lähes koko Etelä-Suomessa. Syysviljat on puitu eikä ohraakaan ole paljoa jäljellä. Öljykasvien korjuu on alkamassa.
Tattari ei sovellu viljakiertoon hyvin, koska on gluteiinittoman ruokavalion raaka-aine. Oma kuivaaja ja varasto pitäisi olla. Ostotoiminta keskittynee lähinnä pirkanmaalaisen osuuskunnan ympäristöön. Suomessa noin 1000 ha vuositarve. Ei ole savimaan vaan karkeiden kivennäismaiden kasvi.
Meillä on ollut tattaria, Susikoskellapa ei, kuuluu puheista.
-SS-
Käsipeĺillä puin kosteusmittarin ruista täyteen. Ja 25% näytti. Jospa huomenna menis koittaan sampolla.
T: Reino from kymenlaakso
En tiedä, miksi syysrapsi viivyttelee. Ruis tuleentunee ennen kuin syysrapsi, ei viitsisi pystyteriä poistella.Ajat vain tuulen mukaan, niin se ei haittaa.
Vai lieneekö tuo pystyterä haitallinen käyttää rukiillakin ?
Kirkkonummella ja Siuntiossa puitu siemenheinää, kuminaa, syysrypsiä, ohraa ja syysviljoja. Pahansuopuuden apostolien piirtelemät uhkakuvatoiveet eivät toimineet.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.

nii tosiaan,miks pitäis olla?Kirkkonummella ja Siuntiossa puitu siemenheinää, kuminaa, syysrypsiä, ohraa ja syysviljoja. Pahansuopuuden apostolien piirtelemät uhkakuvatoiveet eivät toimineet.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.
-SS-
Viikko vielä ja pääsee kukistamaan toukokuun ekoina päivinä kylvettyä propinoa.
Ehkä.
Laatu kärsii, pohjoisempana osaavat tuottaa sitä kelpoa satoakin, etelässä vain homeista ongelmajätettä.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.nii tosiaan,miks pitäis olla?
voivoi sentään.Onneks ei oo itellä nuita homeita viljassa😓Laatu kärsii, pohjoisempana osaavat tuottaa sitä kelpoa satoakin, etelässä vain homeista ongelmajätettä.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.nii tosiaan,miks pitäis olla?

SUvakki-vajakki-Sami ja sata nimimerkkiä, satatuhatta viestiä ja,
MUseopuimuri.
Lähetä vaan esinäyte Veleholle. Kyl Susikoski niitä mielellään hakee ja löytää jos ei teillä ketään osaa.voivoi sentään.Onneks ei oo itellä nuita homeita viljassa😓Laatu kärsii, pohjoisempana osaavat tuottaa sitä kelpoa satoakin, etelässä vain homeista ongelmajätettä.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.nii tosiaan,miks pitäis olla?
Susikoski tuntuu muutenkin syövän pelkkiä torajyviä.Lähetä vaan esinäyte Veleholle. Kyl Susikoski niitä mielellään hakee ja löytää jos ei teillä ketään osaa.voivoi sentään.Onneks ei oo itellä nuita homeita viljassa😓Laatu kärsii, pohjoisempana osaavat tuottaa sitä kelpoa satoakin, etelässä vain homeista ongelmajätettä.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.nii tosiaan,miks pitäis olla?
Sit väittää pärjäävänsä hapankaalilla ja tattarilla...Susikoski tuntuu muutenkin syövän pelkkiä torajyviä.Lähetä vaan esinäyte Veleholle. Kyl Susikoski niitä mielellään hakee ja löytää jos ei teillä ketään osaa.voivoi sentään.Onneks ei oo itellä nuita homeita viljassa😓Laatu kärsii, pohjoisempana osaavat tuottaa sitä kelpoa satoakin, etelässä vain homeista ongelmajätettä.Niin maantiedon taidot hukassa onko siuntio Tampereen pohjois puollella ?entäs kirkkonummi ei.nii tosiaan,miks pitäis olla?
Puikaa äkkiä kaikki pois, syyskuun puolivälissä tulee lunta ja pakkasta.Täytyyki alottaa jo heti huomenna.

Mää en ehdi huomen, on muuta menoo...
Viikko vielä ja pääsee kukistamaan toukokuun ekoina päivinä kylvettyä propinoa.
Ehkä.
PUimaan? Faarilla?
Voi vit tu......käyttäisin nimitystä maatalousmuseon masinistipäivät.
Ohjelmasta vasta köyhä ja pieni
SUvakki Sami.
Kesantomurskaimen terät knaftikuntoon. Harvest rain or shine. Ehtii niiden mamujenkin kestorusketusta kadehtimaan kirkolle.Puikaa äkkiä kaikki pois, syyskuun puolivälissä tulee lunta ja pakkasta.Täytyyki alottaa jo heti huomenna.
Mää en ehdi huomen, on muuta menoo...
Et tietenkään ehdi, kun menet mamuja halailemaan.
Joku luki sen aikaisen talventulemis-uutisoinnin. Puimurit kohisivat ruista rullasi kuivureihin. Ja sitten tulikin iltaukkonen. Mutta niin vaan aukea muuttuu sängeksi, jos vaikka alkaisi aloitella ittekin.
En toivo suurta satoa, mutta jos saisi puiduksi erittäin kuivana. Saisi laitetuksi kylmäilmakuivuriin, eikä tarvitsisi öljyä polttaa. Näkyisi parempana hintana...

Bragea ajeltu ny kahtena päivänä,sitä tulee iha pirusti. Ens vuoden ohra lajike on jo päätetty ja hyvälaatuiset tossit on nyt siilossa varastoituna. Bragea ollut jo muutaman vuoden viljelyksessä ja olen kyllä tykännyt tästä lajikkeesta.
Resepti on seuraavanlainen,kynnettyyn maahan kylvö lumisateen keskellä. Perus rikka torjunta ja lippulehdelle tautiaineet ja korrevahvistaja. Hehtopaino oman mittarin mukaan karvan päälle 68,varmistuu myöhemmin kun vien näytteet analyysiin. Jätetään ne hehtaari sadot ny kehumatta toistaseks,omien laskelmien mukaan varsin mukava sato.Bragea ajeltu ny kahtena päivänä,sitä tulee iha pirusti. Ens vuoden ohra lajike on jo päätetty ja hyvälaatuiset tossit on nyt siilossa varastoituna. Bragea ollut jo muutaman vuoden viljelyksessä ja olen kyllä tykännyt tästä lajikkeesta.
Mikä on pirusti? Millaisella reseptillä viljelit?
Reetasta puitu pahimmat lakopaikat maanantaina ja tiistaina. Satoa ja samalla myös pahnaa tulee vähintään riittävästi. Tänään ja huomenna olisi tarkoitus puida loput pystyssä olevat kasvustot. Puintikosteus on ollut noin 20 %.
Vähäsen huolestuttaa, että jonkin verran on punertavia jyviä mukana. Onko tämä nyt sitten punahometta vai mitä sanoo -SS-? Ei ole omalla rukiinviljelyuralla tullut tollasia aikaisemmin vastaan. Se on erikoista, että käsinpuidussa näytteessä noita samanlaisia jyviä on myös pystykasvustossa.
Joku luki sen aikaisen talventulemis-uutisoinnin. Puimurit kohisivat ruista rullasi kuivureihin. Ja sitten tulikin iltaukkonen. Mutta niin vaan aukea muuttuu sängeksi, jos vaikka alkaisi aloitella ittekin.
En toivo suurta satoa, mutta jos saisi puiduksi erittäin kuivana. Saisi laitetuksi kylmäilmakuivuriin, eikä tarvitsisi öljyä polttaa. Näkyisi parempana hintana...
-SS-
Ja iltaukkosen myötä 20 mm vettä.
Hanhet posotteli 50 kappaleen aurassa kohti etelää ei hyvältä näytä.
Huittisissa kurjet rypöö pelloilla. On kuulemma poikkeuksellisen aikaista. No, lokakuussa katsotaan missä mennään.Hanhet posotteli 50 kappaleen aurassa kohti etelää ei hyvältä näytä.
No ei. Täällä etelässäkin osa pelloista vielä aivan vihreenä.
Taitaa tulla aikainen syksy luonto elukat ovat jo syksyn puuhissa ja lämpötila putoaa alle 15 Tampereen pohjoispuolella pysyvästi .Kaura on taputeltu niin lohduttomalta kasvustot näyttävät ,karjamiehet niitä ajaa siiloon aperuokintaan kelpaavat jos vielä hernettä seassa.
Lohduton kesä jatkuu !
Taitaa tulla aikainen syksy luonto elukat ovat jo syksyn puuhissa ja lämpötila putoaa alle 15 Tampereen pohjoispuolella pysyvästi .Kaura on taputeltu niin lohduttomalta kasvustot näyttävät ,karjamiehet niitä ajaa siiloon aperuokintaan kelpaavat jos vielä hernettä seassa.Aikainen syksy tulee,ei voi mitään😢
Lohduton kesä jatkuu !
Jos rupeaa odottelemaan hampaissa paukkuvaa jyvää, voi käydä niin, ettei sen syksyn aikana pääse ollenkaan puimaan. Sateissa on tähän aikaan vielä voimaa, jos osuvat kohdalle.
-SS-
Ja kyllähän se siellä antissakin tuleentuu loput,öljy on kuitenkin suht edukasta totuttuun tasoon nähden.
Paikallismarkkinat lienee menevän sekaisin mikäli jyväskylän pohjoispuolelta jää paljonkin puimatonta.
Mikä lienee sitten markkinoiden tulema,maailmalla hyvin mutta mikrotasolla huonosti.
Jos rupeaa odottelemaan hampaissa paukkuvaa jyvää, voi käydä niin, ettei sen syksyn aikana pääse ollenkaan puimaan. Sateissa on tähän aikaan vielä voimaa, jos osuvat kohdalle.
-SS-
Kiitos, jos noin kokenut kaiken nähnyt konkari antaa noin selvän nyökkäyksen niin aloitan puinnit huomenna!
En ole kokenut enkä konkari, vähän pessimisti vain. Tällekin päivälle piti tulla iltapäivälle vain 70 % kuuro, aamukahdeksasta asti on satanut tasaisesti, kestänee iltaan. Vaikka kuivuri pyöritteli kahdeksan tuntia sitä ruislastia, nyt jäähdytyksen naksahdettua kiinni se kuiva ruis sentään on katon alla ja sade ropisee ikkunalautaan tuossa.
Kylmå yö oli, viikko sitten kun sääsin 76 asteeseen kuivauslämpöä, nyt oli keskimäärin 64 astetta vain. Viidessä-kuudessa asteessa kävi. Ei ole kaksiliekkipoltinta.
Pitäisiköhän rakentaa termostaattiohjattu imun kuristus. Ilmaa menee muutenkin tuohon kaappiin hiukan liikaa.
-SS-
Mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että on puitavaan alaan nähden reilusti kuivaus- ja kärrykapasiteettia. Olen päässyt luopumaan melkein kokonaan öisistä kuivauksista, tietty muutamana yönä tulee joskus väkisinkin kuivattua. Omat kokemukset on vaan sellaiset, että pyörre käy öisin öljysäiliössä, eikä kuivurissa tapahdu oikein mitään.
http://www.energia-akatemia.fi/attachments/article/74/Viljankuivaus_netti.pdf
Tuon oppaan mukaan yökuivausta välttämällä energiankulutusta voidaan vähentää 10-20 %. Oma kokemus on kuitenkin osoittanut, että luku olisi omilla kuivureilla hieman suurempi.

Periaatteessa varmaan tuo 10-20%. Käytännössä sitten pannun teho loppuu kesken eikä se riitä mihinkään sellaiseen ilmamäärä/lämpötila -yhdistelmään joka oikeasti onnistuisi kuivattamaan mitään.
Mahtaisikohan märkä tavara kuivua lähes yhtä hyvin jos sammuttaa pannun ja vetää kuristimen auki ja käyttää kylmäilmakuivurina..
Oulun pohjoispuolen ohria seuranneena sanoisin että pari kolme viikkoa ja ne on kerätty pois. Ihan normaaliin aikaan siis.Onpa kumma.Oulun eteläpuolella ainakin menee tuo aika ennen kuin pääsee aloittamaan.Noin 3-4viikkoa myöhässä.
Sattuu mahaan kun katsoo sääkarttaa ja käy pureksimassa pehmeitä jyviä. Hampaita ei tarvitse käyttää kun menee kynnellä halki. Mitään ei ole vielä päässyt puimaan.
Arvioin että puinteihin menee 25 puintipäivää ja saan ne hoidettua 10.8-15.9 välisenä aikana kun otin huomioon reilun sadevaran.
Ei pidä masentua yhden yksittäisen sääennusteen vuoksi. Lapissa on kyllä jo uskomattoman kylmä tulossa räntää ja päivällä oliko noin 3 astetta. Mutta syyskesää ja syksyä on vielä runsaasti jäljellä. Varmaan tuo lintujen syysmuuttoaikeet ovat reaktiota tuohon pohjoisen tämänhetkiseen kylmään ilmavirtaan.Mutta on tämä ollut kaiken todennäköisyyslaskennan vastainen tilastopoikkeama kesäkuu kylmin 40 vuoteen ja sitten heti perään heinäkuu kylmin 10 vuoteen ja tämä viileän huhti-toukokuun perään. Että ei tällaista olisi voinut etukäteen millään arvata. Ja sitten kesäilmat vielä näyttävät ainakin tämän hetken perusteella loppuvan melko aikaisin. Mutta uskoa ja toivoa ja optimismia vaan sinne toivotaan.
. Bragen ehtimistä kyllä jo alan epäilemään, vaikka on ensin kylvetty.

Yksittäisen ? Sassi on antanut monta ennustusta .
1020 astetta lämpösummaa. Ei ihme, että kevätrapsit ovat jo ruskettumassa. Syysrapsin hidasta joutumista kyllä hiukan ihmettelen, onkohan Reglonen aika. Kylillä rukiit on voittopuolisesti aloitettu. Monitahoiset ohrat ovat tosiaan yllättävän kuivia olleet. Toisaalta, rinnemaissa olisivat moneen kertaan jo kuivuneet pilalle.
Elokuu alkaa olla lopuillaan, ja tässä kuvassa on syy, miksi kasvustot täällä ovat kirineet valmistumistaan. Lämpimät yöt ovat olleet vallitsevia.
(http://www.viistonninen.com/muut/Lammot_25082017A.jpg)
Leveät loivat kaaret ovat normaaliajankohdan ylimpiä (vaaleanpunainen) ja alimpia (vaaleansininen) lämpötiloja kullekin päivälle. Kirkkaamman sinisellä olen merkinnyt ajankohdat, jolloin on ollut maksimi- ja minimilämpötilojen osalta viileämpää kuin "normaalisti" . Kirkkaamman punaisella normaalia lämpimämmät ajankohdat. Sinistä täyttöä on yllättävän vähän verrattuna punaiseen.
Vuoden 2010 heinäkuun ja elokuun kolmenkymmenen asteen lämpötilat muistuvat monilla mieleen, että semmoista pitäisi olla. Ei pitäisi.
-SS-
Täällä päin ei varmaankaan käytetä kuin aikaisimpia lajikkeita.Oulun pohjoispuolen ohria seuranneena sanoisin että pari kolme viikkoa ja ne on kerätty pois. Ihan normaaliin aikaan siis.Onpa kumma.Oulun eteläpuolella ainakin menee tuo aika ennen kuin pääsee aloittamaan.Noin 3-4viikkoa myöhässä.
788 astetta, E-Pohjanmaa. Ei tarvi vielä hetkeen puimureita kiusata... Viime päivinä lämpösummaa kertynyt 5-7 astetta päivässä lisää. No, kai ne muksut pärjää jouluna jos isä on puimassa.
Hantula lupas lehtijutussa puida ennätysohransa elokuun lopulla.
Hantula lupas lehtijutussa puida ennätysohransa elokuun lopulla.No juu,mut se on moommalasta ja miäsmäinen.Menee syyskuun loppuun tai lokakuun alkuun hänen yritys.
Jos rupeaa odottelemaan hampaissa paukkuvaa jyvää, voi käydä niin, ettei sen syksyn aikana pääse ollenkaan puimaan. Sateissa on tähän aikaan vielä voimaa, jos osuvat kohdalle.
-SS-
Kiitos, jos noin kokenut kaiken nähnyt konkari antaa noin selvän nyökkäyksen niin aloitan puinnit huomenna!
En ole kokenut enkä konkari, vähän pessimisti vain. Tällekin päivälle piti tulla iltapäivälle vain 70 % kuuro, aamukahdeksasta asti on satanut tasaisesti, kestänee iltaan. Vaikka kuivuri pyöritteli kahdeksan tuntia sitä ruislastia, nyt jäähdytyksen naksahdettua kiinni se kuiva ruis sentään on katon alla ja sade ropisee ikkunalautaan tuossa.
Kylmå yö oli, viikko sitten kun sääsin 76 asteeseen kuivauslämpöä, nyt oli keskimäärin 64 astetta vain. Viidessä-kuudessa asteessa kävi. Ei ole kaksiliekkipoltinta.
Pitäisiköhän rakentaa termostaattiohjattu imun kuristus. Ilmaa menee muutenkin tuohon kaappiin hiukan liikaa.
-SS-
Täällä päin ei varmaankaan käytetä kuin aikaisimpia lajikkeita.Oulun pohjoispuolen ohria seuranneena sanoisin että pari kolme viikkoa ja ne on kerätty pois. Ihan normaaliin aikaan siis.Onpa kumma.Oulun eteläpuolella ainakin menee tuo aika ennen kuin pääsee aloittamaan.Noin 3-4viikkoa myöhässä.
Kasvukausikin on ollut aika optimaalinen muuten, mutta kylvöt venyi 3 viikkoa normaalista. Lämpöä on tullut vähintään yhtä paljon kuin normaalistikkin eikä ole ollut liian märkää tai kuivaa.
Hantula lupas lehtijutussa puida ennätysohransa elokuun lopulla.
Jos rupeaa odottelemaan hampaissa paukkuvaa jyvää, voi käydä niin, ettei sen syksyn aikana pääse ollenkaan puimaan. Sateissa on tähän aikaan vielä voimaa, jos osuvat kohdalle.
-SS-
Kiitos, jos noin kokenut kaiken nähnyt konkari antaa noin selvän nyökkäyksen niin aloitan puinnit huomenna!
En ole kokenut enkä konkari, vähän pessimisti vain. Tällekin päivälle piti tulla iltapäivälle vain 70 % kuuro, aamukahdeksasta asti on satanut tasaisesti, kestänee iltaan. Vaikka kuivuri pyöritteli kahdeksan tuntia sitä ruislastia, nyt jäähdytyksen naksahdettua kiinni se kuiva ruis sentään on katon alla ja sade ropisee ikkunalautaan tuossa.
Kylmå yö oli, viikko sitten kun sääsin 76 asteeseen kuivauslämpöä, nyt oli keskimäärin 64 astetta vain. Viidessä-kuudessa asteessa kävi. Ei ole kaksiliekkipoltinta.
Pitäisiköhän rakentaa termostaattiohjattu imun kuristus. Ilmaa menee muutenkin tuohon kaappiin hiukan liikaa.
-SS-
Tämä imun kuristus termostaatilla on ollut kanssa mielessä jo viimeiset 10 vuotta. Kuivuritehtaalla palikat vivun liikuttamiseksi maksavat muistaakseni tuhansia euroja. Mikähän olisi edullisin tapa rakentaa moinen?
se energia, jolla palautetaan päivällä vallinnut lämpötila ja ilmankosteusprosentti, menetetään yökuivatuksessa joka tapauksessa. On aika helppo laskea, kun tiedetään ilmakuutiot ja aste-ero lämpötiloissa.Tämä imun kuristus termostaatilla on ollut kanssa mielessä jo viimeiset 10 vuotta. Kuivuritehtaalla palikat vivun liikuttamiseksi maksavat muistaakseni tuhansia euroja. Mikähän olisi edullisin tapa rakentaa moinen?
Laittaisin ehkä Logo pikkulogiikan, lisäyksenä termostaaattitulo, ja analoginen ulostulo. Sitten jänniteohjattu belimo peltimoottori 0..10 V asento jännitteen mukaan. Ja joku sopiva neliöakselilla varustettu pelti. Imuaukon jakaisi kahtia, vain toinen haara sulkupellillä säädetty. Tällöin uuni saisi sentään ilmaa, vaikka jokin menisi vikaan. Täytyy sanoa, että itsellä on sopiva lamellipelti olemassa romukassassa. Että homma on minun omasta saamattomuudestani kiinni, sanoisin, kun en ole vielä soveltanut. Nyt heitän imuaukon ritilälle kylmiksi öiksi pienen peltiarkin. Lämpimänä päivänä tahtoo kiusata ylilämpö. Joskus tässä muutama vuosi sitten suutin vaihdettiin vakioon verrattuna puolta gallonaa pienemmäksi, sen takia. Nyt sitten joutuu pitämään kovempaa öljynpainetta ja kuristamaan imua kun on viisi astetta öisin.
Logo + laajennuspalikat, noin 400 euroa. Belimo 150 euroa. Mahdollinen virtalähde parisataa. Koko homman voisi tehdä 24 V tasajännitteellä, silloin ei tarvinne sähkömiestä.
-SS-
se energia, jolla palautetaan päivällä vallinnut lämpötila ja ilmankosteusprosentti, ........
Alkaa tosiaan olla niin ettei kannata enää odotella että viljat saa alle 20-prosenttisina pois ja hyvälaatuisina. Päivät lyhenee, puintiaika vielä nopeemmin. Hyvä jos tähänkään aikaan ennen klo. yhtä iltapäivällä pääsisi aloittelemaan, ja illalla kahdesalta on jo yökaste. Ja tosiaankaan vielä ei vilja ole edes valmista. Karjaväen kriisi pahenee, HELP HELP...
Kyl vitut tais jos olis joku 300 ha viljalla ja kaikki vielä puimatta. Ei oo suurviljely helppoa suomen olosuhteissa.
Ihanan teoreettista. Sama määrä tarttis saada liikuteltua kuivuriin ja mielellään myös kuivaksikin.Kyl vitut tais jos olis joku 300 ha viljalla ja kaikki vielä puimatta. Ei oo suurviljely helppoa suomen olosuhteissa.
Miten niin. 30ha/päivä = 10 puintipäivää. Ei luulis liikaa rasittavan.
Kyl vitut tais jos olis joku 300 ha viljalla ja kaikki vielä puimatta. Ei oo suurviljely helppoa suomen olosuhteissa.
Miten niin. 30ha/päivä = 10 puintipäivää. Ei luulis liikaa rasittavan.
Jos olis murskeviljasysteemit niin kohta puoliin vois aloitella, mutta kun ei ole... Kokoviljana tulee puitua osaksi paaliin.
Joopajoo. Kevään kuivuus *****ilee edelleen. Kylvöaikaan rutikuivat harjanteet on nyt ihanan vihreitä, itäneet varmaan joskus heinäkuun sateilla. :) :) :) Muuten olisi päässytkin aloittamaan parin viikon sisään, vaan nyt menee nuo toukokuulla kylvetyt yksiin kesäkuun kylvösten kanssa.
Edit.
Ei kai tässä muuten mikään kiire olisi, vaan kun alkaa viime ja edellisvuotisetkin ohrat olemaan kohta syötettynä. >:(
Joopajoo. Kevään kuivuus *****ilee edelleen. Kylvöaikaan rutikuivat harjanteet on nyt ihanan vihreitä, itäneet varmaan joskus heinäkuun sateilla. :) :) :) Muuten olisi päässytkin aloittamaan parin viikon sisään, vaan nyt menee nuo toukokuulla kylvetyt yksiin kesäkuun kylvösten kanssa.Täällä taisi paleltua nämä kukkulat,ovat jäljessä.Ostoviljat jatkaa omia viljoja.Tähän aikaan on vähän myynnissä viljoja.

Juu mutta tuota SW Mitjaa olisi 380 hl tuossa , eipä ole kukaan kysellyt, ainakaan jos yli kahdeksallakympillä ottaisi.....
Ohraa näkyy etelässä tulevan sen verran pqljon, että ei ole ottajia 200 km ympyrässä riittävästi.

Kysäsepä Hankkijan mieheltä.
Joopajoo. Kevään kuivuus *****ilee edelleen. Kylvöaikaan rutikuivat harjanteet on nyt ihanan vihreitä, itäneet varmaan joskus heinäkuun sateilla. :) :) :) Muuten olisi päässytkin aloittamaan parin viikon sisään, vaan nyt menee nuo toukokuulla kylvetyt yksiin kesäkuun kylvösten kanssa.
Edit.
Ei kai tässä muuten mikään kiire olisi, vaan kun alkaa viime ja edellisvuotisetkin ohrat olemaan kohta syötettynä. >:(
Teillä oli tosiaan kuivaa pitkälle heinäkuulle saakka, kun lomareissulla katselin "kasvustoja". Täällä kuivuus loppui jo kesäkuun puolella, ja näytti ettei tehnyt vahinkoa, mutta niin vain sama tilanne, vihreää pukkaa paikoitellen. Koeruudut ilman tautiainetta eka kylvöksistä osittain niskat nurin, tautiaineen kanssa ehkä reilu viikko, alle kaks mutta nuo vihreät seassa. Ehkä joutuu vain puimaan karusti ku pääsato kypsää ja kuivurissa pyöriteltävä. Ei kapasiteetti riitä odotella, aloittamaan pitää päästä.
Wolmari puitiin viikko sitten 16oli kosteus. Pötköö ajettu kynnetty jyrsitty äestetty kylvö on hehtaarin kesken. märkää. Reetta kokeilen seuraavalla poudalla hybridi raakaa. Jäisi kaikilta puolet peltoon ni loppuisi yltiöpositiiviset ajattelutapa.mua ainakin kyrpii yrittää puida lokakuunvaihteessaTate on aivan ytimessä. Jäisi peltoon puolet tai kaikki, mutta olisi kerrankin jotain oikeata rutisemisen aihetta. Tulisi niille kriisituille jotain oikeaa käyttötarvetta.
Tänä syksynä on vaikea päästä alle 20 % tavaraa puimaan se ei ole mahdollista kun aina on ilman kosteus 85 % vähintään,kaksi kuivaa päivää on juhannuksen jälkeen täällä ollut todella kostea kesä ja alkusyksy.Wolmari puitiin viikko sitten 16oli kosteus. Pötköö ajettu kynnetty jyrsitty äestetty kylvö on hehtaarin kesken. märkää. Reetta kokeilen seuraavalla poudalla hybridi raakaa. Jäisi kaikilta puolet peltoon ni loppuisi yltiöpositiiviset ajattelutapa.mua ainakin kyrpii yrittää puida lokakuunvaihteessaTate on aivan ytimessä. Jäisi peltoon puolet tai kaikki, mutta olisi kerrankin jotain oikeata rutisemisen aihetta. Tulisi niille kriisituille jotain oikeaa käyttötarvetta.
Naapuri ilmoitti, ettei aloita ennenkuin kylmiksen rukiit on puitu. Sosiaalisen paineen muodostuessa näinkin suureeksi, suoritin aloituksen. Melkoista puuroa Reetta-ruis. Paljon vihreää ja pehmeitä jyviä seassa. Puintikosteus 35. Positiivista se, että puimuri ja kosteusmittari toimivat hyvin. Kokemuksesta voin sanoa, että viikko eteenpäin ennen seuraavaa kokeilua.

Seosviljaa litistykseen puitu paripäivää. Vähän pääsi taas kuivaksi. Tavaraa tulee!
Viiden tonnin hybridi oli 23%Tonneista vielä tiedä mutta käsin puitu näyte livado rukiista oli tänään 32%. Koskahan sitä pääsis koittamaan kun tällä viikolla tulee vuoden ikään.
Eiköhän joku liikkuvan kuvan pätkä saada jakopään sekoamista varten kun alotan....

Joo kärryssä iltapäivän seistyään tämä kuvan SU Performer on 20,5%. Kyseinen luohon valtaama kasvusto ei ole saanut mitään troppia muuta kuin Primus XL. Oli niin kuivaa, että pelkäsin Pumaextran tappavan kuivuuden paneman kasvuston kokonaan.Ajelet muuten väärinpäin tuota laihoa
(http://www.viistonninen.com/muut/SU_Performer_28082017A.jpg)
Kuva: SU Performer syysruis 28.08.2017
Satotaso on päisteiden ja glyfosaatin vikuuttaman reunan 3 tonnista keskiosan 4900 kg/ha asti. 7 vuotta kymmenestä on ollut syysruista, pari kuivuuteen epäonnistunutta kevätviljaa ja tyydyttävä syysvehnä kierrossa, yrittänyt fosfaattikaivoksena pitää, nyt on aika laittaa lepäämään, viherlannoitus/viherkesanto ja siitä syysrapsille kesällä 2018.
Kymmenen vuoden aikana 0,3 kg fosfaattia hivenvirkisteestä, kalia eikä peltolannoitefosforia ole laitettu ollenkaan. Pelkkää typpeä niukasti. Suurin sato on ollut yli 6,5 tonnia Evoloa, pienin alle kolme tonnia Evoloa. Reetalla tasaisesti 4000 - 4500 kg/ha
-SS-
Viikon saat lykätä eteenpäin seuraavaa kokeilua. Ruis on yllättävän kaukana valmiista täälläkin. Tänään tutkin skagenia ekaa kertaa tarkemmin ja se oli yllättävän pitkällä. Tuntuu siltä, että suhteessa rukiiseen, valmistuminen on edennyt nopeammin. Kokonaisuutena voisi sanoa, että syysviljoista ehdottomasti syysvehnä. Ruis on sellainen kesantokasvi. Melkein harmittaa, etten lyönyt tuonkin tilalle skagenia.Viiden tonnin hybridi oli 23%Tonneista vielä tiedä mutta käsin puitu näyte livado rukiista oli tänään 32%. Koskahan sitä pääsis koittamaan kun tällä viikolla tulee vuoden ikään.
Saa nyt nähdä paljonko sitä tuolla oikeen on kunhan puimurilla pääsee kokeileen. Ikävän paljon ruiskutusurien reunoilla.Viiden tonnin hybridi oli 23%Tonneista vielä tiedä mutta käsin puitu näyte livado rukiista oli tänään 32%. Koskahan sitä pääsis koittamaan kun tällä viikolla tulee vuoden ikään.
Päivän testipuintien perusteella omassa Livadossa on helvetisti torajyvää. Kaiken muun päälle tämäkin sitten vielä. Njotta minnekköhän sen saisi kaupaksi?
Ajelet muuten väärinpäin tuota laihoa
Ajelet muuten väärinpäin tuota laihoa
Ohrat olis poikki ja illan suussa otettiin pari satsia ceylonia. Eka satsi oli liiankin hyvää,mittari näytti 20,2. Toinen ei enää ollutkaan yhtä hyvää. Savisissa töyräissä jälki versontaa,tää pelto olis viel voinu hetken odotella. Ihan mukavasti tuntuu vehnääkin irtoavan ku miettii kuinka surkealta se keväällä näytti.
Reetta oli 25. hybrid katellaan joskus. ohrat kuukauden päästä.kauraa jossakin välissä aamen. Mää en kuivaile yli 7-8h jääkööt si peltoon claysonista saa seulat pois ja pohjaluukut auki painaa menee enstalven puurorahat täytyy ottaa kivijalasta
Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.
Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.Hmmm . Sielläpäinkö ammattiviljanviljelijät ? Tuskin sentään . Ne ketkä täälläpäin peltoja viljelee vuokraamalla on isot meiningit ja isot puimurit . Isoa Iihoota kuskattiin eilen Salosta erikoiskuljetuksella jonnekkin .
Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.Miten Kusikosken omat viljat?
Case?Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.Hmmm . Sielläpäinkö ammattiviljanviljelijät ? Tuskin sentään . Ne ketkä täälläpäin peltoja viljelee vuokraamalla on isot meiningit ja isot puimurit . Isoa Iihoota kuskattiin eilen Salosta erikoiskuljetuksella jonnekkin .

Perttelissä tuli vastaan.Case?Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.Hmmm . Sielläpäinkö ammattiviljanviljelijät ? Tuskin sentään . Ne ketkä täälläpäin peltoja viljelee vuokraamalla on isot meiningit ja isot puimurit . Isoa Iihoota kuskattiin eilen Salosta erikoiskuljetuksella jonnekkin .
Ai juu . Joo Case . Kenelle mahto mennä`? Koskella on yks semmonen .
Apsin kohtaa huomasin , olin apsin pihalla tankkaamassa .Perttelissä tuli vastaan.Case?Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.Hmmm . Sielläpäinkö ammattiviljanviljelijät ? Tuskin sentään . Ne ketkä täälläpäin peltoja viljelee vuokraamalla on isot meiningit ja isot puimurit . Isoa Iihoota kuskattiin eilen Salosta erikoiskuljetuksella jonnekkin .
Ai juu . Joo Case . Kenelle mahto mennä`? Koskella on yks semmonen .
kuin kellään moiseen varaa nykypäivänä? liekö porukkakone eli urakoija?
Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.mun mielestä se kaura ei kasva yhtään sen paremmin kun sitä käy katselemassa ja "pitämässä kädestä" 😄
Ei oo puuhis-jami viel kerinny kommentoimaan jokaista kuvaa.Eiköhän joku liikkuvan kuvan pätkä saada jakopään sekoamista varten kun alotan....
330hehtoo 3.37ha. Propino. Klo 14 jälkeen oli 18% kosteus ja 18 jälkeen 16%. Alle seittemän jäi, pienoinen pettymys.
Sitten se liikkuva kuva:
(http://i1.aijaa.com/t/00859/14442866.t.jpg) (http://aijaa.com/HgrcdA)
Ja muutama liikkumaton kuva:
(http://i4.aijaa.com/t/00119/14442867.t.jpg) (http://aijaa.com/eCYsu9)(http://i6.aijaa.com/t/00316/14442868.t.jpg) (http://aijaa.com/V8HXQ2)(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg) (http://aijaa.com/FngKdG)
3.5.2017
(http://i11.aijaa.com/t/00499/14385905.t.jpg) (http://aijaa.com/jyDGHJ)
28.8.2017
(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg)[/url]
Sun kannattais ja lyödä hanskat naulaan ja panostaa päivätöihin.
Sun kannattais ja lyödä hanskat naulaan ja panostaa päivätöihin.Ei voi lopettaa kun karenssiaika on vielä kesken. Muuten mehevä aloitustuki peritään takaisin.
No,psykologi ammatiltani ja sukutilaa(35ha) viljelen,että kamalan isoja tuloja ei ole
ooooolrait👍Sun kannattais ja lyödä hanskat naulaan ja panostaa päivätöihin.
Ei voi lopettaa kun karenssiaika on vielä kesken. Muuten mehevä aloitustuki peritään takaisin.
Sun kannattais ja lyödä hanskat naulaan ja panostaa päivätöihin.
Ihan halavatun palajon torajyvää rukiissa. Taitaapi mennä koko talvi töiden jälkeen siihen että otan vaskoolin käteen ja poimi mustat hiput ämpäriin ja käyn läpi ruiskasan. Kylymä kesä ja pölytys ollut onnetonta jatkuvassa sumusateessa.Muutama torakko löytyi performesta, tuoreutta vielä enemmän mitä mittari suostuu lukemaan.
Rehuksi taisi ss rukiit mennä eli hukkaan meni pellon aika,lopettakaa herran tähden te sivuviljelijät se tuhraaminen niiden pulkki viljojen kanssa ja vuokratkaa peltonne niille ammattiviljelijöille jotka homman osaa.. Ne ketkä täälläpäin peltoja viljelee vuokraamalla on isot meiningit ja isot puimurit .
Eiköhän joku liikkuvan kuvan pätkä saada jakopään sekoamista varten kun alotan....
330hehtoo 3.37ha. Propino. Klo 14 jälkeen oli 18% kosteus ja 18 jälkeen 16%. Alle seittemän jäi, pienoinen pettymys.
Sitten se liikkuva kuva:
(http://i1.aijaa.com/t/00859/14442866.t.jpg) (http://aijaa.com/HgrcdA)
Ja muutama liikkumaton kuva:
(http://i4.aijaa.com/t/00119/14442867.t.jpg) (http://aijaa.com/eCYsu9)(http://i6.aijaa.com/t/00316/14442868.t.jpg) (http://aijaa.com/V8HXQ2)(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg) (http://aijaa.com/FngKdG)
3.5.2017
(http://i11.aijaa.com/t/00499/14385905.t.jpg) (http://aijaa.com/jyDGHJ)
28.8.2017
(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg)[/url]
kuin kellään moiseen varaa nykypäivänä? liekö porukkakone eli urakoija?Case Axial Flow 2188, se maksaa suurinpiirtein saman kun Sampo 2055 ja puintiteho on tuplat.
Ihan halavatun palajon torajyvää rukiissa. Taitaapi mennä koko talvi töiden jälkeen siihen että otan vaskoolin käteen ja poimi mustat hiput ämpäriin ja käyn läpi ruiskasan. Kylymä kesä ja pölytys ollut onnetonta jatkuvassa sumusateessa.
Eiköhän joku liikkuvan kuvan pätkä saada jakopään sekoamista varten kun alotan....
330hehtoo 3.37ha. Propino. Klo 14 jälkeen oli 18% kosteus ja 18 jälkeen 16%. Alle seittemän jäi, pienoinen pettymys.
Sitten se liikkuva kuva:
(http://i1.aijaa.com/t/00859/14442866.t.jpg) (http://aijaa.com/HgrcdA)
Ja muutama liikkumaton kuva:
(http://i4.aijaa.com/t/00119/14442867.t.jpg) (http://aijaa.com/eCYsu9)(http://i6.aijaa.com/t/00316/14442868.t.jpg) (http://aijaa.com/V8HXQ2)(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg) (http://aijaa.com/FngKdG)
3.5.2017
(http://i11.aijaa.com/t/00499/14385905.t.jpg) (http://aijaa.com/jyDGHJ)
28.8.2017
(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg)[/url]
VOi voi, nokkelaa, fiisua ja todella pätevää.
VAi pitäisikö sanoa, PIkku-Kalle PÄTEEEE!!!
.Ihan halavatun palajon torajyvää rukiissa. Taitaapi mennä koko talvi töiden jälkeen siihen että otan vaskoolin käteen ja poimi mustat hiput ämpäriin ja käyn läpi ruiskasan. Kylymä kesä ja pölytys ollut onnetonta jatkuvassa sumusateessa.
He. Eikun lajittelijan läpi vain. Mulla oli sama ongelma joskus kauan sitten.
Täysi kasvuohjelma viivästää mukavasti skagenia. 200 sepelkyyhkyä hoiti lakopaikat, ei tarvii murehtia niistä. Tyhjät korret on alkanu nouseen takaisin pystyyn.

