muutama kysymys mietityttää, ja tahtoisin kuulla miten muilla on tuo spv mennyt.
1. milloin aloititte spv:n ja miten?
2. mikä olisi sinusta minimi aika spv:n tekemiseen (eli miten paljon ennen prosessi kannattaa aloittaa)
3. miten spv meni ja millaiset välit luopujilla ja jatkajilla on/oli?
Vilja / metsätila kyseessä minulla mutta varmaankin noin puolivuotta ennen kauppoja oltava liikkeellä , riippuu tehokkuudesta.
Mutta asia jonka toisin esiin: Muista vaatia koko Tila kerralla itsellesi,,,,
Mulla kävi niin että tein kaupat kotitilasta 80 luvulla.
Suunnitelmassa oli koko tila ( Farman tekemänä ), mutta kaupantekotilaisuudessa aikana jolloin ei luonnoksia ollut vaan kirjoiteltiin sitä mukaa kirjoituskoneella teksti
Ulkopuolelle jäi pankinjohtajan ideasta 7 ha metsää ja vapaa-ajan tontti , kauppa hintaa ei mitenkään muutettu silti.
Aika meni mukavasti kunnes vuosituhannen paikkeilla Isän kuoltua alkoi keskustelu siskojen kanssa lopuista yhteisistä omistuksista
Kerroin että pidetään omien kesken tarjouskisaa ja realisoidaan halvalla pois nuot em alueet.
Sovittiin hinnaksi 2000 e kummastakin kohteesta, siis tontti ja tuo metsä että saadaan pois kummittelemasta tuo aiemmin tapahtunut virhe kaupassani.
Metsän ottikin sitten pikkusiskoni ja minulle oli tarkoitus jäädä tuo tontti joka sattumoisin on alueitteni keskellä.
Sitten 3 v sitten Äitikin kuoli ja sen jälkeen alkoi hirveä huuto jo perukirjoitustilaisuudessa ja vaatimuksena minulle esitettiin 20 000 e eikä siis 2000 e tuosta tontista
Minulla ei ollut varaa suostua ja sitten hakivat homman käräjille eli pesänjakajan määräämistä jonka sitten minun ja vanhimman siskoni vastustuksestani huolimatta saivatkin.
Alkoi pakko aikataulutettu tyhjennys joka tähtää tontin myyntiin vaikka myyntilupaa ei ole vieläkään
Sitten oli 3 kokousta joissa ei yhteisymmärrystä syntynyt ja alkoi paikan tyhjennys lakitoimiston puolesta roskan huutokaupalla, paras tavara olikin jo viety itse aiemmin.
Huutokauppaa piti Asianajaja yhdessä poikansa lakiopiskelijan kanssa josta tuotot olivat satasia mutta kulut tuhansia euroja jo laskutettujen 3 te + alv lisäksi kokouksista 3 kpl. ( Pesänavarat oli 5 te alkutilanteessa )
Seuraava veto oli siivouksen huutokauppaus alenevin huudoin johon yksi siskoista laittoi 10 000 e pohjaa ja kukaan ei alentanut tarjoustaan. Nyt ollaan siis jo yli 10 te miinuksella pesän varojen suhteen,,,,
Nyt on vuorossa myyntiluvan haku, eli väkisin laittavat lihoiksi tuon tontin ja haitta minulle sijainnista johtuen on pysyvä. Valitukset vielä koneiston rattaissa
Tämä ikäänkuin varoitukseksi miten voi mennä asiat kun halutaan raskammin keinoin tehdä jotakin oman ahneuden takia
kun kerran oikeuslaitos antaa siihen mahdollisuuden vaikka tahallisesti kiusanteon vuoksi