Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maatalouden tulevaisuus  (Luettu 25392 kertaa)

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Kun joku alkaa latelemaan taloustieteelliiä viisauksia, varsinkin  jos tämä on saanut ekonomista koulutusta, niin kannattaa poistaa aseesta  varmistin, nytkin on maailma täynnä talousviisaita, taloustiedettä yliopistossa opiskelleita, jotka saattoivat maailmantalouden romahduksen partaalle. Näiden konkurssipankien johtajat ovat varmasti saaneet oppinsa Harwardissa ja muissa Amerikkalaisissa huippuyliopistoissa, mutta eipä se mitään  auttanut, päinvastoin.

Ja onhan myös olemassa vitisi taloustieteilijöistä; Mikä on maailman vanhin ammatti ?
Tietysti taloustieteiijä, sillä vain taloustieteilijät pystyivät synnyttämään sellaisen kaaoksen, että Jumala joutui luomaan  maailmankaikkeuden.

90-luvulla brittiläinen  The Economist -talouslehti teki taloustieteilijäin valtakunnallisen aseman ja heidän kotimaidensa taloudellista tilaa luotaavan selvityksen.
Ja johtopäätös oli, että valtakunnan johtopaikoilla olevien taloustieteilijöiden ja valtakunnan talouden tilan välillä on negatiivinen korrelaatio, eli mitä enemmän taloustieteilijöiden annetaan päättää taloudesta, sitä varmemmin asiat menivät kussakin maassa päin helvettiä. Eli köyhiä maita johtivat taloustieteilijät. Ja yleensäkin, mitä enemmän maan talouden  johdossa luotettiin kauppakorkeakouluissa annettuun talouselämää koskevaan näköistieteelliseen oppiin, sitä jyrkempään syöksyyn tämä oppineisuus maan talouden kääntää.

Tästä tuli mieleeni se sokkotesti, jonka jokin jenkki-instanssi järjesti. Ekonomi ja simpanssi saivat tietyn pesämunan, jota virtuaalisesti sijoittivat oikeaan pörssiin. Analyytikko luottaen ammattitaitoonsa ja koulutukseen, simpanssi tikanheittoon. Simpanssi teki lähes kaksi kertaa suuremman tilin kuin analyytikko.

Kansantalous ja -tiede ovat liian monimutkaisia ihmisten ymmärtää. Asioihin voi vaikuttaa vain ruohonjuuritasolla, ts. ei haaskaa olennaisia resursseja, kuten työtä ja rajallisia perustarpeita. Loppu on kiinni kaikesta muusta...

Kansantalous ei ole kovin monimutkaista, kun väestön määrä lisääntyy ja palkat nousee, niin kansantalous kasvaa.

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die

Ja rahat siihen kasvuun tulee mistä?
Nothing is Something Worth Doing

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
1000 ha...
  Tuhat ha on loppujen lopuksi pieni pala maata. Ainostaan kilometri kanttiinsa.

  ;D  ;D  ;D  ;D  ;D  ;D  ;D
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: 1000 ha...
  Tuhat ha on loppujen lopuksi pieni pala maata. Ainostaan kilometri kanttiinsa.

  ;D  ;D  ;D  ;D  ;D  ;D  ;D
Tikkalassa on niin mäkiset maat,pinta-alaa kertyy ;D
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

Jätkä

  • Vieras
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Päivän uutisia.

Danish Crown on omavalvonnassaan löytänyt salmonellaa suuressa lihaerässä sianlihaa, joka piti toimitaa Ruotsiin ja Suomeen.
Salmonella on tyyppiä Typhirium U292, samaa tyyppiä, joka on sairastuttanut useita tuhansia tanskalaisia ja vaatinut kuusi kuolonuhria. Saastunut erä on lähtöisin Danish Crownin Horsenin teurastamosta.

Lähde: Ritzau

Danish Crownin onneksi he saivat myytyä niistä lihoista Suomalaisille joulukinkut ja Lidiliin tarjouslihat  ;)

Greenpwr

  • Vieras
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Kun joku alkaa latelemaan taloustieteelliiä viisauksia, varsinkin  jos tämä on saanut ekonomista koulutusta, niin kannattaa poistaa aseesta  varmistin, nytkin on maailma täynnä talousviisaita, taloustiedettä yliopistossa opiskelleita, jotka saattoivat maailmantalouden romahduksen partaalle. Näiden konkurssipankien johtajat ovat varmasti saaneet oppinsa Harwardissa ja muissa Amerikkalaisissa huippuyliopistoissa, mutta eipä se mitään  auttanut, päinvastoin.

Ja onhan myös olemassa vitisi taloustieteilijöistä; Mikä on maailman vanhin ammatti ?
Tietysti taloustieteiijä, sillä vain taloustieteilijät pystyivät synnyttämään sellaisen kaaoksen, että Jumala joutui luomaan  maailmankaikkeuden.