Ei sitä nyt varsinaisesti ole pimitetty, on siitä ollut juttua. Hybridiruis on ilmeisesti alttiimpi sille. SS kertoo kohta perin pohjin mistä on kysymys. En tekisi muuta kuin laittaisin kattavasti otetun esinäytteen Fazerille, kyllä ne sitten kertoo, jos ei kelpaa..Ihan halavatun palajon torajyvää rukiissa. Taitaapi mennä koko talvi töiden jälkeen siihen että otan vaskoolin käteen ja poimi mustat hiput ämpäriin ja käyn läpi ruiskasan. Kylymä kesä ja pölytys ollut onnetonta jatkuvassa sumusateessa.
He. Eikun lajittelijan läpi vain. Mulla oli sama ongelma joskus kauan sitten.
Mikä tää torajyvähomma oikein on? Mulla oli Livadon seassa omituisia mustia pötkylöitä, luulin että ne on jotain rikan siemeniö, maistoinkin niitä. Googletin sitten että ovat semmoisia TORJYVIÄ. No häh!
Jossain laatuvaatimuksissa, siis Fazermyllyn, oli että niitä saa olla maximissaan 0,05%, mut tarkoittaako se painosta vai tilavuudesta. Luin myös että on erityisesti hybridirukiin ongelma, tätä tietoa on siis pimitetty. Olen pettynyt jos näin on, koska ehdin jo innostua hybridirukiista, kun Livadosta tuli reippaasti yli 5 tonnia hehtaarilta. Tuleekohan takasin kuorma, jos myllyllä huomaavat että on paljon torajyvää.

Sellaisessa kokeilu pläntillä jossa sekoitettu reettaa sekaan ei torajyviä näkynyt ainoatakaanEi sitä nyt varsinaisesti ole pimitetty, on siitä ollut juttua. Hybridiruis on ilmeisesti alttiimpi sille. SS kertoo kohta perin pohjin mistä on kysymys. En tekisi muuta kuin laittaisin kattavasti otetun esinäytteen Fazerille, kyllä ne sitten kertoo, jos ei kelpaa..Ihan halavatun palajon torajyvää rukiissa. Taitaapi mennä koko talvi töiden jälkeen siihen että otan vaskoolin käteen ja poimi mustat hiput ämpäriin ja käyn läpi ruiskasan. Kylymä kesä ja pölytys ollut onnetonta jatkuvassa sumusateessa.

Harva kasvusto, pitkä kukinta, viileä ja kostea kukinnan aikainen sää. Kärpäset levittävät, kylillä jos on lantapattereita, maassa voi säilyä. Ojaheinät ja siemenheinäviljelykset levittävät. Myös muissa viljoissa ja etenkin heinissä on torajyvää, mutta vähemmän. Nämä nykyisten hybridiruislajikkeiden torajyvät ovat niin kapeita, että katkenneet pätkät tulevat lajittelijasta läpitte.
Helsingin myllyllä on semmoinen konenäkölajittelija, joka imaisee tummat jyvänpätkät pois. Että sinne vain sitten lähettämään. Puoli grammaa kilossa viljaa tarkottaa paria-kolmea torajyvää kilon pussissa.

Samit Petet ja Jamit, riidelkää vapaassa sanassa. Eikös tässä ollut tämän syksyn puinneista kyse. Tänään on puitu Salon korkeudella useammalla tilalla syysvehnää, niin minäkin sitten palstalle lähdin koettamaan.
(http://www.viistonninen.com/muut/Ceylon_30082017A.jpg)
Kuva: Ceylon syysvehnä, 30.08.2017
Puintikosteus oli 21,5% Satotaso, odotuksiin nähden erinomainen.
-SS-
Ei jumankaut, puidaanko tässä ilman hyttiä? Muistan vielä entisajan urhot, nuo lapsuuden sankarit puimassa ohraa kaulukset korkealla hirveän vihnepölyn keskellä käskyttäen konettaan mekaanisin vivuin. Tuolloin polvenkorkuisena sain niin lähtemättömän vaikutuksen kyseisistä kivenkovista herroista että nyt olen samalla alalla. Vaan eipä tuossa enään ole moista hohtoa, istua nyt hytissä pehmeällä penkillä. Ilmastointia ja radiota välillä kaipaan mutta tyydyn kuuntelemaan puimurin koneiston hirnahduksia peläten sitä että koska laukeaa joku kohta...
Ootteko jo ohria kerinneet? Onko ollu paljon punasia?

Kauhulla muistelen sitä syyhyn ja punotuksen määrää, kun aikoinaan kopittomalla puin ohria. Ääni ei kulkenut, poskiontelot oli aamuisin tukossa ja silmiä ei meinannut auki saada aamulla, kun olivat tulehtuneet ja paisuksissa. Nahka oli lähtenyt, veri virtasi, ja silti piti raapia koko ajan.

Jopas tootta herkkänahkaaasia.

Köntyksen nahkaa on venytetty joten se on pahasti ohentunut

Meinaat että vihneet uppoo ihoon kuin nuoli melooniin?
Kauranpuinnista tuli hienompaa pölyä, joka pisteli iholla. Parempi ilman hyttiä, kuin peltirämisköjä, jotka päästää pölyn sisään ja mutta ei pois sieltä. Ilman hyttyä mennään ja no roblem.

Silmien kirvely ja ärsytys johtuu hengitysteihin joutuneesta pölystä eli hengityssuojaimella P3 suodatin nuo vaivat voi melko hyvin estää. Hyvin hyvin harvoin silmien ärsytys johtuu suoranaisen pölyn joutumisesta silmään .Aina kannattaa käyttää kopittomalla puidessa hengityssuojainta se pidentää kuskin ikää huomattavasti.Kauranpuinnista tuli hienompaa pölyä, joka pisteli iholla. Parempi ilman hyttiä, kuin peltirämisköjä, jotka päästää pölyn sisään ja mutta ei pois sieltä. Ilman hyttyä mennään ja no roblem.
Hyi helvetti.
Herkistyin jotenkin ohran pölylle, kun neljännesvuosisadan puin hytittömällä. Eikä ollut pelkästään henkistä lajia, vaan silmät turposivat umpeen ja pukkasi kuumetta yöllä.
Allergiaa. Kyllä se koppi on hyvä . Sain joskus nuoruudessa rukiista pahan silmätulehduksen .Ei jumankaut, puidaanko tässä ilman hyttiä? Muistan vielä entisajan urhot, nuo lapsuuden sankarit puimassa ohraa kaulukset korkealla hirveän vihnepölyn keskellä käskyttäen konettaan mekaanisin vivuin. Tuolloin polvenkorkuisena sain niin lähtemättömän vaikutuksen kyseisistä kivenkovista herroista että nyt olen samalla alalla. Vaan eipä tuossa enään ole moista hohtoa, istua nyt hytissä pehmeällä penkillä. Ilmastointia ja radiota välillä kaipaan mutta tyydyn kuuntelemaan puimurin koneiston hirnahduksia peläten sitä että koska laukeaa joku kohta...
Kauhulla muistelen sitä syyhyn ja punotuksen määrää, kun aikoinaan kopittomalla puin ohria. Ääni ei kulkenut, poskiontelot oli aamuisin tukossa ja silmiä ei meinannut auki saada aamulla, kun olivat tulehtuneet ja paisuksissa. Nahka oli lähtenyt, veri virtasi, ja silti piti raapia koko ajan.
VAROKAA!
Viljavaras anasti vehnää puimurilla suoraan pellolta
Saksan Hessenin osavaltion Rockenbergissä tuntematon varas on anastanut puimurilla vehnäsadon puolen hehtaarin alueelta, kertoo Topagrar -verkkolehti.
Saaliikseen varas sai kahdeksan tonnia vehnää. Taloudellinen vahinko on noin 1 400 euroa.
Varkauden uhriksi joutunut viljelijä on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen.
Poliisin mukaan mikään ei viittaa siihen, että vieraan pellon puiminen olisi johtunut esimerkiksi urakoitsijan erehdyksestä.
Keksivät kohta saman vielä meillä =/

Joo, mutta täällä pitää puida vähän enemmän pinta-alaa että saa saman saaliin kiloissa ja euroissa vielä enemmän. 16 tonnia hehtaarilta, ei ihan huono sato :)
Sitten joskus kun saa yli 4m korkeat ovet tehdyksi; nyt on mukava ajaa vajaan vain niskaa hiukan kallistamalla. Siksi hytitön.
Sen verran tuulee tässä merenrannikon låheisyydessä, että toistaiseksi on pöly lentänyt sivulle.
-SS-
Nyt se alkaa, vuoden tärkein aika.Täyden kympin asenne. Isot rispektit täältä. Sumu on kieltämättä hankala tapaus. Muistan viime syksyltä yhden kostean aamun, kun piti ruista kylvää hyvissä olosuhteissa. Älytön sumu, teeret kaakatti karkuun ja ite tähyili merkkarin jälkeä. Hyvät muistot jäi tuostakin mellastuksesta.
Pitää puida kaura ja ruis, kyntää ja muokkaa ruispellot, kylvää ruis. Ilmoitin töihin että pidän loput kesälomat ensi viikolla, varamies on jo hankittu.
Pikkasen hirvittää jo etukäteen kun ruista pitäisi laittaa 23 ha. Yötkin alkaa olla pirun pimeitä. Kyntö onnistuu hyvin yöllä mutta muokkaus tai kylvö on mahdotonta kun maa on tumman kosteaa. Viime vuonna yöllä nousi sellainen sumu että en meinannut löytää koko lohkolta enää pois kun äestelin sitä.
Huomiselle näyttää lämmintä ja 5-6m/s tuulta. Toivon että pääsen ottamaan kaapillisen illalla viiden jälkeen. Kuivuri päälle, sitten kyntöaura päälle ja aamulla on puolet kynnetty. Siitä sitten viljat kärryyn ja torajyväarpajaisiin viljanvastaanottomiehen kanssa. Sitten puimaan kuivuri täyteen...

Ajoin tos Tampere-Pori...Hitto että oli vihreetä viljaa vaikka kui paljon...Vihreän sävyjä on moneksi.
Sitten joskus kun saa yli 4m korkeat ovet tehdyksi; nyt on mukava ajaa vajaan vain niskaa hiukan kallistamalla. Siksi hytitön.
Sen verran tuulee tässä merenrannikon låheisyydessä, että toistaiseksi on pöly lentänyt sivulle.
-SS-
Hmm.. Miten se tuuli voi olla aina sivulta? Vai odotetaanko vain sopivaa tuulta jos pitkä ja kapea sarka puitavana?
Nyt se alkaa, vuoden tärkein aika.Täyden kympin asenne. Isot rispektit täältä. Sumu on kieltämättä hankala tapaus. Muistan viime syksyltä yhden kostean aamun, kun piti ruista kylvää hyvissä olosuhteissa. Älytön sumu, teeret kaakatti karkuun ja ite tähyili merkkarin jälkeä. Hyvät muistot jäi tuostakin mellastuksesta.
Pitää puida kaura ja ruis, kyntää ja muokkaa ruispellot, kylvää ruis. Ilmoitin töihin että pidän loput kesälomat ensi viikolla, varamies on jo hankittu.
Pikkasen hirvittää jo etukäteen kun ruista pitäisi laittaa 23 ha. Yötkin alkaa olla pirun pimeitä. Kyntö onnistuu hyvin yöllä mutta muokkaus tai kylvö on mahdotonta kun maa on tumman kosteaa. Viime vuonna yöllä nousi sellainen sumu että en meinannut löytää koko lohkolta enää pois kun äestelin sitä.
Huomiselle näyttää lämmintä ja 5-6m/s tuulta. Toivon että pääsen ottamaan kaapillisen illalla viiden jälkeen. Kuivuri päälle, sitten kyntöaura päälle ja aamulla on puolet kynnetty. Siitä sitten viljat kärryyn ja torajyväarpajaisiin viljanvastaanottomiehen kanssa. Sitten puimaan kuivuri täyteen...
Huomenna puidaan pojat ohraa niin että pöly lentää!
Ajoin tos Tampere-Pori...Hitto että oli vihreetä viljaa vaikka kui paljon...Joko alatte uskoa niin vihreitä kasvustoja että tuskin tarvitsee puida ne kun eivät siitä miksikään muutu.

Kuitenkin huomenna puivat . Kyllä ne vielä ehtii .

No ton opetti jo isoisä ja sit niitä nosteltiin seipäälle ; D
Ajoin tos Tampere-Pori...Hitto että oli vihreetä viljaa vaikka kui paljon...Joko alatte uskoa niin vihreitä kasvustoja että tuskin tarvitsee puida ne kun eivät siitä miksikään muutu.
Päivät lyhenee ja kosteus pysyy yhä pitempään ,tehokas puintiaika on todella lyhyt jo nyt, mitä se on kuukauden päästä jos kaurat joutuvat siihen mennessä.
,tehokas puintiaika on todella lyhyt jo nyt,

Kai se on lyhyt jos jollain Setorilla ja 7 jalan sivuJiiÄhvällä remonttien välissä yrittää nakertaa Ryhtikauraa. Kattosit vähän miten ammattilaiset tekee ja ottaisit opiksesi.
Niin nyt on mutta kuukauden päästä on ihan eri juttu ,kaste tulee jo aikaisin ja aamukaste viipyilee iltapäivään.,tehokas puintiaika on todella lyhyt jo nyt,

Puintiaikaa on tähän vuoden aikaan vielä reilusti per päivä, NORMAALI puintiaika käsillä ja todella poikkeuksellinen vuosi jos puinnit tähän aikaan jo loppusuoralla. Yleensä hyvästikin alkupuolella. Vielä ei ole mikään eriskummallinen viikko, etteikö toistasataa hehtaaria tulisi selväksi hyvääkin kasvustoa ihan nykyisellä keskikokoisella puimurilla. Pienillä vähemmän ja isoilla sitten enemmän. Nyt odotellaan että viljat kypsyy, sitten ku on aika, taotaan ku rauta on kuumaa ja katellaan lokakuun lopulla miltä näyttää. Ihan turhaa jurnuttamista keleistä ja muista tekosyistä kun kasvukausi on vielä kesken.

Kuinka niin taas? Mun mielestä täällä Pohjanmaalla ei ole kunnolla vielä aloitettukaan . Sitäpaitsi on senverran sateinen yö takana, että huomisia puinteja kuivataan ainakin 10 tuntia per kaappi.Ajoin tos Tampere-Pori...Hitto että oli vihreetä viljaa vaikka kui paljon...Joko alatte uskoa niin vihreitä kasvustoja että tuskin tarvitsee puida ne kun eivät siitä miksikään muutu.
Kuitenkin huomenna puivat . Kyllä ne vielä ehtii .
Valmiista tuleentuneesta yleensä aloitetaan, toisin kuin Suskoski.
Pohjammaalla taas huomenna täys rähinä päällä :)

Ihan paras määritelmä, 10h per kaappi.Kuinka niin taas? Mun mielestä täällä Pohjanmaalla ei ole kunnolla vielä aloitettukaan . Sitäpaitsi on senverran sateinen yö takana, että huomisia puinteja kuivataan ainakin 10 tuntia per kaappi.Ajoin tos Tampere-Pori...Hitto että oli vihreetä viljaa vaikka kui paljon...Joko alatte uskoa niin vihreitä kasvustoja että tuskin tarvitsee puida ne kun eivät siitä miksikään muutu.
Kuitenkin huomenna puivat . Kyllä ne vielä ehtii .
Valmiista tuleentuneesta yleensä aloitetaan, toisin kuin Suskoski.
Pohjammaalla taas huomenna täys rähinä päällä :)
Kyllä semmonen 10-15h jäähdytyksen kanssa menee helposti. Jos on pitkä ja suotuisa syksy, niin pärjää yhdellä kärryllä, mutta jos tekee tiukkaa. Niin joutuu ottamaan toisenkin kärryn käyttöön. Äärimmäisessä hädässä jopa kolmannenkin.Ihan paras määritelmä, 10h per kaappi.Kuinka niin taas? Mun mielestä täällä Pohjanmaalla ei ole kunnolla vielä aloitettukaan . Sitäpaitsi on senverran sateinen yö takana, että huomisia puinteja kuivataan ainakin 10 tuntia per kaappi.Ajoin tos Tampere-Pori...Hitto että oli vihreetä viljaa vaikka kui paljon...Joko alatte uskoa niin vihreitä kasvustoja että tuskin tarvitsee puida ne kun eivät siitä miksikään muutu.
Kuitenkin huomenna puivat . Kyllä ne vielä ehtii .
Valmiista tuleentuneesta yleensä aloitetaan, toisin kuin Suskoski.
Pohjammaalla taas huomenna täys rähinä päällä :)
Hittokun peräpelloltakin tuli tänävuonna hyvin, ainakin 5 kärriä.
Sassi uhkaili huonolla syksyllä jo aikoja sitten, joten eikö se ole ollut kaikilla tiedossa että puintikelit tulee olemaan hyvät?
Ihme hätäilyä muutenkin. Täällä tundrallakin on lähes aina lokakuuss mahtavat kelit peltohommiin, joten luulis olevan etelämmässäkin.

Lokakuussa on kaurat jo varisseet, ohrantähkät katkenneet maahan ja rukiit itäneet tähkään. Vehnien ja öljykasvien puintuaikahan onkin sitten lokakuussa normaalisti. Härkikset sitten marras- joulukuussa :D
Onko moni puinut kauraa k-hämeessä? Itsellä akseli valmistunee noin reilu viikon päästä.
Voi jösses kun tulee tuota TAVARAA. Maataloutta sivutöikseen hoitava pärjää aina pienten satojen kanssa kun korjuuseen ei mene kauaa mutta nyt homma tökkii pahasti. Oli tarkoitus kyntää tänään pitkään mutta eipä siinä alassa kauaa mennyt millä sai tuon Jaakko kuivurin täyttymään
(http://i10.aijaa.com/t/00117/14444981.t.jpg) (http://aijaa.com/6I1NMc)
Joskus oiskohan ollu vuonna 2012 oli niin märkä syksy että jäi eräällä suopellolla suojakaurat kokonaan paalaamatta. Ne oli kylvetty kesäkuun lopulla ja korret oli vihreänä (kuten aina eloperäisillä mailla) vielä lokakuun lopulla, mutta ihan puitavaa se olisi ollut ja vaikutti ainakin silmämääräisesti hyvälaatuiselta.Sassi uhkaili huonolla syksyllä jo aikoja sitten, joten eikö se ole ollut kaikilla tiedossa että puintikelit tulee olemaan hyvät?
Ihme hätäilyä muutenkin. Täällä tundrallakin on lähes aina lokakuuss mahtavat kelit peltohommiin, joten luulis olevan etelämmässäkin.
Lokakuussa on kaurat jo varisseet, ohrantähkät katkenneet maahan ja rukiit itäneet tähkään. Vehnien ja öljykasvien puintuaikahan onkin sitten lokakuussa normaalisti. Härkikset sitten marras- joulukuussa :D
Valmiista tuleentuneesta yleensä aloitetaan, toisin kuin Suskoski.Kuinka niin taas? Mun mielestä täällä Pohjanmaalla ei ole kunnolla vielä aloitettukaan . Sitäpaitsi on senverran sateinen yö takana, että huomisia puinteja kuivataan ainakin 10 tuntia per kaappi.
Pohjammaalla taas huomenna täys rähinä päällä :)
Kyllä noi valmiita jo on, ja aika paljon on keritsimiä ollut jo pelloilla.
Mitä ihmettä etelän maajussit valittaa täälläkin palstalla kuinka heidän tuet ovat pienemmät kuin C2 ja siitä ylöspäin ,nuo puinti ja kasvusto kuvat luulisi avaavan simmut MIKSI ?Kyllä noi valmiita jo on, ja aika paljon on keritsimiä ollut jo pelloilla.
Sanovat, että oikein voimalliseen ketutukseen voi kuolla. Pitäisikö vähän himmailla näitä puintiraportteja, ettei kävisi eräitten pahanilmanlintujen terveyden päälle liiaksi.
Että tähän tapaan voisi voivotella, pilvistä on, sinne jäivät täksi illaksi loput vehnät puimatta. Ties milloin saa pois, aikaisintaan joskus sunnuntaina, parhaassakin tapauksessa kuluvan viikon sunnuntaina vasta. Ja syyskuun puolivälin jälkeen ne syysvehnät itävät tuolla pellossa, voi voi, vaikka ei ole edes jyrätty.

Pyrkikää siihen ettei tarvi kadehtia ketään. Ainut mitä "kadehtin" on kymmeniä vuosia nuoremmat.Älä paremmin sano .
Älkää haukkuko Susikoskea. Hän on hyvä tyyppi. Parempi kuin moni muu paskanjauhaja. Eikä tässä nyt mitään niin mahtavia puintikelejä ole tulossa, pilvistä-puolipilvistä, ylimmät päivälämpötilat 15-17 astetta ja nytkin iltapäivällä oli ilmankosteus parhaimmillaankin 60% ja tuskin tulevalla viikollakaan sen alle laskee. Kyllä puiminen on mahdollista, mutta hitaasti valmistuu ja huonosti kuivaa vilja pellolla pilvisellä säällä.
Mustaa ittes ny taas pelle
Länsinaapurissa on ainakin vauhti päällä: https://www.youtube.com/watch?v=kkgEqN0OD9wpittää olla torven juuri tiesti vähän tymäkämpää tavaraa kuin kapeepöytäsimmissä malleissa :o :o :o :o
Mustaa ittes ny taas pelle
Voi rakas lapsukainen, ihan siks en mustaa, kun mä niin kovasti sua rakastan, tuu mun luo, niin annetaan toisillemme oikein miehekäs ja lämminhenkinen JAKSUHALI. Voimia sulle.

Ei siinä kauaa mee kun mustut ;D ;D ;D

Ihan sinun takiasi en mustu, minähän rakastan sinuakin ihan suunnattomasti. Sinä tarvitset minua. Eiks sulla ole ketään, jota rakastat, oletko ihan yksinäinen susi, onko sulla seksuaalisia turhautumia, naisen kosketuksesta haaveilua, ymmärrän että se turhauttaa, jos ei naisen lämpöä ja läheisyyttä koskaan koe.

Kiva kuulla sun ongelmistasi :D
Viimmevuonna oli eilen eka puintipäivä.Nyt sitte aletaan oleen myöhässä.ekat wolmarit puitu eilen kosteus +-23. varmaan sadekosteutta viälä mukana. yli 10 päivää myöhässä viimevuoteen
Näyttäisi että Sampo saa huilailla vielä jonkun aikaa.Onpahan aikaa ennakkohuolloille 8)
11ha kauraa puitu, puintikosteudet olleet 17-19
Puinnit ovat pahasti pysähdyksissä, johtuen varastotilaongelmasta. No ei ehkä ninjään, mutta onpa tekosyy antaa kypsyä pellolla vielä vähän.Myrkkyä kuivuri täyteen.
Kahden vuoden ruis on nyt täyttänyt silloja, Ohraa on jemmassa (kun ei ollut toista täyttä rekallista, my bad) toinen ohrasiilo on vieläpä vajaa, sitä ei voi hyödyntää muulla viljalla. Rapsi ei välttämättä pysy vanhoissa kovalevysiiloissa tai reikälevykylmäilmakuivurissa, joten sekin vie tilaa. ( tietty viimevuotinen rapsi myös tukkii varastoa )
Ne, joilla on kovalevysiiloja, kysymys: ovatko rotat jyrsineet niitä heti satokauden jälkeen, siis jos säilyttää vehnää johonkin loka-marraskuuhun ja sitten myy pois ? Kulmat noissa ovat peltivahvistetut, mutta rotan järsintäjälkiä näkyy olevan sen kulmavahvikkeen vieressä. En ole koskaan noita käyttänyt. Tiedän niiden olleen täynnä, eli ainakin runko on vahva.
Ei viitsisi alkaa suulin lattialla kasassa säilyttää, on tympivää se puljaaminen.
-SS-
Puinnit ovat pahasti pysähdyksissä, johtuen varastotilaongelmasta. No ei ehkä ninjään, mutta onpa tekosyy antaa kypsyä pellolla vielä vähän.
Kahden vuoden ruis on nyt täyttänyt silloja, Ohraa on jemmassa (kun ei ollut toista täyttä rekallista, my bad) toinen ohrasiilo on vieläpä vajaa, sitä ei voi hyödyntää muulla viljalla. Rapsi ei välttämättä pysy vanhoissa kovalevysiiloissa tai reikälevykylmäilmakuivurissa, joten sekin vie tilaa. ( tietty viimevuotinen rapsi myös tukkii varastoa )
Ne, joilla on kovalevysiiloja, kysymys: ovatko rotat jyrsineet niitä heti satokauden jälkeen, siis jos säilyttää vehnää johonkin loka-marraskuuhun ja sitten myy pois ? Kulmat noissa ovat peltivahvistetut, mutta rotan järsintäjälkiä näkyy olevan sen kulmavahvikkeen vieressä. En ole koskaan noita käyttänyt. Tiedän niiden olleen täynnä, eli ainakin runko on vahva.
Ei viitsisi alkaa suulin lattialla kasassa säilyttää, on tympivää se puljaaminen.
-SS-
Ruis on parempaa kuin viikko sitten, mutta vieläkään ei tee mieli puida. Antaisin olla vielä viikon, mutta loppuviikosta luvattiin sateita. Mitäpä taas tekisi. Yleensä puimatta jättäminen on kannattanut aina. Mutta tästä rukiista en tiedä.
Muualta tulleita puintietoja: kaurat, fiia 19, niklas 26-27. Monitahoiset ohrat 17-20.
Sinänsä tässä mitään kiirettä ole, kun on vasta syyskuun alku.

Mehän ei asutakaan SusiSASsin ennustealueella ni ei ole kiire. Mut jos keskiviikkona yrittäis aloitella...

Joo siis kyllä meillä syyskuu kokonaisuudessaan on ihan normaalia puintiaikaa. Nyt tietysti hieman lajikkeet vain muuttuneet mitä puidaan eli aikaisia ohria ja syysviljoja, kun normaalisti näitä puidaan jo elokuun puolella. Katselin tuota ennustetta ja kyllä se taitaa niin olla, että homma on laitettava käyntiin sen verta epävakaista lupaa.
Ruis on parempaa kuin viikko sitten, mutta vieläkään ei tee mieli puida. Antaisin olla vielä viikon, mutta loppuviikosta luvattiin sateita. Mitäpä taas tekisi. Yleensä puimatta jättäminen on kannattanut aina. Mutta tästä rukiista en tiedä.
Muualta tulleita puintietoja: kaurat, fiia 19, niklas 26-27. Monitahoiset ohrat 17-20.
Ota se ruis vaan pois, on sitten pois silmistä ja mielestä.
E:
Taas toinen yö viikon sisään kun olis voinu tappuroida samoilla silmillä vuorokauden, koko yön puhaltanu ja kastetta ei yhtään. Eilen klo 13.00 oli ohrassa (propino) puintikosteus 18%, iltasella enää 16%.
Kyllä luonnon kuivaamo toimii kun tuulee ja paistelee.
Ohraa, kauraa, syysvehnää, ruista ja hernettä häipyy erillaisiin kuivureihin seutukunnan aukeilta.Täällä aloitti hätäisimmät jo syysmuokkauksetkin, eikä ole tarkoitus laittaa syysviljaa, pitää vaan olla nopea, kun on lautasmuokkain käytössä.
Puintikausi on siis avattu täydellä tohinalla.
tänääm tuli puitua Mistral kevätvehnää.
Tosi haastellista alkaa toi kuivaaminen olla. Mittari pyörii 11-16% välillä, kun satsin pitäis olla valmis.Tässä alkaa epäilee kuivurin termostaattia, kosteusmittaria ja omaa päätä, joka ei oo saanu kunnolla unta pariin vuorokauteen..Veemäinen tilanne. Itekin tässä odottelen mielenkiinnolla rukiin katkaisuajankohdan määrittämistä.
Kai nyt kaikki Etelä-Suomen viljelijät on puinnit jo aloittaneet? Jos ei vielä ole, niin kantsis varmaan vähän miettiä lajikevalintojaan. Näyttää tulevan pitkä märkä jakso.Kaikki puitu☺☺☺

Vituttaako☺☺Kai nyt kaikki Etelä-Suomen viljelijät on puinnit jo aloittaneet? Jos ei vielä ole, niin kantsis varmaan vähän miettiä lajikevalintojaan. Näyttää tulevan pitkä märkä jakso.Kaikki puitu☺☺☺
Kehuu pienviljelijä.

Onko jo kaikki kuivana siilossa☺☺Vituttaako☺☺Kai nyt kaikki Etelä-Suomen viljelijät on puinnit jo aloittaneet? Jos ei vielä ole, niin kantsis varmaan vähän miettiä lajikevalintojaan. Näyttää tulevan pitkä märkä jakso.Kaikki puitu☺☺☺
Kehuu pienviljelijä.
No ei vituta kun mulla on peltoa enemmän kuin sulla.
Taten ja josen väliaikatiedote: Viljaa tulee aivan vidusti.

Eipä lisäämistä.
Mistä lajikkeesta niin isoa satoa korjaat,että oikein mainita täytyy?Taten ja josen väliaikatiedote: Viljaa tulee aivan vidusti.
Eipä lisäämistä.
Pohojammaalla tulee isommin, eli kirkkoveneellisesti.
Ei varmaan yllätä ketään.Taten ja josen väliaikatiedote: Viljaa tulee aivan vidusti.
Eipä lisäämistä.
Mistä lajikkeesta niin isoa satoa korjaat,että oikein mainita täytyy?Taten ja josen väliaikatiedote: Viljaa tulee aivan vidusti.
Eipä lisäämistä.
Pohojammaalla tulee isommin, eli kirkkoveneellisesti.
Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.
Ceylonia kokeiltiin mutta on vielä liian keskentekoista. Odottelu jatkuu...
Pussista typpeä sen mitä Agrineuvos antaa laittaa, maalajin mukaan ilman satotasokorjauksia. Nyt odotellaan että edes Wolmari kypsyisi joskus, toki kylvökin meni ohrilla toukokuun viimeiselle viikolle. Näyttäisi siltä että ensimmäistä kertaa Wolmaristakin tulee jotain, muutaman vuoden jo manannut tuota kun ei onnistu millään kunnolla. Ilmeisesti tuokin tarvitsee reilun typpiannoksen että kasvaa tähkään jotain.Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.
Ceylonia kokeiltiin mutta on vielä liian keskentekoista. Odottelu jatkuu...
Toriasta kaakoisessa suomessa kans vähän päälle 4 tonnia/ha, osa sai ekan tautiruiskutuksen, mut vaan ne pellot, joissa esikasvina vilja, rypsi esikasvina, ei tautiruiskutusta lainkaan.
Pussityppeä saivat 95 kg/ha. Koitan tässä ihmetellä, että mitä laittavat peltoon ne, jotka saavat monitahoisista 5-6 tonnin hehtaarisatoja, kyl mulla on lujassa käsitys että monitahoisista ohrista 5 tonnia on jo huippusato, siis käytännön viljelyssä, tietenkin jos typpeä laittaa reippaasti yli sata kiloa, tuo voi olla mahdolista. Tautiaineiden en usko monitahoisilla antavan kuin korkeintaan muutaman sata lisäkiloa.
Vaikka sato on laarissa, vasta kun se on laarissa, on odotettavissa nihkeyttä viljakaupassa, yleinen näkemys aloittaneilla on, voiko noin paljon viljaa tullakaan. Pitäisikö yrittää heti eroon viljoista vai himmailla ? Pohjanmaa kun repeää sadonkorjuuseen täysillä, sitä viljaa on sitten jokapaikassa, Hantulankin 12 tonnari kun räjähtää, samalla notkahtaa Hankkijan viljatarjous.
Hintaluisuko edessä, nyt kun katoluisusta on vauhti hiipunut.
-SS-
Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.
Ceylonia kokeiltiin mutta on vielä liian keskentekoista. Odottelu jatkuu...
Toriasta kaakoisessa suomessa kans vähän päälle 4 tonnia/ha, osa sai ekan tautiruiskutuksen, mut vaan ne pellot, joissa esikasvina vilja, rypsi esikasvina, ei tautiruiskutusta lainkaan.
Pussityppeä saivat 95 kg/ha. Koitan tässä ihmetellä, että mitä laittavat peltoon ne, jotka saavat monitahoisista 5-6 tonnin hehtaarisatoja, kyl mulla on lujassa käsitys että monitahoisista ohrista 5 tonnia on jo huippusato, siis käytännön viljelyssä, tietenkin jos typpeä laittaa reippaasti yli sata kiloa, tuo voi olla mahdolista. Tautiaineiden en usko monitahoisilla antavan kuin korkeintaan muutaman sata lisäkiloa.
Tautiaineiden en usko monitahoisilla antavan kuin korkeintaan muutaman sata lisäkiloa.

Kaurat joutuu ja muukin vilja nopeaan pakkasta on siihen malliin ollut koko Suomessa .
Jyvät jää kahujyviksi.

Annoin kyllä ohjeen että näillä pelloilla ei kannata laittaa monitahoista ohraa vaan 2-tahoista. Nyt jäi sato vähän yli 6.700 kiloon puintikosteiden ollessa 15-17%. No, ehkä tällaisen katovuoden jälkeen nyt sitten uskoi että näillä pelloilla on syytä viljellä 2-tahoista ohraa.
Kaurat joutuu ja muukin vilja nopeaan pakkasta on siihen malliin ollut koko Suomessa .
Jyvät jää kahujyviksi.
Vaikka sato on laarissa, vasta kun se on laarissa, on odotettavissa nihkeyttä viljakaupassa, yleinen näkemys aloittaneilla on, voiko noin paljon viljaa tullakaan. Pitäisikö yrittää heti eroon viljoista vai himmailla ? Pohjanmaa kun repeää sadonkorjuuseen täysillä, sitä viljaa on sitten jokapaikassa, Hantulankin 12 tonnari kun räjähtää, samalla notkahtaa Hankkijan viljatarjous.Hantulan on keskisato 260 hehtaarin alalta 2,5 miljoonaa kiloa.Koittakaa köyhät ite samaa
Hintaluisuko edessä, nyt kun katoluisusta on vauhti hiipunut.
-SS-
Kaurat joutuu ja muukin vilja nopeaan pakkasta on siihen malliin ollut koko Suomessa .Onneks kaikki on jo puitu ja kuivana siilossa☺
Jyvät jää kahujyviksi.
Vaikka sato on laarissa, vasta kun se on laarissa, on odotettavissa nihkeyttä viljakaupassa, yleinen näkemys aloittaneilla on, voiko noin paljon viljaa tullakaan. Pitäisikö yrittää heti eroon viljoista vai himmailla ? Pohjanmaa kun repeää sadonkorjuuseen täysillä, sitä viljaa on sitten jokapaikassa, Hantulankin 12 tonnari kun räjähtää, samalla notkahtaa Hankkijan viljatarjous.Hantulan on keskisato 260 hehtaarin alalta 2,5 miljoonaa kiloa.Koittakaa köyhät ite samaa
Hintaluisuko edessä, nyt kun katoluisusta on vauhti hiipunut.
-SS-
Se on hyvä, että nyt ne viljat vihdoin joutuu, kun koko kesä on kuunneltu rutinoita, että ei joudu.
Rukiit tuli valmiiksi. Pari viimeistä tankillista ajoin peuroille. Oli sen verran sekulia, enkä jaksanut alkaa jakamaan viimeistä satsia. Onko muuten normaalia, että rukiin hehtopaino on 81kg. Tätä näytti nyt kaksi ekaa erää.
Illalla 140hl ironia irti. Kauhea pössy nousi kärrystä. Vaikutti siis kuivalta. Päätin kuitenkin käyttää viimeiset valoisat hetket pahimman lakopaikan perkaamiseen. Se olikin oikeaan osunut ratkaisu. Alkuviikon tuulet ja aurinko olivat tehneet yllättävän kuivaksi.
Piti puida koko yö, mutta kasi nousi niin pahaksi, että annoin olla.
Satsikoko ei täsmännyt ja piti kiireen vilkkaa saada suppilo tyhjäksi kaurakoitokseen.

