devil huomannee, ettei töllijuicelle kannata asiaperusteita haaskata. Puolueuskovaiset on pahimpia kantoja demokratian kaskessa, oli ne sitten kepuleita tai kokoomuslaisia. Kaikki asiat nähdään aina väriglasien takaa...
Nythän tilanne on se, että hallitus näyttää olevan täysin sivuraiteella. Jukkivat pikkuseikoista ja isoihin kysymyksiin vältellään ottamasta kiinni...
en nyt muista milloin mutta tässä hetken aikaa sitten oli yle puheessa juttua tästä koiviston roolista, ja tutkija jota haastateltiin sanoi ettei ole mitään todisteita siitä että koivisto olisi vahvan markan tielle painostanut....
Manu ajoi vahvaa markkaa, hallitus oli yksi hänen työrukkasistaan.
Siinä olisi tutkijoille selvittämistä, että mikä oli bernsteinilaisen sosialistin Mauno Koiviston tarkoitusperät, kun hän pisti taloutemme persiilleen.
Bernsteniläisen sosialismismin idea on se, että pääomia voidaan ottaa hallintaan muutenkin, kuin sosialisoimalla niitä, ne voidaan ikäänkuin jättää yksityiseen nimiin ja hallita niitä muilla säännöksillä, rakenteilla ja lailla, niin että ne on julkisessa kontrollissa, esim. ns. palkansaaja rahastot, joita on ruotsissa varsin paljon, on näitä menetelmiä, tyyppi esimerkki kyseisestä sosialismin lajista.