Puimattomuus ei ole saamattomuuden tai koneiden syy
Olen eri mieltä tuosta koneistuksen vaikutuksesta.
Toimintaongelmat perustuvat harhaan, että Suomessa useimpina vuosina olisi säännölliset 30-40 puintipäivää, ja aina siihen aikaan olisi käytettävissä oleva pouta, kun vilja on puitavissa, eikä ole jo itänyt. Valitettavasti niitä puintipäiviä ei ole tällaisena normivuonna sen enempää kuin pikkutilallakaan, pahimmillaan 15 päivää. Ja korttia pitää olla lyönyt sen verran, että todennäköisyyslaskenta on hanskassa, ei nimittäin ole sama asia syksyiset puintipäivät ja ne soveliaan ajankohdan puintipäivät, nimittäin jos ne eivät osu yksiin, ei ole välttämättä poudalla puitavaa, sitä vähemmän osuu kohdalle, mitä vähemmän yleensäkään niitä puintipäiviä on.
Ajatellaanpas sitäkin, tuolla on vielä jokunen noita 40-50 ha:n tiloja jäähdyttelemässä. Poudan sattuessa 1000 ha:n alalla täten olisi 20 puimuria, yhteisleveydeltään keskimäärin 60 metriä (!) työleveyttä haukkaamassa viljaa pois. Kuivaajia on 3000-4000 hl verran. Siinä ei paljon 20 jalan rumpupuimuri tai 1500 hl kuivuri pärjää, muistetaanhan , että se 20 jalkaa tarkoittaa vain kuutta metriä ! Eli puintipäivän prosentuaalinen saalis koko alaan nähden jää auttamatta suurissa yksiköissä pienemmäksi, vaikkakin tehokkuus investointia kohti on tähtitieteellisesti parempi.
Pääomakulut muodostavat nykyään maatalouden kestämättömän kannattavuusongelman, siksi pienemmät tilayksiköt vähitellen yhdistetään suurempiin, mutta pääomakulujen pienentäminen tällä tavalla tuo myös vastineeksi riskin. Olisiko valtion tultava mukaan vähentämään liian suurta riskiä lisäämällä ylimääräisillä investointiavustuksilla ylimääräistä kapasiteettia suurempien yksiköiden sadonkorjuuseen ja kuivaukseen ? Helppoa se ei olisi, jos ajatellaan idean markkinoimista veronmaksajille.
-SS-