Syysvehnät laarissa, keskisato karvan vajaa 5 tonnia. Olis vaan pitänyt rikkoa keväällä vähän rankemmalla kädellä heikkoja paikkoja.
Avanti-kauran puintia aloittelin tänään. Satoa tulee ihan älyttömästi, varmasti yli 6 tonnia. Puintikosteus myös ihan älytön, 14 ja risat.
Huomenna puidaan kauraa sen mitä ehditään ennen sadetta. Katsotaan niitä loppuja sitten monsuunin jälkeen.
Kevätvehnä ottaa vielä parisen viikkoa, mutta valmistuu kyllä kun ei ole vihreää enää yhtään.
Ja Reetasta tuli tilityslappu, keskisadoksi tuli 10 ha alalta 4600 kg / ha.
Katovuosi peruttu.
Isu tuota aina suosittelee, mutta ite en tykkää tuosta.Satsikoko ei täsmännyt ja piti kiireen vilkkaa saada suppilo tyhjäksi kaurakoitokseen.
Hmmm.... laitan tuommoisessa tapauksessa kuivaa kierrätyksen sekaan
kunnes on riittävästi ilmakennojen päällä ( tai puolieräasennossa riittävästi) .
Tai sitten
Näillä kosteuksilla puoli suppilollista menee täyden erän päälle,
kun päästää koko ajan kuivauksen kierrätykseen pienellä määrällä
suppilosta tavaraa, niin ettei mene ylitte. Illalla kun aloittaa, aamulla
on suppilo tyhjä ja viljaa ei tarvitse kurkkia alas kuivuriin, et mihin
se hävisi.
Olen kiristänyt noin prosentin kireämmälle, jos vaikka ne myöhemmin
tulleet olisivat jotenkin vielä hikoavia.
-SS-
Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.
Ceylonia kokeiltiin mutta on vielä liian keskentekoista. Odottelu jatkuu...
Toriasta kaakoisessa suomessa kans vähän päälle 4 tonnia/ha, osa sai ekan tautiruiskutuksen, mut vaan ne pellot, joissa esikasvina vilja, rypsi esikasvina, ei tautiruiskutusta lainkaan.
Pussityppeä saivat 95 kg/ha. Koitan tässä ihmetellä, että mitä laittavat peltoon ne, jotka saavat monitahoisista 5-6 tonnin hehtaarisatoja, kyl mulla on lujassa käsitys että monitahoisista ohrista 5 tonnia on jo huippusato, siis käytännön viljelyssä, tietenkin jos typpeä laittaa reippaasti yli sata kiloa, tuo voi olla mahdolista. Tautiaineiden en usko monitahoisilla antavan kuin korkeintaan muutaman sata lisäkiloa.
Riittävä lannoitus, alueelle sopiva monitahoinen lajike hyväkuntoisessa pellossa. Tauti sekä laontorjunta, vähintään kaks tonnia lisää satoa sopivana vuonna ts. neljästä tonnista kuuteen että heilahtaa. Ihan AINA satoeroa riittävästi, että torjunta kannattaa, enemmän ja parempaa laatua. Eka Brage erä kuivurista pois, painoa hävisi noin 10% ts. kosteutta, hlp. 67. Hehtopaino vähän pettymyskin, paremmilta mailta tulee poikkeuksetta raskaampia jyviä. Sato jopa parempi kuin puidessa tuorepainoista oletin :)
Voisin ihmetellä, kuinka kaksitahoisilla voi saada käytännön viljelyksiltä samoja satoja kuin monitahoisista. Laatu on hyvää, mutta mitä sitten, ku kiloista puuttuu vähintään tonni... Ollut samalla pellollakin, samoilla käsittelyillä, ihan käytännön isoa koeruutua ja aina sama tulos. Kuivaa hietikkoa, sitten voi kääntyä toisinpän, ku monitahoiset näivettyy täysin ja kakstahoisesta jää jotain puitavaakin.
Laatu ei ole merkityksetön asia. Se takaa kauppakelpoisuuden. Tässäkin kylillä pyörii joka syksy joku heikompi kahuerä ohraa ja aina se on sitä monitahoista. Verranteita ei ole vielä riittävästi, mutta myöhäiset monitahoiset, kuten Kaarle Tooria saattavat olla viljelyvarmempia kuin aikaiset Wolmarit.Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.

Väittäisin, että tuo monitahoinen on sellaisen multaisen/turpeisen pellon kasvi ja 2 tahoinen sopii paremmin savelle. Itse tulee viljeltyä Brage sen vuoksi, että sen perään ehtii tehdä syysvehnän. Mä myöhästyin siitä jälkimmäisestä tautiruiskutuksesta ja nuo ei saanut kuin sen pienen annoksen rikkatorjunnan yhteydessä. Silti en oikein jaksa uskoa, että vaikka sen tautiaineen sinne olisi laittanut niin kilot olisi yli 5000 nousseet. Toiset pellot vain ilmeisesti sopii paremmin ohran viljelyyn. Typpeä saivat pussista 120 kiloa. pH:t ovat alhaiset ja muutenkin viljavuus lukemat punaisella. Eli eivät parhaimpia peltoja.
Yhteistyökumppani tuossa sai kyllä bragesta ihan hyvän sadon yli 6tn hehtaarilta ja ihan merkittävältä alalta. Osassa härkäpapu esikasvina niin arvioivat, että lähemmäs 7 tonnia olisi tullut sieltä. Ja noilla pelloilla ei ole kuin pussilantaa en tosin tiedä kuinka paljon. Taidan jättää ohran viljelyn muille ja keskittyä itse johonkin muuhun ;D

Kaksitahoisessa on sekin hyvä puoli, että tauti/kasvunsääteen voi jättää pois ilman, että laatu romahtaa. Kollega jätti Wolmarin lupmuksi, kun tilanne oli kesäkuussa niin vaikea. Nyt on sitten melkoisen kevyttä kynttä siilot pullollaan.
Lannoituksesta sen verran, että ohra tarvitsee myös fosforia niin paljon kuin taulukot antaa myöten. Sekin nähtiin tänä vuonna, että kellastuminen oli aivan järkyttävä, kun mentiin liki pelkällä typpilinjalla. Silloin kun ravinteita on reilusti käytössä, kasvi kestää stressiäkin paremmin. Lannoitus on myös tae viljelyvarmuudelle, ei pelkästään satotason maksimointia tai pelkkä kustannuserä.
vehnä hlp 83, ohra hlp 67, ruis hlp 80 puitu. sato on 2,5- 3 tonnin välissä. panostuksiin nähden hyvin. lannoitus pelkkä karjanlanta aikaisemmat vuodet oli hurjana valvatti ohdake peltona, mutta viime vuoden kesannointi tuotti tulosta. kaura ja härkäpapu on vielä puimatta, sieltä odotukset ovat isommat. paikkana kaakkois-suomi.
Mä kuolisin nälkään, jos viljan viljelyn tuotoilla pitäis elää. Kuormaan menee reilusti pinta-alaa. Kuivaukseen menee ruhtinaallisesti aikaa ja viljamäärä kutistuu mahtavasti. Lisäksi se on kevyttä kuskailla. Kuivan tavaran siilo tila siis riittää mukavasti ja seinät ei kahuilla pullistele :) Hyvät näköiset kasvustot ja sato ihan surkea.
Perjantaina alkanut työputki päättyi nyt torstaina 16:00 aikoihin kun pääsin Viljavan varastolta takaisin pihaan.Olet ilmeisesti tosi kovilla ja joudut tekemään hirvittävän pitkää työpäivää.Sääennuste taisi luvata vielä kuitenkin lämmintä myös eli jospase siitä.
Taisi olla sittenkin virhe alkaa rähjäämään rukiin kylvön kanssa. 5-yötä meni pilalle kyntäessä, äestäessä ja lopulta kylväessä. Ja kaikki vaan 15 hehtaarin tähden. No toisaalta on nyt tuo kolmannen kasvin vaatimus ensi vuodelle toteutettu.
Olisihan nuo viljan vientiäkin voinut siirtää parempaan ajankohtaan.
Ruis tuli puitua suunnitelmien mukaan ennen sateita. Rahakasvi olikin paree saada talteen ettei ala itämään tähkissä.
Kauroista tuli otettua iso siivu, olisiko kolmannes pois.
Ohria lähdin puimaan tänään hyvissä ajoin ja ehdin ottaa 10% pois.
Sitten olisi vielä rypsit mutta en ole niistä vielä huolissani.
Toiveita on vielä että saan kaikki puitua
Perjantaina alkanut työputki päättyi nyt torstaina 16:00 aikoihin kun pääsin Viljavan varastolta takaisin pihaan.
Taisi olla sittenkin virhe alkaa rähjäämään rukiin kylvön kanssa. 5-yötä meni pilalle kyntäessä, äestäessä ja lopulta kylväessä. Ja kaikki vaan 15 hehtaarin tähden. No toisaalta on nyt tuo kolmannen kasvin vaatimus ensi vuodelle toteutettu.
Olisihan nuo viljan vientiäkin voinut siirtää parempaan ajankohtaan.
Ruis tuli puitua suunnitelmien mukaan ennen sateita. Rahakasvi olikin paree saada talteen ettei ala itämään tähkissä.
Kauroista tuli otettua iso siivu, olisiko kolmannes pois.
Ohria lähdin puimaan tänään hyvissä ajoin ja ehdin ottaa 10% pois.
Sitten olisi vielä rypsit mutta en ole niistä vielä huolissani.
Toiveita on vielä että saan kaikki puitua
Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?

Millaisella atomivoimalalla kuivaat kun saat noin nopsaan? Rapeat 2% tunnissa? Kuinka kova lämpötila? Täällä saa uunista irti maks 70C ja sillä kestää sitten varsinkin yöllä ja sateella se tunti ja %. Oli kiva kuivata 28% lähtökosteuden syysvehnää :)Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?
n. 21% puintikosteudella olevia ohria kuivannut 14% 3h 30 min + jäähdytys. Yks kuorma 22% 4h 20min + jäähdytys. Kuivaaja kait 150hl ja kuormat tuoreena jotain 13,5M3 .
Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.
Ceylonia kokeiltiin mutta on vielä liian keskentekoista. Odottelu jatkuu...
Toriasta kaakoisessa suomessa kans vähän päälle 4 tonnia/ha, osa sai ekan tautiruiskutuksen, mut vaan ne pellot, joissa esikasvina vilja, rypsi esikasvina, ei tautiruiskutusta lainkaan.
Pussityppeä saivat 95 kg/ha. Koitan tässä ihmetellä, että mitä laittavat peltoon ne, jotka saavat monitahoisista 5-6 tonnin hehtaarisatoja, kyl mulla on lujassa käsitys että monitahoisista ohrista 5 tonnia on jo huippusato, siis käytännön viljelyssä, tietenkin jos typpeä laittaa reippaasti yli sata kiloa, tuo voi olla mahdolista. Tautiaineiden en usko monitahoisilla antavan kuin korkeintaan muutaman sata lisäkiloa.
Braget olisi lähes tulkoon puitu. Puinti kosteus hieman alle 20%. Tavaraa tuli arvioiden 4 tn paikkeilla hlp ollessa reilu 66. Odotin hieman parempaa. Liekö sitten toisen tautiruiskutuksen puute aiheuttanut tuon. Toisaalta hlp oli kyllä jo aika korkea. Voihan tuo olla ettei tuo lannoite määräkään oli riittänyt pidemmälle.
Ceylonia kokeiltiin mutta on vielä liian keskentekoista. Odottelu jatkuu...
Toriasta kaakoisessa suomessa kans vähän päälle 4 tonnia/ha, osa sai ekan tautiruiskutuksen, mut vaan ne pellot, joissa esikasvina vilja, rypsi esikasvina, ei tautiruiskutusta lainkaan.
Pussityppeä saivat 95 kg/ha. Koitan tässä ihmetellä, että mitä laittavat peltoon ne, jotka saavat monitahoisista 5-6 tonnin hehtaarisatoja, kyl mulla on lujassa käsitys että monitahoisista ohrista 5 tonnia on jo huippusato, siis käytännön viljelyssä, tietenkin jos typpeä laittaa reippaasti yli sata kiloa, tuo voi olla mahdolista. Tautiaineiden en usko monitahoisilla antavan kuin korkeintaan muutaman sata lisäkiloa.
Toria vaikuttaa ihan lupaavalta, viimevuonna 5200kg/ha melko köykäisin panostuksin, typpi 105kg, fosforia 10kg, normi rikka torjunta + pari litraa hivenlitkua.
Tänävuonna kahdella lohkolla, toinen hukkui osittain veteen kiitos saviseudun sateiden...sieltä hyvä jos sai 4000kg/ha tulemaan, paikoin hyvää ja paikoin ei muuta kuin 10cm tikkua pystyssä. Toinen lohko 4,77ha kooltaan ja huomattavasti parempi vesitaloudeltaan, sato kuivana kuivurissa 450hl ja omalla mittauksella hlp 67 paikkeilla eli n.6300kg/ha lopullinen määritys saadaan kun kaadetaan vastaanottajan siiloon. Eikä sinnekkään niin ihmeitä laitettu, 115kg typpeä, 10kg fosforia, normi rikka-aineet+gramitrell 1L+1L mantrac pro+ 0,3kg Medax Max. Ei tautiaineita, olis ehkä pitäny ajaa nekin, mutta oli asiaa synnytysosastolle tautiaineruiskutusten aikaan joten ne jäi tekemättä vaikka aineet olikin jemmassa.
Millaisella atomivoimalalla kuivaat kun saat noin nopsaan? Rapeat 2% tunnissa? Kuinka kova lämpötila? Täällä saa uunista irti maks 70C ja sillä kestää sitten varsinkin yöllä ja sateella se tunti ja %. Oli kiva kuivata 28% lähtökosteuden syysvehnää :)Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?
n. 21% puintikosteudella olevia ohria kuivannut 14% 3h 30 min + jäähdytys. Yks kuorma 22% 4h 20min + jäähdytys. Kuivaaja kait 150hl ja kuormat tuoreena jotain 13,5M3 .
70-72 varovasti lämpöä Harbingerille. Tunti ja aste tippuu,nipin napin. 5000kg satoa ilman tautiaaineita. Pelkkä peittaus ja hivenet rikkaruiskutuksien kylkenä. 73kg/hl. Olen tyytyväinen tähänkin... ;)

No joo mulla oli linnun kynsiä. Oma tirili ilman peittausta, mutta rikkakasvi ruiskutuksen yhteydessä tautiaine. Viime vuonna lohkot mitä puitu säilörehulla. Paskaa syksyllä... Hlp 59 kg .viime vuonna sentäs samalla siemenellä (siis oli ylivuotista tänä keväänä) tirilikin 64 kg, joka kait on ihan hyvä tuolle lajikkeelle. Normi vuonna sato sentäs monilla lohkoilla yli 4000 nyt nuo puidut taitaa jäädä 3 tonniin. Eli kusiposki oli oikeassa , kato vuosi. Onneksi vaan oli paikallinen ilmiö. Tutut on kehunut , että hyvin on tullut tavaraa. :)

Ilimankooooos kuivuu ku kaura, noilla painoilla.
Mulla on säkillisestä kylvetty Harbinger vielä kentällä. Ei ollut hyvä idea kylvää lautasmuokattuun rapsinsänkeen. Satotasoarvio päältä katsoen luokkaa 3 tonnia. Hlp, ehkä 68kg. Mutta katsotaan sitten aikanaan.70-72 varovasti lämpöä Harbingerille. Tunti ja aste tippuu,nipin napin. 5000kg satoa ilman tautiaaineita. Pelkkä peittaus ja hivenet rikkaruiskutuksien kylkenä. 73kg/hl. Olen tyytyväinen tähänkin... ;)
No joo mulla oli linnun kynsiä. Oma tirili ilman peittausta, mutta rikkakasvi ruiskutuksen yhteydessä tautiaine. Viime vuonna lohkot mitä puitu säilörehulla. Paskaa syksyllä... Hlp 59 kg .viime vuonna sentäs samalla siemenellä (siis oli ylivuotista tänä keväänä) tirilikin 64 kg, joka kait on ihan hyvä tuolle lajikkeelle. Normi vuonna sato sentäs monilla lohkoilla yli 4000 nyt nuo puidut taitaa jäädä 3 tonniin. Eli kusiposki oli oikeassa , kato vuosi. Onneksi vaan oli paikallinen ilmiö. Tutut on kehunut , että hyvin on tullut tavaraa. :)
Pikku-Sami,pikku kuivurin vierellä70-72 varovasti lämpöä Harbingerille. Tunti ja aste tippuu,nipin napin. 5000kg satoa ilman tautiaaineita. Pelkkä peittaus ja hivenet rikkaruiskutuksien kylkenä. 73kg/hl. Olen tyytyväinen tähänkin... ;)

Omat viljasi kevyttä kynttä
Onko nälkä
Millaisella atomivoimalalla kuivaat kun saat noin nopsaan? Rapeat 2% tunnissa? Kuinka kova lämpötila? Täällä saa uunista irti maks 70C ja sillä kestää sitten varsinkin yöllä ja sateella se tunti ja %. Oli kiva kuivata 28% lähtökosteuden syysvehnää :)Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?
n. 21% puintikosteudella olevia ohria kuivannut 14% 3h 30 min + jäähdytys. Yks kuorma 22% 4h 20min + jäähdytys. Kuivaaja kait 150hl ja kuormat tuoreena jotain 13,5M3 .
Kaapin lappios lukee Jaakko :) Muuta en oikein sitten vehkeestä tiedäkkään. Taisi olla vm -87. Pannu on nuorempi. Ei oo oma kuivaaja. Lämpimänä syksynä saattaa lämmöt nousta johonkin 80 huiteille. En nyt muista, kun nyt ei ole paljon yli 70 lukemia näkynyt, tosin ei ole tullut seurattuakaan . Kiertoaika jotain luokkaa 20min. Ainakin kuiva tulee tuossa ajassa ulos syöttölaitteella tyhjäten ( varman päälle). Toki osa (melko paljonkin) vähemmänhän sitä tavaraa on kuivana kuin aloittaessa. Eihän vesikosteus kauaa kuivoota, mutta vihannat kyllä ja kait ne sitten lopuksi kumminkin (kait) lentää putsarilla mäelle :)

Kuinkas monen kuution Jaakko tuo on? Eroja varmaankin on. Täällä on Jaakko kanssa, noin 100 hehtoa. 3 kennoa kuivaa ja 3 varastoa siinä päällä. Kiertonopeus on paaaljon hitaampi. Likemmä kaks tuntia jos ajan syöttölaitteella tyhjäksi enkä vedä pohjaluukkua auki.

Mikäs sen kiertonopeuden kuuluisi olla? Joku puhunut tunnista joku kahdesta. Ittellä menee varmaan n. 40 min tai vähän alle.

Kuinkas monen kuution Jaakko tuo on? Eroja varmaankin on. Täällä on Jaakko kanssa, noin 100 hehtoa. 3 minkennoa kuivaa ja 3 varastoa siinä päällä. Kiertonopeus on paaaljon hitaampi. Likemmä kaks tuntia jos ajan syöttölaitteella tyhjäksi enkä vedä pohjaluukkua auki.
Voiko mielestänne wilellä mitata kauran kosteutta luotettavasti. Pitäiskö kuivata alle12, jotta on varmasti kuivaa.Vastaus riiippuu wilestä. Omien kokemusten mukaan.

Wile 35: Kyllä
Wile 55: Ei
Wile 78: Kyllä
Samat havaannot
Voiko mielestänne wilellä mitata kauran kosteutta luotettavasti. Pitäiskö kuivata alle12, jotta on varmasti kuivaa.
Millaisella atomivoimalalla kuivaat kun saat noin nopsaan? Rapeat 2% tunnissa? Kuinka kova lämpötila? Täällä saa uunista irti maks 70C ja sillä kestää sitten varsinkin yöllä ja sateella se tunti ja %. Oli kiva kuivata 28% lähtökosteuden syysvehnää :)Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?
n. 21% puintikosteudella olevia ohria kuivannut 14% 3h 30 min + jäähdytys. Yks kuorma 22% 4h 20min + jäähdytys. Kuivaaja kait 150hl ja kuormat tuoreena jotain 13,5M3 .
Kaapin lappios lukee Jaakko :) Muuta en oikein sitten vehkeestä tiedäkkään. Taisi olla vm -87. Pannu on nuorempi. Ei oo oma kuivaaja. Lämpimänä syksynä saattaa lämmöt nousta johonkin 80 huiteille. En nyt muista, kun nyt ei ole paljon yli 70 lukemia näkynyt, tosin ei ole tullut seurattuakaan . Kiertoaika jotain luokkaa 20min. Ainakin kuiva tulee tuossa ajassa ulos syöttölaitteella tyhjäten ( varman päälle). Toki osa (melko paljonkin) vähemmänhän sitä tavaraa on kuivana kuin aloittaessa. Eihän vesikosteus kauaa kuivoota, mutta vihannat kyllä ja kait ne sitten lopuksi kumminkin (kait) lentää putsarilla mäelle :)
Kuinkas monen kuution Jaakko tuo on? Eroja varmaankin on. Täällä on Jaakko kanssa, noin 100 hehtoa. 3 kennoa kuivaa ja 3 varastoa siinä päällä. Kiertonopeus on paaaljon hitaampi. Likemmä kaks tuntia jos ajan syöttölaitteella tyhjäksi enkä vedä pohjaluukkua auki.
Mikäs sen kiertonopeuden kuuluisi olla? Joku puhunut tunnista joku kahdesta. Ittellä menee varmaan n. 40 min tai vähän alle.
Toivottavasti 15vrk. Ennuste ei toteudu. Näyttää tulevan kahden viikon tauko puinteihin. Olis vielä vehnät ja kaurat koskematta ja ohristakin vasta puolet. Onneksi en laittanut rypsiä/rapsia kun näkyvät olevan vielä ihan vihreitä.
Mikäs sen hienompaa ku kolmetonnisen rapsin korjuu lokakuun kuulaina päivinä.
mittari on 65.
Siellä täällä näkyy kevätvehniäkin puidun, onks kellään tietoo valkuaisesta...
Ceylon 10.5%. Kaksi kertaa lannoitettu, saanut typpeä niin paljon kun laki sallii.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14990307/joko-kaikki-on-puitu

Risto Lahnalampi, numero löytyy netistä ja osoite.
Soittakaa ja laittakaa postia.....vai miten se men?

Ei oo sitä pakettia näkynyt...

Kuka muistaa???
"Risellä, risellä, suomen suosituin kriisi on risellä"
oon rannalla meren mahtavan
reetuoon rannalla meren mahtavan
Saatanan kekkuli, luulin et olet siirtyny ylemmäs viljelemään jurttia.
Hauskaa lomaa vaan ja pidä ittes miehenä, palataan taas...
Maanantaina näköjään jatkuu. Ainakin parin kuivaajallisen verran. Loput onkin sitten tuvan vieres, notta pääsee äkkiä paikalle ku arska paistaa.ja tätä tehrään rahan takiiiii
Millaisella atomivoimalalla kuivaat kun saat noin nopsaan? Rapeat 2% tunnissa? Kuinka kova lämpötila? Täällä saa uunista irti maks 70C ja sillä kestää sitten varsinkin yöllä ja sateella se tunti ja %. Oli kiva kuivata 28% lähtökosteuden syysvehnää :)Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?
n. 21% puintikosteudella olevia ohria kuivannut 14% 3h 30 min + jäähdytys. Yks kuorma 22% 4h 20min + jäähdytys. Kuivaaja kait 150hl ja kuormat tuoreena jotain 13,5M3 .
Kaapin lappios lukee Jaakko :) Muuta en oikein sitten vehkeestä tiedäkkään. Taisi olla vm -87. Pannu on nuorempi. Ei oo oma kuivaaja. Lämpimänä syksynä saattaa lämmöt nousta johonkin 80 huiteille. En nyt muista, kun nyt ei ole paljon yli 70 lukemia näkynyt, tosin ei ole tullut seurattuakaan . Kiertoaika jotain luokkaa 20min. Ainakin kuiva tulee tuossa ajassa ulos syöttölaitteella tyhjäten ( varman päälle). Toki osa (melko paljonkin) vähemmänhän sitä tavaraa on kuivana kuin aloittaessa. Eihän vesikosteus kauaa kuivoota, mutta vihannat kyllä ja kait ne sitten lopuksi kumminkin (kait) lentää putsarilla mäelle :)
Kuinkas monen kuution Jaakko tuo on? Eroja varmaankin on. Täällä on Jaakko kanssa, noin 100 hehtoa. 3 kennoa kuivaa ja 3 varastoa siinä päällä. Kiertonopeus on paaaljon hitaampi. Likemmä kaks tuntia jos ajan syöttölaitteella tyhjäksi enkä vedä pohjaluukkua auki.
Mikäs sen kiertonopeuden kuuluisi olla? Joku puhunut tunnista joku kahdesta. Ittellä menee varmaan n. 40 min tai vähän alle.
Katsoo valmistajan ohjeet....

Mulla se kierto on noin tunti, ja kaappi on 150-hehtoinen Jaakoppi. Pannu on vähän suurempi, kun mikä tohon kuuluu.

Täällä kanssa Jaakko kolmella kuivauskennolla ja kolmella varastiokennolla, kiertoaika noin tunti. Syöttölaitteen pohjalevyä vedetään sopiva määrä ulos että kierto tehostuu, pitää aika tarkasti säätää se ulosvedettävä määrä.
Ilman tuota säätöä kierto olisi paljon hitaampi. Ja tyhjennyksessä myös vastaava säätö, mutta hieman enemmän kuin kuivauksessa.
Onkos syöttölaitteen moottorin päässä epäkesko ? Siitä pitäis saada säädettyä .Millaisella atomivoimalalla kuivaat kun saat noin nopsaan? Rapeat 2% tunnissa? Kuinka kova lämpötila? Täällä saa uunista irti maks 70C ja sillä kestää sitten varsinkin yöllä ja sateella se tunti ja %. Oli kiva kuivata 28% lähtökosteuden syysvehnää :)Aikas napsakkaa puintikeliä luvattu viikoksi eteenpäin tänne etelään. Onneksi ohrat turvassa ja melkein jo kuivattukin,vaikka n.19 puintikosteudesta huolimatta ihan järjetöntä (9h/kaappi) paahtamista. Myöhäistä kauraa vielä joskus ja saas nähä,puidaanko taas tummaa kauraa..?
n. 21% puintikosteudella olevia ohria kuivannut 14% 3h 30 min + jäähdytys. Yks kuorma 22% 4h 20min + jäähdytys. Kuivaaja kait 150hl ja kuormat tuoreena jotain 13,5M3 .
Kaapin lappios lukee Jaakko :) Muuta en oikein sitten vehkeestä tiedäkkään. Taisi olla vm -87. Pannu on nuorempi. Ei oo oma kuivaaja. Lämpimänä syksynä saattaa lämmöt nousta johonkin 80 huiteille. En nyt muista, kun nyt ei ole paljon yli 70 lukemia näkynyt, tosin ei ole tullut seurattuakaan . Kiertoaika jotain luokkaa 20min. Ainakin kuiva tulee tuossa ajassa ulos syöttölaitteella tyhjäten ( varman päälle). Toki osa (melko paljonkin) vähemmänhän sitä tavaraa on kuivana kuin aloittaessa. Eihän vesikosteus kauaa kuivoota, mutta vihannat kyllä ja kait ne sitten lopuksi kumminkin (kait) lentää putsarilla mäelle :)
Kuinkas monen kuution Jaakko tuo on? Eroja varmaankin on. Täällä on Jaakko kanssa, noin 100 hehtoa. 3 kennoa kuivaa ja 3 varastoa siinä päällä. Kiertonopeus on paaaljon hitaampi. Likemmä kaks tuntia jos ajan syöttölaitteella tyhjäksi enkä vedä pohjaluukkua auki.
Mikäs sen kiertonopeuden kuuluisi olla? Joku puhunut tunnista joku kahdesta. Ittellä menee varmaan n. 40 min tai vähän alle.
Katsoo valmistajan ohjeet....
Kattosinkin, mutta hiiret on syöny ne kirjat aikas huonoon kuntoon. En ole kyllä tullut kattoneeksi voiko sitä nopeutta jostain mekaanisesti säätää. Varmaankin voi.

Ja huomenna saa laittaa taas puintihousut jalkaan sillä näillä säätiedoilla puinnit jatkuu!!!
Ottaisko ohoraa vai kauraa, kas siinä pulma. Kaura tulee kai puintikuntoon aikaisemmin joten sitä kai joutuu ottamaan.
Lupailee koviakin lämpöjä 17 astetta ja täyttä paistetta iltasella. Kusinen paikka kun joutuu päivätöihin huomenna, sitten on so***** kippausaika ja jonka jälkeen joutuu puimaan kuin huomista ei tulisikaan.
Toiveena on että saan haettua kaukaisimman kaurapellon pois.

Minkälaisella kuljetuskalustolla ajattelit hakea ja minne sen laitat?
Ylistarossa on puitu jo. Aina vaan pohjoisemmaksi siirtyy katoalue.
https://youtu.be/qGIDQkbTwqo

Notta Ylistaros kylvetään pari viikkoa ennen larvoja.
Ohria puitu tänää, ja aikas märkää tavaraa oli sateen jäljiltä, elevaattorinkin sain tukkoon. Kosteutta en uskaltanu mitata. Ajattelin silti toisenki kaapillisen hakea.
Ennen vanhaan oli oikeita kaappikuivureitakin, eli se "kaapillinen" -sanonta voi tulla kauempaa historiasta kuin Jopomiehen mielikuvat.😃😃
-SS-
jopottajan on aika tulla kaapista ulos ja olla SASsusikoskena
Kokeilin ajaa puimurin pellolle ja otin säiliöstä näytteen. Livadolla meni kosteusmittarin viisari tappiin. Asteikko loppuu 29:ään. Muuten kyllä vaikuttaa valmiilta, mutta poutapäiviä kaipais.Ylistarossa on puitu jo. Aina vaan pohjoisemmaksi siirtyy katoalue.
https://youtu.be/qGIDQkbTwqo
-SS-
Notta Ylistaros kylvetään pari viikkoa ennen larvoja.
Eiköhän 95% tähän mennessä puiduista ole aikaisia monitahoisia ohria tällä seudulla. Itsellä kun ei sopinut suunnitelmiin tälle vuodelle, niin puinnit alkaa lähiaikoina hybridirukiilla. Sen jälkeen kakstahoista ja onneksi on suurin osa rypsiä :)

En tiedä oliko tämän päivän puinneissa mitään järkeä, noita saa kuivata hartaasti. Nooh, ainaki sai etälohkot tyhjäksi ja puimurin omalle markille.
Njotta ette usko miten kuumottavaa oli puida tuolla säkkipimeässä. Lähdin neljältä puimaan ja lopettelin 00:20. Olin lähdössä jo kotiin 23:30 mutta löysin vielä pellon laidasta puitavaa joka miltei jäi huomaamatta kun näkyvyys oli muutaman metrin. Ja niitä motteja tuli per hehtaari varmaan 15, märkää kauraa.
Tuo aurinko häviää melko aikasin tähän aikaan vuodesta...
Syön ja vahvistun tässä vähän ja meen sitten täyttämään kuivurin.

Onko tos järkee, kun nykyisellä viljan hinnalla ei pitäisi tuollaista pystyä kuivaamaan. Vielä jos DON:it paukkuu.
Tuntuu että se taskulaskimen patteri olisi syytä välillä vaihtaa.

No ei mitään huolta, kun yleensä noissa Pohjanmaan sadoissa on 50-70% liioittelua, niin ei se kuivaaminen sit oikeasti niin kalliiksi tule ;D

Niin, ehkä ne ei sitten olekaan kosteudeltaan 30%, vaan 15%.
Onneksi öljy nyt halpaa, just aamulla käväsi nesteen kuski täyttämäs säiliön. Taas saa pyöritellä ohraa monta tuntia.Mitä maksoi öljy? Paikallisella Nesteellä 84 centtiä/litra ,kun tilasin 3000 litraa.
No Hantulan ohratuloksen kuultuaan menevät varmaan nolona "kasitonnarimiehet" koloihinsa itkemään.
-SS-
85 centtiä, 1500l otin. Tilasin netin kautta suoraan nesteeltä.Onneksi öljy nyt halpaa, just aamulla käväsi nesteen kuski täyttämäs säiliön. Taas saa pyöritellä ohraa monta tuntia.Mitä maksoi öljy? Paikallisella Nesteellä 84 centtiä/litra ,kun tilasin 3000 litraa.
Ei näytä viimmeinen kuva ,että olis kovinkaan valmista. https://www.facebook.com/MaatalousSyngenta/No Hantulan ohratuloksen kuultuaan menevät varmaan nolona "kasitonnarimiehet" koloihinsa itkemään.
-SS-
Kyllä sinne sitten on kaikki mahdolliset mömmöt peltoon vedeltykin ja maaperä tuskin on mitään kuivaa hiekkamaata kuten meillä.
85 centtiä, 1500l otin. Tilasin netin kautta suoraan nesteeltä.Onneksi öljy nyt halpaa, just aamulla käväsi nesteen kuski täyttämäs säiliön. Taas saa pyöritellä ohraa monta tuntia.Mitä maksoi öljy? Paikallisella Nesteellä 84 centtiä/litra ,kun tilasin 3000 litraa.
Päivä poutaa ja viikko sadetta😵 Pui siinä sitten!
Mites porukoilla ui puimurit pelloilla?
Eilen illalla isä kävi puimassa ensimmäisen kärryllisen bragea pahimmalta paikalta ennen sadetta. Satoa tulisi kovasti panoksiin nähden. Heikoimmalta paikalta sato jonkinlaisen mututuntuman perusteella 5000-6000kg/ha. Kuivurissa pyöri noin 8h ja hehtopaino 67. Lannoituksena kuivalantaa ja can27. Yhdellä ruiskutuksella meni kaikki aineet...
Jonkin verran tuli puimurista jälkiä peltoon ja tämän päiväiset sateet ei varmasti auta tilannetta yhtään. Jatkokaan ei kovin kaksiselta näytä kun lämpöä ei ole luvassa.
Päivä poutaa ja viikko sadetta😵 Pui siinä sitten!
Mites porukoilla ui puimurit pelloilla?
Seuraavaksi vaihdetaan kauraseulat Sampoon
Mitenhän saa kuivia pehkuja tänä syksnä... Kerääjäkasvi vielä juuressa niin avot
100€/ha jos saa siitä niin 200€/ha edestä v..tuttaa kun tuli kylvettyä. Perseestä on koko kerääjä.
Vaikka perseestähän täälä on kaikki muukin.
Ei kulu fältin terä niin paljon, kun maa hiukan liukastuu. Ihmeesti menivät sadenauhat Salon ohi. Tuliko 8 mm keskustassa. Idempänä Kiikalassa tuli yli 20 mm. Porin Rauman Kokemäen seudulla ei tullut kuin muutama milli.
-SS-
Joko joku on puinut rypsiä.Olen tässä ihmetellyt Synthiaa, joka kylvettiin 21.5. Vaikka alkuunlähtö oli hidasta, on kasvusto viimeisen parin viikon aikana muuttunut tummaksi,eikä vihreitä varsiakaan näy. Litistettiin jyviä pöydällä, ja lähes kaikki sisältä keltaisia. Mahtaisko uskaltaa puida, vai onko sittenkin lehtivihreää.
Ei kulu fältin terä niin paljon, kun maa hiukan liukastuu. Ihmeesti menivät sadenauhat Salon ohi. Tuliko 8 mm keskustassa. Idempänä Kiikalassa tuli yli 20 mm. Porin Rauman Kokemäen seudulla ei tullut kuin muutama milli.
-SS-
SSS, Salon Seudun Suvakki.
SAmanlainen surkimus kun SKN.
:DD
Varsinaissuomi ja Somero
Miten paljon mahtaa pidempi kylmäilmapuhallus vähentää lehtivihreää käytännössä, olis meinaan mukava puida ennen kuin menee oikeen veteläks

Karvojen kasvaminen tuntuu tekevän kipeetä, johan sulla olikin ikää 13vuotta.
Ja viittiit silti nillitää tääl muitten asioist!Ei kulu fältin terä niin paljon, kun maa hiukan liukastuu. Ihmeesti menivät sadenauhat Salon ohi. Tuliko 8 mm keskustassa. Idempänä Kiikalassa tuli yli 20 mm. Porin Rauman Kokemäen seudulla ei tullut kuin muutama milli.

VOi voi kuule, enemän ikää kuin SKN:llä ja enemän koulutusta kuin SS:llä. Taidat olla itsekin niitä tupauunoja jotka vikisevät kannattavuutta?
HAnkkisit sinäkin, maalainen, oikean ammatin niin ei tarvitsisi paijata karjaa ja kasvattaa viljaa jo valmiiksi suureen ylituotantoon.
ONneksi itse saa tosiaankin valita työaikansa ja nauttia elämästä.

