Hämmästyttää kyllä tuo kerääjäkasvin suosio, ettekö te pöntöt osaa käyttää laskinta? Tai eihän siinä laskinta paljon tarvi, kun ottaa vaan huomioon kerääjäkasvin keskimääräisen siemenkustannuksen per hehtaari, joka on noin 20€, sit sadon alenemisen vaikutus, siinä luokkaa 30-50 €/ha, riippuen mitä on kasvussa, tästä tulee jo 50-70€ yhteensä, eikä huomioitu muita mahdollisia kuluja, joten noin parikymppiä jää nettoa per ha. Se maata parantava ja sitä kautta satos lisäävä vaikutus on sitten jossakin siellä tulevaisuudessa, epämääräisenä odotusarvona vain.
Ja nämä pikkurahat on nytten sitten villinneet kansan.
Sehän on niinkuin aiemminkin todettu ympäristö korvaus Eli tuon satasen pitäisi kattaa kerääjien viljelystä koituvat kulut ainakin keskimäärin. Vähän siitä voisi saada viljelijäkin palkaksi. Hyöty olisikin tarkoitus saada tulevaisuudessa maan rakenteen ja biologisen aktiivisuuden kautta.
Korvaus kannustaa tehottomuuteen, tai sitten se on tukiautomaatiksi tarkoitettu. Homeopaattinen maan rakenteen ja biologisen aktiivisuuden korostaminen on ihan hyvä argumentti, mutta on Suomen valtiolla varaa käyttää tällaiseen pieneen biologisen hyvinvoinnin lisäämiseen vaikkapa 100 miljoonaa euroa, syrjäyttäen silloin KAIKKI muut ympäristön parantamiseksi ajatellut toimenpiteeet ? Siis koko alalle 54 €, puolelle alalle 100€ kerääjäkasvista ? Kerääjäkasvitoimenpiteen ehtojen porsaanrei'istä menee vaikka koko nautakarja perässä, syysmuokkauksen kielto kerääjäkasvin kylvöehdossa osoittaa kuitenkin, että ministeriössä seurataan keskusteluja ja kysymyksiä, ja viritetään kanaverkkoa isoimpien reikien tukkeeksi.
Suojavyöhyke-toimenpiteen fiskaalinen moka on kuluneen viikon aikana tullut selväksi, sen näkee kuurosokeakin ja ministeriö kääntää takkiansa niin että viuhuna kuuluu. Seuraava ongelmakohta löytyy tästä kerääjäkasvista; joko tukitaso tai ehdot eivät ole edes kohtuullisessa suhteessa toimenpiteeseen ja sen todelliseen vaikuttavuuteen.
Kerääjäkasvi on erinomainen ehdokas tämän tulevan kauden ympäristökorvaus-näyttelijäntyö-oscarille. Piilotulotukena oivallisesti peitelty.
-SS-