Jaska katseli sivusta, kun Elli tarjosi leipomuksiaan Paavolle kuin piispalle pappilassa, vaan mitäköhän tuo oeisi tuumannu jos tietäs, että Paavopa se laetteli hyvinki hanakasti munnaa, ny vaen oli menny paenammaan vikakolloon.
-Oottako sitä kuullu, että opettaja Kärhämäiselle on tullu morsian Vennäältä? Paavo sanoi.
-Ooh, oikeinko on löytänyt rakkauden niin ettäältä? Elli haltioitui.
-Rakkautta tosijjaan. Maatuska äkkäs tilaisuutesa koittanneen. Kärhämäisellä on kelepo eläke, lateli Jaska arkisesti.
-Se Kärhämäisen sisko, Aune, olikin käöny opettajjaa varottelemasa, vaen niin oli tuo ollu onnesa huumasa, ettei ollu jären sana perille menny, Paavo selitti.
- Siinä näjet, järkikotka se Aune. Oli jo kouluaikana. Ei heilauttanu mikkää höperyyvet Aunea, nyökytteli Jaska.
-Te tuomitetta asian jo ennakolta! suuttui Elli ja jatkoi tuohtuneena: -Eikö Paavokaan näje romantiikkaa tässä asijassa? Opettaja on kauan kaevannu kumppanija. Miksei kukkaan onneja hälle soesi? Ja mikä erikoenen se Aonekkaa on, vanahanapiikana on tiesä kulukenu. Kärttysä ja katteellinen se on!
- No, ka aekapa tuon näöttännee. Perutaan me nämä puhheet, jos venakko täällä yhä ens suvena pottumaata Kärhämäiselle kuokkii.
-Ka, tehhään niin. Turhaanpa noita ennustaan alakaa, toesten asioita.
Kahvittelun jälkeen miehet siirtyivät sanaakaan sanomatta ulos. Elli seurasi katseellaan vaivihkaa miesten touhuamista ja tuli epäileväiseksi. Hänestä vaikutti hyvin oudolta miesten eleet ja käytös.
Paavokin oli jotenkin erilainen. Tavallisesti hän oli oikein seurallinen ja juuttui pitkiin keskusteluihin, mutta tänään hän oli hätäisen oloinen eikä ollut aloillaan pysyä edes kahvinjuonnin aikana.