HAhaha. Oletko ajatellut tehdä oikeita töitä?
SInun kaltaisesi elää ainoastaa M-E-I-D-Ä-N kaltaistemme avulla,
KOska M-E maksamme veroja, toisin kuin T-E!
Juu mullekkin tuli xc60 mainos,laitan heti tilaukseen ku tuet tulee.Ja viittiit silti nillitää tääl muitten asioist!Ei kulu fältin terä niin paljon, kun maa hiukan liukastuu. Ihmeesti menivät sadenauhat Salon ohi. Tuliko 8 mm keskustassa. Idempänä Kiikalassa tuli yli 20 mm. Porin Rauman Kokemäen seudulla ei tullut kuin muutama milli.
-SS-
SSS, Salon Seudun Suvakki.
SAmanlainen surkimus kun SKN.
:DD
Karvojen kasvaminen tuntuu tekevän kipeetä, johan sulla olikin ikää 13vuotta.
VOi voi kuule, enemän ikää kuin SKN:llä ja enemän koulutusta kuin SS:llä. Taidat olla itsekin niitä tupauunoja jotka vikisevät kannattavuutta?
HAnkkisit sinäkin, maalainen, oikean ammatin niin ei tarvitsisi paijata karjaa ja kasvattaa viljaa jo valmiiksi suureen ylituotantoon.
ONneksi itse saa tosiaankin valita työaikansa ja nauttia elämästä.
HAhaha. Oletko ajatellut tehdä oikeita töitä?
SInun kaltaisesi elää ainoastaa M-E-I-D-Ä-N kaltaistemme avulla,
KOska M-E maksamme veroja, toisin kuin T-E!
Hyvä homma, saadaan tuet ajallaan ja saapi mersua vaihtaa taas uuteen.
Miten paljon mahtaa pidempi kylmäilmapuhallus vähentää lehtivihreää käytännössä, olis meinaan mukava puida ennen kuin menee oikeen veteläks
Olen nyt kuusi päivää kylmäilmapuhalluttanut osaa rapseista. Ainakin vihertävä roska
on hävinnyt ja siemenet taitavat olla jo 8% seutuvilla. Rapsi pysyy reikäpeltitasolla
yllättävän hyvin, valumatta läpi.
Toiveissa on todeta lehtivihreää vähentävää vaikutusta.
Mikä oli rapsin puintikosteus?
-SS-
Huomenna puidaan taas niin että pää tärisee!
Suositus ohralle 12-16, meillä on käytetty aina 12:sta. Ehkä pitäisi kokeilla isompaakin seulaa. Mites muut? Kumpaa seulaa käytätte?
Seuraavaksi vaihdetaan kauraseulat Sampoon
Täh? Eiks 16mm kelpaa kumpaankin sorttiin..?

Tuossa yksi vaihtoehto. http://www.a-kauppa.fi/images/Tuoreviljakaupan%20toimintatapa,%20viljakauppasivulle.pdfHuomenna puidaan taas niin että pää tärisee!
Heitetään aivot narikkaan ja kustannuksista välittämättä puidaan, kun ennenvanhaakin on aina kaikki puitu ;D
Mielestäni on kuitenkin järkevämpää kuivata 11 tuntia ja jäädä odottamaan talven ehkä parempia hintoja,tuohon tuorevilja toimitukseen verrattuna.Huomenna puidaan taas niin että pää tärisee!
Heitetään aivot narikkaan ja kustannuksista välittämättä puidaan, kun ennenvanhaakin on aina kaikki puitu ;D
pystyviljan tonnihintaan rasittaa puinti-, kuivaus- ja rahtikulut. Aika paljon saa homma pistää hanttiin, jos tällä hetkellä halvimman mukaan rehuviljasta saa noin 130€/tn kauppaa toimitettuna, että kannattaa jättää pellolle. Puintia ei voi kokonaan laskea kuluksi, koska kasvusto täytyy hävittää jotenkin ennen kevättä. Kuivauksen muuttuvat kulut normaalisti lienevät 10-20€/tn ja rahti 0-20€/tn... melkein satkun kuittaisi tappiota, jos jättää pellolle? Kyllä sillä kuivuria pyörittelee, jos muuten uhka sadon menetyksestä käy ilmeiseksi.Mielestäni on kuitenkin järkevämpää kuivata 11 tuntia ja jäädä odottamaan talven ehkä parempia hintoja,tuohon tuorevilja toimitukseen verrattuna.Huomenna puidaan taas niin että pää tärisee!
Heitetään aivot narikkaan ja kustannuksista välittämättä puidaan, kun ennenvanhaakin on aina kaikki puitu ;D
jokos luonaissuomessa kevät vehnää puitu. Eilen kävin omaa kattomas, 26% oli. Muutaman aurinkoiisen päivän vaatis, mut taitaa olla turha toivo.....mitenkä tuoreita vehniä on muut puinu?Toihan on kuivaa, tässä loimaan kupeessa ovat puineet sellaista että mittari alkaa näyttää vasta muutaman tunnin kuivauksen jälkeen. Eikös mittaus ala jostain 30%.
Ei raaka kevätvehnä mene sateissa miksikään. Kerran kypsynyt kuiva vehnä ottaa itua herkästi.
-SS-
Tuollaista Quarnaa on nyt puitu kolme kuivurisatsia. Kuivaus kahdessa vaiheessa niin, että ensin kuivataan jonnekin 20 % ja sitten ajetaan siiloon odottamaan. Kypsemmät jyvät oli jo itämässä pystykasvustossa. Sattui kuitenkin tulemaan pari parempaa päivää väliin, jotka ehkä keskeyttivät itämisen, satoi vain yöllä. Vehnä ei paljon ehtinyt kuivata, mutta ei mene suoraan puuroksi ruuvissa. Tuollaista on ikävä puida sittten kun juuret on jo tuumaiset. Pitäisi mennä kai tsekkaamaan öljysäiliö, kuinka paljon on pohjalla.jokos luonaissuomessa kevät vehnää puitu. Eilen kävin omaa kattomas, 26% oli. Muutaman aurinkoiisen päivän vaatis, mut taitaa olla turha toivo.....mitenkä tuoreita vehniä on muut puinu?Toihan on kuivaa, tässä loimaan kupeessa ovat puineet sellaista että mittari alkaa näyttää vasta muutaman tunnin kuivauksen jälkeen. Eikös mittaus ala jostain 30%.
Ihmeesti vaan kuitenkin sellainen 7 -tonnariohra Somerontien kupeessa tuli valmiiksi jo elokuun puoliväliin.Sellaiset märkyyden takia jossain vaiheessa kellastuneet ohrat on perässä, vaikka sinänsä toipuivat hyvin.
-SS-
Ei raaka kevätvehnä mene sateissa miksikään. Kerran kypsynyt kuiva vehnä ottaa itua herkästi.
-SS-
Kuva viikon takaa. Vihreä vehnä muuttuu pikkuhiljaa mustaksi.
(http://i1.aijaa.com/m/00531/14452717.jpg) (http://aijaa.com/6P25xr)
Se siitä poudasta sitten....taas tuli vettä.
Kyl jää peltoon ennemin kuin rupeen 30% vehnää kuivaamaan, näillä hinnoilla.
Aurat on jo peräs....
Kuin isolla kaapilla kuivaat. Yritin kans laskea ton 30%:sen kuivauksessa tota hävinnyttä määrää. Jos puolet melkein häviää niin tonni kustannus vähän nousee....273hl
Se siitä poudasta sitten....taas tuli vettä.
Kyl jää peltoon ennemin kuin rupeen 30% vehnää kuivaamaan, näillä hinnoilla.
Aurat on jo peräs....
30% kuivaa alle 25€/tonni kauppakelpoiseksi, kun pelkkä öljy ja sähkö lasketaan. Joka tapauksessa menee 10-15€tonni vehnän kuivaukseen tänä vuonna. Jokainen sit voi räknätä et kannattaako maksaa reilu 10€t jotta saa leipäviljan siiloon.
Lohko kerrallaan poistuu seutukunnan viljavasta maaperästä siemeniä kuivureihin, iltapäivän poudasta hämärän kasteeseen.
Kyllä täälläpäin on pullat hyvin uunissa jos on toimiva puimuri ja jonkilainen kuivaamo sekä ei ole harrastanut erikoiskasveja.

Täällä kun lukee, niin luulis että kohta kaikki on puitu. Silti ajelut maakuntien maanteillä ja vr:n raiteilla kertoo kuulemma ihan muuta :( Omalla seudulla tämä on ihan perseestä syksy, mutta kuuluuhan näitä ollakkin. Ittekkin kait ollut "isäntänä" 24v ja eipä tähän kuivaa vuotta kummempaa ole mahtunut. Oikeastaan näitä pitäis olla paljon useamminkin, että ei totuus unohtuisi.

Täälä 150km Tampereelta pohjoiseen ei ole kuin aloiteltu, ohriakin pellossa vielä paljon. Ite voin huokaista helpotuksesta, kun 90% viljoista jo kuivattuna siiloissa. Isännät ihmetteli keväällä, kun kylvin 2-3 viikkoa ennen muita "kylmään maahan". Saa nähdä ovatko ensi keväänä mun kanssa samaan aikaan pellolla.

Etkö sä sattanan dilletaneli tiedä että liian aikaisin kylvettynä maa täyttyy keltaisista paripyörän jäljistä kuten katu askelista Leskisen laulussa?
Odottelu palkitaan nopeasti kasvavalla oraalla kun ilmat lämpenee.....vmp ja sitä rataanee

Äläpäs nyt niin kovin intoile. Lokakuulle 2016 tullessa kylvetty Ceylon on ollut kohta kolme viikkoa siilossa. Ei siis mitään ongelmaa. Laadut leipää, hl-painot 83 kg. Toukokuulla kylvetyt hyvin orastuneet ohrat on jo puitu, harvaksi jääneet senkun vihertyvät kylvöpäivästä riippumatta. Rapsit kypsyvät viimevuotisessa tahdissa, rypsit ovat samassa kasvuasteessa, kuukautta myöhemmin kylvettynä. Eipä Puontinpeltokaan vielä huhtikuulla kylvetty ollut. Ottivat 7-tonnarinsa pois puolivälissä elokuuta.
Olennaista varmaankin on estää pelloille alkukesän rankkasateissa syntyvät vesijärvet, eikä niitä torjuta vaivaamalla talvimuovautuvaa savea lyttyyn. Omat peltosi eivät kuvien perusteella savea ole nähneetkään, siksi huomaan, että pystyt viisastelemaan siitä aikaisesta lähdöstä. Täälläkin pääsee kyntämään kuivatusssuonpohjia, heti kun jähmy sulaa 20 cm pinnasta. Sinne vaan sitten kaurat menemään, maaliskuun raikkailla.
Mutta miksi ?
Jos haluaa heinäkuulla puida, on parempi vain viljellä nataa ja syysrypsiä. Saattaa olla menekkiä paremminkin nykyisille markkinoille.
-SS-
Vettä tihuuttaa tasaisesti, näin poutapäivänä ennusteen mukaan. Huomiseksikin luvattu poutaa, sitten voikin alkaa taas sateet. Ei tällaisella, näinkin vesimärällä, poudalla puinnit etene... Karkea arvio puimattomista, nelinumeroinen tonniluku.
Tämmöistä on havaittu täälläkin. Sitten on käynyt niinkin, että ennusteet lupaa 0,1mm(1h) ja tulikin 18milliä. Lienee parempi käydä hakemassa iltapäivällä taas se 24h satsi pois. Etenee se syksy näinkin.Vettä tihuuttaa tasaisesti, näin poutapäivänä ennusteen mukaan. Huomiseksikin luvattu poutaa, sitten voikin alkaa taas sateet. Ei tällaisella, näinkin vesimärällä, poudalla puinnit etene... Karkea arvio puimattomista, nelinumeroinen tonniluku.
Taas näyttää ennuste varmaa poutaa viikon päähän. Joka päivälle joku tippa luvassa, eli vähintään sellainen kaikenkasteleva sumusade aamulla. Eilen laskeskelin joutessani kulmakunnan puimattomia viljoja vs. kuivauskapasiteetti. Optimioloissakin mensi helposti kolme viikkoa saada kaikki läpi, ja nyt on olosuhteet kaukana optimista.

Iltapäivällä pääsee sarkamuseolaitetta ulkoiluttamaan.
Nyt on oppikirjakelit glyfotukseen, jospa repullisen kävis tuuttaamassa, juolaa pääasiassa koska kolmas pallerosato odottaa vielä tekijäänsä.
Täällä ei kyl kauran puintikosteudet ole olleet mitään älyttömiä sateiden välissä, mittarista ja miehestä riippuen 18-22% ollu haitari kun utelee kosteuksia. Viime syksynä oli 13-15%, no käyttää sitten tän syksyisiin sitä 2016-vuodelta säästynyttä öljyä.
Sadonkorjuuseen liittyen... mustikat on vieläkin poimittavissa ja puolukat alkaa kypsyä. Mustikalla satokausi ollu jo päällänsä yli kuukauden. Sieniä.....mmmmm.....
Nyt pääs puimaan mutta niin märkiä jyviä että saa vettä vääntää
Aivan mahtavaa!! Pysy valitsemallasi tiellä ;)😜Nyt pääs puimaan mutta niin märkiä jyviä että saa vettä vääntää

Mites tuolla kopittomalla tarkenee näin myöhään syssyllä?
Pöly ei taida juurikaan haitata, homeitiöt ehkä tunkee sieraimiin?
>Suurilta osin omia virheitä jos ei saa satojaan laariin kunnialla.Mukava kuulla että osaat homman etkä tee virheitä 👍
Kerro lisää noista virheistä kun tahtoo jäädä epäselväksi
Tämmöistä on havaittu täälläkin. Sitten on käynyt niinkin, että ennusteet lupaa 0,1mm(1h) ja tulikin 18milliä. Lienee parempi käydä hakemassa iltapäivällä taas se 24h satsi pois. Etenee se syksy näinkin.Vettä tihuuttaa tasaisesti, näin poutapäivänä ennusteen mukaan. Huomiseksikin luvattu poutaa, sitten voikin alkaa taas sateet. Ei tällaisella, näinkin vesimärällä, poudalla puinnit etene... Karkea arvio puimattomista, nelinumeroinen tonniluku.
Taas näyttää ennuste varmaa poutaa viikon päähän. Joka päivälle joku tippa luvassa, eli vähintään sellainen kaikenkasteleva sumusade aamulla. Eilen laskeskelin joutessani kulmakunnan puimattomia viljoja vs. kuivauskapasiteetti. Optimioloissakin mensi helposti kolme viikkoa saada kaikki läpi, ja nyt on olosuhteet kaukana optimista.
Tämmöistä on havaittu täälläkin. Sitten on käynyt niinkin, että ennusteet lupaa 0,1mm(1h) ja tulikin 18milliä. Lienee parempi käydä hakemassa iltapäivällä taas se 24h satsi pois. Etenee se syksy näinkin.Vettä tihuuttaa tasaisesti, näin poutapäivänä ennusteen mukaan. Huomiseksikin luvattu poutaa, sitten voikin alkaa taas sateet. Ei tällaisella, näinkin vesimärällä, poudalla puinnit etene... Karkea arvio puimattomista, nelinumeroinen tonniluku.
Taas näyttää ennuste varmaa poutaa viikon päähän. Joka päivälle joku tippa luvassa, eli vähintään sellainen kaikenkasteleva sumusade aamulla. Eilen laskeskelin joutessani kulmakunnan puimattomia viljoja vs. kuivauskapasiteetti. Optimioloissakin mensi helposti kolme viikkoa saada kaikki läpi, ja nyt on olosuhteet kaukana optimista.
Tämän päivän pouta oli eilisestä illansuusta puoleenpäivään, vähän reilustikin, 4mm vettä mittariin tasaisena sumusateena. Ehtii nääs jyvät imaisemaan paremmin kaiken kosteuden.
Joku tuossa sanoi että osaamattomuuden piikkiin menee, no niinkai se on, osa päässyt aloittamaan puinnit ja osalla vielä aloittamatta. Oisko 10% maksimissaan puitu oman kunnan alueella?? Ehkä. Keväällä kylvöille puoliväkisin, routa tukki kyntöauroja vielä toukokuun loppupuolellakin. Routaa oli paljon, se ei meinannut sulata lainkaan ja sitä myöten pellot pysyi kosteana. Kevätkyntö pelasti taas paljon kasvupäiviä keväällä, kun pääsi heti kohta routaiseen maahan kylvämään. Kasvustot hiton hyviä, mutta siellä ovat kun jatkuvasti sataa. Jos toukokuu oli alueella kylmin "koskaan", ei tää kesä kyllä paljoa jää. Nyt lämpösummaa kasassa nippa nappa aikaisille ohrille riittävästi, siis jos pääsi kylvämään heti ku aurat painui maahan tms.
Voisi etelässäkin olla ihmetystä ilmassa, jos kasvukausi olisi useita viikkoja jäljessä, keväällä se pahin erotus syntyi ja sitä ei pska kesä paikannut mitenkään.
Poikkeuksellinen vuosi, tosin jo kolmas peräjälkeen :/
Tollaista täällä oli 1987. Savimaat oli tietenkin kynnetty syksyllä.

Mitäs kynnät keväällä,kynnä syksyllä niin kun pitäiskin tehdä.Mutta se on se viiskymppinen joka tuntuu vaikuttavan monella lompakossa...vai mitä?
Entistä kosteampaa ohraa kaa***** kaapillinen talteen. Kosteuksia mitataan joskus huomenna. Kovasti se nyt lupaa niitä poutia viikon päähän.
Tämä puitu ohra kylvettiin olosuhteissa, että aamulla ojan pohjat jäässä. Kylvösyvyyttä tutkittaessa tuli jäähilettä vastaan jne.
>se on nimenomaan se kevätkyntö
kevätkyntö on nimenomaan se mitä ei ollenkaan saisi harrastaa ainakaan omilla pelloillani
>se on nimenomaan se kevätkyntöKevätkyntö on parempi oikeastaan kaikilla muilla kuin savimailla. Savimaillakin ihan ok jos vaan sataa vettä tasaisesti.

Ekat sata laarissa ja poutaa näyttää. Tosi hyvin tulee viljaa.
...pikkumies paskaisella takilla, silmät täynnä homepölyä 18%.
Niin tai näin, ähky tulee noitten viljojen kanssa.
BTW, lakopaikoissa iduntynkää, sisään vaan vaikkei seisokkaan.... sinne ne häviää ruumenkasaan.

Mielenkiinnolla odotamme kun iskeydyt haisunokisen vehnän kimppuun :D

Vehnät on kyl ollu pytyssä jo parisen viikkoa, pitäs viedä ens viikolla pois et saa tilaa kauroille ja ohrille.

Eikö viljavarasto ota näin puintiaikaan ruuhkamaksua ? Aika heikosti tuntuvat vehnästä tarjoavan, onko alle 160 euroa jopa ?
-SS-
(http://i10.aijaa.com/t/00364/14453696.t.jpg) (http://aijaa.com/otVdPw)
Koska rypsin puintiin? Kylvetty 20.5. Puhdasta rikoista kiitos 5.6 Galera ja 10.6 Agil 100 Ec käsittelyiden.
(http://i10.aijaa.com/t/00364/14453696.t.jpg) (http://aijaa.com/otVdPw)
Koska rypsin puintiin? Kylvetty 20.5. Puhdasta rikoista kiitos 5.6 Galera ja 10.6 Agil 100 Ec käsittelyiden.
(http://i10.aijaa.com/t/00364/14453696.t.jpg) (http://aijaa.com/otVdPw)
Koska rypsin puintiin? Kylvetty 20.5. Puhdasta rikoista kiitos 5.6 Galera ja 10.6 Agil 100 Ec käsittelyiden.
Ekat sata laarissa ja poutaa näyttää. Tosi hyvin tulee viljaa.
Varsinais-Suomi hukkuu viljaan.
Tarkoittaa sitä että ensi talvena sitä kuskataan täältä kummit soikeena ja lavat notkolla kohti ylävaltaa.
Mainos:
Voi olla että jotain kaurantynkää löytyis, ehkä, mut maksu etukäteen....
Laatutiedot paperilla virallisen labran tekemänä.....
Pitkä viikko odotella sään selkiintymistä. Kaurat kyllä kestää tonne helposti, mutta ohrista en tiedä.
Edit: rypsit on yllättäen valmiin näköistä. Kolmen vuoden kokemuksella tuntuu siltä, että joutuu häntä koipien välissä palaamaan rypsinviljelijäksi.
Myöhäinen on myöhäinen ja siitä seuraa pahoja laatuongelmia lehtivihreäpuolella. Myös täkäläinen peuraongelma on hallitsematon rapsintuhoaja. Nyt kun tieteellisissä tutkimuksissa kävi ilmi, että rapsi on vielä rypsiäkin paremmin kiinnostava kasvi, niin ei oikein ole motivaatiota jatkaa tuota riistan ruokkimista. Niitten aiheuttamista vahingoista seuraa sitten lisää versontaa ja laatuvähennyksiä. Jos olisin jossain riistavapaalla vyöhykkeellä, niin rapsilla voisi kyllä jatkaa.Pitkä viikko odotella sään selkiintymistä. Kaurat kyllä kestää tonne helposti, mutta ohrista en tiedä.
Edit: rypsit on yllättäen valmiin näköistä. Kolmen vuoden kokemuksella tuntuu siltä, että joutuu häntä koipien välissä palaamaan rypsinviljelijäksi.
Jos sulla on viljavia ja kovia savimaita, enpä usko, että paranee tilanne. Rypsillä on niin olematon juuri, että se tarvitsee kukkamultaa ja keinokastelua tai vesiviljelyä riisin tapaan. Rapsin rinnalla ero on valtava. Pitkää lakoisaa vartta on, mutta lidut kapeita, siemenet puolta pienempiä, juuri on ohut, eikä pääse maahan sisään, rapsin kun vetää maasta, on kuin hoikkia lanttuja nostelisi. Vettä rapsi hakee vaikka kalliosta.
Rypsin 2-3 viikkoa lyhyempi kasvuaika eikö näkyisi sadossa millään tavalla ?
-SS-
Yritin tänään pelastaa erään ohrapellon joka on ollut laossa puolet kasvukaudesta. Päästyäni pellon laidalle haistoin nenässäni jo vienohkon makean maltaisen tuoksun. Lakovilja näytti hyvältä yläpuolelta mutta tähkän alapuoli olikin sitten jo mädäntynyttä mustaa paskaa. Ei edes idä kun on ollut niin kauan maata vastan. Tuollaista viljaa kun vähän pöyhii niin ilman täyttää melkoinen lemu. Menin sitten toisaalle puimaan parempaa tavaraa talteen. Uskoisin kuitenkin että 50% tuon pellon sadosta on vielä puitavissa kunhan pitää pöydän tarpeeksi ylhäällä.
Itäneitä kasvustoja ei kannatta puida . Tilatkaa itä-suomen poika murskaamaan kasvustot ilmoitteli tänään mt lehdessä työleveys 6 metriä.
Jos veitsileikkurit aurassasi ,olen pahoillani !Itäneitä kasvustoja ei kannatta puida . Tilatkaa itä-suomen poika murskaamaan kasvustot ilmoitteli tänään mt lehdessä työleveys 6 metriä.
Vielähän mä puin , vaikka kiusalla, mutta sen verta nuuka oon ,että loput ajelen vanhalla kelasilppurilla ilman torvea. Tai haittaako nuo ränstyneet ja lakoontuneet ohrat kyntöä ?
Vaikea sanoa. 2012 meni maahan vajonnut rypsi melko puhtaasti läpi lautasmuokkaajalla seuraavana keväänä. Ei ehkä kannattaisi hätäillä. Ohra on aika hyvä pehkaantumaan, saattaa myöhemmin syksyllä mennä paremmin läpi.Itäneitä kasvustoja ei kannatta puida . Tilatkaa itä-suomen poika murskaamaan kasvustot ilmoitteli tänään mt lehdessä työleveys 6 metriä.
Vielähän mä puin , vaikka kiusalla, mutta sen verta nuuka oon ,että loput ajelen vanhalla kelasilppurilla ilman torvea. Tai haittaako nuo ränstyneet ja lakoontuneet ohrat kyntöä ?
Pikku pakkasella menee hyvin on rapeaa.Vaikea sanoa. 2012 meni maahan vajonnut rypsi melko puhtaasti läpi lautasmuokkaajalla seuraavana keväänä. Ei ehkä kannattaisi hätäillä. Ohra on aika hyvä pehkaantumaan, saattaa myöhemmin syksyllä mennä paremmin läpi.Itäneitä kasvustoja ei kannatta puida . Tilatkaa itä-suomen poika murskaamaan kasvustot ilmoitteli tänään mt lehdessä työleveys 6 metriä.
Vielähän mä puin , vaikka kiusalla, mutta sen verta nuuka oon ,että loput ajelen vanhalla kelasilppurilla ilman torvea. Tai haittaako nuo ränstyneet ja lakoontuneet ohrat kyntöä ?
Ohi olis tältävuodelta. Sato viljelijäurani paras.
Ainoastaan laidunta sadetin. Aika paljon kylvin lautasmuokattuun sänkeen ja tänävuonna se oli eduksi kyntöön nähden.Ohi olis tältävuodelta. Sato viljelijäurani paras.
Pyörititkö kastelupumppua ollenkaan tänä kesänä.
Muuten on vaikea ihan huippuolosuhteistakaan puhua,
noin 100 mm jäi vettä tulematta taivaalta vilan kasvin
kannalta tärkeään aikaan.
-SS-
Jännä tyyppi toi Susikoski, kun se on aina ihan liekeissä neuvoessaan miten kasvustoja pitää tuhota. Näitä tuhoamisvinkkejä pukkaa pitkin kesää, vuodesta toiseen :D
Miten on mahdollista että eilen sääennuste näytti poutaa mutta 6.00-8.30 on satanut 3 milliä tuhnuttaen.
Otin vapaata töistä kun näytti niin hyvältä puintipäivältä. Lisäksi ennuste lupaa vettä ke-to-pe.
Olipa taas melkoinen pettymys kun katsoi aamulla ulos tuvan ikkunasta.

Ja toinen on lämpösumma, kevätrapsi on tuleentuneempaa kuin viime
vuonna 13.9. , jolloin oli jo 1370 astetta lämpösummaa. Eli rapsin
osalta näyttää lämpösumma antavan vain viitteellistä tietoa, valoisuuden
väheneminen ja yökylmät jouduttavat ehkä paremmin.
-SS-
Täällä oli viime yö tuulinen ja se piti kasteen poissa. Ilma muutenkin tosi kylmä ja raaka. Puimaan pääsi helposti jo ennen puolta päivää. Huomasi heti, että vilja luisuu kuormassa eri tavalla. Kosteusmittari asian sitten vahvistikin, enää 22 astetta, mikä tarkoittaa tämän syksyn keleillä hyvinkin kuivaa. Tämmöistä sääennustetta vasten en viittiny ottaa kuin kaapillisen talteen. Loput ohra voi jäädä vaikka sateen yli. Pystyt kasvustot, kuivaa äkkiä. Ja huom. tulevien sateiden määrät ja ajankohdat elää edelleen kerran tunnissa, ainakin tämän alueen ennusteissa.
Ruis oli taas ruis. 3146kg/ha. Sako 112, mikä kiinnosti eniten. Kuinka hyvin tämä sako säilyy siilossa? Olen kahden vaiheilla pistäisikö menemään. Kaurasta on jo kippiaika varattuna, mutta saattaa olla, että kuivuri menee silti tukkoon ja tarvisi saada toinenkin kuorma liikkeelle jotain.
Mulla oli aika helkatisti vihreää jyvää mukana. Ruiskin osaa tehdä sivuversoa siinä missä kaikki muutkin. Puintikosteudet järjestäen 24-27. Kuivauksen jälkeen kuitenkin tosi hyvännäköistä tavaraa. Täytyisi ottaa itävyydet, josko tuosta jättäisi pari säkkiä talteen, tulevia taisteluja varten.Ruis oli taas ruis. 3146kg/ha. Sako 112, mikä kiinnosti eniten. Kuinka hyvin tämä sako säilyy siilossa? Olen kahden vaiheilla pistäisikö menemään. Kaurasta on jo kippiaika varattuna, mutta saattaa olla, että kuivuri menee silti tukkoon ja tarvisi saada toinenkin kuorma liikkeelle jotain.
Mulla oli Fazerin analyyseissä sama sako Reetassa, 112. Sinänsä ihan sama, koska ei tuosta mitään vähennyksiä mennyt. Jännästi se sako vaan rukiissa laskee, vaikka omat otin pois ennen sateita.
Kaurat (Avanti) laareissa, aivan älytön keskisato 25 ha alalta. Myyntikuiteista sitten näkee, paljonko tavaraa tuli. Joka tapauksessa ainakin kutosella alkava keskisato. Doneja ennakkonäytteiden perusteella 0.25.Skagen edelleen pellossa odottamassa tulevia korjuukelejä. Hieno kasvusto, mutta ei ole ollut mahdollisuuksia ottaa ylös. Iso jyvä->pitkä valmistusmisaika.
Puinnit kääntymässä loppusuoran lopulle. Kevätvehnää on vielä pellossa 5 ha, yksi hyvä poutapäivä riittää.
Taitaa olla paras vuosi ikinä. Syys- (Skagen) ja kevätvehnät (Marble) ovat molemmat leipälaatua. Tarkoitus ei ole v*ttuila niille, joiden puinnit ovat pahasti kesken, kunhan vain totean oman tilanteeni. Myöhäinen vuosi tämä on, koska omat viljat on kaikki kylvetty toukokuun alussa. Naapurin +100 ha suorakylvötila ei ole edes aloittanut puinteja. Kylvössä tosin ainoastaan kevätvehnää ja öljykasveja.
Huomenna pitää rempata peuran leikkuupöytää, joka laskee 20 cm pienestäkin vivun väännöstä. Taitaa olla paineakun vaihto edessä. Laukkaselle soitto aamulla, sillä se lähtee selviämään.
Skagen edelleen pellossa odottamassa tulevia korjuukelejä. Hieno kasvusto, mutta ei ole ollut mahdollisuuksia ottaa ylös. Iso jyvä->pitkä valmistusmisaika.
Ruis oli taas ruis. 3146kg/ha. Sako 112, mikä kiinnosti eniten. Kuinka hyvin tämä sako säilyy siilossa? Olen kahden vaiheilla pistäisikö menemään. Kaurasta on jo kippiaika varattuna, mutta saattaa olla, että kuivuri menee silti tukkoon ja tarvisi saada toinenkin kuorma liikkeelle jotain.
2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.

Kaurat (Avanti) laareissa, aivan älytön keskisato 25 ha alalta. Myyntikuiteista sitten näkee, paljonko tavaraa tuli. Joka tapauksessa ainakin kutosella alkava keskisato. Doneja ennakkonäytteiden perusteella 0.25.
Puinnit kääntymässä loppusuoran lopulle. Kevätvehnää on vielä pellossa 5 ha, yksi hyvä poutapäivä riittää.
Taitaa olla paras vuosi ikinä. Syys- (Skagen) ja kevätvehnät (Marble) ovat molemmat leipälaatua. Tarkoitus ei ole v*ttuila niille, joiden puinnit ovat pahasti kesken, kunhan vain totean oman tilanteeni. Myöhäinen vuosi tämä on, koska omat viljat on kaikki kylvetty toukokuun alussa. Naapurin +100 ha suorakylvötila ei ole edes aloittanut puinteja. Kylvössä tosin ainoastaan kevätvehnää ja öljykasveja.
Huomenna pitää rempata peuran leikkuupöytää, joka laskee 20 cm pienestäkin vivun väännöstä. Taitaa olla paineakun vaihto edessä. Laukkaselle soitto aamulla, sillä se lähtee selviämään.
Kuuteen tonniin vois olla ihan tyytyväinen, mut sen näkee sit, kun on kaikki kuivattuna. Jos vaikka ala olikin 1,3ha ja paino 75 sekä kosteus 35% (mittarissa loppuu asteikko 30:een), niin ollaan jo reilusti alle 7 tonnin...2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Jumankauta mitä keliä lupailee lauantaista eteenpäin... Jo oli aikakin.
Pitäkää nyt joku roti kun sato määriä ilmoittelette.2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Miks . Toiset osaa katoPitäkää nyt joku roti kun sato määriä ilmoittelette.2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Paljonko sulla oli keskisato??Pitäkää nyt joku roti kun sato määriä ilmoittelette.2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Palkansaajalla o kg.Paljonko sulla oli keskisato??Pitäkää nyt joku roti kun sato määriä ilmoittelette.2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Puinnit eteni eilen pienen pienen pätkän sateiden välissä, saakelin märkää ohraa. Nyt eka kuivaajallinen kuivattu, uusi ennätys kuivausajassa että massan vähenemisessä, monen monta tonnia katosi vettä kuivaajassa. Tarkalleen 7885kg oli hävikkiä... Ja vaikka hiton kauan pyörivät kuivurissa, hlp. enää 65kg. Lakopaikat itää, ja pystykasvustotkin ottaa osumaa itämisestä vaikka ei ole edes kunnolla kypsää. Sinne haihtuu suuri sato taivaan tuuliin, realisoituu myöhäinen syksy vaikka ohralajike aikaisempia...Tuli itelläkin uudet enkat sunnuntaina puidun ohrasatsin kanssa. Toisaalta, nyt sekin olisi edelleen pellolla, jos olisi jättänyt puimatta. Ei jaksa pahemmin harmittaa, vaikka öljyä palaa. Kauppakelpoista tavaraa on tullut ja sillä arvo pysyy.
Tässäkin odotellaan uutta ennätystä.https://www.youtube.com/watch?v=JXeXqhAQ-KAPuinnit eteni eilen pienen pienen pätkän sateiden välissä, saakelin märkää ohraa. Nyt eka kuivaajallinen kuivattu, uusi ennätys kuivausajassa että massan vähenemisessä, monen monta tonnia katosi vettä kuivaajassa. Tarkalleen 7885kg oli hävikkiä... Ja vaikka hiton kauan pyörivät kuivurissa, hlp. enää 65kg. Lakopaikat itää, ja pystykasvustotkin ottaa osumaa itämisestä vaikka ei ole edes kunnolla kypsää. Sinne haihtuu suuri sato taivaan tuuliin, realisoituu myöhäinen syksy vaikka ohralajike aikaisempia...Tuli itelläkin uudet enkat sunnuntaina puidun ohrasatsin kanssa. Toisaalta, nyt sekin olisi edelleen pellolla, jos olisi jättänyt puimatta. Ei jaksa pahemmin harmittaa, vaikka öljyä palaa. Kauppakelpoista tavaraa on tullut ja sillä arvo pysyy.

