Salaojat eivät tulvasateita vie. Yksi iso ongelma ovat valtaojien nousevat suojakaistareunat. Ennen valtaojat muokattiin melkein pohjalle asti ja muotoiltiin pelto viettäväksi ojaan asti. Vedet nousivat pellolle, mutta valuivat äkkiä poiskin. Valtaojan reunakaistat pitäisi säännöllisesti höylätä 15 cm matalammaksi, mutta erittäin suoraksi, koska valvonnan mittanauha vedetään helposti sinne kauemmas, jos on selvä vino pinta. Sitten pyrkii häivyttämään pellon pinnan ja suojakaistan sauman siten, että kaista niitetään pellon pinnan tasoon, näyttää suoralta, mutta tulvavesi pääsee kaistalle ja siitä ojaan.
Varsinkin pellon, jossa on 200 m rinnettä ja sen jälkeen 100 m tasaista, se tasamaa on aina veden vallassa, jos valtaojan reuna ahdistaa. Olen tehnyt syysviljamaile rinteeseen vinoja rännivakoja, ja yhdistänyt ne vaot ojaan päin viettävään vesivakoon tasaiselle. Vaikutus on dramaattinen. Sitä vesivakoa vaan ei saa enää vetää sinne ojan pohjalle asti, tulee sanktio saman tien. Sittenpä on 20 m päisteestä pellolle päin ojan mitalla järvi koko talven.
Osmo projektissa on avattu sota-aikana tehtyjä salaojituksia, ovat aivan puhtaat, uudenveroiset, sorat vaaleanruskeita, mutta kun vesi ei vaan mene alas.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/302622/Raportteja195.pdf?sequence=4-SS-