Juu se parimetrinen egyptinparru ja muut parrulajit paikkais harvennuksella mukavasti sitä tappiota, kun tukkiaines on niin huonoa ettei motokuski yksinkertaisesti voi tehdä tukkia, eikä sellupuutakaan ilkeäisi tehdä. Toki pikkutukin hinta on huonompi kuin oikealla tukilla, mut kokemukseni mukaan ei kummoinen metsä tarvia olla, kun kuituosasta voi muuttaa 25-30% parruksi. Kunhan vaan kuski osaa apteerata (tai viitsii) ja firma ottaa parrua vastaan.
Tuo apteeraus osaa olla monimutkaista, mut hyville kuskeille kuten tuolle kaverilleni se on haaste joka pitää homman mielenkiintoisena. Hän ei mm. tykkää sahata tyvileikkoja jos kyse ei ole tukkipuusta, ennemin ottaa minimimitta ropsin ja sitten arvokkaamman pikkutukin tai tukin. Osa kuskeista saattaa silputa toistametriä tyveä ennenkuin mottimitta käynnistyy. Pieniä juttuja, mutta niistähän se pieni harvennustulo osaltaan lisääntyy.
Juu, parrullahan se yhdistys elää.
Metsänomistajan kannalta hyvä asia, mutta koneyrittäjälle aiheuttaa lisäkustannuksia.
Mitä enemmän lajeja metsässä on levällään sitä hitaammaksi homma käy. Parrulla ongelma korostuu koska se on pientä, kappaleita/motti on paljon. Varsinkin ajokoneen työ hidastuu, kun pölkkyjä on paljon, lisäksi tavara on lyhyttä, joka pitkillä kuljetysmatkoilla on pahasta. Eikä se motokuskinkaan työtä ainakaan nopeuta. Voidaanhan se koivukuitukin jakaa klapiyrittäjän puihin ja sellutehtaan puihin, mutta on siinäkin aika sohlaaminen. Osa parrun hinnasta siis pitäisikin huomioida koneyrittäjän taksassa. Sitten vielä jos sekametsässä puulajisuhteet ovat tasan ja haapaa ja leppääkin löytyy niin siinä on toistakymmentä lajia. Tähän kun vielä lisätään pieni hehtaarikertymä niin yhtä lajia/ha on todella vähän, tietää rankkoja sekakuormia tai vajaita kuormia. Seuraavana automies kiroaa pieniä nyssäköitä tienvarrella. Laatu sitä ja toinen tätä, kustannukset lisäätyvät sielläkin. Pomojen olisi siis tärkeää ymmärtää mistä leimikoista parrua kannattaa ottaa ja mistä ei.