Jaahas, taisin olla hätähousu ja polttelin vain rahojani kuivurin lämpökattilassa savuna ilmaan. Viljat on viimeistään viikonloppuna siilossa ja silloin alkaa helteet. Itken sitten lämpimän kauden puimurissani rypsiä puiden.
2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Tässä laskeskelin... että kun tuo vehnä on nyt kiertänyt sen 14 tuntia (lämmön kanssa) tuolla kuivaajassa eikä vieläkään ole tarpeeksi kuivaa, niin pakko se on puida kaapillinen tästä lähtien aina kun sää antaa myöden, tuolla tahdilla vaatii aika monta kuivaa päivää jo pelkästään saada kaikki pois...Tämä taisi olla ensimmäinen päivä, kun puin varastoon. On ollut niin kosteaa, että ettei ole viittynyt, homeiden ja muiden ongelmien pelossa. Eli kaapillinen päivässä on menty ja sillainkin on homma edennyt. Kyllä se nyt kaiken järjen mukaan ainakin yhden poutaviikon antaa viikonlopusta alkaen.
...ehkä pitää harkita sadepäiviä odotellessa varastoonkin puintia, ei vain noin 30+ kosteudella tunnu kovin hyvältä säilyttää muualla kuin pellossa, kun sentään on vielä pystyssä pääosin.
Jaahas, taisin olla hätähousu ja polttelin vain rahojani kuivurin lämpökattilassa savuna ilmaan. Viljat on viimeistään viikonloppuna siilossa ja silloin alkaa helteet. Itken sitten lämpimän kauden puimurissani rypsiä puiden.Saatat olla tai et. Nytkin kävin sateen välissä hakemassa kuivattavaa aamuksi. Noiden ennustusten kanssa on yhtä tyhjän kanssa. Voihan kelejä tulla mutta mikään muutama päivä ei oikein riitä.
Vähän pelkään että jos ilmat lämpiää noihin luvattuihin lukemiin niin sitten homeet innostuu. Vielä en löytänyt lakopaikoista.Tässä laskeskelin... että kun tuo vehnä on nyt kiertänyt sen 14 tuntia (lämmön kanssa) tuolla kuivaajassa eikä vieläkään ole tarpeeksi kuivaa, niin pakko se on puida kaapillinen tästä lähtien aina kun sää antaa myöden, tuolla tahdilla vaatii aika monta kuivaa päivää jo pelkästään saada kaikki pois...Tämä taisi olla ensimmäinen päivä, kun puin varastoon. On ollut niin kosteaa, että ettei ole viittynyt, homeiden ja muiden ongelmien pelossa. Eli kaapillinen päivässä on menty ja sillainkin on homma edennyt. Kyllä se nyt kaiken järjen mukaan ainakin yhden poutaviikon antaa viikonlopusta alkaen.
...ehkä pitää harkita sadepäiviä odotellessa varastoonkin puintia, ei vain noin 30+ kosteudella tunnu kovin hyvältä säilyttää muualla kuin pellossa, kun sentään on vielä pystyssä pääosin.
Vähän pelkään että jos ilmat lämpiää noihin luvattuihin lukemiin niin sitten homeet innostuu. Vielä en löytänyt lakopaikoista.Tässä laskeskelin... että kun tuo vehnä on nyt kiertänyt sen 14 tuntia (lämmön kanssa) tuolla kuivaajassa eikä vieläkään ole tarpeeksi kuivaa, niin pakko se on puida kaapillinen tästä lähtien aina kun sää antaa myöden, tuolla tahdilla vaatii aika monta kuivaa päivää jo pelkästään saada kaikki pois...Tämä taisi olla ensimmäinen päivä, kun puin varastoon. On ollut niin kosteaa, että ettei ole viittynyt, homeiden ja muiden ongelmien pelossa. Eli kaapillinen päivässä on menty ja sillainkin on homma edennyt. Kyllä se nyt kaiken järjen mukaan ainakin yhden poutaviikon antaa viikonlopusta alkaen.
...ehkä pitää harkita sadepäiviä odotellessa varastoonkin puintia, ei vain noin 30+ kosteudella tunnu kovin hyvältä säilyttää muualla kuin pellossa, kun sentään on vielä pystyssä pääosin.
Vähän pelkään että jos ilmat lämpiää noihin luvattuihin lukemiin niin sitten homeet innostuu. Vielä en löytänyt lakopaikoista.Tässä laskeskelin... että kun tuo vehnä on nyt kiertänyt sen 14 tuntia (lämmön kanssa) tuolla kuivaajassa eikä vieläkään ole tarpeeksi kuivaa, niin pakko se on puida kaapillinen tästä lähtien aina kun sää antaa myöden, tuolla tahdilla vaatii aika monta kuivaa päivää jo pelkästään saada kaikki pois...Tämä taisi olla ensimmäinen päivä, kun puin varastoon. On ollut niin kosteaa, että ettei ole viittynyt, homeiden ja muiden ongelmien pelossa. Eli kaapillinen päivässä on menty ja sillainkin on homma edennyt. Kyllä se nyt kaiken järjen mukaan ainakin yhden poutaviikon antaa viikonlopusta alkaen.
...ehkä pitää harkita sadepäiviä odotellessa varastoonkin puintia, ei vain noin 30+ kosteudella tunnu kovin hyvältä säilyttää muualla kuin pellossa, kun sentään on vielä pystyssä pääosin.
Mustaa ittes ny taas pelle
Voi rakas lapsukainen, ihan siks en mustaa, kun mä niin kovasti sua rakastan, tuu mun luo, niin annetaan toisillemme oikein miehekäs ja lämminhenkinen JAKSUHALI. Voimia sulle.
Ei siinä kauaa mee kun mustut ;D ;D ;D
Ihan sinun takiasi en mustu, minähän rakastan sinuakin ihan suunnattomasti. Sinä tarvitset minua. Eiks sulla ole ketään, jota rakastat, oletko ihan yksinäinen susi, onko sulla seksuaalisia turhautumia, naisen kosketuksesta haaveilua, ymmärrän että se turhauttaa, jos ei naisen lämpöä ja läheisyyttä koskaan koe.
Laatu on viä hyvä ja määrät on hyvät.Pellot kantaa ja puinti onnistuu.Vieläkö sulla on puimatta viljat?
Kuivurissa menee löpöö "vähä" enemmän kuin normaalisti.
Mitään ei viä ole menetetty 8)
Vähä pintaraapaisua tehty.Mutta eikö se tästä.Laatu on viä hyvä ja määrät on hyvät.Pellot kantaa ja puinti onnistuu.Vieläkö sulla on puimatta viljat?

Kaura on kyllä märkää, ja väriä on vihreästä mustaan. Pystypaikkoja olen kolaillut pois kun en vielä eilenkään uskonut varmaksi poutien tuloa. Aamukasteet ei nekään tee hyvää pelolla oleville, siilon saakka ei vaikuta :)
Eräs pelto oli yllättävän hyvin pystyssä. Syykin muistui mieleen kun pääsi tähystämään puimurin hytistä; Täähän oli se pelto johon kylvin ainakin yhden koneellisen kaukalot kiertokoe asennossa! Kaura tuli tupla rivivälillä. Lisäksi oli mahtava kerääjäkasvi-rai puoleen korteen saakka "pönkänä"!!
Ajoituksellisesti meni niinkö hyvin; tiistaina hajos puimuri, ke osien haku ja sain koneen "nippuun", pienessä tihkusateessa. Ja eilen taas puin.
Kuivuri on kyllä melkonen jarru tänä vuonna, kuivausta kaura ottaa 6 tunnin molemmin puolin, normaalina vuonna kolmen tunnin luokkaa, joskus alle tunnin..
Ja erän sisään meno kuivuriin kestää luokkaa puolitoista tuntia :( Puin erän joka varmasti mahtuu kennoon ja pistin menemään sisään. Herätyskello soimaan tunnin päästä ja lähdin puimaan uutta. Palasin kellon soitua katsomaan niin ei ollu vielä mennyt!! Satsin vaihdossa menee parin tunnin luokkaa aikaa... ja "kelavaari" tai onko se riihitonttu on lapissa lomilla...
Kuivuri on kyllä melkonen jarru tänä vuonna, kuivausta kaura ottaa 6 tunnin molemmin puolin, normaalina vuonna kolmen tunnin luokkaa, joskus alle tunnin..
Minä en pui nyt yhtään mitään, sillä haluan sadetta horisonttiin. En osaa edes puida poudalla. Pelkkä ajatus alle kakskytasteisesta viljasta järkyttää mieltäni. Yäk.Joskus pikkusen outoo oli poudalla puira mutta ohi se menee . Katsos silloin kun istuin puimurin pukilla ei ollu hyttejä ollenkaan ja sateessa puiminen oli veemäistä
Vähä pintaraapaisua tehty.Mutta eikö se tästä.Laatu on viä hyvä ja määrät on hyvät.Pellot kantaa ja puinti onnistuu.Vieläkö sulla on puimatta viljat?
Kuivurissa menee löpöö "vähä" enemmän kuin normaalisti.
Mitään ei viä ole menetetty 8)
Vähä pintaraapaisua tehty.Mutta eikö se tästä.Laatu on viä hyvä ja määrät on hyvät.Pellot kantaa ja puinti onnistuu.Vieläkö sulla on puimatta viljat?
Kuivurissa menee löpöö "vähä" enemmän kuin normaalisti.
Mitään ei viä ole menetetty 8)
Eikö puinnissa aina raavita pinnalta, vai onko nevalla niin että Sampo köyrii myös turvetta kuuppaan?

Kuulemma tällaistakin on tapahtunut, eräs tuoreviljanostaja oli kuulemma antanut viljanmyyjälle asiasta palautetta. :) :) :)

Onk tää tapahtunu tääl meirän kulmil ;D ;D ;D
Lopettakaa nyt juopottelunne ja menkää nukkumaan,että jaksatte huomenna puida...

Ei huomenna puida yhtään mitään, kokopäivän tuhnua taivaalta ja järkyttävä kosteus.
By mark22, forecaa lainaten.Lopettakaa nyt juopottelunne ja menkää nukkumaan,että jaksatte huomenna puida...

Sääennuste By Sas

jurttii voi mostaa sateella ja lonkerukiLopettakaa nyt juopottelunne ja menkää nukkumaan,että jaksatte huomenna puida...
Asiat tärkeysjärjestykseen. Puira voi aina , ryypätä vaan silloin kun on viinaa.
ohrankorjuu päättyi tänään. satoa tuli 50 ha alalta n. 4900 hehtoa. painot mieluummin alle kuin yli 70. syysvehniä tänään alkua ja huomenna loput. se ei ole mitään kauheesta puskaa ja ihmeellisesti on ceylonkin jaksanu mennä lakoon vanhuuttaan vaikka tosi lyhyt lajike. saa nähdä onko sakolukua enää. maanantaina alkaa rapsien tappurointi. CL 7130 ensin ja sitten pikkuhiljaa populaatioiden kimppuun. niistä odotan yli 3000 kilon keskisatoa. hulda kelpasi ruokaherneeksi. ihan kohtuulliselta vuodelta näyttää määrien suhteen. rukiita en ole vielä tutkituttanut ja eiköhän osa vehnistä mene rehuksi.Eli vois olla semmoiset 6811kg/ha. Ihan hyvä.
No nyt on pelastavat poudat päällänsä. Saa taas jälleen kerran ne lahjattomat vesatkin jyvänsä pois. On se luonto reilu kun hellii lapsiaan..

Jos poudat kestää riittävän pitkään... Tuskailua kuuluu sieltä täältä, että ei oikeen puitavaa ku ei oo kypsää, pikkuhiljaa sieltä täältä että kuivurit pyörii mutta pitkään menee. Ois ihan ok., jos elettäisiin syyskuun eka päivää. Näillä mennään, jospa ensi kesänä tulisi kesä, jota tänä vuonna ei tullutkaan.
6,5 hehtaarista kertyi märkää tavaraa noin 800hl. Lyhyitä puintipäiviä ollut, kun kuivaajasta menee vajaa kaks erää vuorokaudessa. Kuivausajat ollut noin 12 tuntia. Kyl se noin seitsemään tonniin menee hehtaarilta.Kuuteen tonniin vois olla ihan tyytyväinen, mut sen näkee sit, kun on kaikki kuivattuna. Jos vaikka ala olikin 1,3ha ja paino 75 sekä kosteus 35% (mittarissa loppuu asteikko 30:een), niin ollaan jo reilusti alle 7 tonnin...2004 sain vehnään sellaisen kauhun, että en oo maahan sitä enää pistäny. Oli kyllä pahempi kuin tämä vuosi. Silloin nimittäin satoi, eikä tihruttanu.Piti eilen yks 150 hehtoa aloittaa hybridiruista, että tulee koneet testattua ennen viikonlopun korkeapainetta. Kosteus jotain yli 30%, mutta helppoa puitavaahan tuo hybridi on. Ei paljon hehtaaria enempää tarvinnut puida, mutta mahtaa tuosta määrästä kadota reilusti kuivana.
Kovasti isännät puivat tänään, mä pidin pään kylmänä ja odotan sitä korkeapainetta.
Mukavasti sit tulee hydrauliruista. Tuosta kun vähentää 16% vettä pois ja jos hehtopaino n.80, niin hehtaarisato huitelee 9500kg paikkeilla :)
Täällä takkuaa ohra,kaura on kuivempaa,vihreää ja erittäin märkää,Eilen oli aurinkoinen päivä jospa vihreät vähitellen häviäisi eikä laiho tulisi tilalle...On koko kesän ollut kaste,mutta ei ole aiemmin tainut sääasema sateeksi kastetta mitata,mutta nyt mittaa on sen verran runsaasti kastetta.No nyt on pelastavat poudat päällänsä. Saa taas jälleen kerran ne lahjattomat vesatkin jyvänsä pois. On se luonto reilu kun hellii lapsiaan..
Jos poudat kestää riittävän pitkään... Tuskailua kuuluu sieltä täältä, että ei oikeen puitavaa ku ei oo kypsää, pikkuhiljaa sieltä täältä että kuivurit pyörii mutta pitkään menee. Ois ihan ok., jos elettäisiin syyskuun eka päivää. Näillä mennään, jospa ensi kesänä tulisi kesä, jota tänä vuonna ei tullutkaan.
Täällä takkuaa ohra,kaura on kuivempaa,vihreää ja erittäin märkää,Eilen oli aurinkoinen päivä jospa vihreät vähitellen häviäisi eikä laiho tulisi tilalle...On koko kesän ollut kaste,mutta ei ole aiemmin tainut sääasema sateeksi kastetta mitata,mutta nyt mittaa on sen verran runsaasti kastetta.No nyt on pelastavat poudat päällänsä. Saa taas jälleen kerran ne lahjattomat vesatkin jyvänsä pois. On se luonto reilu kun hellii lapsiaan..
Jos poudat kestää riittävän pitkään... Tuskailua kuuluu sieltä täältä, että ei oikeen puitavaa ku ei oo kypsää, pikkuhiljaa sieltä täältä että kuivurit pyörii mutta pitkään menee. Ois ihan ok., jos elettäisiin syyskuun eka päivää. Näillä mennään, jospa ensi kesänä tulisi kesä, jota tänä vuonna ei tullutkaan.
Täällä takkuaa ohra,kaura on kuivempaa,vihreää ja erittäin märkää,Eilen oli aurinkoinen päivä jospa vihreät vähitellen häviäisi eikä laiho tulisi tilalle...On koko kesän ollut kaste,mutta ei ole aiemmin tainut sääasema sateeksi kastetta mitata,mutta nyt mittaa on sen verran runsaasti kastetta.No nyt on pelastavat poudat päällänsä. Saa taas jälleen kerran ne lahjattomat vesatkin jyvänsä pois. On se luonto reilu kun hellii lapsiaan..
Jos poudat kestää riittävän pitkään... Tuskailua kuuluu sieltä täältä, että ei oikeen puitavaa ku ei oo kypsää, pikkuhiljaa sieltä täältä että kuivurit pyörii mutta pitkään menee. Ois ihan ok., jos elettäisiin syyskuun eka päivää. Näillä mennään, jospa ensi kesänä tulisi kesä, jota tänä vuonna ei tullutkaan.
Se mikä on nyt vihreää, pysyy vihreänä pakkaseen asti.

Entäs pakkasen jälkeen?
Voi fittu.
25ha vielä puimatta ja nyt faari antautu, meni tyhjennyskierukka säiliöstä poikki ja repi koko pohjapellin tuhannen p illun päreiks.
Alkaa näyttää siltä että tää oli tässä.
Pitää kysellä jos joku tulis puimaan tai ostas loput homekaurat pystyyn.

Säälittävä yritys, ressukka.

Sähän olet laatuhitsari, kyllä sä sen saat pulunpaskalla tuon määrän kiinni pysymään.
Voi fittu.
25ha vielä puimatta ja nyt faari antautu, meni tyhjennyskierukka säiliöstä poikki ja repi koko pohjapellin tuhannen p illun päreiks.
Alkaa näyttää siltä että tää oli tässä.
Pitää kysellä jos joku tulis puimaan tai ostas loput homekaurat pystyyn.
Säälittävä yritys, ressukka.
Onneks on naapureita jotka voivat puida, sulla tuskin niitä on ku olet tuollainen palikka?

Pieni mies, pieni maatila, mutta puheet on suuret.
Elämän ressukka. Sami Kalle.😄
Voi fittu.Voihan kökkö. No, luulisi, että koneita alkaa vapautua, kun osalla porukasta puinnit on väkisinkin aika pitkällä. Toisaalta tässä pitäisi olla sen verran poutaa, että ehtis korjaileenkin. Huomenna uusin voimin ongelman kimppuun. Älä unohda ottaa kuvia.
25ha vielä puimatta ja nyt faari antautu, meni tyhjennyskierukka säiliöstä poikki ja repi koko pohjapellin tuhannen p illun päreiks.
Alkaa näyttää siltä että tää oli tässä.
Pitää kysellä jos joku tulis puimaan tai ostas loput homekaurat pystyyn.
Lohduton kesä sai lohduttoman lopun skkännälässä ja kaurat homeessa kuten jo aikoja sitten kerroin.Olin Pohjoissatakunnassa eilen iltapäivällä kaura pellon laidassa lako kohdat oli likomärkiä
ei kuivu ei.
Lohduton kesä sai lohduttoman lopun skkännälässä ja kaurat homeessa kuten jo aikoja sitten kerroin.Olin Pohjoissatakunnassa eilen iltapäivällä kaura pellon laidassa lako kohdat oli likomärkiä
ei kuivu ei.
No nyt on pelastavat poudat päällänsä. Saa taas jälleen kerran ne lahjattomat vesatkin jyvänsä pois. On se luonto reilu kun hellii lapsiaan..
Jos poudat kestää riittävän pitkään... Tuskailua kuuluu sieltä täältä, että ei oikeen puitavaa ku ei oo kypsää, pikkuhiljaa sieltä täältä että kuivurit pyörii mutta pitkään menee. Ois ihan ok., jos elettäisiin syyskuun eka päivää. Näillä mennään, jospa ensi kesänä tulisi kesä, jota tänä vuonna ei tullutkaan.
Nyt syyspäivän tasauksen jälkeen päivät lyhenevät siellä Pohjanmaalla kiivaammin kuin ihan täällä etelärannikolla. Eikös teillä päin sentään aikaisten ohrien ja kaurojen kypsymiseen olla jo ennätetty ? Lämpösumma noin 900 astetta ? Täällä päin esim. Liedossa on jo ylitetty 1250 astetta.
Esimerkiksi vuonna 2006 oli lämpösumma siellä päin 1500-1600 astetta, mutta samaan aikaan Salossa 1800 astetta. Yhtä lämmin kasvukausi, kuin 2006, on niinkin kaukana kuin 1798. Turussa on tehty 1700-luvulta asti lämpösummien tilastointia, se on aikas mielenkiintoista, Turussa oli yhtä kylmä kesä kuin vuonna 1987, vuonna 1784 !

2006 oli todella pärseestä, silloin ei satanut koko kesänä, piti nurmirehuakin elukoille ostaa ku toinen sato korjattiin nilkan korkuisena syyskuun lopulla. Kuivauskulut minimaaliset, mutta niin oli sadotkin heikkoja, turvemailla jonkilaisia.
Avetron kauraa puin tänään ja jatkuu sitä tahtia ku pystyy näiden sumujen välissä, 25 pyöreästi kosteus ja ihan totaalisen vihreää. Korsi ei älyä valmistua, siemenet jotenkuten jotta saa puitua, ei tautiaineita ja kerran jarrua rikkaruiskutusten yhteydessä. Laatu heikointa sitten -87,luulisin, sateet idättäneet ja vieneet painon vaikka ei olisi näkyvää itänyttäkään. Massaa kyllä tulee, katellaan kilot ku kaikki puitu ja punnittu. Just kävin kuivurilla, 15.5 oli vielä kosteus eka erässä joka pyörinyt kohta 7 tuntia. Laitoin kierron täysille eli taajuusmuuntajan kympille, kuivauksessa yleensä nelosella. Jos saisi painoa edes hiukan lisää kovalla kierrätyksellä.
Brage ohraa pystyssä vielä paljon, sekään ei ymmärrä valmistua, kasvinsuojelussa himmailtu näiden pystyssä olevien osalta ts. ei normaaleja tautiaineannoksia, ei strobia jne. Hiton iso ero esim. Aukustiin, vaikka asteissa vain joitakin kymmeniä. Tällaisena vuonna erot melkoisia eri lajikkeiden valmistumisessa. Ohuesti harmittaa kun viimeistä lohkoa odottelin kuivuvan, ja viime tipassa päätin kuitenkin kylvää Bragea sillekin vaikka jo Wolmaria kyselin. 3.6 kylvetty, normivuonna olisi ehtinyt ihan ok. mutta nyt menee littuviljaksi, vieressä muutama päivä aiemmin kylvetty alkaa olla valmista. Turve/multamaata nääs nämä, oikeen vimpan päälle kukkamultaa. Ens vuodelle jo Verttiäkin tilauksessa :D
Lohduton kesä sai lohduttoman lopun skkännälässä ja kaurat homeessa kuten jo aikoja sitten kerroin.Olin Pohjoissatakunnassa eilen iltapäivällä kaura pellon laidassa lako kohdat oli likomärkiäminulla on kans ohrassa punahometta ja vehnät meni lämpölaitokselle.Maantie kutsuu.Katovuosi😢😢😢
ei kuivu ei.
Voi fittu.
25ha vielä puimatta ja nyt faari antautu, meni tyhjennyskierukka säiliöstä poikki ja repi koko pohjapellin tuhannen p illun päreiks.
Alkaa näyttää siltä että tää oli tässä.
Pitää kysellä jos joku tulis puimaan tai ostas loput homekaurat pystyyn.
Säälittävä yritys, ressukka.
Onneks on naapureita jotka voivat puida, sulla tuskin niitä on ku olet tuollainen palikka?
Pieni mies, pieni maatila, mutta puheet on suuret.
Elämän ressukka. Sami Kalle.😄
Haista kuule, kyl mää jonkun saan puimaan tai myytyä pystyyn.
Että painuppa sinä sinne pimeimpään.
Keila....
Toistaiseksi viimeinen hyvä puintipäivä oli eilen. Taas petti sääennusteet, piti olla korkeapainetta ja aurinkoa, mutta nyt onkin harmaata ja pilvipoutaa ja kosteaa ennustettu useammaksi päiväksi, ei onneksi sadetta, no taistelu viljojen pois saamiseksi jatkuu, vehnät on melkoisen märkiä edelleen. Eivät valmistu enää.

Ja taas on syntynyt uusi susigängiläinen. Onkos tää nyt viides vai kuudes? :D
pohohojanmaan ykköstykki otti laureatea 7000 kg/ha 1,5 hehtaarin alalta parasta paikkaa sano syngenta facebuukki. oliko tätä koko kesä aihetta hehkuttaa toi on saviseudun ohrien keskisato.
En ehtinyt kirjoittaa tästä, että Kasitonnarilaakson äijät ottaa tuommoista satoa vasemmalla kädellä. Siellä on ollut ohrat oikosena jostain ukkossateesta johtuen,,, niin kuinka kauan? Mutta ensi kesänä tietysti uudella innolla yritykseen ja sitten laitetaan litra pönkkää juureen. Ei kaadu, ei tutise.
Itellä ohrien keskisato 4574kg/ha, mikä oli myös hyvin asiallinen.
En ehtinyt kirjoittaa tästä, että Kasitonnarilaakson äijät ottaa tuommoista satoa vasemmalla kädellä. Siellä on ollut ohrat oikosena jostain ukkossateesta johtuen,,, niin kuinka kauan? Mutta ensi kesänä tietysti uudella innolla yritykseen ja sitten laitetaan litra pönkkää juureen. Ei kaadu, ei tutise.Minä asunkin nelitonnarilaaksossa. Täällä on kaikki asiat puolet huonommin kuin kasitonnarilaaksossa.
Itellä ohrien keskisato 4574kg/ha, mikä oli myös hyvin asiallinen.
Aika kaukana kasitonnarista :D
Sehän siinä noloo onkin ku saanu syngentan ykköspönköö litran. Mutta kunnei se tehoa ilman aurinkoa. Ni tää oli kaikkien aikojen mainos moddukselle ja pohjalaiselle uhoomiselle. Luonto opettaa nöyryyden, myös puukkojunkkarille.
Kyllä nyt taisi syntyä uusi maailmanennätys. Nimittäin maailman kallein 7-tonnari ohra. Suomessa herran vuonna 2017. Ei muuta kuin faktat Guinnesin ennätyskirjaan kansien väliin.
Kukaan kauppias ei innostu perusviljelijästä joka käy ohrapellolla kerran vetämässä gramma-aineen rikkoihin ja puolikkaan tautiaineen sekä ehkä 0.2l moddusta ja ottaa siitä tehokkaasti 5-tonnarin.
Mutta johan pörrää myyjää ja hännystelijää ympärillä kun pumpataan kemikaalia peltoon koko kasvukauden ajan ja poseerataan isojen koneiden vieressä. Kauppiaat laskevat illalla mielessään että miten kovat vuositulot olisikaan jos kaikki suomen hehtaarit käsiteltäisiin yhtä voimakkaasti.
Ennätyslohkosta 7-tonnia kun tilalta tulee isännän mukaan keskimäärin 10 tonnia hehtaarilta kuivasatoa... #Syngenta

Pikku-SamiKyllä nyt taisi syntyä uusi maailmanennätys. Nimittäin maailman kallein 7-tonnari ohra. Suomessa herran vuonna 2017. Ei muuta kuin faktat Guinnesin ennätyskirjaan kansien väliin.

Ennätyslohkosta 7-tonnia kun tilalta tulee isännän mukaan keskimäärin 10 tonnia hehtaarilta kuivasatoa... #Syngenta"Geringhoffin puintipöytä toimii hienosti"

Avarell
Voi helvatti me nauretaan taten kans tätä viä pääsiäisenäki. Kannattaa käydä videot syngentan facessa kattoon. Millai me otetaan notta maailmanennätys elokuun lopussa puidaan! Toi laureate on ihan paska ohra mein kylällä oli sitä kans siemeneks yhdellä isännällä. Lakoon menee tosi helposti ei karjanlannan kanssa mitään toivoa.

Kuule Sami, se on Averell eikä Avarell.
Tarkkuutta kirjoitteluun sinne HUUTONAURUN ja vaarinpierun välimaastoon.

Mää en käsitä mitä ihmeellistä niissä tähkissä on? Useempia kuvia niistä pitkin kasvukautta, ihan perusjyvämääräkin, 20-26 kikkaretta.
Mut hei,"Geringhoffin puintipöytä toimii hienosti"
Kyllä nyt taisi syntyä uusi maailmanennätys. Nimittäin maailman kallein 7-tonnari ohra. Suomessa herran vuonna 2017. Ei muuta kuin faktat Guinnesin ennätyskirjaan kansien väliin.
Kukaan kauppias ei innostu perusviljelijästä joka käy ohrapellolla kerran vetämässä gramma-aineen rikkoihin ja puolikkaan tautiaineen sekä ehkä 0.2l moddusta ja ottaa siitä tehokkaasti 5-tonnarin.
Mutta johan pörrää myyjää ja hännystelijää ympärillä kun pumpataan kemikaalia peltoon koko kasvukauden ajan ja poseerataan isojen koneiden vieressä. Kauppiaat laskevat illalla mielessään että miten kovat vuositulot olisikaan jos kaikki suomen hehtaarit käsiteltäisiin yhtä voimakkaasti.
Ennätyslohkosta 7-tonnia kun tilalta tulee isännän mukaan keskimäärin 10 tonnia hehtaarilta kuivasatoa... #Syngenta
Suosittelen molempia ja starttifosforia viä kylkeen ei ne terveisillä tuu.
Pikku-SamiKyllä nyt taisi syntyä uusi maailmanennätys. Nimittäin maailman kallein 7-tonnari ohra. Suomessa herran vuonna 2017. Ei muuta kuin faktat Guinnesin ennätyskirjaan kansien väliin.
Kukaan kauppias ei innostu perusviljelijästä joka käy ohrapellolla kerran vetämässä gramma-aineen rikkoihin ja puolikkaan tautiaineen sekä ehkä 0.2l moddusta ja ottaa siitä tehokkaasti 5-tonnarin.
Mutta johan pörrää myyjää ja hännystelijää ympärillä kun pumpataan kemikaalia peltoon koko kasvukauden ajan ja poseerataan isojen koneiden vieressä. Kauppiaat laskevat illalla mielessään että miten kovat vuositulot olisikaan jos kaikki suomen hehtaarit käsiteltäisiin yhtä voimakkaasti.
Ennätyslohkosta 7-tonnia kun tilalta tulee isännän mukaan keskimäärin 10 tonnia hehtaarilta kuivasatoa... #Syngenta"Geringhoffin puintipöytä toimii hienosti"
Avarell
Kuule Sami, se on Averell eikä Avarell.
Tarkkuutta kirjoitteluun sinne HUUTONAURUN ja vaarinpierun välimaastoon.
Pikku-SamiKyllä nyt taisi syntyä uusi maailmanennätys. Nimittäin maailman kallein 7-tonnari ohra. Suomessa herran vuonna 2017. Ei muuta kuin faktat Guinnesin ennätyskirjaan kansien väliin.
Kukaan kauppias ei innostu perusviljelijästä joka käy ohrapellolla kerran vetämässä gramma-aineen rikkoihin ja puolikkaan tautiaineen sekä ehkä 0.2l moddusta ja ottaa siitä tehokkaasti 5-tonnarin.
Mutta johan pörrää myyjää ja hännystelijää ympärillä kun pumpataan kemikaalia peltoon koko kasvukauden ajan ja poseerataan isojen koneiden vieressä. Kauppiaat laskevat illalla mielessään että miten kovat vuositulot olisikaan jos kaikki suomen hehtaarit käsiteltäisiin yhtä voimakkaasti.
Ennätyslohkosta 7-tonnia kun tilalta tulee isännän mukaan keskimäärin 10 tonnia hehtaarilta kuivasatoa... #Syngenta"Geringhoffin puintipöytä toimii hienosti"
Avarell
Kuule Sami, se on Averell eikä Avarell.
Tarkkuutta kirjoitteluun sinne HUUTONAURUN ja vaarinpierun välimaastoon.
Lueksää dille viel Lukcy Lucea?
Lohduton kesä sai lohduttoman lopun skkännälässä ja kaurat homeessa kuten jo aikoja sitten kerroin.Olin Pohjoissatakunnassa eilen iltapäivällä kaura pellon laidassa lako kohdat oli likomärkiäHaista sää sassikoski home, ei skn ole satakunnassa.Ja varmaan sait oikein hakemalla hakea sitä märkää lakokohtaa,mää puin lakokauraa ja se oikeen pöllysi, ei homeesta vaan helveet lenteli, oli lämpöäkin+19 astetta.T paitakelit oli puida.
ei kuivu ei.
Mitenkäs se Laten ohrasato nyt noin pieneksi suli? Mun ohrat sai saman lämmön ja auringon, kun samasta maakunnasta ollaan, ja Toriasta tuli parhaimmillaan 6- tonnaria ihan perus ryssänpaskalla. Toki tautiaineet ja korrenpöngät ajettu. En mä tuollaista satoa oo juuri koskaan saanut.Viralliset mittaukset lienee vaivanneet satoa.
Syysvehnät lähti irti, kuivaamista taas huominenkin päivä. Saa nähdä mitä tuli, kosteus kuivimmasta kohtaan 24,6, mikä ei ole vallan paha. Luulin, että tätä lohkoa ei oteta enää ylös tälle sesongille, mutta toisin kävi. Nyt enää kauroja, niitä nyt pui melkein kaikissa olosuhteissa.
Kiitos, luulen ettei tässä vielä tarvitse pukeutua tynnyriin.Syysvehnät lähti irti, kuivaamista taas huominenkin päivä. Saa nähdä mitä tuli, kosteus kuivimmasta kohtaan 24,6, mikä ei ole vallan paha. Luulin, että tätä lohkoa ei oteta enää ylös tälle sesongille, mutta toisin kävi. Nyt enää kauroja, niitä nyt pui melkein kaikissa olosuhteissa.
Onnittelut kuule sinulle. Taisi olla aika tiukka tilanne kuitenkin, parin päivän päästä on jo lokakuu. Nyt taitaa olla ajankohtaan nähden maksimikuivaa ja kuumaa, kova korkeapaine päällänsä. Silti sumuista ja kasteinen vesi tippuu aamuisin joka paikasta.Toivottavasti et ihan köyhdy kuivatuskulujesi kanssa tältä kesältä ja syksyltä.

3.5. kylvetty 7130 kevätrapsi 13 % . 3.6 kylvetty Aurea kevätrypsi 15%. Rapsia kertyi noin kaksi kertaa enemmän kuin rypsiä. Suurin syy lienee rapsin isompi siemen. Aurean siemen on niin pientä, että näyttää leijuvan seuloilta yli todella helposti.

Elikkäkö kaksi- ja neljä tonnareita?
Täytyy kyl myöntää, ettei tainnut olla tumen säiliössä ihan joka saralle
apulantaa Aureaa kylväessä. Kun paikalliset pelottelivat et menee totaalisesti lakoon.
-SS-
7000 on hyvä sato., olin ainakin itse tyytyväinen. Taitaa se Jontikan satomittari olla hyvin viritetty jos totuuden ja näytön ero 9500kg luokkaa.
No niin, nyt on puinnit kesken. Ensimmäiset Wolmarit kuivamassa, huomenna paljastuu karu totuus miten paskaksi laatu ehti mennä. Kosteutta 30 kahta puolen, vaikka oli olevinaan "pouta"päivä.
Viljahan joutuu koko ajan jopa lokakuulla niihän loimaalainen vakuutti heinäkuussa kun SAS pisti kato uhkan päälle ja taas oli niin oikeassa.No niin, nyt on puinnit kesken. Ensimmäiset Wolmarit kuivamassa, huomenna paljastuu karu totuus miten paskaksi laatu ehti mennä. Kosteutta 30 kahta puolen, vaikka oli olevinaan "pouta"päivä.
Se oli pauttiarallaa puoli kolme ku usva hävis eli 14.30.
18.30 iski taas kiinni.
Toisaalta, vuodenaikaan katsoen ei sinällään ihme.

Pohjanmaan portti, ohrat ja kaurat saatu pois mutta vehnät odottaa ottajaansa. Illan suussa oli toiveikas kun lähdin etäsiiloja siivoamasta takasi kotia että tänään voisi koittaa mitä tuleman pitää, mutta kotona odotti se sama sumu joka oli lähtiessä.
Täällä tämä kaikenpelastava poutaviikko ei montaakymmentä tuntia puintiaikaa suonut.
No niin, nyt on puinnit kesken. Ensimmäiset Wolmarit kuivamassa, huomenna paljastuu karu totuus miten paskaksi laatu ehti mennä. Kosteutta 30 kahta puolen, vaikka oli olevinaan "pouta"päivä.
Se oli pauttiarallaa puoli kolme ku usva hävis eli 14.30.
18.30 iski taas kiinni.
Toisaalta, vuodenaikaan katsoen ei sinällään ihme.
Välipäivä tuli tästäkin, vettä tihuutta ja märkää on. Tosin näkyy tuossa Sampo kauraa puivan litisteeksi, onnistunee hissun kissun ajaen mutta en uskalla kokeilla ohralla samaa tuoreehkossa ohrassa. Eilen iltasella oli yllättävän kuivaa, ohrat enää 35% luokkaa parhaimmillaan...
Ilmankosteus sentään reilusti alle sadan, 95-98 nurkilla.
Viljahan joutuu koko ajan jopa lokakuulla niihän loimaalainen vakuutti heinäkuussa kun SAS pisti kato uhkan päälle ja taas oli niin oikeassa.No niin, nyt on puinnit kesken. Ensimmäiset Wolmarit kuivamassa, huomenna paljastuu karu totuus miten paskaksi laatu ehti mennä. Kosteutta 30 kahta puolen, vaikka oli olevinaan "pouta"päivä.
Se oli pauttiarallaa puoli kolme ku usva hävis eli 14.30.
18.30 iski taas kiinni.
Toisaalta, vuodenaikaan katsoen ei sinällään ihme.
Kadosta ei ennusteessa puhuttu sanaakaan se on teidän omaa vääristelyä,sorkkis myönnätkö rehdisti ennusteen loistavan osuvuuden vai et.Ihme molottajia nuo sorkkisporkkis ja loimaan pikku-kakkiainen ,kaikki toiset tuo faktaa joka tukee että oli kuiva (tarkka ilmaus "ei merkittäviä sateita) ja kylmä kevät,myös ilmatieteenlaitos ,tosin pitää muistaa että ennuste päättyi 8.06 kello 24 muistaakseni.
Aha . Ilmankos nyt on lämmintä ja vettäkin tullut mukavasti . Keskiviikkona oli tullut runsaastikin vettä , viljat ja nurmet kasvaa hyvin .
Köntys on niin sekaisin SAS lupasi "lohdutonta kesää" Tampereelta pohjoiseen .Viljahan joutuu koko ajan jopa lokakuulla niihän loimaalainen vakuutti heinäkuussa kun SAS pisti kato uhkan päälle ja taas oli niin oikeassa.No niin, nyt on puinnit kesken. Ensimmäiset Wolmarit kuivamassa, huomenna paljastuu karu totuus miten paskaksi laatu ehti mennä. Kosteutta 30 kahta puolen, vaikka oli olevinaan "pouta"päivä.
Se oli pauttiarallaa puoli kolme ku usva hävis eli 14.30.
18.30 iski taas kiinni.
Toisaalta, vuodenaikaan katsoen ei sinällään ihme.
Susikoski taas selittää itsensä niin pussiin että...
Ennuste loppui jo kesäkuun kuudes päivä klo24 ja kadosta et omien sanojesi mukaan ole ennustanut ollenkaan. Koita nyt päättää...
Näin selittelit kesäkuun 11-päivä ;DKadosta ei ennusteessa puhuttu sanaakaan se on teidän omaa vääristelyä,sorkkis myönnätkö rehdisti ennusteen loistavan osuvuuden vai et.Ihme molottajia nuo sorkkisporkkis ja loimaan pikku-kakkiainen ,kaikki toiset tuo faktaa joka tukee että oli kuiva (tarkka ilmaus "ei merkittäviä sateita) ja kylmä kevät,myös ilmatieteenlaitos ,tosin pitää muistaa että ennuste päättyi 8.06 kello 24 muistaakseni.

Tänään olisi ollut todella hyvä päivä juu, heräsin vasta joskus 11.30 kohdilla ja kaste näkyi jo kadonneen...
...ja hyvin sai puitua kymppiin asti, 83% vehnästä tallessa, etälohko jäi sateisiin, katsotaan seuraavalla poudalla...
Osallistun tapahtumaan puimureiden yö 2.10.2017
Olen tässä syömässä koneella. Aloittelin tänään 9:00 rypsin puinnit ja hetki sitten laittelin kuivurit pyörimään. Vielä olisi 4 tunnin puinnit ja kaikki on korjattu.
Omaa toissapäivänä Pohjanmaalla puitua rypsiä kuivasin 13 tuntia, että oli 8 prosenttista. Alkukosteutta en tiedä, kun mittari näytti ++++Osallistun tapahtumaan puimureiden yö 2.10.2017

Mitä oli rypsin puintikosteus?