90-luvulla brittiläinen  The Economist -talouslehti teki taloustieteilijäin valtakunnallisen aseman ja heidän kotimaidensa taloudellista tilaa luotaavan selvityksen.
Ja johtopäätös oli, että valtakunnan johtopaikoilla olevien taloustieteilijöiden ja valtakunnan talouden tilan välillä on negatiivinen korrelaatio, eli mitä enemmän taloustieteilijöiden annetaan päättää taloudesta, sitä varmemmin asiat menivät kussakin maassa päin helvettiä. Eli köyhiä maita johtivat taloustieteilijät. Ja yleensäkin, mitä enemmän maan talouden  johdossa luotettiin kauppakorkeakouluissa annettuun talouselämää koskevaan näköistieteelliseen oppiin, sitä jyrkempään syöksyyn tämä oppineisuus maan talouden kääntää.

Tästä tuli mieleeni se sokkotesti, jonka jokin jenkki-instanssi järjesti. Ekonomi ja simpanssi saivat tietyn pesämunan, jota virtuaalisesti sijoittivat oikeaan pörssiin. Analyytikko luottaen ammattitaitoonsa ja koulutukseen, simpanssi tikanheittoon. Simpanssi teki lähes kaksi kertaa suuremman tilin kuin analyytikko.

Kansantalous ja -tiede ovat liian monimutkaisia ihmisten ymmärtää. Asioihin voi vaikuttaa vain ruohonjuuritasolla, ts. ei haaskaa olennaisia resursseja, kuten työtä ja rajallisia perustarpeita. Loppu on kiinni kaikesta muusta...

Kansantalous ei ole kovin monimutkaista, kun väestön määrä lisääntyy ja palkat nousee, niin kansantalous kasvaa.

Ja rahat siihen kasvuun tulee mistä?

 Pankista, kun niin halutaan, mutta milläs se korko maksellaan...

Siis tämähän on vain laskennallinen juttu, koko kansantalous, eli kun väestön määrä lisääntyy ja palkat nousee, niin se on yksinkertainen summalasku, paljonko kansantalous kasvoi ja paljonko se sitten on  ;D ;D ;D

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12230
  • Virolaista kiitos!
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Kauan kesti miettiä vastaus tähän kysymykseen... :D

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Ja teurasemakon hinta on aivan toisella tasolla tanskassa kuin suomessa
että kukahan tässä kusee ja kenenkä kenkään?

Tanskassa on näitä pieniä tilateurastamoja pilvin pimein, se on pakko maksaa tai tuottajat myy lihat ite  8)

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460

 Lie hyttysen kusen luokkaa tanskan lihakauppaan ulkomaille verrattuna. Ei ne ite syö kuin pienen prosentin omasta tuotannostaan.
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Ja teurasemakon hinta on aivan toisella tasolla tanskassa kuin suomessa
että kukahan tässä kusee ja kenenkä kenkään?

Tanskassa on näitä pieniä tilateurastamoja pilvin pimein, se on pakko maksaa tai tuottajat myy lihat ite  8)

 Lie hyttysen kusen luokkaa tanskan lihakauppaan ulkomaille verrattuna. Ei ne ite syö kuin pienen prosentin omasta tuotannostaan.

Se on varmaan totta, mutta näistä pienistä tahtoo tulla isoja jos niiden annetaan rauhassa kasvaa  8)

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Maatalouden tulevaisuus
Ja teurasemakon hinta on aivan toisella tasolla tanskassa kuin suomessa
että kukahan tässä kusee ja kenenkä kenkään?

Tanskassa on näitä pieniä tilateurastamoja pilvin pimein, se on pakko maksaa tai tuottajat myy lihat ite  8)

 Lie hyttysen kusen luokkaa tanskan lihakauppaan ulkomaille verrattuna. Ei ne ite syö kuin pienen prosentin omasta tuotannostaan.

  Eikö sikäläinen MTK ole saanut suojeltua isäntien omia virmoja silleen että olis saanut pienet toimijat poistettua markkinoita sekoittamasta..

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Kertausta...
  Tuhat ha on loppujen lopuksi pieni pala maata. Ainostaan kilometri kanttiinsa.

Tämon jo lekentaarinen...     ;)  :D  ;D  ::)
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19980
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kertausta...
  Tuhat ha on loppujen lopuksi pieni pala maata. Ainostaan kilometri kanttiinsa.

Tämon jo lekentaarinen...     ;)  :D  ;D  ::)

Joo kyllä meillä täällä Agronetissa meteorologia ja geometria sujuu.

-SS-

epäonnensoturi

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 334

;D