Oli saanut Juventuksen. Vihreää oli kasvustossa mukana.Omaa toissapäivänä Pohjanmaalla puitua rypsiä kuivasin 13 tuntia, että oli 8 prosenttista. Alkukosteutta en tiedä, kun mittari näytti ++++Osallistun tapahtumaan puimureiden yö 2.10.2017

Oliko saanut pahkahomeaineen?

Täällä myös puinnit tehty. Muuta ei ollutkaan kuin ohraa ja keskisato on arvioimalla +-5000kg/ha, johon voi olla tyytyväinen. Laadultaan sato oli pääosin hyvä, mutta toria ohra oli yllättävän kevyttä. Einar ja brage oli kartuttanut paremman hlp, mikä on mun mielestä aika erikoinen juttu. Ja kuivikkeetkin tuli paalattua ihan viimeisellä hetkellä... Kilpajuoksua oli tämä syksy puintien osalta ja piti puida kosteampaa viljaa kuin hyvä olisi, mutta tästä eteen päin kelit ei ainakaan näytä paranevan ihan heti.
Juttelin entisen kollegan kanssa maatalouskaupassa ja heillä oli ollut koulutustilaisuus jossa oli tavannut muita myyjiä. Vaikka tällä palstalla hehkutetaan hurjista sadoista ja kaikki on jo laarissa niin totuus on ilmeisesti hyvin toinen. Tai sanottaisko näin että alueelliset erot on aivan valtavat. Puimatta on edelleen paljon ja laadusta ei kannata enää puhua...
19 mm tullut vasta. Kyllä tuon nyt luulisi vielä mahtuvan maaperään.

Oliko myyjätuttu Hankkijan miehiä? Jos ajatellaan satotasoja ja verrataan ohramaailmanennätyksen latistumista vilja-aitan normi ohrasatoon niin onhan se melkosen surkea sato....
Siis se 12000kg joka lässähti 7000kiloon, 1.5hehtaarin VALIKOITUUN alaan.
Poutapäivä on oikeasti sellainen että aurinko paistaa.Jotkut säähomot alkoivat jossain vaiheessa liuúttaa käsitettä siihen suuntaan,että pilvinen päiväkin on mukamas poutaa.Kyllä se on poutaa, nimikkeellä pilvipoutaa joitain sadekuuroja saattaa päivän mittaan esiintyä.Näin ennusteet aivan kuin SASsusikolella poskelleen menneet ennusteet.
Pouta voi jokaiselle merkitä monia asioita. Ja se on ihan hyvä. Mutta sääennusteita (siis Ilmatieteen laitoksen) lukiessa pitää varmaan ensin ottaa selvää, mitä ennustaja on poudalla tarkoittanut. Jos on kirkas taivas, niin siloin lienee selkeää. Jos esiintyy pilviä ja välillä aurinkoa, niin silloin lienee puolipilvistä. Jos taivas on pilvien peitossa, niin silloin varmaan on pilvistä. Puolivilvisen ja pilvisen sään aikana voi sataa, kuurotella tai olla poutaa:
http://ilmatieteenlaitos.fi/saa-ja-meteorologia#7
-SS-
Pääseeköhän tänä vuonna kiipeämään VILJAVUORELLE vai saakohan ees siemeniä maahan.....
mutta onpahan perkele ainaki PUINNIT 2017 keskustelu avattu. 😎
Vltuttaa kun nuo TV-meteoriitit hehkuttaa joskus 35-asteen mahtavia ja odotettuja hellesäitä, vaikka suuri osa suomalaisista kärsii tuollaisista ilmoista.Tuleeko helle, koska tulee helle, Pekka lupaatko nyt hellettä, saammeko nyt vihdoin hellettä, Pekka, loma alkaa, voinko nauttia helteestä, missä viipyy helle, onko nyt luvassa hellettä, lupaatko nyt kesän ja helteiden alkavan, Pekka olivatko helteet tässä... tätähän se kymppiuutisten loppu on. :D
Omaa toissapäivänä Pohjanmaalla puitua rypsiä kuivasin 13 tuntia, että oli 8 prosenttista. Alkukosteutta en tiedä, kun mittari näytti ++++Osallistun tapahtumaan puimureiden yö 2.10.2017
Olen tässä syömässä koneella. Aloittelin tänään 9:00 rypsin puinnit ja hetki sitten laittelin kuivurit pyörimään. Vielä olisi 4 tunnin puinnit ja kaikki on korjattu.
Mitä oli rypsin puintikosteus?
Laitoin rapsit perjantaina Arskaan illalla 11, hygrostaatin säätö oli neljännekierroksen löysemmässä kuin viljalla. Noin kolmelta oli mennyt jäähdytys päälle. Loppukosteus 8,5 % . Eilen illalla laitoin uudestaan päälle, kiristin vain hiukan hygrostaattia, ajattelin, että kaksi kierrätyskierrosta. Hygrostaati laukaisi jäähdytyksen hiukan ennen toisen kierroksen loppua, ehkä puolentoista tunnin päästä, ja jäähdytyksen jälkeen kosteus oli 6. Rapsi ei ollut käteen tuntuen kovin kuumaa. Meniköhän tuo tuosta pilalle ?
Muut kuivurilliset olivat 7% , 8% ja 8,3%. PItäisi varmaan harjoitella lisää tulevaisuudessa ja laittaa hygrostaatin ruuvin asento ylös eri loppukosteuksille, niin voisi tehdä jonkun täplän siihen. Viljan 14% siinä on täplä jo valmiina.

Meinaat että menikö pilalle kun on liian kuivaa? Kirkkonummella kuivaavat tavaran ennen käyttöä viiteen prosenttiin, että ei kai se siitä pilalle mene.
19 mm tullut vasta. Kyllä tuon nyt luulisi vielä mahtuvan maaperään.
-SS-
Ei tässä sateen määrä olekaan ollut ongelma, vaan sadepäivien määrä. Täällä Päijät-Hämeessä syyskuu on ollut puoli astetta keskiarvoa lämpimämpi ja aivan aavistuksen vähäsateisempi, mutta kun kahta peräkkäistä poutapäivää ei ole ollut juhannuksen jälkeen ja syyskuussa on satanut 5-6 päivänä viikossa.
Meteorologian määritelmätkin näyttävät menneen uusiksi. Poutapäivä on sellainen, jolloin sataa enintään 3 mm.
Tyypillinen puintipäivä on ollut seuraavanlainen: aamusumua, ilman suhteellinen kosteus 100 %, täysin tuuletonta. Ilma jäähtyy aamupäivällä asteen pari, jolloin sumu tiivistyy ja laskeutuu tihkusateena maahan. Sumu hälvenee puolen päivän aikaan ja puimaan pääsee joskus jo klo. 13.00, joskus vasta 15.00. Koko päivä on pilvinen ja täysin tyyni. Ehkä kerran viikossa pilkahtaa aurinko hetkeksi, mutta kevyt illansuun tihkusade on paljon tavallisempi ilmiö. Jos ei tule sadetta, alkaa usva hiipiä alavimmille maille noin. 18 paikkeilla ja viimeistään klo 19 on taas koko maisema pilvessä joitain mäkiä lukuun ottamatta. Kosteus tiivistyy metallipinnoille, perävaunun pressuille ja joka paikkaan. Kun jarruttaa puimurilla, katolta ryöpsähtää vesi pöydälle. Ja telkkarissa metroseksuaalin näköinen meteorologi kertoo, että sää onkin ollut tämän viikon poutainen ja näyttäisi jatkuvan sellaisen a vielä pari päivää. Nyt taidetaan pelloilla tehdä pitkää päivää :) .
Tänä aamuna valmistui viimeinen satsi ja sitten on yhteenvedon aika 2017.
ruis 3164kg/ha
syysvehnä 5800kg/ha
ohra 4574kg/ha
kaura 4043kg/ha
Olosuhteisiin nähden kelpo tulos.
Kylvin rukiin syksyllä hyvin pintaan ja keväällä se routi juuriaan ylös. Siinä tuli hävikkiä. Eniten vaikutti mielestäni posketon kuivuus toukojen jälkeen. Kasvusto oli pitkään aivan keltaista. Ei tarvinnut miettiä lainkaan kasvunsääteitä. Tässä suhteessa vehnä on mielestäni varmempi, että kuivuuden ollessa vallitseva, se juroo matalana oraana, kun ruis painaa päätä pahkaa kortta ylös ja koittaa tappaa itsensä. Vehnä kesti sitä kuivuutta paremmin.
Tänä aamuna valmistui viimeinen satsi ja sitten on yhteenvedon aika 2017.
ruis 3164kg/ha
syysvehnä 5800kg/ha
ohra 4574kg/ha
kaura 4043kg/ha
En ole ehtinyt viemään näytettä eteenpäin, kun just vasta saatiin pellosta ylös:) Kyllä tohon apulantaa meni riittävästi, sakoon tämä kaatuu, jos johonkin.Tänä aamuna valmistui viimeinen satsi ja sitten on yhteenvedon aika 2017.
ruis 3164kg/ha
syysvehnä 5800kg/ha
ohra 4574kg/ha
kaura 4043kg/ha
Olosuhteisiin nähden kelpo tulos.
Onhan tuo, kun siilossa. Huomiota. Rukiilla oli siellä ehkä pakkasvaurio tai etana tai kahukärvänen. Kyllä täällä melko hailakastakin hybridistä tuli sentään hiukan enempi, ja Reetasta monilla kuuluu tosiaan tulleen reilusti enempi.
Oliko Skagenissa valkuainen hyvä ? Ilman kahta typpiruiskutusta Ceylonin valkuainen olisi jäänyt 11:een. Ihmettelen Ceyloninkin toipumista, suuren virheen teinkin hyökätessäni aikaisin keväällä jyrsimään kitukasvuista syysvehnänorasta 800 kg:n rypsille, koska ne palstat, joita en kerinnyt tuhoamaan, toipuivat taianomaisesti ja varmasti olisivat tuottaneet ainakin semmoisen 3-4 tonnia. Targaa kului aimo annos, kun se syysvehnä ryöstäytyi kasvuun muokkauksen jälkeen.
-SS-
Avantia, Kauran osalta laadullisesti kaikkien aikojen paras vuosi.
No nyt olisi näytetuloksia. Kyllä siinä syysvehnän kanssa kävi niin, että sako oli 87 eli selvä tapaus. Ei siitä sen enempää. Rehunakin tulee kuitenkin kohtuullisen hyvä tili. Avanti-kauralle annoin jo tappotuomion myöhäisyytensä takia, mutta sepä tekikin ilkeän tempun. Homeita ei lainkaan ja lajitteet 1,11%, mikä on kaikkien aikojen ennätys. HLP tälle vuodelle tavanomainen 62kiloa. Nyt onkin vähän miettimistä voiko tuota Avantia hylätä. Viime vuonna oli niitä homeita 5500. Olihan siinä lakoa, mutta Belindassakin on ollut lakoa maailman sivu, ilman mitään homevaaroja. Avantissa on ominaisuutena lyhyt ja paksu jyvä. Se tekee seulojen läpäisyn hankalaksi, hyvä suurimo-ominaisuus. Tuolla lajitteella 10e hyvää, aika merkittävää siis. Belindassakin lajitteet oli kuulemma jossain kahden kieppeillä, mikä on hyvä saavutus sekin. Kauran osalta laadullisesti kaikkien aikojen paras vuosi.
Kollegalla tossa Tampereen kieppeissä Skagen iti tähkään ja teki satunnaisiin jyviin parin sentin oraat ennenkuin pääsi puimaan. Ei tässä mitään sellaista ollut. Jonkinlainen pettymys noin rankka sakon putoaminen. Kuvittelin, että mentäisiin vielä jossain 200 pinnassa huonoimmillaan.
Ceylonin pienempi jyväkoko on kova valtti. Ei oikein millään viljalajilla liian iso jyvä ole hyväksi. Omat näkemys, että ohralla 50g, kauralla 41g, vehnällä 40g tuhannen jyvän painona on sopiva yläraja. Ison jyvän valmistuminen kestää kauan ja tuo sitä kautta yllättävää myöhäisyyttä, mikä ei välttämättä lajiketiedoista tule esille. Myös isojen jyvien kuivaaminen on työlästä kosteana syksynä.
Kollegalla tossa Tampereen kieppeissä Skagen iti tähkään ja teki satunnaisiin jyviin parin sentin oraat ennenkuin pääsi puimaan. Ei tässä mitään sellaista ollut. Jonkinlainen pettymys noin rankka sakon putoaminen. Kuvittelin, että mentäisiin vielä jossain 200 pinnassa huonoimmillaan. Ceylonin pienempi jyväkoko on kova valtti. Ei oikein millään viljalajilla liian iso jyvä ole hyväksi. Omat näkemys, että ohralla 50g, kauralla 41g, vehnällä 40g tuhannen jyvän painona on sopiva yläraja. Ison jyvän valmistuminen kestää kauan ja tuo sitä kautta yllättävää myöhäisyyttä, mikä ei välttämättä lajiketiedoista tule esille. Myös isojen jyvien kuivaaminen on työlästä kosteana syksynä.
Kai nyt tiedät, että vehnän sakon putoamiseen riittää melko pienetkin sademäärät, ja tänä syksynä on satanut enemnän kuin vähän, joten aika epärealistista odottaa, että sako olisi edes ykkössataluvulla tämän syksyn sateilla.
Onko paljon vielä jossain päin puimatta? Näyttää melko sateista lokakuun alkupuoliskoa.
No onOnko paljon vielä jossain päin puimatta? Näyttää melko sateista lokakuun alkupuoliskoa.
Tuo on jo silkkaa vit tuilua.😡
Neljä samanlaista vielä, ja olisi puinnit todennäköisesti ohi.Katsoin Ylivieskan lentoasemalta säätietoja.
Sillä olettamuksella että kaura ei ole laossa.Neljä samanlaista vielä, ja olisi puinnit todennäköisesti ohi.Katsoin Ylivieskan lentoasemalta säätietoja.
Todennäköisesti siellä ollaan jo puimurissa ajamassa. Kosteus 83%, lämpötila 8,5 astetta, puuskatuuli 6 m/s. Ainakin kaura on varmasti nopeasti puintikelpoista. Rypsikin ehkä kuivuu tuulessa.
-SS-
paljonkohan tuntihinta tuollaisella pikkupuimurilla 9 jalan olisi, ohraa noin 130 hehtoo puin 1,5 tunnissa. ja samoin kärry / traktori vuokra 120 hl vaunu, seisoi pellolla ja vein kuivuriin , millasta laskuu ???

Aika hyvää pystyä viljaa saa olla, että saisi 9 jalan puimalla 130 hl. Sata ehkä, mutta puolitoista säiliöllistä lisäksi ? Noin 18 minuuttia säiliö, niin tulee 80 hl tunnissa ? Sitten vielä kolme säiliötä. Kun joutuu ajelemaan tyhjennykset.
No ehkä vähän oli faari lisää mut 100 hl kärryt mitä mahtui niin, reipas puoltoist tuntii.
paljonkohan tuntihinta tuollaisella pikkupuimurilla 9 jalan olisi, ohraa noin 130 hehtoo puin 1,5 tunnissa. ja samoin kärry / traktori vuokra 120 hl vaunu, seisoi pellolla ja vein kuivuriin , millasta laskuu ???Otan 50+vero. Siksi että isot puimat tulee kuuleman mukaan 100e/Ha taksalla. Ja tolla pikkuisella menee se n.2t (vaihtelevasti) hehtaarin puintiin..

No jos maaseudussa lukee jonkun kasvin ja läänin kohdalla 20-95% korjattu ni ota siitä selvää.Altialla siilot täynnä etelästä raahattua viljaa. Pohjanmaalta ei ole tullut oikein mitään, kun tilojen välinen viljakauppa huipussaan. Kotieläintilat todella huolissaan ja varustautuvat tilanteeseen. Nokialla kaurasiilot käytännössä täysi. Odotettavissa on hinnannousua, mutta huiput menee vuodenvaihteen yli. Itse en ajatellut tehdä mitään liikkeitä enää tälle vuodelle.
Jääkö ohraa peltoon vai mitä lähinnä? Tietää vaan ostella kanoille muualta eväät ja myydä omat kesällä hyvällä hintaa jos jossain loppuu.
No jos maaseudussa lukee jonkun kasvin ja läänin kohdalla 20-95% korjattu ni ota siitä selvää.Altialla siilot täynnä etelästä raahattua viljaa. Pohjanmaalta ei ole tullut oikein mitään, kun tilojen välinen viljakauppa huipussaan. Kotieläintilat todella huolissaan ja varustautuvat tilanteeseen. Nokialla kaurasiilot käytännössä täysi. Odotettavissa on hinnannousua, mutta huiput menee vuodenvaihteen yli. Itse en ajatellut tehdä mitään liikkeitä enää tälle vuodelle.
Jääkö ohraa peltoon vai mitä lähinnä? Tietää vaan ostella kanoille muualta eväät ja myydä omat kesällä hyvällä hintaa jos jossain loppuu.
paljonkohan tuntihinta tuollaisella pikkupuimurilla 9 jalan olisi, ohraa noin 130 hehtoo puin 1,5 tunnissa. ja samoin kärry / traktori vuokra 120 hl vaunu, seisoi pellolla ja vein kuivuriin , millasta laskuu ???
Sillä olettamuksella että kaura ei ole laossa.Neljä samanlaista vielä, ja olisi puinnit todennäköisesti ohi.Katsoin Ylivieskan lentoasemalta säätietoja.
Todennäköisesti siellä ollaan jo puimurissa ajamassa. Kosteus 83%, lämpötila 8,5 astetta, puuskatuuli 6 m/s. Ainakin kaura on varmasti nopeasti puintikelpoista. Rypsikin ehkä kuivuu tuulessa.
-SS-
Joozeppi kyseli vieläkö on puinteja kesken, toisinpäin, pitää kysellä joko joku on saanut puinnit valmiiksi. Omista puimatta noin 25%, rahtipuinnit ihan just selvä lukuunottamatta toivottoman myöhään kylvettyjä. Ja mun tilannne on ihan hyvä....

Äkkiähän sä olet edennyt, kun tuntuu että vielä äsken et ollut edes aloittanut...

Eteneehän ne, kun kolmessa päivässä lähes kolmasosa tämän vuoden puinneista, toki jakaantui tuokin kahdelle eri viikolle. Sitä ennen kuukaudessa suunnilleen sama. Ja rahtipuinnit vähentyneet radikaalisti sovituista, ku ei ehdi, niin ei ehdi. Keliä ei kukaan saa taiotuksi... On tuota vieläkin jäljellä yli 50ha, aika paljon mun mielestä. Eilenkin ihan huomaamatta väheni 20ha, kuivaaja on tukossa monta päivää vaikka tuosta vain osa itselle. Eka ohrasatsi eilisililtä reilu 16 tuntia. Ja mulla olevinaan tehokas kuivaaja, eli öljyä paloi käsittämättömän paljon. Lähtöpaino vajaa 21 tonnia, ulos viittä kiloa vaille 15 tonnia. Kosteusmittari näytti kostuedeksi 30.5%, tuosta voi näppärä laskea todellisen, sekä poistumaprosentin tunnissa. Tuoreena ei saa menemään enää minnekään, eikä ollut kapasiteettia aiemmin puida tuoreena, sama dilemma todella monella.

Huh. Ja juuri kuivurilla taivasteltiin 11.5h+jäähyt kuivausaikaa. :) :) :)
Joozeppi kyseli vieläkö on puinteja kesken, toisinpäin, pitää kysellä joko joku on saanut puinnit valmiiksi. Omista puimatta noin 25%, rahtipuinnit ihan just selvä lukuunottamatta toivottoman myöhään kylvettyjä. Ja mun tilannne on ihan hyvä....
Äkkiähän sä olet edennyt, kun tuntuu että vielä äsken et ollut edes aloittanut...
Joozeppi kyseli vieläkö on puinteja kesken, toisinpäin, pitää kysellä joko joku on saanut puinnit valmiiksi. Omista puimatta noin 25%, rahtipuinnit ihan just selvä lukuunottamatta toivottoman myöhään kylvettyjä. Ja mun tilannne on ihan hyvä....
Äkkiähän sä olet edennyt, kun tuntuu että vielä äsken et ollut edes aloittanut...
Aika lailla samoilla seuduilla ijasjan kanssa ja omat on puitu jo toissa viikolla. Oli luojan lykky ettei viljaa ollut enempää, kun nytkin oli kilpajuoksua. Ja pelkästään ohraa oli onneksi. Samaan aikaan tehtiin säilörehun kolmatta satoa tietenkin :)

Missä sää säilöt noita vesimärkiä viljojas monta päivää kun ne odottaa kuivuriin pääsyä????

Ne on semmosia Pohjanmaan isoja kärrejä, joihin SKN voi ajaa Foortin omine loimaankärryineen sisään, ja perään voi vielä laittaa pystyyn hankmon, ja perälauta mahtuu viä kiinni.

Älä paremmin sano . Semmonen kärrykuivaaja on kyllä hyvä , vilja säilyy ja helpottaa kuivausta .

Vaikka oli öljytankkerin kokoisia ni ei se märkä vilja sen paremmin niissä säily

Jos ijasja lantraa niitä atamonilla, niin säilyy!
Eipä ole tässä vaiheessa paljon tehtävissä. Ei oikein ole aikaa rakentaa hienoja tilapäiskuivureita jne. Nyt on pakko puida kun vaan jotenkin onnistuu. Eikä se vilja näin viileällä kelillä vielä ala lämpenemään.
Maanantaina puitiin, torstaiaamuna viimeinen satsi valmis. Perjantaina hometestin mukaan puhdas ja lauantai-iltana saunaan.Eipä ole tässä vaiheessa paljon tehtävissä. Ei oikein ole aikaa rakentaa hienoja tilapäiskuivureita jne. Nyt on pakko puida kun vaan jotenkin onnistuu. Eikä se vilja näin viileällä kelillä vielä ala lämpenemään.
Kaurassa homeet hullaantuu ja vehnään tulee ummehtunut haju.
💸
Maanantaina puitiin, torstaiaamuna viimeinen satsi valmis. Perjantaina hometestin mukaan puhdas ja lauantai-iltana saunaan.Eipä ole tässä vaiheessa paljon tehtävissä. Ei oikein ole aikaa rakentaa hienoja tilapäiskuivureita jne. Nyt on pakko puida kun vaan jotenkin onnistuu. Eikä se vilja näin viileällä kelillä vielä ala lämpenemään.
Kaurassa homeet hullaantuu ja vehnään tulee ummehtunut haju.
💸
Joozeppi kyseli vieläkö on puinteja kesken, toisinpäin, pitää kysellä joko joku on saanut puinnit valmiiksi. Omista puimatta noin 25%, rahtipuinnit ihan just selvä lukuunottamatta toivottoman myöhään kylvettyjä. Ja mun tilannne on ihan hyvä....
Äkkiähän sä olet edennyt, kun tuntuu että vielä äsken et ollut edes aloittanut...
Eteneehän ne, kun kolmessa päivässä lähes kolmasosa tämän vuoden puinneista, toki jakaantui tuokin kahdelle eri viikolle. Sitä ennen kuukaudessa suunnilleen sama. Ja rahtipuinnit vähentyneet radikaalisti sovituista, ku ei ehdi, niin ei ehdi. Keliä ei kukaan saa taiotuksi... On tuota vieläkin jäljellä yli 50ha, aika paljon mun mielestä. Eilenkin ihan huomaamatta väheni 20ha, kuivaaja on tukossa monta päivää vaikka tuosta vain osa itselle. Eka ohrasatsi eilisililtä reilu 16 tuntia. Ja mulla olevinaan tehokas kuivaaja, eli öljyä paloi käsittämättömän paljon. Lähtöpaino vajaa 21 tonnia, ulos viittä kiloa vaille 15 tonnia. Kosteusmittari näytti kostuedeksi 30.5%, tuosta voi näppärä laskea todellisen, sekä poistumaprosentin tunnissa. Tuoreena ei saa menemään enää minnekään, eikä ollut kapasiteettia aiemmin puida tuoreena, sama dilemma todella monella.
Missä sää säilöt noita vesimärkiä viljojas monta päivää kun ne odottaa kuivuriin pääsyä????
Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.

Parissa päivässä ei oo ihmeitä tapahtunut, tästä olikin tänään puhetta että eilen puidut kuulemma lämpenee ja viikko sitten puidut ei lämmennyt ollenkaan. Pitkiäkin jonoja kuivaajille. Ens yönä kippaan pari kuormaa kuivaajalle, ei haittaa vaikka olisi vähän lämmennytkin, valmiina kuivaukseen... Kuitenkin olleet lavalla noin puolitoista vuorokautta, ei sen kauempaa. Kaura oli alle 30% kuivurin vaakan mukaan, mittari näytti 23. Olikin kokonaisuutena parasta puitavaa koko syksynä. Toistaiseksi :D
Öljyä menee/mennyt käsittämättömiä määriä. Rahtia kuivatessa ihmeissään, melkeen menee viljan arvo kuivaukseen.
Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.

Ensin on puimatta paljon, sitten silmänräpäyksessä ollaan loppusuoralla. Kuivaamiseen kuluu melkein viljan hinta ja muutamassa minuutissa siitä sitten jääkin jotain.
Tootta semmosia bensalenkkareita ja sähkösaappaita että tämmösiä hitaasti liikkuvia linttasavimaahisia hirvittää toi meno ja meininki.
Jasson juttuja lukiessa tulee taas se ämcee kyverin alkutunnarin loppuosa mieleen kun se koheltaa ja koohottaa eestaas musiikin ajan, lopussa puhaltaa että huhhuhpuuh.....
Että niinku ittekin sanon vaan notta huhuhuhuh......:D
Pitää vähän typistää juttua, niin ei ala hengästyttää :D Eikös tää selkeää matematiikkaa...ihan sama havainto, vaikka vilja olis märkää niin se kannattaa puida. Kuivaus ei koskaan nouse lähellekään sitä "kipurajaa" että pitäis peltoon jättää. Samoin myös viljan kosteudesta, mittarit näyttää tuoreemmaalle selvästi todellista pienempiä lukemia, mulla jäi puintikosteus mittarin mukaan alle 20% ja silti yli 8 h pyöri kuivurissa, joka tosin on vanha ja pieni... opettaa tämä vuosi jotain, että sitä kuivatusta pitänee jotenkin miettiä uusiksi.
Tucanolla pui hiukan nopeammin kuin sun faarilla,skänsä hyvä ;D 2065 Sampollakin päästiin edellismaanantain huippupäivänä yli 1500 hehdon päivään 8)Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.
Ensin on puimatta paljon, sitten silmänräpäyksessä ollaan loppusuoralla. Kuivaamiseen kuluu melkein viljan hinta ja muutamassa minuutissa siitä sitten jääkin jotain.
Tootta semmosia bensalenkkareita ja sähkösaappaita että tämmösiä hitaasti liikkuvia linttasavimaahisia hirvittää toi meno ja meininki.
Jasson juttuja lukiessa tulee taas se ämcee kyverin alkutunnarin loppuosa mieleen kun se koheltaa ja koohottaa eestaas musiikin ajan, lopussa puhaltaa että huhhuhpuuh.....
Että niinku ittekin sanon vaan notta huhuhuhuh......:D
Tucanolla pui hiukan nopeammin kuin sun faarilla,skänsä hyvä ;D 2065 Sampollakin päästiin edellismaanantain huippupäivänä yli 1500 hehdon päivään 8)Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.
Ensin on puimatta paljon, sitten silmänräpäyksessä ollaan loppusuoralla. Kuivaamiseen kuluu melkein viljan hinta ja muutamassa minuutissa siitä sitten jääkin jotain.
Tootta semmosia bensalenkkareita ja sähkösaappaita että tämmösiä hitaasti liikkuvia linttasavimaahisia hirvittää toi meno ja meininki.
Jasson juttuja lukiessa tulee taas se ämcee kyverin alkutunnarin loppuosa mieleen kun se koheltaa ja koohottaa eestaas musiikin ajan, lopussa puhaltaa että huhhuhpuuh.....
Että niinku ittekin sanon vaan notta huhuhuhuh......:D
Samaa mielipuolta siitä, että aina kannattaa puida, jos se vaan teknisesti on mahdollista. Ainoat reunaehdot on juoksevuus kuivurissa ja kestääkö puimuri. Kyllä siitä viljasta aina jää enemmän vaikka öljyäkin menee.
Edelleen investointilistalla se öljyn virtausmittari kuivurille. Sen jälkeen pystyy eräkohtaisesti seuraamaan öljynmenekkiä. Siitä saisi kättäpisempää tietoa kuivauskustannuksista ja kelien vaikutuksesta kuivaamiseen.
Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.
Muoks, jos kuivauksen öljykulut ois kolmanneksen, tonnia kohti erotus ois noin 18 euroa öljylaskuun... Toki kertaantuu, 500 tonnin määrällä pelkän öljylaskun ero hyvän ja huonon vuoden välillä 9000€. Tai vaikkapa vrt. mitä etelässä kuivattu aiemmin tänä syksynä, ainakin puheiden mukaan, ja mikä totuutta muualla.
Taidat olla tällä hetkellä oikein eliittien eliittiä kun yleensä kykenet jatkamaan hommia vielä eli pääset laitteiden kanssa pellolle. Kuivasta poutasäästä on tällä hetkellä ilmeisesti se kaikkein tuskaisin pula. Vähät niukat poutakelit ovat odotusten vastaisesti olleet siellä Pohjanmaan suunnalla. Iloinen Itä-Suomi ( voi lukea myös kevyehkö/jumalaton ) hukkuu vesimääriin ja Oulun seutu ja bible-belt pärjää edes jotenkin vaikka itäisen Suomen pitäisi ennakkoarvioiden mukaan olla mantereisen ilmaston vuoksi kaikkein parasta aluetta vähäsateisuuden suhteen. Espoossakin vene olisi nyt se paras kulkuneuvo. Mikäli synkkämielisyys tai depressiivisyys rupeaa uhkaamaan kun työt aina vain jatkuvat ja kuivauskulut ovat tapissa voinee kuunnella ajankohtaan sopivasti Juicen syksyn säveltä.
Tucanolla pui hiukan nopeammin kuin sun faarilla,skänsä hyvä ;D 2065 Sampollakin päästiin edellismaanantain huippupäivänä yli 1500 hehdon päivään 8)Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.
Ensin on puimatta paljon, sitten silmänräpäyksessä ollaan loppusuoralla. Kuivaamiseen kuluu melkein viljan hinta ja muutamassa minuutissa siitä sitten jääkin jotain.
Tootta semmosia bensalenkkareita ja sähkösaappaita että tämmösiä hitaasti liikkuvia linttasavimaahisia hirvittää toi meno ja meininki.
Jasson juttuja lukiessa tulee taas se ämcee kyverin alkutunnarin loppuosa mieleen kun se koheltaa ja koohottaa eestaas musiikin ajan, lopussa puhaltaa että huhhuhpuuh.....
Että niinku ittekin sanon vaan notta huhuhuhuh......:D
Ihanko totta?
TeilläpäinTM vaan aistii sen tekemisenTM meiningin eritavalla kuin täällä....
>Eileen kaurapuurot katon alle.
Läpimärkää paskaa oli turha mennä kokeilemaankaan.
On kuivattuna siilossa palio paree,kun sateessa pihalla.
Ihan kelevollisia n.55.
Tucanolla pui hiukan nopeammin kuin sun faarilla,skänsä hyvä ;D 2065 Sampollakin päästiin edellismaanantain huippupäivänä yli 1500 hehdon päivään 8)Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.
Ensin on puimatta paljon, sitten silmänräpäyksessä ollaan loppusuoralla. Kuivaamiseen kuluu melkein viljan hinta ja muutamassa minuutissa siitä sitten jääkin jotain.
Tootta semmosia bensalenkkareita ja sähkösaappaita että tämmösiä hitaasti liikkuvia linttasavimaahisia hirvittää toi meno ja meininki.
Jasson juttuja lukiessa tulee taas se ämcee kyverin alkutunnarin loppuosa mieleen kun se koheltaa ja koohottaa eestaas musiikin ajan, lopussa puhaltaa että huhhuhpuuh.....
Että niinku ittekin sanon vaan notta huhuhuhuh......:D
Ihanko totta?
TeilläpäinTM vaan aistii sen tekemisenTM meiningin eritavalla kuin täällä....
Juu , ei se faari nyt niin ihme värkki ole . jontikka 630 päihittää faarin mennen tullen etenkin lakoviljassa jos on jousella varustetut laon nostajat . Märässä viljassa faari on parempi .

Tää oli ilmeiseti sun mielipide?

Paljon noita ajaneena tiedän sen . Ne 750 ja 770 sais sulattaa .
Olen niitäkin ajanut , huonoja.Tucanolla pui hiukan nopeammin kuin sun faarilla,skänsä hyvä ;D 2065 Sampollakin päästiin edellismaanantain huippupäivänä yli 1500 hehdon päivään 8)Ilmastoetu sitten kun ei 30prosenttinen vilja lämpene muutamassa päivässä.Jaa'a . Millä noin märkää kannattaa näillä hinnoilla kannattaa kuivata .
Kuivurin vaaka kertoo, että useimmin viljasta poistetaan kosteutta paljon enemmän kuin luullaan. 30% "kuiva" vilja olisi ihan kivaa tänä syksynä!
Järjetöntä hommaa, mutta ei tuollaisen noin 35-40% märän viljan kuivaamiseen mene kuitenkaan kuin karkeasti 30-50l öljyä per kuivattu tonni. Eli rahalla selviää, että saa enemmän takaisin. Euroissa tuo tekee tonnille vaikkapa 40 litran mukaan 68 (84 verolla) sentin verottomalla litrahinnalla "vain" 27 euroa ja risat. Ohrasta saa 150 euroa tonni verottomana. Jää siitä kuitenkin melkeen 125 euroa jäljelle... Sähköä kuluu enemmän, koneisto kuluu enemmän, mutta ne kulut ei oo merkittäviä öljyn hintaan verrattuna.
Ensin on puimatta paljon, sitten silmänräpäyksessä ollaan loppusuoralla. Kuivaamiseen kuluu melkein viljan hinta ja muutamassa minuutissa siitä sitten jääkin jotain.
Tootta semmosia bensalenkkareita ja sähkösaappaita että tämmösiä hitaasti liikkuvia linttasavimaahisia hirvittää toi meno ja meininki.
Jasson juttuja lukiessa tulee taas se ämcee kyverin alkutunnarin loppuosa mieleen kun se koheltaa ja koohottaa eestaas musiikin ajan, lopussa puhaltaa että huhhuhpuuh.....
Että niinku ittekin sanon vaan notta huhuhuhuh......:D
Ihanko totta?
TeilläpäinTM vaan aistii sen tekemisenTM meiningin eritavalla kuin täällä....
Juu , ei se faari nyt niin ihme värkki ole . jontikka 630 päihittää faarin mennen tullen etenkin lakoviljassa jos on jousella varustetut laon nostajat . Märässä viljassa faari on parempi .
Tää oli ilmeiseti sun mielipide?
Paljon noita ajaneena tiedän sen . Ne 750 ja 770 sais sulattaa .
Eli toi on vain sun mielipide.
Vehnää tos naapuris...Pirkanmaa eteläinen.Sama.
Ja rypsin siemen kun tutkii lähemmin, ituja niissäkin.
Rapsia kokeilin Paimiossa, ituja löytyy aika hyvin ja kosteus, no on se kosteaa. Pitäisikö myydä ituhipeille purtavaksi?
Ja rypsin siemen kun tutkii lähemmin, ituja niissäkin.
Mikä lajike ja onko saanut Galeraa? Silloin kun tuote tuli markkinoille niin monen sortin sivuvaikutuksiakin oli, mm. itämistä vaikka oli normihelppo syksy.
Eiks voi odottaa pakkasia sen savikan kanssa?
Idut kuolee ja on kuivaa, muistan kuulleeni joskus että se palko on kuin siilo, sinne ei kosteus pääse, siemen ikäänkuin säilyy siellä neitseellisenä?? Ja kovimmat savikkanaamat pui sen vasta seuraavana keväänä...? Pieni lumikaan ei haittaa...?
No edellisiä postauksia lukiessani aina vaan enemän puistatuttaa moinen paskaruoho, pthyi saatana!
Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.

Tämä Jooseppi tuntuu olevan kaveri jolta viljelyt onnistuu joka vuosi loistavasti, säät tai mitkään muut ei koskaan kiusaa, sadot on aina mahtavia ja laadukkaita.
Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.Kelpaisi kyllä meikäläisenkin siiloihin, vaikka huonommallakin hinnalla. Semmoinen 56000e noin lonkalta heitettynä....
Onkos Härkäpapua kukaan puinu tänä vuonna?Eilen näkyi pari puimuria papupellolla. Rahtimylläri kertoi että ketkä päässeet puimaan niin määrää tulee todella huonosti ja papanat pieniä
Onkos Härkäpapua kukaan puinu tänä vuonna?Eilen näkyi pari puimuria papupellolla. Rahtimylläri kertoi että ketkä päässeet puimaan niin määrää tulee todella huonosti ja papanat pieniä
Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.
Tämä Jooseppi tuntuu olevan kaveri jolta viljelyt onnistuu joka vuosi loistavasti, säät tai mitkään muut ei koskaan kiusaa, sadot on aina mahtavia ja laadukkaita.
Miten teillä on pysyny puimurit auki tänä syksynä, kun on pakko puida märkänäkin.. ? sampossa ainakin saanu aukoa kohlimia ja pestä seuloja.. märkä siikanen tarraa joka paikkaan ja viettopinnat muuttuu ihan siirapiksi.
Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.
Rypsit on kuulemma tänä syksynä niin painavia että puimurit uivat mahaa myöten niitä kerätessä 😂

Sunnuntaina yks kaappi rapsia pois. Kosteus jossain kolmenkymmenen tietämissä. Kolmen hehtaarin lohko,kaks lenkkiä ja seulat täysin tukossa ja kaikki yli.Toisaalta lakonen vehnä oli vesimärkää, että rapsi siinä mielessä parempaa ja laatu säilyy paremmin. Ja voi se elokuussakin sataa kolme viikkoa, kun aikanen ohra tai kaura olis valmista, itää sekin.

No ei nyt ihan, mutta kyllä jälkeä jää. Varsinkin jos joutuu kaksi kertaa samasta paikasta menemään. Harvinaista meikäläisen maalajeilla.Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.
Sunnuntaina yks kaappi rapsia pois. Kosteus jossain kolmenkymmenen tietämissä. Kolmen hehtaarin lohko,kaks lenkkiä ja seulat täysin tukossa ja kaikki yli.Toisaalta lakonen vehnä oli vesimärkää, että rapsi siinä mielessä parempaa ja laatu säilyy paremmin. Ja voi se elokuussakin sataa kolme viikkoa, kun aikanen ohra tai kaura olis valmista, itää sekin.
Seulat veti rapsin ensimmäisellä kuivurisatsilla umpeen. Sittemmin vähän kuivempaa, mutta kyllä noita vahtia pitää. Olen joka tyhjennyksellä käyttänyt puhaltimen täysillä. Vähentää hiukan putsauksen tarvetta kun pahimmat rämmäleet lentävät "tuoreeltaan pihalle.
Rapsit pois eilen ja tänään eli puinnit kunnossa. Kosteus jotain 30 myös. Lokakuussa tullut 110 milliä sadetta. Viime yön 7 mm teki, että tänään jo seisoi vettä pellolla ja tuli jälkiä aika tasaisesti.

20 tuntia lämpöö?
Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.
Tämä Jooseppi tuntuu olevan kaveri jolta viljelyt onnistuu joka vuosi loistavasti, säät tai mitkään muut ei koskaan kiusaa, sadot on aina mahtavia ja laadukkaita.
Rapsit pois eilen ja tänään eli puinnit kunnossa. Kosteus jotain 30 myös. Lokakuussa tullut 110 milliä sadetta. Viime yön 7 mm teki, että tänään jo seisoi vettä pellolla ja tuli jälkiä aika tasaisesti.
20 tuntia lämpöö?
Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.
Tämä Jooseppi tuntuu olevan kaveri jolta viljelyt onnistuu joka vuosi loistavasti, säät tai mitkään muut ei koskaan kiusaa, sadot on aina mahtavia ja laadukkaita.
No ei se nyt ihan sillai mee. Nyt on ollu hyviä vuosia kun saviseudun minimitekijää eli vettä on riittänyt. Ei nää mitään ihmeellisiä satoja oo semmosille ketä täysillä vetää. Ystäväni Taisker ei ole kellekään krhdannu keskisatoaan sanoa tältä vuodelta mut kaikki pytyt tuli ajat sitten täyteen. Lähempänä seiskaa kuin kuutta nyt ainakin. Mulla vuokramaita suurin osa ni ei niihin ihan kaikkee sitä voi panostaa ku omiin. Kyl SKN varmaan voi kans todentaa et olihan nää saviseudun viljat todella nätit tänä suvena.
Oon todella suunnitelmallinen enkä oikaise missään. Nytkin kylvettiin yöt vehnää ja ruista kun niitä oli päätetty kylvää. Ens vuoden rapsimaat on kynnetty ja osa tasattukin kun kaikki ei oo saanu ees auroja pihalle. 2018 viljelysuunnitelma on ollu jo monta kuukautta päässä muhimassa ja kaikki tehdään ens vuosi silmällä pitäen.
Ja tänään olin puimurilla kiinni kaapelikaivannossa rappuset solmussa. Kaivuri äkkiä jostain ja kaikki puituna yhdeksään mennessä. Never surrender!
Jalaskin ihan hyvin kylmis mut nykyrekat vetää 50 tonnia ja eka oli kiinni 388€. Ainakin 190 000 kiloo tuli laadukasta rapsia. SKN syöttäs senki peuroille ku ei pysty savikkaa katteleen.
Olette te ihme porukkaa tuosta noin vain sormia napsauttamalla on kuuden seitsemäntonnin keskisato kasassa. Ei täällä onnistu kuin joskus silloin tällöin jostakin lohkolta eikä edes todellakaan useasti. Kyllä se täällä yleensä huippusato kaatu joko liikaan veteen, liian vähään veteen, liikaan aurinkoon tai liian vähään aurinkoon eli säähän, jolle ei kukaan voi mitään. Tietysti varmasti muussakin tekemisessä on sanomista, mutta kun se ei auta vaikka kuinka olisi tehty, kun sää silti pilaa sen homman joka vuosi. Ei täydellistä vuotta sään puolesta ikinä ole.Teillä ei varmaan olekkaan rajoittamatonta määrää kananpaskaa käytettävissä?
>Olette te ihme porukkaa tuosta noin vain sormia napsauttamalla on kuuden seitsemäntonnin keskisato kasassa
Toiset ovat vain patologisia,pitää ymmärtää eivät he itse sille mitään voi
Ajelin siellä kulmakunnalla kesäkuussa ennen juhannusta. Heti näki, että täällä on kaameet viljat tulossa. Ihmiset oli juuri ruiskuttamassa ja mietin, että moddusta saa vetää huoletta puoli litraa. Tein kahdessa minuutissa sen analyysin, että täällä on tullut toukokuun lopussa joku sellainen sadekuuro, mikä meiltä jäi puuttumaan. Täällä oli toukojen jälkeen kuivuus sellainen, että ruis nuukahti keltaiseksi ja syysvehnät juroi paikallaan. Sitten juhannuksen kieppeissä alkoi sateet, jota tulikin sitten aivan liikaa pienellä aikaa. Oli taas isot ääripäiden vaihtelut säissä. Kaverini Ruovedeltä jutteli koneagriassa, että kaikkien aikojen paras viljasato, neljä tonnia läpi kauroista ja ohrista. Äärimmäisen harvinaista herkkua heillä. Jos ei tämä oma ranchi olisi vuosisatoja vanha sukutila, niin myisin tämän pois ja ostaisin tilan jostain kasitonnarialueelta:)Juu kyl noi pystyt öljykasvit on niitä ihanimpia puitavia eikä tommonen neljän rekallisen rapsitilikään nyt mitään sylettämään pistä vaikka hinta kolmessa kuormassa onkin heikko.
Tämä Jooseppi tuntuu olevan kaveri jolta viljelyt onnistuu joka vuosi loistavasti, säät tai mitkään muut ei koskaan kiusaa, sadot on aina mahtavia ja laadukkaita.
No ei se nyt ihan sillai mee. Nyt on ollu hyviä vuosia kun saviseudun minimitekijää eli vettä on riittänyt. Ei nää mitään ihmeellisiä satoja oo semmosille ketä täysillä vetää. Ystäväni Taisker ei ole kellekään krhdannu keskisatoaan sanoa tältä vuodelta mut kaikki pytyt tuli ajat sitten täyteen. Lähempänä seiskaa kuin kuutta nyt ainakin. Mulla vuokramaita suurin osa ni ei niihin ihan kaikkee sitä voi panostaa ku omiin. Kyl SKN varmaan voi kans todentaa et olihan nää saviseudun viljat todella nätit tänä suvena.
Oon todella suunnitelmallinen enkä oikaise missään. Nytkin kylvettiin yöt vehnää ja ruista kun niitä oli päätetty kylvää. Ens vuoden rapsimaat on kynnetty ja osa tasattukin kun kaikki ei oo saanu ees auroja pihalle. 2018 viljelysuunnitelma on ollu jo monta kuukautta päässä muhimassa ja kaikki tehdään ens vuosi silmällä pitäen.
Ja tänään olin puimurilla kiinni kaapelikaivannossa rappuset solmussa. Kaivuri äkkiä jostain ja kaikki puituna yhdeksään mennessä. Never surrender!
Jalaskin ihan hyvin kylmis mut nykyrekat vetää 50 tonnia ja eka oli kiinni 388€. Ainakin 190 000 kiloo tuli laadukasta rapsia. SKN syöttäs senki peuroille ku ei pysty savikkaa katteleen.
>Olette te ihme porukkaa tuosta noin vain sormia napsauttamalla on kuuden seitsemäntonnin keskisato kasassa
Toiset ovat vain patologisia,pitää ymmärtää eivät he itse sille mitään voi
Mitä patologista on, jos on hyvät maat ja suht hyvin natsaa kohdalleen olosuhteet oikeilla lajikkeilla. Jos pitää neljää tonnia hyvänä satona, on kyllä pahasti juuttunut jonnekin menneisyyteen. Koko maan kolmen, neljän tonnin keskisato vaatii oikeasti jossakin kunnon satoja ja paljon, kun niitä nollapeltojakin vaikka kuinka paljon seassa viljelijöillä, joille tuet tärkein sato.
JOS ei olisi huonompia maita, kuuden tonnin keskisato ei olisi tosiaankaan kummoinen temppu, kun se tietyillä mailla on jokavuotista. Toisinpäin sitten, poikkeusvuonna sato jää alle kuuden tonnin.
Ihmettelen lähinnä sitä, miten noihin ei uskota, skänän, joosepin ym. seuduilla on vain helkkarin hyvät olosuhteet, riittää että pitää pelloistaan huolta. Tänäkin vuonna, kuten viime vuonna, aika optimaalisesti satoi alkukesästä ja kasvustot oli taas uskomatoman hyvän näköisiä.
Juu en tiä. Ei meillä mitkään muhumaat ole. Ehkä hyväkin kosteena vuonna. Tatella paljon HtS se on hyvää. Mulla lähinnä HeSää. Maan rakenne kuntoon, vesitalous ja ojitus, oikea muokkaustapa oikeaan aikaan. Meillä on multivan wingmaster joka ei liiku mun pelloilla metriäkään tänä syksynä koska se on mälväävistä. Siis kynnetään loput. Ph seiskaan tietysti. Sit kymmenen vuoden peruslannoitus kananlannalla tai muulla orgaanisella. Tämä auttaa myös maan rakenteeseen ja ph:n ylläpitoon ei vain säästä apulantaa ja tuo fosforia. Satoisimmat lajikkeet. Ei me viljellä mitään saanaa ja inaria. Tatella oli evolo, mistral, avanti, planet. Vähä wolmaria ja reettaa. Mulla oli sentään meeriä ja demonstranttia. Sit päälle hifistelyt. Jaettu lannoitus, lehtilannoitus, korrensäätely ja tautitorjunta. Niitä ei tehdä turhaan mut nyt on muutaman vuoden kyllä auttanut kovin nämä toimet. Ja yks tärkein eli viljelykierto jäi. Syyskasvit avainasemassa koska vähentävät saven mylläämistä keväisin ja ovat satoisampia. Toki myös öljykasvit ja herne. Itse suunnittelen nyt kuminaa jos joskus vielä ala lisääntyy.
Olette te ihme porukkaa tuosta noin vain sormia napsauttamalla on kuuden seitsemäntonnin keskisato kasassa...
Samoja on maalajit itselläkin. Satoisia lajikkeitakin koitettu aina suosia. Orgaanistakin ajettu ei tietysti mitään kananlantaa, mutta orgaanista kuitenkin. Ojituksessa, pinnanmuotoilussa, ja muutenkin kasvukunnossa vielä tekemistä varmasti. Rikat on torjuttu ja tautejakin viimeaikoina ajettu. Apulantaakin käytetty, mutta ei Yaran tavaraa, jos se vika on sitten siinä. Turhaa sotkemista koitettu välttää ennemmin jätetty sitten muokkaus parempaan ajankohtaan. Syysviljojakin suosittu, öljykasveisssa ja palkoviljoisa on nyt ollut väliä kun eivät ole onnistuneet sitäkään vähää. Kyllä ne sadot vain silti jäävät pyörimään sinne 4 tonnin ympärille joskus yli jostain ali aina. Toiset ne vain osaa...

Jos sun pellot ei oo lähellä tatea,josea tai skännää, turha vertailla kovin syvällisesti. Naapureiden tai muiden paikkakunnalla toimivien satoihin pitää verrata, ja ellei itse saa niitä parhaimpiin kuuluvia satoja, sitten on jotain tehtävissä enemmänkin. Aina kuitenkin jotain, parempaa pitää pyrkiä. Alueellista, onko hyvä sato 4 tonnia vai 6-7 tonnia.

Onko tää nyt Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan jonkunlainen synninpäästö..?

Kymenlaaksossa viljelysäät nyt on aina ihan perseestä. Keväällä on joko liian kuivaa monta viikkoa, tai sit sataa aivan tolkuttomasti joko juuri ennen kuin pitäis kylvöt aloittaa, jolloin ne menee myöhäiseksi, tai sitten heti kylvöjen jälkeen, jolloin kaikki tukehtuu liikaan märkyyteen. Keskikesällä sataa joko liikaa tai ei sada lainkaan, syksyllä tulee kuuroja juur silloin kun pitäis aloittaa puinnit, tai sit saadaan puinnit alkun, mutta sit alkaakin satamaan kaks kuuukautta yhtä perää.
Olipa hyvä puintipäivä.Tuuli reippaasti ja aurinko paistoi.tasan kaksviikkoa meni sadetta pitäessä.kaurat iti peltoon, ei enää pysty puimaan.rypsistä saa jotain vielä talteen.vielä kun tulis pakkasöitä,sais kevätrapsin kypsäksi.
Kasvu lakkaa, kuivuu ja tulee puitavaksi. Mutta jos lehtivihreää on pakkasten tullessa, niin ei eihän se sitä valmista. Se jää laatuvähennysten armoille. Esim. toissasyksynä taisi mennä -100e/t vähennystä lehtivihreän takia.Olipa hyvä puintipäivä.Tuuli reippaasti ja aurinko paistoi.tasan kaksviikkoa meni sadetta pitäessä.kaurat iti peltoon, ei enää pysty puimaan.rypsistä saa jotain vielä talteen.vielä kun tulis pakkasöitä,sais kevätrapsin kypsäksi.
Mistä tullut ja pitääkö paikkansa tuo ajatus, että pakkanen valmistuttaa rapsin?
Jos ei tämä oma ranchi olisi vuosisatoja vanha sukutila, niin myisin tämän pois ja ostaisin tilan jostain kasitonnarialueelta:)Nyt heräsi uteliaisuus. Mitkä alueet kuuluvat kasitonnarialueeseen?
Erittäin hyvin sanottu, tai siis valitettavasti tuntuu olevan näin!Samoja on maalajit itselläkin. Satoisia lajikkeitakin koitettu aina suosia. Orgaanistakin ajettu ei tietysti mitään kananlantaa, mutta orgaanista kuitenkin. Ojituksessa, pinnanmuotoilussa, ja muutenkin kasvukunnossa vielä tekemistä varmasti. Rikat on torjuttu ja tautejakin viimeaikoina ajettu. Apulantaakin käytetty, mutta ei Yaran tavaraa, jos se vika on sitten siinä. Turhaa sotkemista koitettu välttää ennemmin jätetty sitten muokkaus parempaan ajankohtaan. Syysviljojakin suosittu, öljykasveisssa ja palkoviljoisa on nyt ollut väliä kun eivät ole onnistuneet sitäkään vähää. Kyllä ne sadot vain silti jäävät pyörimään sinne 4 tonnin ympärille joskus yli jostain ali aina. Toiset ne vain osaa...
Jos sun pellot ei oo lähellä tatea,josea tai skännää, turha vertailla kovin syvällisesti. Naapureiden tai muiden paikkakunnalla toimivien satoihin pitää verrata, ja ellei itse saa niitä parhaimpiin kuuluvia satoja, sitten on jotain tehtävissä enemmänkin. Aina kuitenkin jotain, parempaa pitää pyrkiä. Alueellista, onko hyvä sato 4 tonnia vai 6-7 tonnia.
Onko tää nyt Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan jonkunlainen synninpäästö..?
Kymenlaaksossa viljelysäät nyt on aina ihan perseestä. Keväällä on joko liian kuivaa monta viikkoa, tai sit sataa aivan tolkuttomasti joko juuri ennen kuin pitäis kylvöt aloittaa, jolloin ne menee myöhäiseksi, tai sitten heti kylvöjen jälkeen, jolloin kaikki tukehtuu liikaan märkyyteen. Keskikesällä sataa joko liikaa tai ei sada lainkaan, syksyllä tulee kuuroja juur silloin kun pitäis aloittaa puinnit, tai sit saadaan puinnit alkun, mutta sit alkaakin satamaan kaks kuuukautta yhtä perää.
Mitenköhän ne karholle niitetyt rapsin on menestyny? Joko niitä on puitu?Miten ne voisi olla sen kuivempia, kun kahdessa viikossa on tässä tullut 110 mm? Luulis karhossa itävän vain pahemmin näillä keleillä. Pystyrapsissa voi ainakin valita kuinka paljon pui raakaa vartta mukaan, mutta karholta otettava mitä siihen on kaadettu. Oisko varsikaan kuivannut?
Erittäin hyvin sanottu, tai siis valitettavasti tuntuu olevan näin!Samoja on maalajit itselläkin. Satoisia lajikkeitakin koitettu aina suosia. Orgaanistakin ajettu ei tietysti mitään kananlantaa, mutta orgaanista kuitenkin. Ojituksessa, pinnanmuotoilussa, ja muutenkin kasvukunnossa vielä tekemistä varmasti. Rikat on torjuttu ja tautejakin viimeaikoina ajettu. Apulantaakin käytetty, mutta ei Yaran tavaraa, jos se vika on sitten siinä. Turhaa sotkemista koitettu välttää ennemmin jätetty sitten muokkaus parempaan ajankohtaan. Syysviljojakin suosittu, öljykasveisssa ja palkoviljoisa on nyt ollut väliä kun eivät ole onnistuneet sitäkään vähää. Kyllä ne sadot vain silti jäävät pyörimään sinne 4 tonnin ympärille joskus yli jostain ali aina. Toiset ne vain osaa...
Jos sun pellot ei oo lähellä tatea,josea tai skännää, turha vertailla kovin syvällisesti. Naapureiden tai muiden paikkakunnalla toimivien satoihin pitää verrata, ja ellei itse saa niitä parhaimpiin kuuluvia satoja, sitten on jotain tehtävissä enemmänkin. Aina kuitenkin jotain, parempaa pitää pyrkiä. Alueellista, onko hyvä sato 4 tonnia vai 6-7 tonnia.
Onko tää nyt Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan jonkunlainen synninpäästö..?
Kymenlaaksossa viljelysäät nyt on aina ihan perseestä. Keväällä on joko liian kuivaa monta viikkoa, tai sit sataa aivan tolkuttomasti joko juuri ennen kuin pitäis kylvöt aloittaa, jolloin ne menee myöhäiseksi, tai sitten heti kylvöjen jälkeen, jolloin kaikki tukehtuu liikaan märkyyteen. Keskikesällä sataa joko liikaa tai ei sada lainkaan, syksyllä tulee kuuroja juur silloin kun pitäis aloittaa puinnit, tai sit saadaan puinnit alkun, mutta sit alkaakin satamaan kaks kuuukautta yhtä perää.
Vieläkö joku meinaa kymenlaaksossa puida? Kauramaat näyttäis olevan mattona maassa ja suurimmaksi osaksi itäneet. Vehniä vielä aika paljon puimatta mutta pystyssä. Kelit vaan näyttää siltä että menee silppuri hommiksi.
Enköhän härkäpapua pakkasella koeta puida. Paljonko tarvii olla pakkasta? Vehnästä en tiedä vielä. Hehtopaino?Pui pakkasella. Mieti mitä tapahtuu, kun märkä papu sulaa kuivaajassa...

Kiva kuulla, että olet onnistunut.
Ei pelto äskön ollut mitenkään kovin pehmeä, yön 4 mm sateen jälkeen hiukan luisteli. Kuitenkin oli 1000 kg ruisku perässä eikä 16.9 rengas painunut juurikaan.
Seuraavat viikot lienevät melkoisen kirpeitä mutta myös kuivia.
-SS-
Tänään alko rapsin puinti sujua. Komiaa parimetristä kasvustoo ja sato alustavasti 3-4 tonnin väliin.

Rypsi tai rapsi, niin aina jään alle 2 tonnin, nyt se tapahtui rapsilla. Kesällä näytti vielä hyvältä, mutta ilmeisesti ränsistyminen ja variseminen pudotti satoa.
Ei pelto äskön ollut mitenkään kovin pehmeä, yön 4 mm sateen jälkeen hiukan luisteli. Kuitenkin oli 1000 kg ruisku perässä eikä 16.9 rengas painunut juurikaan.
Seuraavat viikot lienevät melkoisen kirpeitä mutta myös kuivia.
-SS-
Miksi ruiskun kanssa liikkeellä?
Rapsit häviää neljännestusinaan Sampoon. Kuorma-auto ajaa koko ajan mustaa kultaa pois.
-SS-
Tänään on puintipäivä, hienosti kaura katoaa sampoon.Viljat on jo viikko sitte puitu.Outoa kun menee illalla tupakalle,eikä kuulu kuivaajan huminaa :o
Rapsit häviää neljännestusinaan Sampoon. Kuorma-auto ajaa koko ajan mustaa kultaa pois.
-SS-
Onneksi satoi tänäänkin vettä.Luulin jo että joutuu puimaan.
Juuri kävin ajamassa pihalla seisoneen auton talliin, lasit oli huurteessa. Onneksi on kaikki jo vihdoin puitu. Ankeata on puintitouhu näin myöhäissyksynä, auringollakaan ei ole enää kasvustoa kuivattavaa vaikutusta, enemmän tuuli kuivattaa. Nyt varmaan tehdään uudet puintien myöhäisyysennätykset useimmilla alueilla. Ja puolentoista viikon päästä siirrytään talviaikaan ja pimeys tulee tuntia aikaisemmin, näinköhän pyhäinmiesten päivän seudulla monikin vielä pui? Veikkaan että yllättävän moni.
Ne viljat, joita ei saada viikonlopun aikana korjattua, on menetetty, sitten alkaa syyssateet, ja sen jälkeen ilmat kylmenee ja alkaa tulla räntä- ja lumikelejä jo, toivottavasti olen väärässä, vain intiaanikesä voi pelastaa.onnittelut, homma paketissa ja ennusmerkeistä huolimatta kaikki kävi hyvin :)
Osalle katastrofi, osalle hyvä sato: Keskiarvot eivät tänä vuonna kerro viljelijöiden tilanteesta mitään (http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.210171)
Ilma mitä parhain puintia ajatellen,innolla kohti rypsi kasvustoa ja häntä koipien välissä kotiin..
Sattumoisin kun ei ole muutakuin lakorypsiä,joten vaikka kuinka pinnasta yritti ajaa niin seula tukossa ja säiliöön tullut tavara niin märkää että palloksi jää.
rapsia ajaavat että pölly käy..
Kateellin taas kerran.

Maaseudun tulevaisuudessa on satokatsaus:

Siellä kirjoittaa kommenttiosiossa eräs Matti Juva:
"Kertookohan nämä haasteelliset olosuhteet mitään viljelijöiden
osaamisesta? Suunnittelu tärkeä osa viljelyä! Meillä saatiin
kaikki puitua elokuun loppuun mennessä."
Eli oliko tässä suunniteltu säät, että tänä syksynä on parasta
aikaisia lajikkeita vain ? Agronetin ennustaja on kohdannut voittajansa.
-SS-
Niin se mieli muuttuu, tiistaina tuntui että puinnithan loppuu pikkuhiljaa kun oli takana jonkinlainen puintipäivä mutta olikin viikon ainoa. Vettä on sadellut pikku ripauksia, kauraa ja ohraa on jotkut hurjat väkisin puineet litistykseen. Ei puhettakaan että vehnää voisi koittaa. Tänään paistoi hetkittäin aurinkokin, ehkä puolituntia yhteensä. Mitäpä se auttaa, kun ei tuule ja sademittarista sai taas kaata pari milliä vettä. Kuurot paikallistakin paikallisempia, tässä aukealla näkee useamman kilometrin suuntaansa ja eilen toisella nurkalla puitiin huonossa kelissä koko päivä, kun toiseen nurkkaan osui jatkuvasti pieniä vesikuuroja.
Lujille ottaa puintien kanssa, mutta pitää olla kuitenkin tyytyväinen, niin paljon huonommin on osassa maata puintien laita. Sato, mikä laareissa, suht iso mutta kalliilla sinne saatu.
Taitaa olla kuitenkin harvinaista kokomaassa, että kaikki olisi puituna. Kaveripiirissä harvoja, kenellä puinnit puituna. Pahimmillaan vielä kymmeniä hehtaareja ja sinne jääkin, kun ei kannata korjata lakovehniä.
Lämpösummaa ei ole vieläkään edes tuhatta astetta kasassa, keskimääräinen 1100 luokkaa. Toki näitä viileitä kesiä ollut viime vuosina paljon, suunnilleen fiftisiksti viileät ja vähän lämpösummaa kerryttävät kuin normaalia lämpimämmät. Kyllä ensi kaudelle aikaiset lajikkeet käy kaupaksi, jo kolmas todella hankala kasvukausi putkeen, pari kylmää ja yksi todella sateinen. Ei ollut seittemää lihavaa ennen näitä, pari kuitenkin. Jospa ensi vuosi olisi helpompi, ainoastaan sillä toiveella moni jaksaa vielä yrittää. Ja hanskojakin on tiskiin heitetty kelien johdosta, vaikka niille ei mitään voi.
Metsästäjä käyttää metsästäjän vaistojaan,kylväjä kulkee pellonlaitaa haistellen 15.4.josko mikä lajike olisi antelias.
Jäinen tuoksu vaatii päätöksiä.Emme vielä asu Hollannissa,ehkä 15 vuoden päässä.Kaikki laarissa.

Ei kai siinä mitään tulevia säitä tarvinnut ennustaa. Koska kylvöille pääsi normaalia myöhemmin, jokainen fiksu viljelijä vaihtoi aikaisempiin lajikkeisiin...jos oli varaa ostaa jotain muuta siementä sen ikivanhan Belindan tilalle.
Normaalia maalaisjärkeä ja riskien minimointia.
"***** haisi tuoreelta kuin viikon käynyt mäski"
:)

Voi ***** ja *******n *****.
:D
Mielummin kannattaa katsoa, mikä kasvi tuo hyvän sadon. Viime syksy oli liian loistava. Syysviljoja meni varmasti maahan silloin runsaasti.
Kyllä se melkein on täällä niin, että haistellaan pellon pientareella... vttu siellä kukaan ehdi tonkinmaan... ... että koska syyskasveille levitetään apulantaa. Keväällä kannattaa kylvää enitten saneerauskasveja, jos siihen on mahdollisuus. Nykyinen systeemi onneksi antaa kylvää niitä vaikka ei olisikaan esim. juurikasta (onneksi ei ole) samana vuonna viljelyksessä.
Se, että osaamisella voidaan vaikuttaa kasvukauden säätilaan, vaikuttaa retardilta. Toisilla käy parempi tuuri ja toiset ottavat isompia riskejä isomman sadon toivossa. Ne jotka uskaltavat ottaa riskejä ovat pelimiehiä. Ne ähäkutti "kaikkilaarissa osaajat" ovat onnettomia tapauksia.
Jos kaikki on laarissa, sehän on hyvä. Jos samaa tilannetta verrataan osaamiseen, sekin voi pitää paikkaansa. Mutta jos verrataan muiden osaamista omaan osaamiseensa sillä että kaikki on laarissa, niin silloin mennään metsään.
Vaikka osaisikin paljon enemmän kuin toinen, niin tällaisena kasvukautena vertailu on hankalaa. Silloin kannattaisi vaan pitää päänsä kiinni.
Ja ehkä osaamista tällaisena vuonna onkin laittaa täydet rahaheinähehtaarit ja ylimenevä säilönurmeksi maanparannus mielessä ja kylvää syyskasveja ilman mitään murheita.
Viljaa on jo laivattu Suomeen tuotavaksi, ettei siitä tällä pulaa tule, vaikka vähän jäisi korjaamatta.
Niin se mieli muuttuu, tiistaina tuntui että puinnithan loppuu pikkuhiljaa kun oli takana jonkinlainen puintipäivä mutta olikin viikon ainoa. Vettä on sadellut pikku ripauksia, kauraa ja ohraa on jotkut hurjat väkisin puineet litistykseen. Ei puhettakaan että vehnää voisi koittaa. Tänään paistoi hetkittäin aurinkokin, ehkä puolituntia yhteensä. Mitäpä se auttaa, kun ei tuule ja sademittarista sai taas kaata pari milliä vettä. Kuurot paikallistakin paikallisempia, tässä aukealla näkee useamman kilometrin suuntaansa ja eilen toisella nurkalla puitiin huonossa kelissä koko päivä, kun toiseen nurkkaan osui jatkuvasti pieniä vesikuuroja.
Lujille ottaa puintien kanssa, mutta pitää olla kuitenkin tyytyväinen, niin paljon huonommin on osassa maata puintien laita. Sato, mikä laareissa, suht iso mutta kalliilla sinne saatu.
Taitaa olla kuitenkin harvinaista kokomaassa, että kaikki olisi puituna. Kaveripiirissä harvoja, kenellä puinnit puituna. Pahimmillaan vielä kymmeniä hehtaareja ja sinne jääkin, kun ei kannata korjata lakovehniä.
Lämpösummaa ei ole vieläkään edes tuhatta astetta kasassa, keskimääräinen 1100 luokkaa. Toki näitä viileitä kesiä ollut viime vuosina paljon, suunnilleen fiftisiksti viileät ja vähän lämpösummaa kerryttävät kuin normaalia lämpimämmät. Kyllä ensi kaudelle aikaiset lajikkeet käy kaupaksi, jo kolmas todella hankala kasvukausi putkeen, pari kylmää ja yksi todella sateinen. Ei ollut seittemää lihavaa ennen näitä, pari kuitenkin. Jospa ensi vuosi olisi helpompi, ainoastaan sillä toiveella moni jaksaa vielä yrittää. Ja hanskojakin on tiskiin heitetty kelien johdosta, vaikka niille ei mitään voi.
Niin omathan sulla on jo puituna? Muilla siis puimatta?
https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=69875.msg1428822#msg1428822
Eihän sulla ollut enää kun 50-hehtaaria?
Jotakuinkin, rypsiä lähes kaikki... Sen puinti ei onnistu, ellei kelit parane.
Tänäänkin ollut poutaa, mutta pieniä vesikuuron tapaisia muutama. Yks puimuri näkyy aukealla, kauraa pui, lie tarkoitus pitää kuivuri käynnissä. Vehnällä ei viitsi samaa tehdä :D
https://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=79159.msg1429864#msg1429864
Kaikki omat rypsit puin perjantaina, viimeinen erä kuivurissa.

Tuontiviljaa on jo ajettu siiloihin, ettei varastotase vajaantuisi.

Rypsille riitti kaks puintipäivää, omat isommassa rysäyksessä ja rahtipuinnit nätissä kelissä tiistaina, vehnää enää jäljellä muutama hehtaari. Ja rahtia satunnainen määrä, ehkä. Viikko sitten perjantaina oli tuo noin 50ha ja seuraavana aamuna enää alle puolet. Tänä vuonna on pitänyt puida ku keliä, eikä haaveilla jos huomenna parempaa. Rypsin puinnissa ei tartte miettiä minne sen sadon kanssa joutuu, riittää kuivurit ja kärryt aika isollekin alalle vaikka sato olisi ihan ok.
Rahtirypsiä puin tiistaina, ja ois ollut keliä vielä illasta mutta jätin puimatta nuo vehnät. Ku lupas hyvää keliä seuraavalle päivälle. Sitä ei oo vielä näkynyt, joka päivä on satanut. Emmä nää noiss mitään ihmeelistä. Kelit vaan muuttaa mielialaa aikalailla, tiistaina fiilis että kyllä tää tästä, nyt taas lievää epätoivoa ku vajaan 100km:n päässä maa valkoisena ja lupailee ensi yöksi jo kunnon pakkasta. Ja päivälle räntääkin.

Ainahan sitä bensalenkkari ja sähkösaapas sutasee 50ha savikkaa naaman liikkeellä.
Notta ristus että taas tulee mieleen se Ihmemies ämceegyverin alkuspotti....
:D
Hengästyn, anteeksi siitä että on huono kunto. :D
Me ollaan täällä suotuisien olosuhteiden vilja-aitassa ku hämäläääääset, yhtä hitaita.

Reilu 40ha, ei oo ku keskimäärin 20ha päivässä. Normisyksyn normi puintipäivä... Tänä vuonna kelin salliessa pitää ajaa pidempää päivää. Mikä ahdistaa :D Tuo ei kyllä kummoisia vaadi, 2ha tunnissa kymmenen tuntia, ei voi sanoa olevan mitään bensalenkkaritahtia. Saa jo hieman takutakin... Kelit oli ihan ok., puinnit ny ei muuta vaadi ku keliä ja että koneet toimii.
>Mikä ahdistaa :D Tuo ei kyllä kummoisia vaadi, 2ha tunnissa
Tosiasia on että monella menee 2h /ha mikä näiltä ylämaan Robineilta unohduksiin ,kun ovat semmoisia yli-ihmisiä
>Mikä ahdistaa :D Tuo ei kyllä kummoisia vaadi, 2ha tunnissaMulla taitaa mennä kolmekin tuntia hehtaarissa ja enemmänkin...mutta senhän te tiesittekin. Eikä se ketään kiinnostakaan :D

Sulla on ilmeisesti oma kuivuri,kuinka iso?Niin se mieli muuttuu, tiistaina tuntui että puinnithan loppuu pikkuhiljaa kun oli takana jonkinlainen puintipäivä mutta olikin viikon ainoa. Vettä on sadellut pikku ripauksia, kauraa ja ohraa on jotkut hurjat väkisin puineet litistykseen. Ei puhettakaan että vehnää voisi koittaa. Tänään paistoi hetkittäin aurinkokin, ehkä puolituntia yhteensä. Mitäpä se auttaa, kun ei tuule ja sademittarista sai taas kaata pari milliä vettä. Kuurot paikallistakin paikallisempia, tässä aukealla näkee useamman kilometrin suuntaansa ja eilen toisella nurkalla puitiin huonossa kelissä koko päivä, kun toiseen nurkkaan osui jatkuvasti pieniä vesikuuroja.

Kangasalalla yks asiakas myi 680 Sampo puimurin halvalla tänne Turunseudulle . Muutamalla tonnilla saa semmosen puimurin jolla pui 2h/ha .
Velimiehen 630 Jontikalla vm.69 puin tunti ja vartti yhen hehtaarin .

Itse asiassa kaksikin, vanhempi ja vähän tuoreempi, vajaa 500hl vetävät.
Kauheeta ahdistusta puimisesta, itse koen olevani nöösipoika vrt. mitä muut tempoo samassa ajassa talteen. Olkoot, pullon henki taitaa hönkiä takaisin päin näin aamulla :D
Ostakaa kunnon puima
https://www.youtube.com/watch?v=hX3oFln1cag (https://www.youtube.com/watch?v=hX3oFln1cag)
85 tonnia kun pui tunnissa niin saa pitää pidempiä taukoja.
Itse olen kuin tuo alun ruohonleikkaaja, kun eturiviläinen liikkuu puimurillaan kohti seuraavaa lohkoa kärrymiesten armeijan seuratessa perässä. =(
Osalle katastrofi, osalle hyvä sato: Keskiarvot eivät tänä vuonna kerro viljelijöiden tilanteesta mitään (http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.210171)
Ilma mitä parhain puintia ajatellen,innolla kohti rypsi kasvustoa ja häntä koipien välissä kotiin..
Sattumoisin kun ei ole muutakuin lakorypsiä,joten vaikka kuinka pinnasta yritti ajaa niin seula tukossa ja säiliöön tullut tavara niin märkää että palloksi jää.
rapsia ajaavat että pölly käy..
Kateellin taas kerran.
Paljonko pistit rypsille siementä ja typpeä?
>Mikä ahdistaa :D Tuo ei kyllä kummoisia vaadi, 2ha tunnissaMulla taitaa mennä kolmekin tuntia hehtaarissa ja enemmänkin...mutta senhän te tiesittekin. Eikä se ketään kiinnostakaan :D
Tosiasia on että monella menee 2h /ha mikä näiltä ylämaan Robineilta unohduksiin ,kun ovat semmoisia yli-ihmisiä
Kangasalalla yks asiakas myi 680 Sampo puimurin halvalla tänne Turunseudulle . Muutamalla tonnilla saa semmosen puimurin jolla pui 2h/ha .
Velimiehen 630 Jontikalla vm.69 puin tunti ja vartti yhen hehtaarin .
Likimain noin ysisatasta paljon ajaneena . Jontikassa on hiton hyvä pöytä lakoviljaa puidessa.>Mikä ahdistaa :D Tuo ei kyllä kummoisia vaadi, 2ha tunnissaMulla taitaa mennä kolmekin tuntia hehtaarissa ja enemmänkin...mutta senhän te tiesittekin. Eikä se ketään kiinnostakaan :D
Tosiasia on että monella menee 2h /ha mikä näiltä ylämaan Robineilta unohduksiin ,kun ovat semmoisia yli-ihmisiä
Kangasalalla yks asiakas myi 680 Sampo puimurin halvalla tänne Turunseudulle . Muutamalla tonnilla saa semmosen puimurin jolla pui 2h/ha .
Velimiehen 630 Jontikalla vm.69 puin tunti ja vartti yhen hehtaarin .
Mun louskulla ehtii aika tarkkaan keräämään 1.5h/hehtaari kun on pystyä mut jos laossa ni menee reilusti yli kaks tuntia...
Yleensä sen 100-120hehtoa keskimäärin.
Ostakaa kunnon puima
https://www.youtube.com/watch?v=hX3oFln1cag (https://www.youtube.com/watch?v=hX3oFln1cag)
85 tonnia kun pui tunnissa niin saa pitää pidempiä taukoja.
Itse olen kuin tuo alun ruohonleikkaaja, kun eturiviläinen liikkuu puimurillaan kohti seuraavaa lohkoa kärrymiesten armeijan seuratessa perässä. =(
Vähän asian vierestä, mutta puimuriin kylläkin.
Otetaan tuollainen pakasta vedetty leksiooni ja siihen viereen kuvitteellisesti pakasta vedetty 80-90 -luvun puimuri.
Aletaan puimaan. Puidaan niin kauan päättymätöntä peltoa, kunnes jompaan kumpaan ilmenee jokin vika.
On vaikeaa lyödä vetoa tällaisesta, mutta voisin silti kuvitteellisesti lyödä vetoa siitä, että tuo mörkö pysähtyy ensin.

Juupa juu . 600 faari on melekin sama kui m66 faari m66s on 750 ja 770 faarin esiaste , melkei sama . Muistaakseni puitiin 5 ha rypsiä yhen vuorokauden aikana joskus m66s faarilla . Remonttiin meni parituntia koska meni laakeri elevaattorin yläpäästä samalla hajos rengaskin koska laitoin kierukan nojaamaan rappusten viereen ja veli päättikin siirtää puimurin sisälle liiteriin . Isot tiptop paikat renkaaseen ja uus laakeri tilalle ja taas mentiin . 3-4 ha päivässä noilla härkkäimillä pui .>Mikä ahdistaa :D Tuo ei kyllä kummoisia vaadi, 2ha tunnissaMulla taitaa mennä kolmekin tuntia hehtaarissa ja enemmänkin...mutta senhän te tiesittekin. Eikä se ketään kiinnostakaan :D
Tosiasia on että monella menee 2h /ha mikä näiltä ylämaan Robineilta unohduksiin ,kun ovat semmoisia yli-ihmisiä
Kangasalalla yks asiakas myi 680 Sampo puimurin halvalla tänne Turunseudulle . Muutamalla tonnilla saa semmosen puimurin jolla pui 2h/ha .
Velimiehen 630 Jontikalla vm.69 puin tunti ja vartti yhen hehtaarin .
Kyllä tolla mun pikkuisella faarillakin saa hyvällä lohkolla pystyä 6-tonnaria jopa alle tuntiin hehtaarin, jos on vierellä ajaja.
Rypsiäkin saa kolme hehtaaria neljään tuntiin.
Jos Fahr 66-770 ei puinti onnistunut, niin vika usein istuimen ja ratin välissä. Reilusti 100ha syksyssä aikoinaan puitiin pienillä remonteilla. 1000 ha, puinneilla 2-3 laakeria.
kuuluu ääniä monesta suunnasta että puinnit tais olla siinä
On vaikeaa lyödä vetoa tällaisesta, mutta voisin silti kuvitteellisesti lyödä vetoa siitä, että tuo mörkö pysähtyy ensin.
Tähän liittynee jokin ajatus?
Kohta kokeilen sr 500 ositain laossa olevaa rypsiä, keskiviikona ei onnistunut
Kovat on pohjanmaalla puintivauhdit. Täällä 25 ha rapsipelto kesti kaksi puintipäivää noin 12 m leikkuuleveydellä. Mutta kaikki tuli pois.
Tiellä ajettiin viljaakin useampi kärryllinen, että puinti sujui.
Ensimmäinen kultivointi nähty. Hyvin sekoittui olki. Alan olla luottavainen, että itsekin voisi koittaa.

Sää et vaan ymmärrä kuinka tehokas on tuksu ja 500hehdon kuivuri.
50hehtaaria poistuu aivastamalla.
Etsä kässää hä?

Huvittavaa seurata, miten sä yrität olla niin kaveria näiden eturiviläisten suurviljelijöiden kanssa ja heitä mielistelet, ja yrität saada heidän arvostusta.

Kylläpä täällä laakerit kuumenevat helposti, mutta 500h on kyllä silti tiukka tällaisena syksynä :o :o

:D :D
Jaahas. Rasvailin aurat tänään, joten tää puintikeskustelu alkaa olleen vähän last season

Tää onkin jälkipuintia!
Kuinka jälkiä muuten puidaan?

Hoi etelän vetelät, täällä pohjammaalla kyllä puidaan enempi kun kuivaajallinen päivässä, jopa faarilla. Kärryjä on yleensä porukoilla riittävästi, hurjimmat kippailee pihaan isolle kasalle ja kuivailevat kun ehtii. Ja ei toi 20 hehtaaria oo noilla isoilla vehkeillä mikään temppu. Muutama päivä sitten puivat tossa 25-hehtaaria yhdellä vehkeellä, ensin vehnää alkupäivästä, sitten jatkoivat rypsillä.

Esim. kun timotei puidaan kahteen kertaan?

elekee nyt härnäkkö sitä , seon karmee tilanne kun tajunta laajenee mutta koneet pysyy pieninä...teidät on tuomittu häviämään tämä väittely, kohta se antaa yksityiskohtaisen selostuksen miten tuossakin on kaikki tehty väärin puimurikuskin kampauksesta alkaen :) ;) :D ;DKylläpä täällä laakerit kuumenevat helposti, mutta 500h on kyllä silti tiukka tällaisena syksynä :o :o
:D :D
Hoi etelän vetelät, täällä pohjammaalla kyllä puidaan enempi kun kuivaajallinen päivässä, jopa faarilla. Kärryjä on yleensä porukoilla riittävästi, hurjimmat kippailee pihaan isolle kasalle ja kuivailevat kun ehtii. Ja ei toi 20 hehtaaria oo noilla isoilla vehkeillä mikään temppu. Muutama päivä sitten puivat tossa 25-hehtaaria yhdellä vehkeellä, ensin vehnää alkupäivästä, sitten jatkoivat rypsillä.
Tässäkin tältä syksyltä pätkää Oulun kupeesta, notta kööllä. Aukee ehkä kuin skänänän kotivainiot mutta oisko pohjoisempi sijainti, että ehtii enemmän päivässä. Muita erojahan ei näy olevan, skänän videoihin nähden :D
https://www.youtube.com/watch?v=LvPJtH-Rh3w
;D ;D ;D ;D ;D ;D ;Delekee nyt härnäkkö sitä , seon karmee tilanne kun tajunta laajenee mutta koneet pysyy pieninä...teidät on tuomittu häviämään tämä väittely, kohta se antaa yksityiskohtaisen selostuksen miten tuossakin on kaikki tehty väärin puimurikuskin kampauksesta alkaen :) ;) :D ;DKylläpä täällä laakerit kuumenevat helposti, mutta 500h on kyllä silti tiukka tällaisena syksynä :o :o
:D :D
Hoi etelän vetelät, täällä pohjammaalla kyllä puidaan enempi kun kuivaajallinen päivässä, jopa faarilla. Kärryjä on yleensä porukoilla riittävästi, hurjimmat kippailee pihaan isolle kasalle ja kuivailevat kun ehtii. Ja ei toi 20 hehtaaria oo noilla isoilla vehkeillä mikään temppu. Muutama päivä sitten puivat tossa 25-hehtaaria yhdellä vehkeellä, ensin vehnää alkupäivästä, sitten jatkoivat rypsillä.
Tässäkin tältä syksyltä pätkää Oulun kupeesta, notta kööllä. Aukee ehkä kuin skänänän kotivainiot mutta oisko pohjoisempi sijainti, että ehtii enemmän päivässä. Muita erojahan ei näy olevan, skänän videoihin nähden :D
https://www.youtube.com/watch?v=LvPJtH-Rh3w
Kylläpä täällä laakerit kuumenevat helposti, mutta 500h on kyllä silti tiukka tällaisena syksynä :o :o
:D :D
Hoi etelän vetelät, täällä pohjammaalla kyllä puidaan enempi kun kuivaajallinen päivässä, jopa faarilla. Kärryjä on yleensä porukoilla riittävästi, hurjimmat kippailee pihaan isolle kasalle ja kuivailevat kun ehtii. Ja ei toi 20 hehtaaria oo noilla isoilla vehkeillä mikään temppu. Muutama päivä sitten puivat tossa 25-hehtaaria yhdellä vehkeellä, ensin vehnää alkupäivästä, sitten jatkoivat rypsillä.
Tässäkin tältä syksyltä pätkää Oulun kupeesta, notta kööllä. Aukee ehkä kuin skänänän kotivainiot mutta oisko pohjoisempi sijainti, että ehtii enemmän päivässä. Muita erojahan ei näy olevan, skänän videoihin nähden :D
https://www.youtube.com/watch?v=LvPJtH-Rh3w
olisi sitä itselläkin ärtsymmät vehkeet jos olisi 500 ha peltoo ja 1,5 miljoonaa liikevaihtoositte jos et sais huonona syksynä kaikkea puitua sinut tuomittaisiin toistaitoiseksi kerskailijaksi :( :( :( :(

Eilen ja tänään melkein "kuivaa" vehnää.Meni kyllä läpi mutta mutta.no se siintä ja sen järkevyydestä.
2,5h kuivurissa ja kosteus enää 30%.
Onneksi jätin puimurin pellolle...Kohta sataa pitkästä aikaa.Jos huomenna taas.
Ensi viikolle näyttää tuulisen yön,joten silloin rypsin kimppuun,jos ja jos..
Sitä ei teidä missä puidaan kuin vasta tuon tuiskun jälkeen. Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä... ja tienoon valaiseva lumi sängellä tai täyden siilon katolla tuskin haittaa.Eilen ja tänään melkein "kuivaa" vehnää.Meni kyllä läpi mutta mutta.no se siintä ja sen järkevyydestä.
2,5h kuivurissa ja kosteus enää 30%.
Onneksi jätin puimurin pellolle...Kohta sataa pitkästä aikaa.Jos huomenna taas.
Ensi viikolle näyttää tuulisen yön,joten silloin rypsin kimppuun,jos ja jos..
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201710222200478398_u0.shtml
Eiköhän jo sitkeimmätkin sissit luovuta, kun luvassa lunta reippaaminkin,
vai luetaanko 10 vuoden päästä juttuja legensaarisesta katovuodesta 2017, kun vielä marras- joulukuussakin puitiin....jotain....?
Torven alle ajajat varmaankin käy välillä pottukuorman kippaamassa pois.Tuolla tuota pottua piisaa.Kylläpä täällä laakerit kuumenevat helposti, mutta 500h on kyllä silti tiukka tällaisena syksynä :o :o
:D :D
Hoi etelän vetelät, täällä pohjammaalla kyllä puidaan enempi kun kuivaajallinen päivässä, jopa faarilla. Kärryjä on yleensä porukoilla riittävästi, hurjimmat kippailee pihaan isolle kasalle ja kuivailevat kun ehtii. Ja ei toi 20 hehtaaria oo noilla isoilla vehkeillä mikään temppu. Muutama päivä sitten puivat tossa 25-hehtaaria yhdellä vehkeellä, ensin vehnää alkupäivästä, sitten jatkoivat rypsillä.
Tässäkin tältä syksyltä pätkää Oulun kupeesta, notta kööllä. Aukee ehkä kuin skänänän kotivainiot mutta oisko pohjoisempi sijainti, että ehtii enemmän päivässä. Muita erojahan ei näy olevan, skänän videoihin nähden :D
https://www.youtube.com/watch?v=LvPJtH-Rh3w
Eiks toi oo ihan normaalia? Syyskuun alussa pystyä kasvustoa ja taitaa olla kuivaakin, ehkä vähän raakaa?
Kyllä tuohon aikaan vuodesta täytyykin saada puitua ton kokoluokan vehkeillä. Ei tuossa kopterikuvassa ole muuta eroa tänne päin ku se että ei oo vihreä tai punainen puimuri työssään.
Missä muuten torvenalle ajajat?
Mutta lokakuulla märkää.. Jååå.. :D
Tähän päivään asti mulla oli uskoa, että vielä kaura puidaan. Alkavan viikon sääennuste määrittää sen, että puimatta jää. Tulee sen verran märkää loppuviikosta, että pitää alkuviikko käyttää siihen valmistautumiseen, ts. saada eläimet katon alle.
Toisaalta hyväkin asia. En ole oikein saanut itselleni perusteltua, miksi olisin halunnut edes yrittää sitä laossa olevaa kauraa puida. Sen mitä olen noita sänkimaita ajellut, niin märkääkin on. Vituiksi meni. Taas.

Mukavaa lukea realistisiakin kirjoituksia välillä. Kyllähän tämä vuosi itselläkin meni enemmän päin persettä. Monitahoiset ohrat saatiin hyvissä oloissa pois eikä kosteuskaan ollut yli 25%. Satoa kohtuullinen. Kakstahoinen hieman myöhemmin kohtuu hyvin. Sato samaa luokkaa monitahoisen kanssa. Suurempi laon määrä verottia tästä jonkinverran. Syysvehnät odotuttivat itseään mutta lopulta puintikosteus 25 kieppeillä ja harvasta kasvustosta kertyi yllättävän hyvin tavaraa. Ei mitään agronetin satoja mutta jotain. Kevätvehnät joita oli sitten valtaosa niin niitä puitiin huonoissa ja erittäin huonoissa ja täysin paskoissa olosuhteissa satoa ei tullut itäneistä kasvustoista oikein nimeksikään. Osa edelleen puimatta. Ja ainakin yksi kymmenen hehtaaria jää puimatta meni lakoon jo yli 2kk sitten lakoon ja kasvaa nyt hienoa orasta. Tai no eiköhän pakkanen sen hoitanut nyt. 15ha olisi vielä jäljellä ei niin pahasti laossa olevaa vehnää jota vielä ajattelin että voisi puida, mutta taisi käydä niin, että ei siitä tule mitään. Vehnien välillä käytiin puimassa suojavilja kauraa. Satoa aivan onneton. Harva kylvö ohjeiden mukaan tehtynä ei sitten tuottanut oikein mitään. Positiivinen asia oli, että oli pysynyt pystyssä.
... tuottanut oikein mitään. Positiivinen asia oli, että oli pysynyt pystyssä.Positiivinen asia, ettei oo aariakaan suojaviljanurmea! :D Tai mitä väliä toisaalta vaikka olisikin ollut, luultavasti olisi täytynyt jättää puimatta. Ja melkein maltoin olla ajamatta noita kesällä kylvettyjä nurmia aivan ruvelle niittorehua kaapiessani. Osasta täytyi jättää kesken elokuussa, niin märkää oli. Hernekaura tukehtui jo alkukesästä, siitä ei ollut murhetta.
Rypsit vihdoin puitua. Pelto kantaa hyvin ja lakopaikat meni nätisti läpi. Jotain 3,5m3/ha, puintituoreena. Paras puintipäivä, edelinen olis se maanantai neljä viikoa sitten. Puhuin muutaman muun viljeliän kanssa, ne vehnät joka saanut tautiaineet ja pystysää kelpaa rehuvehnäksi vielä. Ilman tautiaineita, punahomeet vallanut.
Täällä oli ihan OK keli. Meinasin ottaa loput rypsit pois. Mutta Sampo hiukan sukelti johonkin silmänteeseen,mutta ei kuitenkaan jääny kiinni.Pari kierrosta sai puitua kun alko kuuluun pärinää -≥ puhaltimen pohjaan tullu lommo , siivet ottanu kiinni ja hajonneet.Rypsit vihdoin puitua. Pelto kantaa hyvin ja lakopaikat meni nätisti läpi. Jotain 3,5m3/ha, puintituoreena. Paras puintipäivä, edelinen olis se maanantai neljä viikoa sitten. Puhuin muutaman muun viljeliän kanssa, ne vehnät joka saanut tautiaineet ja pystysää kelpaa rehuvehnäksi vielä. Ilman tautiaineita, punahomeet vallanut.
Missä on tänään ollut hyvä puintipäivä? Pari kaveria kävi koittamassa, ensin aamulla kovahkossa pakkasessa, ei onnistunut ja sama tulos toisella nyt illansuussa ku kasvusto oli puolisulaa. Seulojen jäätyminen jne. ongelmana samantien, ,kasvustot niin vankassa kuurassa. Viimeksi eilen satoi vettä ja yöllä kova pakkanen, toivotonta, mutta yrittää pitää. Ihmetellä täytyy kuinka joku noita kuuraisia kasvustoja pystyy säiliöllistä enempää puimaan, vai onko vain kuivempaa pakkaskeliä kuin tässä rannikon kosteudessa?
Seuraava kokeilu keskiviikkona, voisi olla keliäkin. Tänään oli hyvä keli ajaa shaibaa, launtaina jäi hiekkatiehen ruusunjäljet ja tänään kiillottui jäinen hiekkatie samoissa kohdin.
Rypsit vihdoin puitua. Pelto kantaa hyvin ja lakopaikat meni nätisti läpi. Jotain 3,5m3/ha, puintituoreena. Paras puintipäivä, edelinen olis se maanantai neljä viikoa sitten. Puhuin muutaman muun viljeliän kanssa, ne vehnät joka saanut tautiaineet ja pystysää kelpaa rehuvehnäksi vielä. Ilman tautiaineita, punahomeet vallanut.
Missä on tänään ollut hyvä puintipäivä? Pari kaveria kävi koittamassa, ensin aamulla kovahkossa pakkasessa, ei onnistunut ja sama tulos toisella nyt illansuussa ku kasvusto oli puolisulaa. Seulojen jäätyminen jne. ongelmana samantien, ,kasvustot niin vankassa kuurassa. Viimeksi eilen satoi vettä ja yöllä kova pakkanen, toivotonta, mutta yrittää pitää. Ihmetellä täytyy kuinka joku noita kuuraisia kasvustoja pystyy säiliöllistä enempää puimaan, vai onko vain kuivempaa pakkaskeliä kuin tässä rannikon kosteudessa?
Seuraava kokeilu keskiviikkona, voisi olla keliäkin. Tänään oli hyvä keli ajaa shaibaa, launtaina jäi hiekkatiehen ruusunjäljet ja tänään kiillottui jäinen hiekkatie samoissa kohdin.
Täällä en ole vielä heittänyt pyyhettä kehään. Mutta kaipaisin kokemuksia härkäpavusta. Onko parempi puida parin asteen pakkasella vai päiväsaikaan? Kaiketi alimmat märät liskot saa jäädä peltoon. :-)
Ei teiltä ainakaan yritteliäisyys lopu, litimärkää papupaskaa pakkasella?
No, kertokaa sitte kuinka homma käytännössä pelitti.
Mites se sun luomuun siirtyminen, tuleeks siitä mitään?
Missä on tänään ollut hyvä puintipäivä?Eilen Satakunnassa (ja varsinkin Pohjois-Satakunnassa) oli puimureita pelloilla kuin normaalisti elokuussa konsanaan. Viljakuormia kuljetettiin kuivuriin, viimeisiä vielä silloin kun iltasella alkoi pikkuhiljaa satelemaan lunta.
Tänään piti olla puolesta päivästä alkaen kohtuu tuuli.No EI V..TTU OLLU..
Illasta tankki rypsiä ja sitten kova kaste.Tää ei voi olla todellista.tekisi mieli sanoa jotain sää-ennustajien puoleen,mutta...mutta..
Aamulla tutkaillaan,Torstain väliseen yöhön asti aikaa kikkailla.
Joskus sitä vaan toivoo että sataispa taivaalta rahaa..
Otetaan yhteenvetoa tälle vuodelle.
Ohra ok,mutta voi v..ttu taas sitä laon määrää.Ei auttanu jaettuna käsittelynä täysi määrä moddusta.Arviolta 80 rosenttia ihan maata vasten.
Kaura vähän pettymys,Ja laossa liki kaikki maatavasten..Ei näin taas.
Vehnä jostain syystä (niin kuin) kaurakin hehtopaino meinaa jäädä alhaiseksi??Sato hieman pettymys/osa edelleen puimatta,täytyy ajaa vähän yläpäästä ettensanoisi.
Rypsi..no katotaan ehkä huomen illalla.
Kauraa ja vehnää menny tänään puimakoneisiin ainakin..
Täytyy kyllä rehellisest sanoa ettei ollut evoa.Mutta en halua kiusata jotka on onnistunut..Tänään piti olla puolesta päivästä alkaen kohtuu tuuli.No EI V..TTU OLLU..
Illasta tankki rypsiä ja sitten kova kaste.Tää ei voi olla todellista.tekisi mieli sanoa jotain sää-ennustajien puoleen,mutta...mutta..
Aamulla tutkaillaan,Torstain väliseen yöhön asti aikaa kikkailla.
Joskus sitä vaan toivoo että sataispa taivaalta rahaa..
Otetaan yhteenvetoa tälle vuodelle.
Ohra ok,mutta voi v..ttu taas sitä laon määrää.Ei auttanu jaettuna käsittelynä täysi määrä moddusta.Arviolta 80 rosenttia ihan maata vasten.
Kaura vähän pettymys,Ja laossa liki kaikki maatavasten..Ei näin taas.
Vehnä jostain syystä (niin kuin) kaurakin hehtopaino meinaa jäädä alhaiseksi??Sato hieman pettymys/osa edelleen puimatta,täytyy ajaa vähän yläpäästä ettensanoisi.
Rypsi..no katotaan ehkä huomen illalla.
Kauraa ja vehnää menny tänään puimakoneisiin ainakin..
Oliko EVOa se moddus? Jos ei ni lakoutuu.
Valitsin yöpakkasen. Uskalsin alkaa puimaan härkäpapua vasta, kun pakkasta oli vähintään 2 astetta. Kahden aikaan yöllä aloin Kontua ajamaan. Pakkanen kiristyikin väillä kuuteen. Puinti meni loistavasti. Puimuri pysyi puhtaana. Leikkuukorkeus selvästi maasta irti. Riitelunta oli vähän ja sitä kerääntyi viettopinnan alkupäähän, mutta se ei enempää haitannut. Ajovauhti oli 7-9 km/h. Vasta auringon noustessa lunta alkoi tarttua seulaan. Huomasin tämän tappiomittarista, kun ei näyttänyt enää mitään.
Haasteellinen vaihe alkoi kuivurin puolella. Papuja tarttuu hihnan taakse. Millä tavoin olette ratkaisseet kuivausta?
Eiköhän ne puinnit ala oleen taputeltu, parei jättää risaamatta .Puima rikkoontuu hermoillessa ym.Hyvin vähän sellasta kasvustoa rypsejä lukuunottamatta on että niitä on järkevää korjata.Lumisadetta uhkaa ja se jos mikä painaa pystytkin kasvustot maahan.Kaikenlisäksi ne on niin helvetin kosteita.Tässäkin sellainen juttu, että monille kotieläintiloille voi olla välttämätöntä saada sato korjattua vaikka väkisin. Se on kuitenkin pienempi kulu kuivata pitkään ja käyttää tavaraa enemmän heikon laadun vuoksi kuin, että ostaa sitä kalliilla talvella jostakin jos edes saa. Kuluja on siitä viljelystä tullut kuitenkin tähänkin mennessä ja kuluja tulee vaikka jättäisi puimatta. Jotain sille kasvustolle on ennen kevättä tehtävä. Itsellä onneksi tavara kyllä riittää vaikka ei näitä viimeisiä saisikaan korjattua.
eipä oo tälläistäkaan vuotta hetkeen ollut... illasta ku aura keulilla päästeli kohti kaupunkia lumituiskussa tuli 3 puimuria vastaan... nyt voisi jo väittää että jos jotain kasvaa niin eiköhän aika ole luovuttaa ja vetää murskaksi..Ei ne mitään luovuta...viljan hinnat niin hyviä ja öljy halpaa et kannattaa jatkaa...

Onko puitava tavara enää edes laadukasta,et kannattaa?eipä oo tälläistäkaan vuotta hetkeen ollut... illasta ku aura keulilla päästeli kohti kaupunkia lumituiskussa tuli 3 puimuria vastaan... nyt voisi jo väittää että jos jotain kasvaa niin eiköhän aika ole luovuttaa ja vetää murskaksi..Ei ne mitään luovuta...viljan hinnat niin hyviä ja öljy halpaa et kannattaa jatkaa...
Äsken lopetin. Vuorokausi samoilla silmillä.Odotella et jokuherää että pääsisi hakemaan viljakärrin.
Se on se "maausko" vai mikä nimi sillä nyt on; isä ei koskaan jättänyt mitään puimatta ->en jätä minäkään.. (ja jos se isä vielä vahtii saman pöydän toisella puolen ni ei hyvä heilu jos korsi heiluu pellossa ;)Erittäin hyvin sanottu ja varmasti paljon tottakin.
Tän saman vois kopsata sinne "maataloustaustaisilla ei laskutaitoa" tms, kun on kylvöaika niin kylvetään oli rahallista järkee tai ei!
Sori, pakko päästää pieni avautuminen..
Viime yönä ihmiset puivat vielä aivan kaikkea. Ahkerimmat siirtyivät suoraan puimurin pukilta lumihommiin.
Ei oo geringhoffin puintipöydästä kuulunu aikoihin mitään. Toimiiko edelleen hienosti.

Hiljaista on:
https://www.facebook.com/MaatalousSyngenta/ (https://www.facebook.com/MaatalousSyngenta/) :D :D
Lisää tohon viä isolla ja liukuvana ja vilkkuvana se lohduttava lause "Geringhoffin leikkuupöytä toimii hienosti". Mua rupee nauruttaan aina niin kauheesti.voip olla, että geringhoff on jo hakenut mainospöytänsä pois, samoin kuin junkkarikin kylvökoneensa.... laureate sakkaa siemenmyynnissä, eikä elatus erallakaan tehdä pikavoittoja ensi kesänä.
Onko puitava tavara enää edes laadukasta,et kannattaa?eipä oo tälläistäkaan vuotta hetkeen ollut... illasta ku aura keulilla päästeli kohti kaupunkia lumituiskussa tuli 3 puimuria vastaan... nyt voisi jo väittää että jos jotain kasvaa niin eiköhän aika ole luovuttaa ja vetää murskaksi..Ei ne mitään luovuta...viljan hinnat niin hyviä ja öljy halpaa et kannattaa jatkaa...
Äsken lopetin. Vuorokausi samoilla silmillä.Odotella et jokuherää että pääsisi hakemaan viljakärrin.
Nopee näyte ekasta kuvurillisesta,valkuainen yli 13 ja hlp 77.Rehukamaa.Rypsi tuli yöllä pois ja kahen viimisen kuorman kostues 17,5-18.
jokainen tehköön päätelmän kannattiko vai ei.Rypsierä tänään 7h lämmöt päälläja lähtökosteus mitä mitari ei edes näyttänyt.Muuten kyllä öljyä palanut ihan v....ti.
Videon laittaisin mutta olkoon ny.Vajaaseen 18 tuntiin vaille 20ha käännetty,onneksi sain apuja illalla kärrin siirtoon naapurilta ja taksin yöllä lohkon vaihtoon pitemmälle siirtymälle,muuten piti juosta lujaa..työpaikka liikuntaa parhaimmillaan.
Tänään tuli vähän kauraa puitua. Kesantomurskalla ja 1390 taavetilla kun ei auroista mee läpi melkein navankorkuinen kasvusto joka puolilaossa ja itänyt. Tukkesi auroja multamaalla niin piti murskaa hakea hätiin.Aito Agronettiläinen olis sen puinu ja saanu siitä 8 tonnin sadon..
Aina vain kuuluu monelta eturivinkin viljelijältä jääneen kohtuu paljon puimatta.
Ei ole uuvet tucanot eikä sampit puhumattakaan leissoneista jelpanneet asiassa
Eilen puitiin kauraa tuossa vastarannalla. Alkaa lako haitata jo kohtuullisemmillakin satotasoilla, kuulemma.

Mutta Sampollapa saivat pois tuossa, kun oli kolme kerrallaan peltoja kiertämässä.
Yllättävän hyvin jokin 690 Sampokin kerää viljaa, pienin kustannuksin, pitkää päivää
pimeästä pimeään rullaa siinä.
Oikeita sankareita. Oma 680 jo talvipumpulissa katon alla vaikka kauraa jäi peltoon.

Ruotsissa?
Ekkös sää ollu jossain torniåelvan vieressä.
Aina vain kuuluu monelta eturivinkin viljelijältä jääneen kohtuu paljon puimatta.
Ei ole uuvet tucanot eikä sampit puhumattakaan leissoneista jelpanneet asiassa
Mutta Sampollapa saivat pois tuossa, kun oli kolme kerrallaan peltoja kiertämässä.
Yllättävän hyvin jokin 690 Sampokin kerää viljaa, pienin kustannuksin, pitkää päivää
pimeästä pimeään rullaa siinä.
Oikeita sankareita. Oma 680 jo talvipumpulissa katon alla vaikka kauraa jäi peltoon.
jep, saman kylän miehiä vaikka naapurimaassa...Eilen puitiin kauraa tuossa vastarannalla. Alkaa lako haitata jo kohtuullisemmillakin satotasoilla, kuulemma.
Ruotsissa?
Ekkös sää ollux jossain torniåelvan vieressä.
Eiköhän joku liikkuvan kuvan pätkä saada jakopään sekoamista varten kun alotan....
330hehtoo 3.37ha. Propino. Klo 14 jälkeen oli 18% kosteus ja 18 jälkeen 16%. Alle seittemän jäi, pienoinen pettymys.
Sitten se liikkuva kuva:
(http://i1.aijaa.com/t/00859/14442866.t.jpg) (http://aijaa.com/HgrcdA)
Ja muutama liikkumaton kuva:
(http://i4.aijaa.com/t/00119/14442867.t.jpg) (http://aijaa.com/eCYsu9)(http://i6.aijaa.com/t/00316/14442868.t.jpg) (http://aijaa.com/V8HXQ2)(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg) (http://aijaa.com/FngKdG)
3.5.2017
(http://i11.aijaa.com/t/00499/14385905.t.jpg) (http://aijaa.com/jyDGHJ)
28.8.2017
(http://i7.aijaa.com/t/00218/14442869.t.jpg)[/url]
Tänä aamuna valmistui viimeinen satsi ja sitten on yhteenvedon aika 2017.Laitoin koko viime syksyn puintierän Skagenia auton kyytiin ja tänään tuli rahtilasku. Sen perusteella laskin, että keskisadoksi Skagenille tulikin 6236kg/ha. Näyttää tuo koneistosta laskemani satotasomääritys olevan edelleen turhan varovaisella tasolla. Parempi ehkä niin, se vaaka olisi edelleen paras ratkaisu. Myyntituloa olisi tulossa 910e/ha, mikä on mielestäni ihan jees. Syysvehnän kanssa leikitään jatkossakin.
ruis 3164kg/ha
syysvehnä 5800kg/ha
ohra 4574kg/ha
kaura 4043kg/ha
Olosuhteisiin nähden kelpo tulos. Kauraan olen pettynyt. Urani huonoin satomäärä, vaikka laatu on erittäin hyvää. Vain yksi kuivauserä on alle 60kg. Nokialle meni jo yksi kaurakuorma ja sieltä tulee aika mukavia lukuja ulos. Sen verran voidaan selitellä, että hehtaari meni lakoihin, joita ei viitsinyt ja uskaltanut enää puida homeiden pelossa. Pari hehtaaria kärsi riistavahingoista ja jokunen hehtaari kattilanpohjia kärsi vedestä jo aiemmin kesällä. Jos ei noita ongelmia ollut, niin kauraa tuli jopa kiitettävästi. Avantistakin tuli panostuksiin nähden yllättävän hyvin, mutta tarkkaa kilomäärää ei pysty antamaan, kun siinä maanantain puintiruuhkassa meni kuormakirjanpito sekaisin. Täytyi keskittyä olennaiseen.
Öljyä tähän sesonkiin hukkui paljon, mutta eipä ollut vaihtoehtoja. Kokonaisuutena olen varsin tyytyväinen tähän kesään.

Satotaso oli perusvarma suoritus, en odottanut menneen kesän jälkeen kovin kaksista tulosta. Kaikki yli viiden tonnin on plussaa. Se 7500kg/ha potti muutaman vuoden takaa on tietysti ihan oma lukunsa tilan historiassa. Käsittämättömän satoisa on syysvehnä lajikkeena. Ei pahemmin kirvele vaikka joutuu painamaan rajusti hommia puintien lomassa. Kyntö ja huolellinen jynssäys on kaiken aa ja oo. Kuka muistaa vielä sen, että vuosi sitten syksyllä iski melkoinen kuivuus. Tämä Skagen vainio jyrättiin heti kohta kylvöjen päälle. Vaikea todentaa kuinka paljon se auttoi orastumista, kun vertailupohjaa ei ole, mutta tiivistysmisvaikutus oli selvä ja hyvin iti. Monihan luopui kynnöstä, pelätessään kuivumisen heikentämää orastumista.Tänä aamuna valmistui viimeinen satsi ja sitten on yhteenvedon aika 2017.Laitoin koko viime syksyn puintierän Skagenia auton kyytiin ja tänään tuli rahtilasku. Sen perusteella laskin, että keskisadoksi Skagenille tulikin 6236kg/ha. Näyttää tuo koneistosta laskemani satotasomääritys olevan edelleen turhan varovaisella tasolla. Parempi ehkä niin, se vaaka olisi edelleen paras ratkaisu. Myyntituloa olisi tulossa 910e/ha, mikä on mielestäni ihan jees. Syysvehnän kanssa leikitään jatkossakin.
ruis 3164kg/ha
syysvehnä 5800kg/ha
ohra 4574kg/ha
kaura 4043kg/ha
Olosuhteisiin nähden kelpo tulos. Kauraan olen pettynyt. Urani huonoin satomäärä, vaikka laatu on erittäin hyvää. Vain yksi kuivauserä on alle 60kg. Nokialle meni jo yksi kaurakuorma ja sieltä tulee aika mukavia lukuja ulos. Sen verran voidaan selitellä, että hehtaari meni lakoihin, joita ei viitsinyt ja uskaltanut enää puida homeiden pelossa. Pari hehtaaria kärsi riistavahingoista ja jokunen hehtaari kattilanpohjia kärsi vedestä jo aiemmin kesällä. Jos ei noita ongelmia ollut, niin kauraa tuli jopa kiitettävästi. Avantistakin tuli panostuksiin nähden yllättävän hyvin, mutta tarkkaa kilomäärää ei pysty antamaan, kun siinä maanantain puintiruuhkassa meni kuormakirjanpito sekaisin. Täytyi keskittyä olennaiseen.
Öljyä tähän sesonkiin hukkui paljon, mutta eipä ollut vaihtoehtoja. Kokonaisuutena olen varsin tyytyväinen tähän kesään.
Kyllä tuo on erinomainen sato syysvehnästä. Ja valkuaistakin tuli eikö. Oma Ceyloni jäi muutamansataa kiloa (sekin voi olla pessimistisesti itsemitattu), mutta oli kylvetty vasta lokakuun alkuun. Lisäksi meinasi kuolla keväällä, että ajoin 3 ha keväällä ylös, mikä OLI SUURI VIRHE, koska näkyi toipuvan sittenkin. Että ajattelin et kokeillaan nyt sitten, toipuuko. No rapsia tuli alalta reippaat kaksi tonnia, että ei TOS syysvehnän kylvö siihen peltoon silloin lokakuulla ollut ehkä kovin iso menetys. Sai ainakin kasvipeitteisyyden ja oli helppo kylvää keväällä.
Nyt ei ole yhtään syysviljoja, ja stressi päällä jo valmiiksi, kun ei noita kevätkylvöjä ole oikein tehnyt viime aikoina. Ohraa ja kauraa, voihan vihtori, ensimmäinen kaura vuoden 1988 jälkeen.
-SS-
Muistaakseni otit Niklasta, mikä isojyväisenä lajikkeena onkin hyvä vaihtoehto, koska lajitteet säilyvät ja tos-siemenestä saa kunnollista. Myöskin homeet saattavat pysyä paremmin aisoissa. Kollega oli sitä mieltä, että Niklas tarvitsee kasvunsäätöä, on pitkä korsi ja jos esikasvina on esim. härkäpapu, niin osaa olla varsin rehevää.